https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/59345 2026-10-29T08:19:24Z 2026-10-29T08:19:24Z Saarela, Eveliina https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67511 2026-10-26T14:30:14Z 2026-01-01T00:00:00Z

Verhojen takana : ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta turvakotien asiakaskertomuksissa Saarela, Eveliina Väitöskirjatutkimuksessani käsittelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa, joka on ilmiönä jäänyt tutkimuksellisen mielenkiinnon katveeseen. Tutkimukseni kiinnittyy sosiaalitieteellisiin teoreettisiin lähtökohtiin, joissa parisuhdeväkivalta nähdään sukupuolistuneena ja sosiaalisena ongelmana. Tarkastelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja heidän auttamistaan yksilöllisenä, ihmissuhteisiin liittyvänä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnalliskulttuurisena kysymyksenä hyödyntäen väkivallan ymmärtämisen ekologista kehystä. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen: Mitä turvakotien asiakaskertomukset kertovat ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, parisuhdeväkivaltailmiöstä ja auttamisesta? Tavoitteenani on tuottaa uutta tieteellistä tietoa vähän tutkitusta ilmiöstä sekä kuvata naisten kokeman parisuhdeväkivallan muotoja, erityispiirteitä, seurauksia, väkivallan dynamiikkaa sekä auttamista turvakotipalveluissa. Tutkimus sijoittuu laadullisen tutkimuksen kenttään ja kiinnittyy metodologisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja narratiivisuuteen. Sosiaalinen konstruktionismi toimii tutkimuksessani tieteenfilosofisena ja tietoteoreettisena lähtökohtana ja narratiivisuus tutkimusotteenani. Aineisto koostuu 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien naisten turvakotijaksoilla laadituista asiakaskertomuksista (N=85) ja asiakaskertomusmerkinnöistä (N=3250). Aineisto on poimittu Suomessa toimivien turvakotien asiakastietojärjestelmistä, joiden rekisterinpitäjänä toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Aineisto on analysoitu narratiivisella analyysillä soveltaen aineistolähtöistä sisällön analyysiä sekä temaattista lähestymistapaa. Tulokset osoittivat ensiksi, että ikääntyneet naiset kokivat parisuhteissaan pitkäkestoista ja monimuotoista henkistä, hengellistä, taloudellista, fyysistä ja seksuaaliväkivaltaa sekä pakottavaa kontrollia. Kokemuksiin liittyi toistuvuus, väkivallan muotojen muuttuminen, lisääntyminen, raaistuminen ja arkipäiväistyminen. Parisuhdeväkivalta sisälsi erityispiirteitä, jotka liittyivät pariskunnan taustaan, parisuhteisiin, avun vastaanottamisen valmiuksiin sekä naisten ja lasten välisiin suhteisiin. Erityispiirteet sitoivat naisia suhteisiin ja vaikeuttivat heidän eropäätöksiään. Ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset tuottivat heille fyysisiä, emotionaalisia, psyykkisiä ja psykososiaalisia seurauksia sekä heikensivät heidän hyvinvointiaan. Väkivaltaisten parisuhteiden dynamiikka jatkui naisten turvakotijaksoilla, vaikutti heidän tuntemuksiinsa ja jaksoilla olemiseen. Naiset hyötyivät turvakodeista saadusta moniulotteisesta ja intensiivisestä tuesta, mutta usein auttamisessa tarvittiin sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, joka mahdollisti auttamisen keinojen kohdentamisen. Toisena tuloksena nimesin neljä narratiivia, jotka kuvasivat ikääntyneiden naisten sukupuolistuneen parisuhdeväkivaltailmiön keskeisimpiä piirteitä ja lisäsivät ilmiön syvällisempää ymmärrystä. Narratiivit käsittelivät kärsimystä, kompleksisuutta, tukea ja näkymättömyyttä. Kärsimyksen narratiivissa naisilla korostuivat väkivallan tuottamat henkilökohtaiset ja emotionaaliset merkitykset, jotka heijastuivat heidän selviytymiskeinoihinsa, mutta tuottivat samanaikaisesti uudelleenrakentamisen mahdollisuuden. Kompleksisuuden narratiivissa yhdistyivät parisuhdeväkivaltailmiötä ylläpitävät monimutkaiset sidokset, sukupuolijärjestelmät ja sukupuolistuneet käsitykset, jotka vaikuttivat ikääntyneiden naisten toimintamahdollisuuksiin ja edesauttoivat väkivallan kierteiden jatkumista. Tuen narratiivissa painottuivat yhteisölliset merkitykset naisten kohtaamisissa avun hakijoina ja suhtautumistapojen vaikutukset heidän ulossulkemiseen tai voimaantumiseen. Näkymättömyyden narratiivissa korostuivat naisten näkymättömyys ja yhteiskunnassa olevat rakenteelliset esteet, jotka vaikeuttivat heidän avunsaannin mahdollisuuksia ja lisäsivät ilmiöön liittyvää vaikenemista ja ohittamista. Tulosteni pohjalta väitän, että ikääntyneiden naisten kokema sukupuolistunut parisuhdeväkivalta on monitasoinen ja moniulotteinen sosiaalinen ongelma, joka syntyy ikääntyneiden naisten ja miesten välisissä parisuhteissa, mutta siihen vaikuttavat myös yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliskulttuuriset tekijät. Sosiaalista ongelmaa ylläpitävät auttamisjärjestelmän puutteet ja yhteiskunnalliset rakenteet. Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan heikon tunnistamisen, naisten näkymättömyyden ja ilmiön sosiaalisen luonteen vuoksi haluan nostaa ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Tutkimukseni tarjoaa uutta tietoa ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, väkivaltailmiöstä ja auttamisesta sekä antaa välineitä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisille työkäytäntöjen, interventioiden ja palveluvalikon kehittämiselle.

