https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/59340 2026-11-01T04:38:37Z 2026-11-01T04:38:37Z Auvinen, Pyry https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67513 2026-10-28T17:30:13Z 2026-01-01T00:00:00Z

Palvelu josta kehitysvammaiset henkilöt eivät hyödy? Kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien mielenterveyspalveluiden saavutettavuus, saavutettavuuden haasteet ja haasteiden seuraukset sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kuvaamana. Auvinen, Pyry Mielenterveyshäiriöiden korkea esiintyvyys kehitysvammaisilla henkilöillä on laajasti tunnistettu sosiaali- ja terveydenhuollossa ja tutkimuksissa. Samaan aikaan mielenterveyspalveluiden tosiasiallinen saavutettavuus kehitysvammaisille henkilöille on asiakkaiden, omaisten ja ammattilaisten taholta kyseenalaistettu sekä vähän tutkittu ilmiö. Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä oli selvittää, millaisena kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien mielenterveyspalveluiden saavutettavuus näyttäytyy, millaisia haasteita saavutettavuudessa on, sekä millaisia vaikutuksia haasteilla koetaan olevan kehitysvammaisten henkilöiden arkeen. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena yhden hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Kyselyllä tuotettua aineistoa analysoitiin Heidi Vanjusovin (2022) rakentamaa saavutettavuuden jäsennystä hyödyntäen. Aineistoa tutkittiin pragmaattiseen paradigmaan nojaten hyödyntämällä sekä laadullista fenomenologishermeneuttista kokemuksen tulkintaa että määrällisen tutkimuksen mukaista kvantifiointia. Tutkimus paikansi haasteita kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien mielenterveyspalveluiden organisaatioita ja rakenteita koskevassa institutionaalisessa saavutettavuudessa, tietoa koskevassa informatiivisessa saavutettavuudessa sekä kokemuksellisessa saavutettavuudessa. Merkittävimmät paikannetut haasteet olivat mielenterveyspalveluiden puutteet kyvyssä vastata kehitysvammaisten asiakkaiden tarpeisiin sekä kehitysvammaisten asiakkaiden mielenterveyspalveluprosessia ympäröivien toimialojen vähäinen yhteistyö. Mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden haasteet olivat näkyneet kehitysvammaisten henkilöiden arjessa erilaisena itsetuhoisena käyttäytymisenä, syrjäytymisenä ja toimintakyvyn laskuna. Toimintakyvyn lasku johtaa intensiivisempään avuntarpeeseen, mikä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista riippuvaisten kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla kohdistuu heitä ympäröiviin palveluihin. Kyselyyn osallistuneet ammattilaiset esittivät kehittämisehdotuksia mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden parantamiseksi, kuten yhteistyön kehittäminen, erilaiset lisäkoulutukset sekä riittävä palveluiden resurssointi. Tutkimus nostaa esille myös vaihtoehtoisten hoito- ja palvelumuotojen ja palveluintegraation sekä näihin liittyvän tutkimuksen tarvetta.

