https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/59344 2026-07-01T19:17:06Z https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67360 Supplier Code of Conduct osana toimitusketjujen vastuullisuuden hallintaa Vasa, Anna Tutkielmassa tarkastellaan Supplier Code of Conduct -ohjeistuksia (SCoC) osana yritysten toimitusketjujen vastuullisuuden hallintaa, yritysvastuun itsesääntelyä ja sopimussuhteita. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavoin yritykset hyödyntävät SCoC-ohjeistuksia toimitusketjujen vastuullisuuden hallinnassa, miten vastuullisuuteen liittyviä velvoitteita kohdistetaan toimitusketjujen eri toimijoille, erityisesti toimittajille ja näiden alihankkijoille, sekä millä edellytyksillä ohjeistukset voivat saada sopimusoikeudellista sitovuutta. Tutkimuksessa yhdistetään lainopillinen metodi ja laadullinen sisällönanalyysi. Lainopillisen tarkastelun avulla arvioidaan SCoC-ohjeistusten oikeudellista merkitystä osana yritysvastuuta ja sopimussuhteita, kun taas laadullinen sisällönanalyysi kohdistuu 20 suomalaisen yrityksen julkisesti saatavilla oleviin SCoC-ohjeistuksiin. Tarkastelun perusteella SCoC-ohjeistukset perustuvat laajasti kansainvälisiin vastuullisuusnormeihin ja sisältävät erityisesti ihmisoikeuksia, työoloja, ympäristövastuuta ja liiketoiminnan eettisyyttä koskevia vaatimuksia. Ohjeistuksilla pyritään ohjaamaan toimittajien toimintaa, ulottamaan vastuullisuusvaatimuksia toimitusketjun eri tasoille sekä tukemaan vaatimusten noudattamista seurannan, raportoinnin ja auditointien avulla. Lisäksi ne toimivat osana yritysten vastuullisuusviestintää tekemällä näkyväksi vastuullisuusperiaatteet ja toimitusketjuihin kohdistuvat odotukset. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että SCoC-ohjeistukset ovat yritysvastuun itsesääntelyn ja toimitusketjujen hallinnan välineitä, mutta niiden sopimusoikeudellinen sitovuus edellyttää ohjeistusten asianmukaista liittämistä osaksi sopimussuhdetta. Ohjeistukset eivät kuitenkaan sellaisenaan osoita vastuullisuuden toteutumista käytännössä, vaan ne kuvaavat ennen kaikkea yritysten vastuullisuuspyrkimyksiä sekä hallintamekanismeja, joiden avulla yritykset pyrkivät vaikuttamaan toimitusketjujensa toimintaan. 2026-01-01T00:00:00Z Vasa, Anna Tutkielmassa tarkastellaan Supplier Code of Conduct -ohjeistuksia (SCoC) osana yritysten toimitusketjujen vastuullisuuden hallintaa, yritysvastuun itsesääntelyä ja sopimussuhteita. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millä tavoin yritykset hyödyntävät SCoC-ohjeistuksia toimitusketjujen vastuullisuuden hallinnassa, miten vastuullisuuteen liittyviä velvoitteita kohdistetaan toimitusketjujen eri toimijoille, erityisesti toimittajille ja näiden alihankkijoille, sekä millä edellytyksillä ohjeistukset voivat saada sopimusoikeudellista sitovuutta. Tutkimuksessa yhdistetään lainopillinen metodi ja laadullinen sisällönanalyysi. Lainopillisen tarkastelun avulla arvioidaan SCoC-ohjeistusten oikeudellista merkitystä osana yritysvastuuta ja sopimussuhteita, kun taas laadullinen sisällönanalyysi kohdistuu 20 suomalaisen yrityksen julkisesti saatavilla oleviin SCoC-ohjeistuksiin. Tarkastelun perusteella SCoC-ohjeistukset perustuvat laajasti kansainvälisiin vastuullisuusnormeihin ja sisältävät erityisesti ihmisoikeuksia, työoloja, ympäristövastuuta ja liiketoiminnan eettisyyttä koskevia vaatimuksia. Ohjeistuksilla pyritään ohjaamaan toimittajien toimintaa, ulottamaan vastuullisuusvaatimuksia toimitusketjun eri tasoille sekä tukemaan vaatimusten noudattamista seurannan, raportoinnin ja auditointien avulla. Lisäksi ne toimivat osana yritysten vastuullisuusviestintää tekemällä näkyväksi vastuullisuusperiaatteet ja toimitusketjuihin kohdistuvat odotukset. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että SCoC-ohjeistukset ovat yritysvastuun itsesääntelyn ja toimitusketjujen hallinnan välineitä, mutta niiden sopimusoikeudellinen sitovuus edellyttää ohjeistusten asianmukaista liittämistä osaksi sopimussuhdetta. Ohjeistukset eivät kuitenkaan sellaisenaan osoita vastuullisuuden toteutumista käytännössä, vaan ne kuvaavat ennen kaikkea yritysten vastuullisuuspyrkimyksiä sekä hallintamekanismeja, joiden avulla yritykset pyrkivät vaikuttamaan toimitusketjujensa toimintaan. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67358 Välittömyysperiaate rikosprosessissa : välittömyyden merkitys yleisesti todistelussa sekä erityiskysymyksenä lapsia koskevissa rikosprosesseissa Ylämäki, Hannele Suomalaisessa rikosprosessissa noudatettava menettely rakentuu välittömyys-, suullisuus- ja keskitysperiaatteiden varaan. Näistä etenkin välittömyysperiaatteella on perinteisesti katsottu olevan korostettu merkitys. Rikosprosessia koskevaa lainsäädäntöä on kuitenkin useaan otteeseen uudistettu tavoin, joilla on ollut vaikutusta välittömyysperiaatteen toteutumiseen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan välittömyysperiaatteen merkitystä ensinnäkin yleisesti rikosasiassa esitettävän ja arvioitavan todistelun osalta. Erityiskysymyksenä tarkastellaan myös lapsia koskevia rikosprosesseja, joissa välittömyysperiaatteesta poiketaan säännönmukaisesti lapsen suojelemiseen liittyvien näkökohtien vuoksi. Tutkielman tarkoituksena on selventää välittömyysperiaatteen sisältöä, tarkoitusta ja sitä, millaisissa tilanteissa periaatteesta poikkeaminen on mahdollista. Tarkoituksena on myös selvittää, mikä vaikutus todistelumenettelyn välittömyydellä tai välillisyydellä on siihen, kuinka hyvin henkilötodistelun luotettavuutta pystytään rikosprosessissa arvioimaan. Lapsia koskevien rikosprosessien käsittelyn kautta tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin rikosprosessi käytännössä järjestetään silloin, kun kuultavan suojeluun liittyvistä syistä välittömyyden täysimääräinen toteuttaminen ei ole mahdollista. Pohdittavaksi tulevat tässä yhteydessä myös mahdollisuudet laajentaa etenkin lapsia koskevissa rikosprosesseissa noudatetun menettelytavan – esitutkintakuulustelujen tallentamisen ja tallenteiden hyödyntämisen todisteena tuomioistuimessa – käyttöä myös muiden rikosprosessien osalta. Näiden aihepiirien kautta tutkielman tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys välittömyysperiaatteella on nykyaikaisessa rikosprosessissa ja millaiset tekijät vaikuttavat periaatteen merkityksen muotoutumiseen. Tutkielmassa käytetään pääasiallisena metodina lainoppia. Tutkielma sisältää lisäksi oikeusvertailua sekä tallenteiden käytön laajentamismahdollisuuksia koskevan pohdinnan osalta myös lyhyen de lege ferenda -kannanoton. Tutkielma osoittaa, että välittömyysperiaatteen merkitys on tosiasiallisesti vähentynyt siitä, millainen se oli vielä kuluvan vuosituhannen vaihteessa, eikä välittömyysperiaate useiden poikkeussäännösten vuoksi toteudu enää alkuperäisessä laajuudessaan. Tutkielmassa selvitetyn perusteella tähän muutokseen ovat vaikuttaneet etenkin teknologian kehitys, todistajanpsykologisen tutkimustiedon lisääntynyt hyödyntäminen sekä prosessiekonomiaan ja asianomistajan suojeluun liittyvien näkökohtien korostuminen. 