2026-01-01T00:00:00Z Saarela, Eveliina Väitöskirjatutkimuksessani käsittelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa, joka on ilmiönä jäänyt tutkimuksellisen mielenkiinnon katveeseen. Tutkimukseni kiinnittyy sosiaalitieteellisiin teoreettisiin lähtökohtiin, joissa parisuhdeväkivalta nähdään sukupuolistuneena ja sosiaalisena ongelmana. Tarkastelen ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa ja heidän auttamistaan yksilöllisenä, ihmissuhteisiin liittyvänä, yhteisöllisenä ja yhteiskunnalliskulttuurisena kysymyksenä hyödyntäen väkivallan ymmärtämisen ekologista kehystä. Tutkimus vastaa tutkimuskysymykseen: Mitä turvakotien asiakaskertomukset kertovat ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, parisuhdeväkivaltailmiöstä ja auttamisesta? Tavoitteenani on tuottaa uutta tieteellistä tietoa vähän tutkitusta ilmiöstä sekä kuvata naisten kokeman parisuhdeväkivallan muotoja, erityispiirteitä, seurauksia, väkivallan dynamiikkaa sekä auttamista turvakotipalveluissa. Tutkimus sijoittuu laadullisen tutkimuksen kenttään ja kiinnittyy metodologisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja narratiivisuuteen. Sosiaalinen konstruktionismi toimii tutkimuksessani tieteenfilosofisena ja tietoteoreettisena lähtökohtana ja narratiivisuus tutkimusotteenani. Aineisto koostuu 65-vuotiaiden ja sitä vanhempien naisten turvakotijaksoilla laadituista asiakaskertomuksista (N=85) ja asiakaskertomusmerkinnöistä (N=3250). Aineisto on poimittu Suomessa toimivien turvakotien asiakastietojärjestelmistä, joiden rekisterinpitäjänä toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Aineisto on analysoitu narratiivisella analyysillä soveltaen aineistolähtöistä sisällön analyysiä sekä temaattista lähestymistapaa. Tulokset osoittivat ensiksi, että ikääntyneet naiset kokivat parisuhteissaan pitkäkestoista ja monimuotoista henkistä, hengellistä, taloudellista, fyysistä ja seksuaaliväkivaltaa sekä pakottavaa kontrollia. Kokemuksiin liittyi toistuvuus, väkivallan muotojen muuttuminen, lisääntyminen, raaistuminen ja arkipäiväistyminen. Parisuhdeväkivalta sisälsi erityispiirteitä, jotka liittyivät pariskunnan taustaan, parisuhteisiin, avun vastaanottamisen valmiuksiin sekä naisten ja lasten välisiin suhteisiin. Erityispiirteet sitoivat naisia suhteisiin ja vaikeuttivat heidän eropäätöksiään. Ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset tuottivat heille fyysisiä, emotionaalisia, psyykkisiä ja psykososiaalisia seurauksia sekä heikensivät heidän hyvinvointiaan. Väkivaltaisten parisuhteiden dynamiikka jatkui naisten turvakotijaksoilla, vaikutti heidän tuntemuksiinsa ja jaksoilla olemiseen. Naiset hyötyivät turvakodeista saadusta moniulotteisesta ja intensiivisestä tuesta, mutta usein auttamisessa tarvittiin sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, joka mahdollisti auttamisen keinojen kohdentamisen. Toisena tuloksena nimesin neljä narratiivia, jotka kuvasivat ikääntyneiden naisten sukupuolistuneen parisuhdeväkivaltailmiön keskeisimpiä piirteitä ja lisäsivät ilmiön syvällisempää ymmärrystä. Narratiivit käsittelivät kärsimystä, kompleksisuutta, tukea ja näkymättömyyttä. Kärsimyksen narratiivissa naisilla korostuivat väkivallan tuottamat henkilökohtaiset ja emotionaaliset merkitykset, jotka heijastuivat heidän selviytymiskeinoihinsa, mutta tuottivat samanaikaisesti uudelleenrakentamisen mahdollisuuden. Kompleksisuuden narratiivissa yhdistyivät parisuhdeväkivaltailmiötä ylläpitävät monimutkaiset sidokset, sukupuolijärjestelmät ja sukupuolistuneet käsitykset, jotka vaikuttivat ikääntyneiden naisten toimintamahdollisuuksiin ja edesauttoivat väkivallan kierteiden jatkumista. Tuen narratiivissa painottuivat yhteisölliset merkitykset naisten kohtaamisissa avun hakijoina ja suhtautumistapojen vaikutukset heidän ulossulkemiseen tai voimaantumiseen. Näkymättömyyden narratiivissa korostuivat naisten näkymättömyys ja yhteiskunnassa olevat rakenteelliset esteet, jotka vaikeuttivat heidän avunsaannin mahdollisuuksia ja lisäsivät ilmiöön liittyvää vaikenemista ja ohittamista. Tulosteni pohjalta väitän, että ikääntyneiden naisten kokema sukupuolistunut parisuhdeväkivalta on monitasoinen ja moniulotteinen sosiaalinen ongelma, joka syntyy ikääntyneiden naisten ja miesten välisissä parisuhteissa, mutta siihen vaikuttavat myös yksilölliset, yhteisölliset ja yhteiskunnalliskulttuuriset tekijät. Sosiaalista ongelmaa ylläpitävät auttamisjärjestelmän puutteet ja yhteiskunnalliset rakenteet. Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan heikon tunnistamisen, naisten näkymättömyyden ja ilmiön sosiaalisen luonteen vuoksi haluan nostaa ikääntyneiden naisten parisuhdeväkivaltakokemukset laajemman yhteiskunnallisen keskustelun kohteeksi. Tutkimukseni tarjoaa uutta tietoa ikääntyneiden naisten kokemasta parisuhdeväkivallasta, väkivaltailmiöstä ja auttamisesta sekä antaa välineitä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisille työkäytäntöjen, interventioiden ja palveluvalikon kehittämiselle. Oinas, Niina https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67503 2026-10-19T09:30:25Z 2026-01-01T00:00:00Z