2026-01-01T00:00:00Z Auvinen, Pyry Mielenterveyshäiriöiden korkea esiintyvyys kehitysvammaisilla henkilöillä on laajasti tunnistettu sosiaali- ja terveydenhuollossa ja tutkimuksissa. Samaan aikaan mielenterveyspalveluiden tosiasiallinen saavutettavuus kehitysvammaisille henkilöille on asiakkaiden, omaisten ja ammattilaisten taholta kyseenalaistettu sekä vähän tutkittu ilmiö. Tämän pro gradu -tutkielman tehtävänä oli selvittää, millaisena kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien mielenterveyspalveluiden saavutettavuus näyttäytyy, millaisia haasteita saavutettavuudessa on, sekä millaisia vaikutuksia haasteilla koetaan olevan kehitysvammaisten henkilöiden arkeen. Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena yhden hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Kyselyllä tuotettua aineistoa analysoitiin Heidi Vanjusovin (2022) rakentamaa saavutettavuuden jäsennystä hyödyntäen. Aineistoa tutkittiin pragmaattiseen paradigmaan nojaten hyödyntämällä sekä laadullista fenomenologishermeneuttista kokemuksen tulkintaa että määrällisen tutkimuksen mukaista kvantifiointia. Tutkimus paikansi haasteita kehitysvammaisten henkilöiden tarvitsemien mielenterveyspalveluiden organisaatioita ja rakenteita koskevassa institutionaalisessa saavutettavuudessa, tietoa koskevassa informatiivisessa saavutettavuudessa sekä kokemuksellisessa saavutettavuudessa. Merkittävimmät paikannetut haasteet olivat mielenterveyspalveluiden puutteet kyvyssä vastata kehitysvammaisten asiakkaiden tarpeisiin sekä kehitysvammaisten asiakkaiden mielenterveyspalveluprosessia ympäröivien toimialojen vähäinen yhteistyö. Mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden haasteet olivat näkyneet kehitysvammaisten henkilöiden arjessa erilaisena itsetuhoisena käyttäytymisenä, syrjäytymisenä ja toimintakyvyn laskuna. Toimintakyvyn lasku johtaa intensiivisempään avuntarpeeseen, mikä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista riippuvaisten kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla kohdistuu heitä ympäröiviin palveluihin. Kyselyyn osallistuneet ammattilaiset esittivät kehittämisehdotuksia mielenterveyspalveluiden saavutettavuuden parantamiseksi, kuten yhteistyön kehittäminen, erilaiset lisäkoulutukset sekä riittävä palveluiden resurssointi. Tutkimus nostaa esille myös vaihtoehtoisten hoito- ja palvelumuotojen ja palveluintegraation sekä näihin liittyvän tutkimuksen tarvetta. Nylander-Karenko, Sanni https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67512 2026-10-27T14:00:16Z 2026-01-01T00:00:00Z

Poliisin menettelyvirheet alaikäisiin kohdistuvissa esitutkinnoissa laillisuusvalvonnan näkökulmasta Nylander-Karenko, Sanni Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia menettelyvirheitä esitutkintaviranomainen eli tässä tapauksessa poliisi on tehnyt esitutkinnoissa, jotka kohdistuvat alaikäisiin. Tutkielmassa tarkastellaan esitutkintoja, joissa alaikäinen on asianomistajan, rikoksesta tai rikollisesta teosta epäillyn asemassa. Menettelyvirheitä tarkastellaan laillisuusvalvonnan näkökulmasta eli eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön avulla. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lapsen etu ja oikeudellinen asema on huomioitu oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä. Tutkielmassa selvitetään myös, onko aineiston perusteella poliisin toiminnassa havaittavissa kehityslinjoja tai toistuvia ongelmakohtia. Tutkielman alussa käsitellään ajankohtaista keskustelua poliisin toiminnasta etenkin alaikäisten parissa sekä yleisesti alaikäisten rikollisuuden tilannetta viime vuosina. Alussa käsitellään myös esitutkintaa, poliisin toimintaa sekä lapsen oikeudellista asemaa koskevaa kansallista sekä kansainvälistä lainsäädäntöä lainopin keinoin. Tutkielmassa on tarkasteltu myös eduskunnan oikeusasiamiehen roolia ylimpänä laillisuusvalvojana sekä sen oikeuslähdeopillista asemaa. Tämän jälkeen käsitellään oikeusasiamiehen antamia ratkaisuja, jotka koskevat poliisin menettelyä alaikäisiin kohdistuvissa esitutkinnoissa. Johtopäätöksissä on hyödynnetty sekä lainoppia että empiiristä tutkimusmenetelmää. Johtopäätöksissä todetaan, että tutkimusaineistossa esiintyy useita eri tyyppisiä sekä vakavuudeltaan eri asteisia poliisin tekemiä menettelyvirheitä. Poliisin menettely on katsottu lainvastaiseksi mm. esitutkinnan kestäessä liian kauan, poliisin laiminlyödessä kuulustelua koskevaa ilmoitusta ja läsnäolo-oikeutta koskevat velvollisuudet, poliisin hakiessa alaikäiselle edunvalvojan liian myöhään sekä ylittämällä lainmukaisen toimivaltansa toimiessaan ilman lain edellyttämää päätöstä. Lisäksi esitutkintaa koskevan päätöksen katsottiin olevan lainvastainen. Johtopäätöksissä oikeusasiamiehen on katsottu ottaneen tapauskohtaisesti asianmukaisella tavalla huomioon lapsen etu. Oikeusasiamies on ratkaisuissaan korostanut etenkin esitutkinalain mukaisten periaatteiden merkitystä. Johtopäätöksissä on myös nostettu esiin tapauksissa toistuvia ongelmakohtia sekä pohdittu niiden merkitystä yleisellä tasolla. Nämä nostot koskevat esitutkinnan kestoa, poliisin toimivaltaa ja sen ylittämistä sekä lapsen edun ja oikeudellisen aseman huomioimista viranomaisen toiminnassa.

