https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/59345 2026-05-20T02:52:46Z https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67167 Jätekansalaisuus kiertotaloudessa Loikkanen, Teemu Kotitalouksissa tuotettujen jätteiden kanssa toimiminen on muuttunut pelkästä arkisesta käytännöstä osaksi Euroopan Unionin ympäristöön ja resurssien hallintaan kytkeytyviä tavoitteita. Tätä kansalaisiin keskittyvää ympäristöpolitiikkaa toteutetaan EU:ssa kiertotalouden käsitteen kautta. Kansalaisia pyritään aktivoimaan informaatio-ohjauksella ja taloudellisella ohjauksella toteuttamaan kiertotalouteen kytkeytyviä toimia. Lisäksi kiertotaloudessa muovataan jätteitä kuljettavia ja eri muotoon muuttavia infrastruktuureja. Jätehallinnassa nämä kolme eri tasoa, käsitteellinen, yksilöllinen ja infrastruktuurinen kietoutuvat yhteen. Jätehallinta on riippuvainen kotitalouksissa tehtävistä jätteiden käsittelyä koskevista päätöksistä ja lajittelun edellyttämästä työstä. Jätelaki määrittelee kansalaiset velvollisiksi lajittelemaan jätteensä materiaalien mukaan. Tässä väitöstutkimuksessa hahmottelen kiertotalouden jätekansalaisuutta, jonka kautta pyrin ymmärtämään kansalaisiin kohdistuvia muuttuvia odotuksia ja vastuita kiertotalouden aikana. Tutkimus kiinnittyy yhteiskuntatieteellisen jätetutkimuksen alaan, jossa on tarkasteltu niin jätteiden hallitsemiseksi tehtyjä politiikkatoimia ja infrastruktuureja kuin kansalaisten asenteita, valintoja ja toimintaa osana jätehallintaa. Aiempi tutkimus on osoittanut, että kansalaisten asema nousee usein keskeiseksi kiertotalouteen liittyvissä suunnitelmissa, mutta jää epämääräiseksi. Tämä tutkimus tuottaa tietoa kiertotalouden vaikutuksista kansalaisten asemaan rakentamalla jätekansalaisuuden käsitteen tavanomaisen hallinnan viitekehyksessä, joka yhdistää keskusteluja ympäristökansalaisuudesta ja infrastruktuurien kansalaisuudesta. Kysyn tutkimuksessa, millaista subjektiasemaa kansalaisille tarjotaan kiertotalouden ajan jätehallinnassa. Tarkastelen tätä empiirisesti analysoimalla kansalaisiin kohdistettavia oikeuksia, velvollisuuksia, sitä mihin instanssiin kansalaiset ovat suhteessa ja kansalaisilta odotettavia keinoja kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimus osoittaa, miten jätekansalaisuuteen kietoutuu ristiriitaisia odotuksia hyveellisestä ympäristökansalaisuudesta ja teknis-rationaalisesta infrastruktuurien toimintalogiikasta. Tutkimuksen aineistot koostuvat jätehallintaa ja kiertotaloutta toteuttavien, pääasiassa Suomen Lapissa ja Rovaniemen kaupungissa toimivien asiantuntijoiden haastatteluista, jätehallintaa koskevista media-aineistoista sekä eduskunnassa käydyistä lainsäädäntö- ja istuntokeskusteluista. Olen rakentanut tutkimuksessa jätekansalaisuuden käsitteellistyksen, jota olen hyödyntänyt aineistojen analyysissa kiinnittäen huomiota kansalaisiin kohdistuvissa odotuksissa ilmeneviin jännitteisiin. Tutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka avaavat jätekansalaisuutta yksilön, infrastruktuurin ja kaupungin tasoilla. Analyysini osoittaa, että kiertotalouspolitiikassa tuotettu jätekansalaisuus onnistuu yhdistämään kaksi keskenään ristiriitaista subjektiasemaa. Ideaali jätekansalaisuus keskittyy jätteiden tuottamisen vähentämiseen hyveiden ja asenteiden kautta, kun taas infrastruktuurisessa jätekansalaisuudessa kansalaiset velvoitetaan tuottamaan resursseja kiertotalouden tarpeisiin tekemällä konkreettista työtä. Nämä subjektiasemat ovat samanaikaisesti läsnä, mutta niin että toinen korostuu eri tilanteissa toisen kustannuksella. Infrastruktuurisen kansalaisuuden painotukset ylläpitävät kiertotalouden poliittista hyväksyttävyyttä, koska jätteiden lajittelun korostaminen estää kuluttamisen vähentämistä nousemasta keskeiseksi kansalaisiin kohdistuvissa odotuksissa. Jätekansalaisuuden käsite tarjoaa välineitä jäsentää sosiologisesti kansalaiskeskeistä jätehallintaa ja kiertotalouden rakentumista.; Discarding and sorting out