Vapaalta kentältä vakaaksi yhteistyökumppaniksi : taiteilijan ammatillisen aseman kehittäminen monialaisessa yhteistyössä Oinas, Niina Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten taiteilija-ammattilaisten asemaa voidaan kehittää kohti kestävämpiä työmuotoja kulttuurihyvinvointiin kytkeytyvillä monialaisilla tehtäväkentillä. Keskeisenä tutkimuksen tavoitteena on parantaa taiteilijoiden työntekijäasemaa. Tutkimus sijoittuu kuvataidekasvatuksen tieteenalaan. Tutkimusnäkökulmassa korostuu yhteisöllinen taidekasvatus. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa, jolla selkeämmin tunnistetaan taiteilijoiden työskentelyn kannalta keskeiset vaikuttimet sekä lisätään muiden alojen ammattilaisten ymmärrystä yhteistyön rakentumiselle ja taiteellisen työskentelyn ymmärrykselle. Tutkimustehtävänä on kehittää monialaiseen yhteistyöhön selkeää prosessimallia, jolla yhteistyö taiteen hyvinvointivaikutuksia tavoiteltaessa toteutuisi kestävästi. Tutkimuksella on emansipatorinen tiedonintressi, joka etsii uudenlaisia ratkaisuja tunnistettuun ongelmaan taiteilijoiden ammatilliseen asemaan kulttuurihyvinvointiin liitetyillä tehtäväkentillä, hahmotellen uudenlaisia tapoja ajatella ja toimia. Tutkimuksessa tuodaan esille monialaiseen, taiteelliseen toimintaan rakentuvaan yhteistyöhön liittyen näkökulmia taitelija-ammattilaisilta, yhteistyöorganisaatioiden työyhteisöiltä sekä esihenkilöiltä ja johtajilta. Tutkimus kiinnittyy ajankohtaiseen kansainväliseen ja kansalliseen tutkimukseen ja kehittämistyöhön, jossa kiinnostus taiteen ja kulttuurin merkityksestä yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien hyvinvoinnille on erittäin ajankohtainen. Tutkimuksen aineisto on kerätty Euroopan sosiaalirahaston ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoittamasta, Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan hallinnoimasta kehittämishankkeesta. Kyseisessä Työtaide: esiselvitys taideinterventioista työyhteisöihin hankkeessa pilotoitiin ketterää toimintamallia, jossa yhteistyöorganisaatiot sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilta halusivat kehittää henkilöstölleen taideperustaista toimintaa työhyvinvoinnin teemoihin tukeutuen. Kahden yhteisötaiteilijan toteuttamien taideinterventioiden sisällöissä painottuivat mielikuvamatka ja esineen kautta omasta kulttuurisuhteesta kertominen, yhteisöllinen taulun maalausprosessi ja kehollinen, sanataidetta hyödyntävä draamatyöpaja. Tarkemmat taideinterventioiden sisältökuvaukset löytyvät hankejulkaisusta (Oinas ym., 2022). Hanke toteutettiin vuosina 2021–2022. Tutkimus on toteutettu taideperustaisena toimintatutkimuksena. Tutkimuksen kohteena on taiteilija-ammattilaiset työntekijöinä, osana monialaista kehittämistyötä sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialojen organisaatioissa. Tutkimuksen kysymykseen saadaan vastauksia taiteilijoiden työskentelyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä analysoimalla, toiminnan kautta reflektiivisesti kehittäen, kehittämistutkimuksen yhteisöllistä tiedon muodostusta hyödyntäen. Toiminnan kautta syntyvän reflektioaineiston kautta voidaan löytää kehitettäviä elementtejä taiteilijoiden työn tueksi ja vastata tutkimuskysymykseen. Reflektioaineisto koostuu monialaisten taideinterventioiden toteutusten suunnittelun muistiinpanoista, taideinterventioiden tallennuksista äänittäen ja valokuvaten, reflektiivisten keskusteluiden tallennuksista ja kehittämistoiminnan jälkeen tehtyjen ryhmähaastatteluiden tallenteista. Tutkimus rakentuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista, näyttelymuotoisesta taiteellisesta osiosta sekä kokonaisuuden yhteen sitovasta yhteenveto-osasta. Tutkimuksen näyttelymuotoisessa taiteellisessa osiossa syvennytään tarkastelemaan muuntuvaa taidesuhdetta ja sen vaikutusta yhteisöllisiin ja osallistaviin taiteellisiin prosesseihin, joita taiteilija ohjaa ja mahdollistaa muille. Jokaisella väitöskirjan artikkelilla on ollut omat aihespesifit tutkimuskysymyksensä. Ensimmäisessä artikkelissa avataan autoetnografisesta näkökulmasta tutkijapositiota suhteessa tutkittavaan aiheeseen. Toinen artikkeli kysyy, millaisena osallistuvien työyhteisöjen jäsenet kokivat taideinterventioiden merkittävyyden ja millaisia kehittämisideoita heillä syntyi. Kolmannessa artikkelissa kysytään, millaisena vaikuttimena palkansaajan asema näyttäytyi taiteilijoiden ammatillisessa toiminnassa tai suhteutettuna heidän ammatti-identiteettiinsä. Viimeisessä artikkelissa kysytään, millaisena yhteissuunnittelun vaihe näyttäytyi tarkasteltavassa hankkeessa ja millaista monialaista kehittämistietoa siitä voidaan saada suhteutettuna taiteilijoiden integroitumiseksi monialaisiin työtehtäviin. Taiteilijoiden työskentelyn lisääntyminen ja heidän osaamisensa tarve sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilla on osa laajempaa kulttuurihyvinvointiin kiinnittyvän alan kehittymistä. Pohjoisella alueella tehtävä tutkimus lähestyy kulttuurihyvinvointia haastaen sen kautta ymmärrettyä taide- ja kulttuurisuhdetta arktisella alueella. Kulttuurihyvinvoinnin ymmärryksen lisääntyminen nähdään tutkimuksessa tärkeänä erityisesti pohjoisen kulttuuriympäristön näkökulmasta: yksilöiden ja yhteisöjen oman taide- ja kulttuurisuhteen vaaliminen kytkeytyy selkeästi osaksi arktisen taide- ja kulttuurisuhteen kolonisaation purkamiseen liittyvää keskustelua. Tutkimuksessa luotua prosessimallia ehdotetaan yhdeksi ratkaisuksi tukemaan taiteilijoiden kiinnittymistä monialaisiin tehtäväkenttiin osana uudistuvaa työelämää. Tutkimus ehdottaa, että työelämämuutoksen aikakaudella suomalaisen yhteiskunnan kaivatessa uusia innovaatioita ja laajempaa uudistumista, taiteilijoiden osaaminen otettaisiin vahvemmin osaksi työelämää ja sen kehittämistä tutkimuksessa luotua prosessimallia laaja-alaisesti hyödyntäen. Monialaiseen yhteistyöhön syvällisemmin mukaan päästäkseen myös taiteilijat tarvitsevat uutta osaamista ja uudenlaista asennoitumista taiteellisen työn tekemiseen. Tutkimuksen tuloksena esitettävä prosessimalli taiteilijoiden kiinnittymisestä monialaiseen yhteistyöhön sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilla toimii suunnittelun, toiminnan ja tavoitteiden rakentumisen apuvälineenä myös muilla yhteistyöaloilla.