2026-01-01T00:00:00Z Nylander-Karenko, Sanni Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia menettelyvirheitä esitutkintaviranomainen eli tässä tapauksessa poliisi on tehnyt esitutkinnoissa, jotka kohdistuvat alaikäisiin. Tutkielmassa tarkastellaan esitutkintoja, joissa alaikäinen on asianomistajan, rikoksesta tai rikollisesta teosta epäillyn asemassa. Menettelyvirheitä tarkastellaan laillisuusvalvonnan näkökulmasta eli eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännön avulla. Lisäksi tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten lapsen etu ja oikeudellinen asema on huomioitu oikeusasiamiehen ratkaisukäytännössä. Tutkielmassa selvitetään myös, onko aineiston perusteella poliisin toiminnassa havaittavissa kehityslinjoja tai toistuvia ongelmakohtia. Tutkielman alussa käsitellään ajankohtaista keskustelua poliisin toiminnasta etenkin alaikäisten parissa sekä yleisesti alaikäisten rikollisuuden tilannetta viime vuosina. Alussa käsitellään myös esitutkintaa, poliisin toimintaa sekä lapsen oikeudellista asemaa koskevaa kansallista sekä kansainvälistä lainsäädäntöä lainopin keinoin. Tutkielmassa on tarkasteltu myös eduskunnan oikeusasiamiehen roolia ylimpänä laillisuusvalvojana sekä sen oikeuslähdeopillista asemaa. Tämän jälkeen käsitellään oikeusasiamiehen antamia ratkaisuja, jotka koskevat poliisin menettelyä alaikäisiin kohdistuvissa esitutkinnoissa. Johtopäätöksissä on hyödynnetty sekä lainoppia että empiiristä tutkimusmenetelmää. Johtopäätöksissä todetaan, että tutkimusaineistossa esiintyy useita eri tyyppisiä sekä vakavuudeltaan eri asteisia poliisin tekemiä menettelyvirheitä. Poliisin menettely on katsottu lainvastaiseksi mm. esitutkinnan kestäessä liian kauan, poliisin laiminlyödessä kuulustelua koskevaa ilmoitusta ja läsnäolo-oikeutta koskevat velvollisuudet, poliisin hakiessa alaikäiselle edunvalvojan liian myöhään sekä ylittämällä lainmukaisen toimivaltansa toimiessaan ilman lain edellyttämää päätöstä. Lisäksi esitutkintaa koskevan päätöksen katsottiin olevan lainvastainen. Johtopäätöksissä oikeusasiamiehen on katsottu ottaneen tapauskohtaisesti asianmukaisella tavalla huomioon lapsen etu. Oikeusasiamies on ratkaisuissaan korostanut etenkin esitutkinalain mukaisten periaatteiden merkitystä. Johtopäätöksissä on myös nostettu esiin tapauksissa toistuvia ongelmakohtia sekä pohdittu niiden merkitystä yleisellä tasolla. Nämä nostot koskevat esitutkinnan kestoa, poliisin toimivaltaa ja sen ylittämistä sekä lapsen edun ja oikeudellisen aseman huomioimista viranomaisen toiminnassa. Saarela, Eveliina https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67511 2026-10-26T14:30:14Z 2026-01-01T00:00:00Z

Verhojen takana : ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta turvakotien asiakaskertomuksissa Saarela, Eveliina Väitöskirjatutkimuksessani käsittelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa, joka on ilmiönä jäänyt tutkimuksellisen mielenkiinnon katveeseen. Tutkimukseni kiinnittyy sosiaalitieteellisiin teoreettisiin lähtökohtiin, joissa parisuhdeväkivalta nähdään sukupuolistuneena ja sosiaalisena ongelmana. Tarkastelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja heidän auttamistaan yksilöllisenä, ihmissuhteisiin liittyvänä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnalliskulttuurisena kysymyksenä hyödyntäen väkivallan ymmärtämisen ekologista kehystä. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen: Mitä turvakotien asiakaskertomukset kertovat ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, parisuhdeväkivaltailmiöstä ja auttamisesta? Tavoitteenani on tuottaa uutta tieteellistä tietoa vähän tutkitusta ilmiöstä sekä kuvata naisten kokeman parisuhdeväkivallan muotoja, erityispiirteitä, seurauksia, väkivallan dynamiikkaa sekä auttamista turvakotipalveluissa. Tutkimus sijoittuu laadullisen tutkimuksen kenttään ja kiinnittyy metodologisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja narratiivisuuteen. Sosiaalinen konstruktionismi toimii tutkimuksessani tieteenfilosofisena ja tietoteoreettisena lähtökohtana ja narratiivisuus tutkimusotteenani. Aineisto koostuu 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien naisten turvakotijaksoilla laadituista asiakaskertomuksista (N=85) ja asiakaskertomusmerkinnöistä (N=3250). Aineisto on poimittu Suomessa toimivien turvakotien asiakastietojärjestelmistä, joiden rekisterinpitäjänä toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Aineisto on analysoitu narratiivisella analyysillä soveltaen aineistolähtöistä sisällön analyysiä sekä temaattista lähestymistapaa. Tulokset osoittivat ensiksi, että ikääntyneet naiset kokivat parisuhteissaan pitkäkestoista ja monimuotoista henkistä, hengellistä, taloudellista, fyysistä ja seksuaaliväkivaltaa sekä pakottavaa kontrollia. Kokemuksiin liittyi toistuvuus, väkivallan muotojen muuttuminen, lisääntyminen, raaistuminen ja arkipäiväistyminen. Parisuhdeväkivalta sisälsi erityispiirteitä, jotka liittyivät pariskunnan taustaan, parisuhteisiin, avun vastaanottamisen valmiuksiin sekä naisten ja lasten välisiin suhteisiin. Erityispiirteet sitoivat naisia suhteisiin ja vaikeuttivat heidän eropäätöksiään. Ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset tuottivat heille fyysisiä, emotionaalisia, psyykkisiä ja psykososiaalisia seurauksia sekä heikensivät heidän hyvinvointiaan. Väkivaltaisten parisuhteiden dynamiikka jatkui naisten turvakotijaksoilla, vaikutti heidän tuntemuksiinsa ja jaksoilla olemiseen. Naiset hyötyivät turvakodeista saadusta moniulotteisesta ja intensiivisestä tuesta, mutta usein auttamisessa tarvittiin sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, joka mahdollisti auttamisen keinojen kohdentamisen. Toisena tuloksena nimesin neljä narratiivia, jotka kuvasivat ikääntyneiden naisten sukupuolistuneen parisuhdeväkivaltailmiön keskeisimpiä piirteitä ja lisäsivät ilmiön syvällisempää ymmärrystä. Narratiivit käsittelivät kärsimystä, kompleksisuutta, tukea ja näkymättömyyttä. Kärsimyksen narratiivissa naisilla korostuivat väkivallan tuottamat henkilökohtaiset ja emotionaaliset merkitykset, jotka heijastuivat heidän selviytymiskeinoihinsa, mutta tuottivat samanaikaisesti uudelleenrakentamisen mahdollisuuden. Kompleksisuuden narratiivissa yhdistyivät parisuhdeväkivaltailmiötä ylläpitävät monimutkaiset sidokset, sukupuolijärjestelmät ja sukupuolistuneet käsitykset, jotka vaikuttivat ikääntyneiden naisten toimintamahdollisuuksiin ja edesauttoivat väkivallan kierteiden jatkumista. Tuen narratiivissa painottuivat yhteisölliset merkitykset naisten kohtaamisissa