2026-01-01T00:00:00Z Ylämäki, Hannele Suomalaisessa rikosprosessissa noudatettava menettely rakentuu välittömyys-, suullisuus- ja keskitysperiaatteiden varaan. Näistä etenkin välittömyysperiaatteella on perinteisesti katsottu olevan korostettu merkitys. Rikosprosessia koskevaa lainsäädäntöä on kuitenkin useaan otteeseen uudistettu tavoin, joilla on ollut vaikutusta välittömyysperiaatteen toteutumiseen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan välittömyysperiaatteen merkitystä ensinnäkin yleisesti rikosasiassa esitettävän ja arvioitavan todistelun osalta. Erityiskysymyksenä tarkastellaan myös lapsia koskevia rikosprosesseja, joissa välittömyysperiaatteesta poiketaan säännönmukaisesti lapsen suojelemiseen liittyvien näkökohtien vuoksi. Tutkielman tarkoituksena on selventää välittömyysperiaatteen sisältöä, tarkoitusta ja sitä, millaisissa tilanteissa periaatteesta poikkeaminen on mahdollista. Tarkoituksena on myös selvittää, mikä vaikutus todistelumenettelyn välittömyydellä tai välillisyydellä on siihen, kuinka hyvin henkilötodistelun luotettavuutta pystytään rikosprosessissa arvioimaan. Lapsia koskevien rikosprosessien käsittelyn kautta tutkielman tarkoituksena on selvittää, millä tavoin rikosprosessi käytännössä järjestetään silloin, kun kuultavan suojeluun liittyvistä syistä välittömyyden täysimääräinen toteuttaminen ei ole mahdollista. Pohdittavaksi tulevat tässä yhteydessä myös mahdollisuudet laajentaa etenkin lapsia koskevissa rikosprosesseissa noudatetun menettelytavan – esitutkintakuulustelujen tallentamisen ja tallenteiden hyödyntämisen todisteena tuomioistuimessa – käyttöä myös muiden rikosprosessien osalta. Näiden aihepiirien kautta tutkielman tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys välittömyysperiaatteella on nykyaikaisessa rikosprosessissa ja millaiset tekijät vaikuttavat periaatteen merkityksen muotoutumiseen. Tutkielmassa käytetään pääasiallisena metodina lainoppia. Tutkielma sisältää lisäksi oikeusvertailua sekä tallenteiden käytön laajentamismahdollisuuksia koskevan pohdinnan osalta myös lyhyen de lege ferenda -kannanoton. Tutkielma osoittaa, että välittömyysperiaatteen merkitys on tosiasiallisesti vähentynyt siitä, millainen se oli vielä kuluvan vuosituhannen vaihteessa, eikä välittömyysperiaate useiden poikkeussäännösten vuoksi toteudu enää alkuperäisessä laajuudessaan. Tutkielmassa selvitetyn perusteella tähän muutokseen ovat vaikuttaneet etenkin teknologian kehitys, todistajanpsykologisen tutkimustiedon lisääntynyt hyödyntäminen sekä prosessiekonomiaan ja asianomistajan suojeluun liittyvien näkökohtien korostuminen. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67357 Tekijänoikeuksien ja tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten asema konkurssissa Stefanovic, Emily Tutkielmassa tarkastellaan tekijänoikeuksien ja tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten asemaa konkurssissa. Suomessa on pitkään tunnistettu vallitsevan oikeusjärjestelmän olevan joiltakin osin puutteellinen ja tulkinnallinen immateriaalioikeuksien kohtelun osalta konkurssitilanteissa, ja tähän liittyviä kysymyksiä pohdittiin jo esimerkiksi vuoden 2004 konkurssilainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä tekijänoikeudet ja lisenssioikeudet kuuluvat konkurssipesän omaisuuteen ja milloin konkurssipesällä on oikeus luovuttaa näitä oikeuksia. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten konkurssipesän sijaantulo-oikeus määräytyy tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten osalta ja millaisia edellytyksiä tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten jatkamiselle on lisenssinantajan konkurssissa. Tässä lainopillisessa tutkielmassa tutkitaan erityisesti tekijänoikeuden ja konkurssioikeuden välillä vallitsevaa jännitettä. Koska aihetta tarkastellaan nimenomaan Suomen vallitsevan oikeusjärjestelmän näkökulmasta, on lähdeaineiston pääpaino kotimaisissa oikeuslähteissä. Tutkielman keskiössä on lain säännösten tarkastelu ja yhteensovittaminen, joten keskeisiä oikeuslähteitä ovat kotimainen lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto sekä oikeuskäytäntö. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi kotimaista ja kansainvälistä oikeuskirjallisuutta. Varsinaista oikeusvertailevaa tutkimusmenetelmää tutkielmassa ei käytetä, mutta tutkielmassa tehdään joitakin oikeusvertailevia havaintoja ja arviointeja Yhdysvaltojen Bankruptcy Code 365(n) §:n sisällöstä. Tekijänoikeudet ja niihin liittyvät lisenssioikeudet voivat kuulua konkurssipesän omaisuuteen ja olla realisoitavissa lähtökohtaisesti vain silloin, kun tekijänoikeuden edelleenluovutukseen on saatu luovutuksenantajalta suostumus. Konkurssipesän näkökulmasta ratkaisevaa on siten luovutussopimukseen otettu ehto edelleenluovutusoikeudesta tai suostumuksen saaminen luovutuksenantajalta. Poikkeuksena edellä mainittuun on konkurssipesän oikeus luovuttaa tekijänoikeus osana liiketoiminnan kokonaismyyntiä. Tutkielmassa kuitenkin havaitaan, että konkurssipesän oikeus luovuttaa tekijänoikeuksia edelleen ei aina ole yksiselitteistä ja aiheessa esiintyy myös tulkinnallisuuksia. Lisenssisopimusten kohtelusta konkurssissa ei ole erityissäännöstä Suomen lainsäädännössä, joten lisenssisopimuksiin sovelletaan konkurssitilanteissa konkurssilain yleistä säännöstä sijaantulo-oikeudesta. Tutkielmassa havaitaan, että erityisesti lisenssinantajan konkurssissa lisenssinsaajan heikko asema korostuu, kun konkurssipesä päättää olla käyttämättä sijaantulo-oikeuttaan, jolloin lopputuloksena on pääsääntöisesti lisenssisopimuksen päättyminen. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tekijänoikeuksiin ja immateriaalioikeudellisiin lisenssisopimuksiin liittyvää erityissääntelyä konkurssitilanteita varten voisi olla tarpeellista kehittää oikeustilan selkeyttämiseksi ja ennakoitavuuden parantamiseksi. 2026-01-01T00:00:00Z Stefanovic, Emily Tutkielmassa tarkastellaan tekijänoikeuksien ja tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten asemaa konkurssissa. Suomessa on pitkään tunnistettu vallitsevan oikeusjärjestelmän olevan joiltakin osin puutteellinen ja tulkinnallinen immateriaalioikeuksien kohtelun osalta konkurssitilanteissa, ja tähän liittyviä kysymyksiä pohdittiin jo esimerkiksi vuoden 2004 konkurssilainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä tekijänoikeudet ja lisenssioikeudet kuuluvat konkurssipesän omaisuuteen ja milloin konkurssipesällä on oikeus luovuttaa näitä oikeuksia. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, miten konkurssipesän sijaantulo-oikeus määräytyy tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten osalta ja millaisia edellytyksiä tekijänoikeudellisten lisenssisopimusten jatkamiselle on lisenssinantajan konkurssissa. Tässä lainopillisessa tutkielmassa tutkitaan erityisesti tekijänoikeuden ja konkurssioikeuden välillä vallitsevaa jännitettä. Koska aihetta tarkastellaan nimenomaan Suomen vallitsevan oikeusjärjestelmän näkökulmasta, on lähdeaineiston pääpaino kotimaisissa oikeuslähteissä. Tutkielman keskiössä on lain säännösten tarkastelu ja yhteensovittaminen, joten keskeisiä oikeuslähteitä ovat kotimainen lainsäädäntö, lainvalmisteluaineisto sekä oikeuskäytäntö. Tutkielmassa hyödynnetään lisäksi kotimaista ja kansainvälistä oikeuskirjallisuutta. Varsinaista oikeusvertailevaa tutkimusmenetelmää tutkielmassa ei käytetä, mutta tutkielmassa tehdään joitakin oikeusvertailevia havaintoja ja arviointeja Yhdysvaltojen Bankruptcy Code 365(n) §:n sisällöstä. Tekijänoikeudet ja niihin liittyvät lisenssioikeudet voivat kuulua konkurssipesän omaisuuteen ja olla realisoitavissa lähtökohtaisesti vain silloin, kun tekijänoikeuden edelleenluovutukseen on saatu luovutuksenantajalta suostumus. Konkurssipesän näkökulmasta ratkaisevaa on siten luovutussopimukseen otettu ehto edelleenluovutusoikeudesta tai suostumuksen saaminen luovutuksenantajalta. Poikkeuksena edellä mainittuun on konkurssipesän oikeus luovuttaa tekijänoikeus osana liiketoiminnan kokonaismyyntiä. Tutkielmassa kuitenkin havaitaan, että konkurssipesän oikeus luovuttaa tekijänoikeuksia edelleen ei aina ole yksiselitteistä ja aiheessa esiintyy myös tulkinnallisuuksia. Lisenssisopimusten kohtelusta konkurssissa ei ole erityissäännöstä Suomen lainsäädännössä, joten lisenssisopimuksiin sovelletaan konkurssitilanteissa konkurssilain yleistä säännöstä sijaantulo-oikeudesta. Tutkielmassa havaitaan, että erityisesti lisenssinantajan konkurssissa lisenssinsaajan heikko asema korostuu, kun konkurssipesä päättää olla käyttämättä sijaantulo-oikeuttaan, jolloin lopputuloksena on pääsääntöisesti lisenssisopimuksen päättyminen. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että tekijänoikeuksiin ja immateriaalioikeudellisiin lisenssisopimuksiin liittyvää erityissääntelyä konkurssitilanteita varten voisi olla tarpeellista kehittää oikeustilan selkeyttämiseksi ja ennakoitavuuden parantamiseksi. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67356 Pedagoginen rakkaus kristillisten koulujen opettajien työssä: Fenomenografinen tutkimus opettajien käsityksistä Kainulainen, Marttiina Suomessa laskevat oppimistulokset ja huoli kouluhyvinvoinnista vaativat uusia näkökulmia oppimisen perusedellytyksiin. Opettajan ja oppilaan välinen välittävä vuorovaikutus on tunnistettu tärkeäksi tekijäksi opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin kannalta. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kristillisten koulujen opettajat käsittävät pedagogisen rakkauden ja miten se toteutuu heidän työssään. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena, jossa hyödynnettiin fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, joihin osallistui viisi kristillisen koulun opettajaa eri puolilta Suomea. Aineistosta koottujen merkitysyksiköiden pohjalta muodostettiin kuvauskategoriat, jotka jäsenneltiin lopulliseksi tulosavaruudeksi kuvaamaan käsitysten välisiä loogisia ja hierarkkisia suhteita. Tutkimuksessa tunnistettiin viisi toisiaan täydentävää kuvauskategoriaa: hengellinen perusta, relationaalinen yhteys, normatiivinen huolenpito, ammatillinen kekseliäisyys ja resilientti opettajuus. Tulokset osoittavat, että pedagoginen rakkaus ymmärretään kristillisessä koulussa kutsumuksena, joka toimii toiminnan perustana. Se ilmenee käytännössä vuorovaikutussuhteena, turvallisina rajoina, anteeksiantona, tietoisina pedagogisina ratkaisuina sekä ammatillisena resilienssinä. Erityiseksi löydökseksi nousee pedagoginen kekseliäisyys, jossa opettaja käyttää luovuuttaan oppilaan oppimisen mahdollistamiseksi. Johtopäätöksenä todetaan, että kristillisessä koulukontekstissa pedagoginen rakkaus on eettinen arvo, jonka voimavarana toimii opettajan hengellinen vakaumus. Tämä hengellisyys vahvistaa ammatillista resilienssiä ja suojaa työssäjaksamista. Tulokset tarjoavat välineitä koulujen toimintakulttuurin kehittämiseen tekemällä näkyväksi pedagogisen rakkauden merkityksen opettajuuden ytimenä ja lapsen kokonaisvaltaisen kasvun mahdollistajana. 2026-01-01T00:00:00Z Kainulainen, Marttiina Suomessa laskevat oppimistulokset ja huoli kouluhyvinvoinnista vaativat uusia näkökulmia oppimisen perusedellytyksiin. Opettajan ja oppilaan välinen välittävä vuorovaikutus on tunnistettu tärkeäksi tekijäksi opiskelumotivaation ja hyvinvoinnin kannalta. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten kristillisten koulujen opettajat käsittävät pedagogisen rakkauden ja miten se toteutuu heidän työssään. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena, jossa hyödynnettiin fenomenografista lähestymistapaa. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, joihin osallistui viisi kristillisen koulun opettajaa eri puolilta Suomea. Aineistosta koottujen merkitysyksiköiden pohjalta muodostettiin kuvauskategoriat, jotka jäsenneltiin lopulliseksi tulosavaruudeksi kuvaamaan käsitysten välisiä loogisia ja hierarkkisia suhteita. Tutkimuksessa tunnistettiin viisi toisiaan täydentävää kuvauskategoriaa: hengellinen perusta, relationaalinen yhteys, normatiivinen huolenpito, ammatillinen kekseliäisyys ja resilientti opettajuus. Tulokset osoittavat, että pedagoginen rakkaus ymmärretään kristillisessä koulussa kutsumuksena, joka toimii toiminnan perustana. Se ilmenee käytännössä vuorovaikutussuhteena, turvallisina rajoina, anteeksiantona, tietoisina pedagogisina ratkaisuina sekä ammatillisena resilienssinä. Erityiseksi löydökseksi nousee pedagoginen kekseliäisyys, jossa opettaja käyttää luovuuttaan oppilaan oppimisen mahdollistamiseksi. Johtopäätöksenä todetaan, että kristillisessä koulukontekstissa pedagoginen rakkaus on eettinen arvo, jonka voimavarana toimii opettajan hengellinen vakaumus. Tämä hengellisyys vahvistaa ammatillista resilienssiä ja suojaa työssäjaksamista. Tulokset tarjoavat välineitä koulujen toimintakulttuurin kehittämiseen tekemällä näkyväksi pedagogisen rakkauden merkityksen opettajuuden ytimenä ja lapsen kokonaisvaltaisen kasvun mahdollistajana.