2026-01-01T00:00:00Z Oinas, Niina Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten taiteilija-ammattilaisten asemaa voidaan kehittää kohti kestävämpiä työmuotoja kulttuurihyvinvointiin kytkeytyvillä monialaisilla tehtäväkentillä. Keskeisenä tutkimuksen tavoitteena on parantaa taiteilijoiden työntekijäasemaa. Tutkimus sijoittuu kuvataidekasvatuksen tieteenalaan. Tutkimusnäkökulmassa korostuu yhteisöllinen taidekasvatus. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä tietoa, jolla selkeämmin tunnistetaan taiteilijoiden työskentelyn kannalta keskeiset vaikuttimet sekä lisätään muiden alojen ammattilaisten ymmärrystä yhteistyön rakentumiselle ja taiteellisen työskentelyn ymmärrykselle. Tutkimustehtävänä on kehittää monialaiseen yhteistyöhön selkeää prosessimallia, jolla yhteistyö taiteen hyvinvointivaikutuksia tavoiteltaessa toteutuisi kestävästi. Tutkimuksella on emansipatorinen tiedonintressi, joka etsii uudenlaisia ratkaisuja tunnistettuun ongelmaan taiteilijoiden ammatilliseen asemaan kulttuurihyvinvointiin liitetyillä tehtäväkentillä, hahmotellen uudenlaisia tapoja ajatella ja toimia. Tutkimuksessa tuodaan esille monialaiseen, taiteelliseen toimintaan rakentuvaan yhteistyöhön liittyen näkökulmia taitelija-ammattilaisilta, yhteistyöorganisaatioiden työyhteisöiltä sekä esihenkilöiltä ja johtajilta. Tutkimus kiinnittyy ajankohtaiseen kansainväliseen ja kansalliseen tutkimukseen ja kehittämistyöhön, jossa kiinnostus taiteen ja kulttuurin merkityksestä yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien hyvinvoinnille on erittäin ajankohtainen. Tutkimuksen aineisto on kerätty Euroopan sosiaalirahaston ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoittamasta, Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan hallinnoimasta kehittämishankkeesta. Kyseisessä Työtaide: esiselvitys taideinterventioista työyhteisöihin hankkeessa pilotoitiin ketterää toimintamallia, jossa yhteistyöorganisaatiot sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilta halusivat kehittää henkilöstölleen taideperustaista toimintaa työhyvinvoinnin teemoihin tukeutuen. Kahden yhteisötaiteilijan toteuttamien taideinterventioiden sisällöissä painottuivat mielikuvamatka ja esineen kautta omasta kulttuurisuhteesta kertominen, yhteisöllinen taulun maalausprosessi ja kehollinen, sanataidetta hyödyntävä draamatyöpaja. Tarkemmat taideinterventioiden sisältökuvaukset löytyvät hankejulkaisusta (Oinas ym., 2022). Hanke toteutettiin vuosina 2021–2022. Tutkimus on toteutettu taideperustaisena toimintatutkimuksena. Tutkimuksen kohteena on taiteilija-ammattilaiset työntekijöinä, osana monialaista kehittämistyötä sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialojen organisaatioissa. Tutkimuksen kysymykseen saadaan vastauksia taiteilijoiden työskentelyä ja siihen vaikuttavia tekijöitä analysoimalla, toiminnan kautta reflektiivisesti kehittäen, kehittämistutkimuksen yhteisöllistä tiedon muodostusta hyödyntäen. Toiminnan kautta syntyvän reflektioaineiston kautta voidaan löytää kehitettäviä elementtejä taiteilijoiden työn tueksi ja vastata tutkimuskysymykseen. Reflektioaineisto koostuu monialaisten taideinterventioiden toteutusten suunnittelun muistiinpanoista, taideinterventioiden tallennuksista äänittäen ja valokuvaten, reflektiivisten keskusteluiden tallennuksista ja kehittämistoiminnan jälkeen tehtyjen ryhmähaastatteluiden tallenteista. Tutkimus rakentuu neljästä vertaisarvioidusta artikkelista, näyttelymuotoisesta taiteellisesta osiosta sekä kokonaisuuden yhteen sitovasta yhteenveto-osasta. Tutkimuksen näyttelymuotoisessa taiteellisessa osiossa syvennytään tarkastelemaan muuntuvaa taidesuhdetta ja sen vaikutusta yhteisöllisiin ja osallistaviin taiteellisiin prosesseihin, joita taiteilija ohjaa ja mahdollistaa muille. Jokaisella väitöskirjan artikkelilla on ollut omat aihespesifit tutkimuskysymyksensä. Ensimmäisessä artikkelissa avataan autoetnografisesta näkökulmasta tutkijapositiota suhteessa tutkittavaan aiheeseen. Toinen artikkeli kysyy, millaisena osallistuvien työyhteisöjen jäsenet kokivat taideinterventioiden merkittävyyden ja millaisia kehittämisideoita heillä syntyi. Kolmannessa artikkelissa kysytään, millaisena vaikuttimena palkansaajan asema näyttäytyi taiteilijoiden ammatillisessa toiminnassa tai suhteutettuna heidän ammatti-identiteettiinsä. Viimeisessä artikkelissa kysytään, millaisena yhteissuunnittelun vaihe näyttäytyi tarkasteltavassa hankkeessa ja millaista monialaista kehittämistietoa siitä voidaan saada