avun hakijoina ja suhtautumistapojen vaikutukset heidän ulossulkemiseen tai voimaantumiseen. Näkymättömyyden narratiivissa korostuivat naisten näkymättömyys ja yhteiskunnassa olevat rakenteelliset esteet, jotka vaikeuttivat heidän avunsaannin mahdollisuuksia ja lisäsivät ilmiöön liittyvää vaikenemista ja ohittamista. Tulosteni pohjalta väitän, että ikääntyneiden naisten kokema sukupuolistunut parisuhdeväkivalta on monitasoinen ja moniulotteinen sosiaalinen ongelma, joka syntyy ikääntyneiden naisten ja miesten välisissä parisuhteissa, mutta siihen vaikuttavat myös yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliskulttuuriset tekijät. Sosiaalista ongelmaa ylläpitävät auttamisjärjestelmän puutteet ja yhteiskunnalliset rakenteet. Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan heikon tunnistamisen, naisten näkymättömyyden ja ilmiön sosiaalisen luonteen vuoksi haluan nostaa ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Tutkimukseni tarjoaa uutta tietoa ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, väkivaltailmiöstä ja auttamisesta sekä antaa välineitä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisille työkäytäntöjen, interventioiden ja palveluvalikon kehittämiselle.

2026-01-01T00:00:00Z Saarela, Eveliina Väitöskirjatutkimuksessani käsittelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa, joka on ilmiönä jäänyt tutkimuksellisen mielenkiinnon katveeseen. Tutkimukseni kiinnittyy sosiaalitieteellisiin teoreettisiin lähtökohtiin, joissa parisuhdeväkivalta nähdään sukupuolistuneena ja sosiaalisena ongelmana. Tarkastelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja heidän auttamistaan yksilöllisenä, ihmissuhteisiin liittyvänä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnalliskulttuurisena kysymyksenä hyödyntäen väkivallan ymmärtämisen ekologista kehystä. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen: Mitä turvakotien asiakaskertomukset kertovat ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, parisuhdeväkivaltailmiöstä ja auttamisesta? Tavoitteenani on tuottaa uutta tieteellistä tietoa vähän tutkitusta ilmiöstä sekä kuvata naisten kokeman parisuhdeväkivallan muotoja, erityispiirteitä, seurauksia, väkivallan dynamiikkaa sekä auttamista turvakotipalveluissa. Tutkimus sijoittuu laadullisen tutkimuksen kenttään ja kiinnittyy metodologisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja narratiivisuuteen. Sosiaalinen konstruktionismi toimii tutkimuksessani tieteenfilosofisena ja tietoteoreettisena lähtökohtana ja narratiivisuus tutkimusotteenani. Aineisto koostuu 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien naisten turvakotijaksoilla laadituista asiakaskertomuksista (N=85) ja asiakaskertomusmerkinnöistä (N=3250). Aineisto on poimittu Suomessa toimivien turvakotien asiakastietojärjestelmistä, joiden rekisterinpitäjänä toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Aineisto on analysoitu narratiivisella analyysillä soveltaen aineistolähtöistä sisällön analyysiä sekä temaattista lähestymistapaa. Tulokset osoittivat ensiksi, että ikääntyneet naiset kokivat parisuhteissaan pitkäkestoista ja monimuotoista henkistä, hengellistä, taloudellista, fyysistä ja seksuaaliväkivaltaa sekä pakottavaa kontrollia. Kokemuksiin liittyi toistuvuus, väkivallan muotojen muuttuminen, lisääntyminen, raaistuminen ja arkipäiväistyminen. Parisuhdeväkivalta sisälsi erityispiirteitä, jotka liittyivät pariskunnan taustaan, parisuhteisiin, avun vastaanottamisen valmiuksiin sekä naisten ja lasten välisiin suhteisiin. Erityispiirteet sitoivat naisia suhteisiin ja vaikeuttivat heidän eropäätöksiään. Ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset tuottivat heille fyysisiä, emotionaalisia, psyykkisiä ja psykososiaalisia seurauksia sekä heikensivät heidän hyvinvointiaan. Väkivaltaisten parisuhteiden dynamiikka jatkui naisten turvakotijaksoilla, vaikutti heidän tuntemuksiinsa ja jaksoilla olemiseen. Naiset hyötyivät turvakodeista saadusta moniulotteisesta ja intensiivisestä tuesta, mutta usein auttamisessa tarvittiin sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, joka mahdollisti auttamisen keinojen kohdentamisen. Toisena tuloksena nimesin neljä narratiivia, jotka kuvasivat ikääntyneiden naisten sukupuolistuneen parisuhdeväkivaltailmiön keskeisimpiä piirteitä ja lisäsivät ilmiön syvällisempää ymmärrystä. Narratiivit käsittelivät kärsimystä, kompleksisuutta, tukea ja näkymättömyyttä. Kärsimyksen narratiivissa naisilla korostuivat väkivallan tuottamat henkilökohtaiset ja emotionaaliset merkitykset, jotka heijastuivat heidän selviytymiskeinoihinsa, mutta tuottivat samanaikaisesti uudelleenrakentamisen mahdollisuuden. Kompleksisuuden narratiivissa yhdistyivät parisuhdeväkivaltailmiötä ylläpitävät monimutkaiset sidokset, sukupuolijärjestelmät ja sukupuolistuneet käsitykset, jotka vaikuttivat ikääntyneiden naisten toimintamahdollisuuksiin ja edesauttoivat väkivallan kierteiden jatkumista. Tuen narratiivissa painottuivat yhteisölliset merkitykset naisten kohtaamisissa avun hakijoina ja suhtautumistapojen vaikutukset heidän ulossulkemiseen tai voimaantumiseen. Näkymättömyyden narratiivissa korostuivat naisten näkymättömyys ja yhteiskunnassa olevat rakenteelliset esteet, jotka vaikeuttivat heidän avunsaannin mahdollisuuksia ja lisäsivät ilmiöön liittyvää vaikenemista ja ohittamista. Tulosteni pohjalta väitän, että ikääntyneiden naisten kokema sukupuolistunut parisuhdeväkivalta on monitasoinen ja moniulotteinen sosiaalinen ongelma, joka syntyy ikääntyneiden naisten ja miesten välisissä parisuhteissa, mutta siihen vaikuttavat myös yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliskulttuuriset tekijät. Sosiaalista ongelmaa ylläpitävät auttamisjärjestelmän puutteet ja yhteiskunnalliset rakenteet. Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan heikon tunnistamisen, naisten näkymättömyyden ja ilmiön sosiaalisen luonteen vuoksi haluan nostaa ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Tutkimukseni tarjoaa uutta tietoa ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, väkivaltailmiöstä ja auttamisesta sekä antaa välineitä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisille työkäytäntöjen, interventioiden ja palveluvalikon kehittämiselle. Yli-Parkas, Eliisa https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67510 2026-10-22T10:30:12Z 2026-01-01T00:00:00Z