suhteutettuna taiteilijoiden integroitumiseksi monialaisiin työtehtäviin. Taiteilijoiden työskentelyn lisääntyminen ja heidän osaamisensa tarve sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilla on osa laajempaa kulttuurihyvinvointiin kiinnittyvän alan kehittymistä. Pohjoisella alueella tehtävä tutkimus lähestyy kulttuurihyvinvointia haastaen sen kautta ymmärrettyä taide- ja kulttuurisuhdetta arktisella alueella. Kulttuurihyvinvoinnin ymmärryksen lisääntyminen nähdään tutkimuksessa tärkeänä erityisesti pohjoisen kulttuuriympäristön näkökulmasta: yksilöiden ja yhteisöjen oman taide- ja kulttuurisuhteen vaaliminen kytkeytyy selkeästi osaksi arktisen taide- ja kulttuurisuhteen kolonisaation purkamiseen liittyvää keskustelua. Tutkimuksessa luotua prosessimallia ehdotetaan yhdeksi ratkaisuksi tukemaan taiteilijoiden kiinnittymistä monialaisiin tehtäväkenttiin osana uudistuvaa työelämää. Tutkimus ehdottaa, että työelämämuutoksen aikakaudella suomalaisen yhteiskunnan kaivatessa uusia innovaatioita ja laajempaa uudistumista, taiteilijoiden osaaminen otettaisiin vahvemmin osaksi työelämää ja sen kehittämistä tutkimuksessa luotua prosessimallia laaja-alaisesti hyödyntäen. Monialaiseen yhteistyöhön syvällisemmin mukaan päästäkseen myös taiteilijat tarvitsevat uutta osaamista ja uudenlaista asennoitumista taiteellisen työn tekemiseen. Tutkimuksen tuloksena esitettävä prosessimalli taiteilijoiden kiinnittymisestä monialaiseen yhteistyöhön sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilla toimii suunnittelun, toiminnan ja tavoitteiden rakentumisen apuvälineenä myös muilla yhteistyöaloilla. Lintumäki, Aki https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67497 2026-10-12T09:41:52Z 2026-01-01T00:00:00Z

Toivo itse tehtynä : taideperustainen toiminta nuorten ilmastoresilienssin rakentajana Lintumäki, Aki Ilmastonmuutos järkyttää maapallon ekosysteemejä. Ihmisen toiminnan seurauksena eskaloitunut ilmiö kuormittaa planeetan kantokykyä ja uhkaa kaikkien eliöiden olemassaolon edellytyksiä. Ilmastonmuutoksen rinnalle on kehittynyt myös toisiinsa kietoutuvia yhteiskunnallisia, taloudellisia ja geopoliittisia kriisejä. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että nuorten ikäluokat kokevat globaalisti ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ympäristöahdistusta ja vaikeita ilmastotunteita. Lisäksi on esitetty, että poliittisten päättäjien hitaus reagoida ilmiön vaikutuksiin lisää nuorten epävarmuutta ja huolta tulevaisuudesta. Tämä kehitys on yhteydessä nuorten toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemiseen. Näissä olosuhteissa ilmastoresilienssin merkitys yksilöiden ja yhteisöjen sopeutumiskyvyn vahvistamisessa korostuu. Nuorten osallisuuden edistämisellä on osoitettu olevan keskeinen merkitys heidän resilienssinsä ja hyvinvointinsa vahvistamisessa. Tämä näkökulma nostaa esiin tarpeen kehittää toimintamalleja, jotka tukevat nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja laajempiin ekososiaalisiin rakenteisiin. Tutkimuksen tavoitteena on edistää ympäristöahdistuksen ja vaikeiden ilmastotunteiden kanssa kamppailevien nuorten toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. Tutkimus tuottaa tietoa taideperustaisista keinoista, joita soveltamalla nuorten parissa työskentelevät asiantuntijat voivat vahvistaa nuorten osallisuutta, ilmastoresilienssiä ja hyvinvointia. Tutkimuksen tehtävänä on kehittää taideperustainen lähestymistapa, jolla edistetään nuorten ilmastoresilienssiä ekokulttuurisen kestävyysorientaation näkökulmasta. Tutkimus pyrkii selvittämään, millaisilla taideperustaisilla keinoilla nuorten ilmastoresilienssiä voidaan rakentaa. Ekokulttuurinen kestävyysorientaatio luo tutkimukselle toiminnallisen kehyksen. Sen yhteydessä toimijuus ymmärretään ihmisten, muiden lajien, materiaalien ja ympäristön välisinä suhteina. Lähestymistapa rakentaa ontologisen ja epistemologisen perustan nuorten ekososiaalisen osallisuuden vahvistamiselle ja ilmastoresilienssin edistämiselle. Tutkimus on toteutettu Koneen Säätiön rahoittamassa Ilmastokriisin etulinjassa: Kanssatutkijuus ja taideperustaiset interventiot nuorten ilmastoaktivismissa ja ilmastokansalaisuuden rakentumisessa -tutkimushankkeessa. Sen organisoivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenia sekä Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen tieteenala. Hankkeessa tarkasteltiin nuorten ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita, arjen kokemuksia ja vaikuttamismahdollisuuksia taideperustaisen työskentelyn avulla. Hankkeen tavoitteena oli kehittää nuorilähtöisiä taideperustaisia toimintamalleja, joita voidaan tulevaisuudessa hyödyntää demokratian sekä nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tässä tutkimuksessa taideperustainen toimintatutkimus on ohjannut metodologisia valintoja. Tutkimus perustuu kolmeen taideperustaiseen toimintatutkimukselliseen sykliin, jotka ajoittuvat vuosille 2022–2025. Niiden aikana toteutettiin kolme taideinterventiota, joihin osallistui kanssatutkijoina nuoria Lapista, Itä-Suomesta ja Pirkanmaalta. Taiteellisessa työskentelyssä hyödynnettiin uudistavan arktisen taiteen, yhteisöllisen taidekasvatuksen, yhteisötaiteen ja tilannesidonnaisen oppimisen lähestymistapoja. Tutkimuksen aineisto luotiin taideinterventioiden aikana yhteistyössä nuorten, tutkijakollegoiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Se koostuu tutkimukseen osallistuneiden nuorten tuottamista valokuvista, videoista ja teksteistä. Aineistoa ovat myös tutkijoiden ottamat dokumentaariset valokuvat ja tutkimuksen aikana tehdyt kenttämuistiinpanot. Lisäksi aineistoon sisältyvät nuorille tehtyjen haastattelujen äänitallenteet ja taideinterventioiden päätteeksi pidettyjen reflektiivisten keskustelujen video- ja äänitallenteet. Tutkimus muodostuu myös syklien aikana tuotetuista vertaisarvioiduista osatutkimuksista ja niiden tulosten yhteenvedosta. Osatutkimuksissa käytettiin analyysimenetelmänä reflektiivistä analyysiä. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tarkasteltiin taideperustaisen toiminnan mahdollisuuksia nuorten osallisuuden edistämisessä pohjoisilla ja arktisilla alueilla. Toisessa osatutkimuksessa käsiteltiin nuorten ilmastoresilienssin kehittymistä taideperustaisessa toiminnassa. Kolmannessa osatutkimuksessa tarkasteltiin yhteisötaiteen ja uusmaterialistisen lähestymistavan merkitystä nuorten ekososiaalisen osallisuuden edistämisessä sekä ympäristöahdistuksen ja vaikeiden ilmastotunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena kehittyi nuorten ilmastoresilienssiä edistävä ekokulttuurinen lähestymistapa, joka rakentuu kolmesta toisiinsa kietoutuvasta taideperustaisesta keinosta. Ensimmäinen keino liittyy paikkasidonnaiseen ja uusmaterialistiseen lähestymistapaan, jossa nuorten ilmastoresilienssiä rakennetaan merkityksellisten paikkojen ja kokemuksellisuuden avulla. Taideperustaisessa työskentelyssä paikkoihin liittyvät materiaalit ymmärretään aktiivisina kanssatoimijoina. Toinen keino on organisoida yhdessä nuorten kanssa julkisia tilaisuuksia, joissa taideperustainen toiminta voi kehittyä merkittäväksi aktivismia edistäväksi yhteisölliseksi ja yhteiskunnalliseksi vuorovaikutukseksi. Kolmas keino on innostava fasilitointi, jonka avulla voidaan rakentaa nuorten ilmastoresilienssiä ja edistää heidän ekososiaalista osallisuuttaan. Tutkimus osoittaa, että ympäristöahdistuksen ja vaikeiden ilmastotunteiden käsittelyssä sekä ilmastoresilienssin edistämisessä taideperustainen toiminta luo nuorille toivon rakentamisen tiloja. Näissä tiloissa he voivat käsitellä ilmastonmuutokseen liittyviä tunteitaan ja ajatuksiaan kehollisesti, materiaalisesti, yhteisöllisesti ja yhteiskunnallisesti. Tämä mahdollistaa vaikeiden ilmastotunteiden muuntumisen passiivisesta huolesta arvoihin ja myönteisiin tulevaisuuskuviin kytkeytyväksi aktivistiseksi toiminnaksi. Toiminnan korostaminen nuorten ilmastoresilienssin edistämisessä nousee keskeiseksi tekijäksi heidän hyvinvointinsa vahvistamisessa. Tutkimus osoittaa myös, että nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja kestävyysmurrosta voidaan kehittää vaikuttavasti huomioimalla nuorten oman ekokulttuurin paikalliset olosuhteet. Nuorten ilmastoresilienssi ei rakennu ennalta annettujen ratkaisujen avulla, vaan nuorilähtöisellä innostamisella. Ekokulttuuriseen kestävyysorientaatioon perustuvalla kuvataidekasvatuksella voidaan edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta, ilmastoresilienssiä ja hyvinvointia osana laajempaa kestävyysmurrosta. Kuvataidekasvatusalan ohella tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa kasvatus-, ohjaus-, järjestö- ja sosiaalialan koulutus- ja kehittämistoiminnassa. Lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää soveltavan taiteen ja kulttuurihyvinvoinnin kehittämishankkeissa sekä toisen asteen koulutuksessa. Tutkimus tuottaa uutta tietoa nuorten ilmastoresilienssin edistämisestä kuvataidekasvatuksen tieteenalalle, tulevaisuudentutkimukseen ja nuorisotutkimukseen.