Suojaavat ja haavoittavat aikuiset hatkassa olevien nuorten kokemuksissa Yli-Parkas, Eliisa Tässä pro-gradu tutkielmassa oli tavoitteena tarkastella aikuisten roolia hatkassa olevien nuorten kokemuksissa. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisena aikuisten muodostamat järjestelmät näyttäytyvät hatkassa olevien nuorten kokemuksissa. Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jonka analyysi on tehty sisällönanalyysina. Tut-kimuksen aineistona oli kaksi valmista aineistoa, jotka oli kerätty nuorilta, joilla oli koke-musta hatkaamisesta. Tutkimusportaali Aila-tietokannan aineisto on kerätty aiemmin teh-dyn pro gradu tutkielman aineistoksi. Valmis aineisto koostuu nuorten kirjoittamista ko-kemuksista hatkareissuista. Aineisto koostuu 34 omakohtaisia hatkaamiskokemuksia kä-sittelevästä vapaamuotoisesta kirjoituksesta. Pesäpuu ry:n Hatkassa -tutkimushankkeen tuottama aineisto on kerätty työpajassa, jossa nuoret ja läheiset kirjoittivat kokemuksiaan sijaishuollon luvattomista poissaoloista. Aineisto sisältää 27 nuorten ja heidän läheistensä tuottamaa kertomusta hatkassa olosta. Tutkielman tulosten perusteella aikuisten järjestelmät tuottavat sekä suojaa ja turvaa, mutta myös haavoittavia, kasvua ja kehitystä vaarantavia kokemuksia. Aikuisten turvaa tuovissa järjestelmissä aikuisten rooli on nuorta suojaava ja kasvua ja kehitystä tukeva. Aikuisten haavoittavat järjestelmät sen sijaan altistavat hatkassa olevan nuoren useille riskitekijöille sekä kasvua ja kehitystä vakavasti vaarantaville olosuhteille. Tutkielman johtopäätöksenä voitaisiin todeta, että aikuisten rooli hatkassa olevien nuorten kokemuksissa on kahtiaja-kautunut ja vaikuttaa keskeisesti nuorten kokemuksiin suojelluksi tai vahingoitetuksi tu-lemiseen.

2026-01-01T00:00:00Z Yli-Parkas, Eliisa Tässä pro-gradu tutkielmassa oli tavoitteena tarkastella aikuisten roolia hatkassa olevien nuorten kokemuksissa. Tutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa siitä, millaisena aikuisten muodostamat järjestelmät näyttäytyvät hatkassa olevien nuorten kokemuksissa. Tutkielma on toteutettu laadullisena tutkimuksena, jonka analyysi on tehty sisällönanalyysina. Tut-kimuksen aineistona oli kaksi valmista aineistoa, jotka oli kerätty nuorilta, joilla oli koke-musta hatkaamisesta. Tutkimusportaali Aila-tietokannan aineisto on kerätty aiemmin teh-dyn pro gradu tutkielman aineistoksi. Valmis aineisto koostuu nuorten kirjoittamista ko-kemuksista hatkareissuista. Aineisto koostuu 34 omakohtaisia hatkaamiskokemuksia kä-sittelevästä vapaamuotoisesta kirjoituksesta. Pesäpuu ry:n Hatkassa -tutkimushankkeen tuottama aineisto on kerätty työpajassa, jossa nuoret ja läheiset kirjoittivat kokemuksiaan sijaishuollon luvattomista poissaoloista. Aineisto sisältää 27 nuorten ja heidän läheistensä tuottamaa kertomusta hatkassa olosta. Tutkielman tulosten perusteella aikuisten järjestelmät tuottavat sekä suojaa ja turvaa, mutta myös haavoittavia, kasvua ja kehitystä vaarantavia kokemuksia. Aikuisten turvaa tuovissa järjestelmissä aikuisten rooli on nuorta suojaava ja kasvua ja kehitystä tukeva. Aikuisten haavoittavat järjestelmät sen sijaan altistavat hatkassa olevan nuoren useille riskitekijöille sekä kasvua ja kehitystä vakavasti vaarantaville olosuhteille. Tutkielman johtopäätöksenä voitaisiin todeta, että aikuisten rooli hatkassa olevien nuorten kokemuksissa on kahtiaja-kautunut ja vaikuttaa keskeisesti nuorten kokemuksiin suojelluksi tai vahingoitetuksi tu-lemiseen.