2026-01-01T00:00:00Z Lintumäki, Aki Ilmastonmuutos järkyttää maapallon ekosysteemejä. Ihmisen toiminnan seurauksena eskaloitunut ilmiö kuormittaa planeetan kantokykyä ja uhkaa kaikkien eliöiden olemassaolon edellytyksiä. Ilmastonmuutoksen rinnalle on kehittynyt myös toisiinsa kietoutuvia yhteiskunnallisia, taloudellisia ja geopoliittisia kriisejä. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että nuorten ikäluokat kokevat globaalisti ilmastonmuutoksen aiheuttamaa ympäristöahdistusta ja vaikeita ilmastotunteita. Lisäksi on esitetty, että poliittisten päättäjien hitaus reagoida ilmiön vaikutuksiin lisää nuorten epävarmuutta ja huolta tulevaisuudesta. Tämä kehitys on yhteydessä nuorten toimintakyvyn ja elämänlaadun heikkenemiseen. Näissä olosuhteissa ilmastoresilienssin merkitys yksilöiden ja yhteisöjen sopeutumiskyvyn vahvistamisessa korostuu. Nuorten osallisuuden edistämisellä on osoitettu olevan keskeinen merkitys heidän resilienssinsä ja hyvinvointinsa vahvistamisessa. Tämä näkökulma nostaa esiin tarpeen kehittää toimintamalleja, jotka tukevat nuorten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja laajempiin ekososiaalisiin rakenteisiin. Tutkimuksen tavoitteena on edistää ympäristöahdistuksen ja vaikeiden ilmastotunteiden kanssa kamppailevien nuorten toivoa valoisammasta tulevaisuudesta. Tutkimus tuottaa tietoa taideperustaisista keinoista, joita soveltamalla nuorten parissa työskentelevät asiantuntijat voivat vahvistaa nuorten osallisuutta, ilmastoresilienssiä ja hyvinvointia. Tutkimuksen tehtävänä on kehittää taideperustainen lähestymistapa, jolla edistetään nuorten ilmastoresilienssiä ekokulttuurisen kestävyysorientaation näkökulmasta. Tutkimus pyrkii selvittämään, millaisilla taideperustaisilla keinoilla nuorten ilmastoresilienssiä voidaan rakentaa. Ekokulttuurinen kestävyysorientaatio luo tutkimukselle toiminnallisen kehyksen. Sen yhteydessä toimijuus ymmärretään ihmisten, muiden lajien, materiaalien ja ympäristön välisinä suhteina. Lähestymistapa rakentaa ontologisen ja epistemologisen perustan nuorten ekososiaalisen osallisuuden vahvistamiselle ja ilmastoresilienssin edistämiselle. Tutkimus on toteutettu Koneen Säätiön rahoittamassa Ilmastokriisin etulinjassa: Kanssatutkijuus ja taideperustaiset interventiot nuorten ilmastoaktivismissa ja ilmastokansalaisuuden rakentumisessa -tutkimushankkeessa. Sen organisoivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Juvenia sekä Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen tieteenala. Hankkeessa tarkasteltiin nuorten ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita, arjen kokemuksia ja vaikuttamismahdollisuuksia taideperustaisen työskentelyn avulla. Hankkeen tavoitteena oli kehittää nuorilähtöisiä taideperustaisia toimintamalleja, joita voidaan tulevaisuudessa hyödyntää demokratian sekä nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Tässä tutkimuksessa taideperustainen toimintatutkimus on ohjannut metodologisia valintoja. Tutkimus perustuu kolmeen taideperustaiseen toimintatutkimukselliseen sykliin, jotka ajoittuvat vuosille 2022–2025. Niiden aikana toteutettiin kolme taideinterventiota, joihin osallistui kanssatutkijoina nuoria Lapista, Itä-Suomesta ja Pirkanmaalta. Taiteellisessa työskentelyssä hyödynnettiin uudistavan arktisen taiteen, yhteisöllisen taidekasvatuksen, yhteisötaiteen ja tilannesidonnaisen oppimisen lähestymistapoja. Tutkimuksen aineisto luotiin taideinterventioiden aikana yhteistyössä nuorten, tutkijakollegoiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Se koostuu tutkimukseen osallistuneiden nuorten tuottamista valokuvista, videoista ja teksteistä. Aineistoa ovat myös tutkijoiden ottamat dokumentaariset valokuvat ja tutkimuksen aikana tehdyt kenttämuistiinpanot. Lisäksi aineistoon sisältyvät nuorille tehtyjen haastattelujen äänitallenteet ja taideinterventioiden päätteeksi pidettyjen reflektiivisten keskustelujen video- ja äänitallenteet. Tutkimus muodostuu myös syklien aikana tuotetuista vertaisarvioiduista osatutkimuksista ja niiden tulosten yhteenvedosta. Osatutkimuksissa käytettiin analyysimenetelmänä reflektiivistä analyysiä. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tarkasteltiin taideperustaisen toiminnan mahdollisuuksia nuorten osallisuuden edistämisessä pohjoisilla ja arktisilla alueilla. Toisessa osatutkimuksessa käsiteltiin nuorten ilmastoresilienssin kehittymistä taideperustaisessa toiminnassa. Kolmannessa osatutkimuksessa tarkasteltiin yhteisötaiteen ja uusmaterialistisen lähestymistavan merkitystä nuorten ekososiaalisen osallisuuden edistämisessä sekä ympäristöahdistuksen ja vaikeiden ilmastotunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena kehittyi nuorten ilmastoresilienssiä edistävä ekokulttuurinen lähestymistapa, joka rakentuu kolmesta toisiinsa kietoutuvasta taideperustaisesta keinosta. Ensimmäinen keino liittyy paikkasidonnaiseen ja uusmaterialistiseen lähestymistapaan, jossa nuorten ilmastoresilienssiä rakennetaan merkityksellisten paikkojen ja kokemuksellisuuden avulla. Taideperustaisessa työskentelyssä paikkoihin liittyvät materiaalit ymmärretään aktiivisina kanssatoimijoina. Toinen keino on organisoida yhdessä nuorten kanssa julkisia tilaisuuksia, joissa taideperustainen toiminta voi kehittyä merkittäväksi aktivismia edistäväksi yhteisölliseksi ja yhteiskunnalliseksi vuorovaikutukseksi. Kolmas keino on innostava fasilitointi, jonka avulla voidaan rakentaa nuorten ilmastoresilienssiä ja edistää heidän ekososiaalista osallisuuttaan. Tutkimus osoittaa, että ympäristöahdistuksen ja vaikeiden ilmastotunteiden käsittelyssä sekä ilmastoresilienssin edistämisessä taideperustainen toiminta luo nuorille toivon rakentamisen tiloja. Näissä tiloissa he voivat käsitellä ilmastonmuutokseen liittyviä tunteitaan ja ajatuksiaan kehollisesti, materiaalisesti, yhteisöllisesti ja yhteiskunnallisesti. Tämä mahdollistaa vaikeiden ilmastotunteiden muuntumisen passiivisesta huolesta arvoihin ja myönteisiin tulevaisuuskuviin kytkeytyväksi aktivistiseksi toiminnaksi. Toiminnan korostaminen nuorten ilmastoresilienssin edistämisessä nousee keskeiseksi tekijäksi heidän hyvinvointinsa vahvistamisessa. Tutkimus osoittaa myös, että nuorten osallistumisen mahdollisuuksia ja kestävyysmurrosta voidaan kehittää vaikuttavasti huomioimalla nuorten oman ekokulttuurin paikalliset olosuhteet. Nuorten ilmastoresilienssi ei rakennu ennalta annettujen ratkaisujen avulla, vaan nuorilähtöisellä innostamisella. Ekokulttuuriseen kestävyysorientaatioon perustuvalla kuvataidekasvatuksella voidaan edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta, ilmastoresilienssiä ja hyvinvointia osana laajempaa kestävyysmurrosta. Kuvataidekasvatusalan ohella tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa kasvatus-, ohjaus-, järjestö- ja sosiaalialan koulutus- ja kehittämistoiminnassa. Lisäksi tuloksia voidaan hyödyntää soveltavan taiteen ja kulttuurihyvinvoinnin kehittämishankkeissa sekä toisen asteen koulutuksessa. Tutkimus tuottaa uutta tietoa nuorten ilmastoresilienssin edistämisestä kuvataidekasvatuksen tieteenalalle, tulevaisuudentutkimukseen ja nuorisotutkimukseen. Pekonen, Elina https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67496 2026-10-12T09:00:12Z 2026-01-01T00:00:00Z

Naisasiakkuuksien ja naiserityisen päihdetyön kategorisointi päihdetyön ammattilaisten puheessa Pekonen, Elina Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miten naisten parissa päihdetyötä tekevät ammattilaiset määrittelevät naiserityistä päihdetyötä, asiakkuuksia sekä naisasiakkaiden toimijuutta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten päihdepalveluissa olevia asiakkuuksia ja naisten kanssa tehtävää päihdetyötä kategorisoidaan. Teoreettinen viitekehys rakentuu sukupuolen, sukupuolittuneiden käytäntöjen, toimijuuden ja haavoittuvuuden käsitteistä. Naiserityisyys on osa sukupuolen tutkimusta, ja siten sosiaalityön tutkimuksen tehtävänä on tunnistaa ja tuottaa tietoa siitä, miten asiakkaista puhutaan ja miten asiakkuuksia kategorisoidaan sekä edistää sukupuolisensitiivisten palvelujen ja käytäntöjen kehittämistä. Naisasiakkuuksien kategorisoinnin ja naiserityisen päihdetyön tutkimus on ajankohtaista, sillä naisten päihdeongelmat ovat monimuotoistuneet ja naiserityisten palvelujen tarve on tunnistettu, mutta niiden tarjonta ja saatavuus ovat edelleen rajallisia. Tarkennettuina tutkimuskysymyksinä ovat: 1) millaisia asiakkuuskategorioita päihdetyön ammattilaiset tuottavat puheessaan ja kuvatessaan päihteitä käyttäviä naisia, 2) millaiseksi naisasiakkaiden toimijuus näissä kategorioissa muotoutuu ja 3) millaiseksi ammattilaisten puheessa tuottama naiserityinen päihdetyö rakentuu? Tutkimus asemoituu metodologisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja etnometodologiaan pohjautuvaan kategoriatutkimukseen. Empiirisen aineiston muodostavat päihdetyötä naisten parissa tekevien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten teemahaastattelut (N=32). Haastatteluaineisto on analysoitu kategoria-analyysillä (MCA). Tutkimus osoittaa, että asiakkuuskategoriat rakentuvat haavoittuvuuden ja toimijuuden välisistä jännitteistä. Naiserityinen päihdetyö sisältää samanaikaisesti tukevia, kuntouttavia ja kontrolloivia käytänteitä, jotka muovaavat asiakkaiden asemaa ja toimijuutta. Lisäksi palvelujärjestelmän kulttuuri ja rakenteet vaikuttavat siihen, miten sukupuolisensitiivisyys toteutuu naiserityisessä työssä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää päihdetyön eri konteksteissa.

2026-01-01T00:00:00Z Pekonen, Elina Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miten naisten parissa päihdetyötä tekevät ammattilaiset määrittelevät naiserityistä päihdetyötä, asiakkuuksia sekä naisasiakkaiden toimijuutta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa siitä, miten päihdepalveluissa olevia asiakkuuksia ja naisten kanssa tehtävää päihdetyötä kategorisoidaan. Teoreettinen viitekehys rakentuu sukupuolen, sukupuolittuneiden käytäntöjen, toimijuuden ja haavoittuvuuden käsitteistä. Naiserityisyys on osa sukupuolen tutkimusta, ja siten sosiaalityön tutkimuksen tehtävänä on tunnistaa ja tuottaa tietoa siitä, miten asiakkaista puhutaan ja miten asiakkuuksia kategorisoidaan sekä edistää sukupuolisensitiivisten palvelujen ja käytäntöjen kehittämistä. Naisasiakkuuksien kategorisoinnin ja naiserityisen päihdetyön tutkimus on ajankohtaista, sillä naisten päihdeongelmat ovat monimuotoistuneet ja naiserityisten palvelujen tarve on tunnistettu, mutta niiden tarjonta ja saatavuus ovat edelleen rajallisia. Tarkennettuina tutkimuskysymyksinä ovat: 1) millaisia asiakkuuskategorioita päihdetyön ammattilaiset tuottavat puheessaan ja kuvatessaan päihteitä käyttäviä naisia, 2) millaiseksi naisasiakkaiden toimijuus näissä kategorioissa muotoutuu ja 3) millaiseksi ammattilaisten puheessa tuottama naiserityinen päihdetyö rakentuu? Tutkimus asemoituu metodologisesti sosiaaliseen konstruktionismiin ja etnometodologiaan pohjautuvaan kategoriatutkimukseen. Empiirisen aineiston muodostavat päihdetyötä naisten parissa tekevien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten teemahaastattelut (N=32). Haastatteluaineisto on analysoitu kategoria-analyysillä (MCA). Tutkimus osoittaa, että asiakkuuskategoriat rakentuvat haavoittuvuuden ja toimijuuden välisistä jännitteistä. Naiserityinen päihdetyö sisältää samanaikaisesti tukevia, kuntouttavia ja kontrolloivia käytänteitä, jotka muovaavat asiakkaiden asemaa ja toimijuutta. Lisäksi palvelujärjestelmän kulttuuri ja rakenteet vaikuttavat siihen, miten sukupuolisensitiivisyys toteutuu naiserityisessä työssä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää päihdetyön eri konteksteissa.