household waste has changed from a mere everyday practice to being part of the European Union’s environmental and resource management objectives. This citizen-centred environmental policy is implemented in the EU through the concept of the circular economy (CE). The aim is to encourage citizens to take CE-related action through information steering and economic incentives. Additionally, the CE involves creating infrastructure for transporting and processing waste. These three levels – conceptual, individual and infrastructural – are intertwined in waste management. Waste management depends on decisions made by households regarding waste treatment and sorting. The Finnish Waste Act specifically defines citizens as being responsible for sorting their waste by material type. In this doctoral dissertation, I outline the concept of waste citizenship in CE, through which I seek to understand the changing expectations and responsibilities of citizens in the CE. This dissertation contributes to the field of social scientific waste research, which examines policy measures, infrastructure, and citizens’ attitudes, choices, and actions in relation to waste management. Previous research has shown that citizens often play a central role in CE-related plans, but this role is left undefined. This study examines the impact of the CE by developing the concept of waste citizenship within a framework of mundane governance, combining discussions on environmental and infrastructural citizenship. In this dissertation, I ask what kind of subject position is offered to citizens in waste management in the CE era. I examine this empirically by analysing the expectations, rights and obligations placed on citizens in achieving the CE’s goals. The study shows how waste citizenship is intertwined with conflicting expectations of virtuous environmental citizenship and the technical-rational operating logic of infrastructure. The research data consists of interviews with waste management and CE experts, primarily in Finnish Lapland and the city of Rovaniemi, as well as media material on waste management and legislative and parliamentary debates. I have constructed a conceptualisation of waste citizenship for the analysis of this data, paying attention to the tensions arising from the expectations placed on citizens. The study comprises three sub-studies that explore waste citizenship at individual, infrastructural and city levels. My analysis shows that waste citizenship produced in CE policy combines two conflicting subject positions. Ideal waste citizenship focuses on reducing waste generation through virtues and attitudes, whereas infrastructural waste citizenship obligates citizens to contribute resources to the circular economy by performing concrete waste work. These subject positions coexist, but in such a way that one is emphasised in different situations at the expense of the other. The emphasis on infrastructural citizenship sustains the political acceptability of the CE by preventing reducing consumption from becoming the main expectation placed on citizens. The concept of waste citizenship offers a sociological framework for analysing citizen-centred waste management and the development of the circular economy. 2026-01-01T00:00:00Z Loikkanen, Teemu Kotitalouksissa tuotettujen jätteiden kanssa toimiminen on muuttunut pelkästä arkisesta käytännöstä osaksi Euroopan Unionin ympäristöön ja resurssien hallintaan kytkeytyviä tavoitteita. Tätä kansalaisiin keskittyvää ympäristöpolitiikkaa toteutetaan EU:ssa kiertotalouden käsitteen kautta. Kansalaisia pyritään aktivoimaan informaatio-ohjauksella ja taloudellisella ohjauksella toteuttamaan kiertotalouteen kytkeytyviä toimia. Lisäksi kiertotaloudessa muovataan jätteitä kuljettavia ja eri muotoon muuttavia infrastruktuureja. Jätehallinnassa nämä kolme eri tasoa, käsitteellinen, yksilöllinen ja infrastruktuurinen kietoutuvat yhteen. Jätehallinta on riippuvainen kotitalouksissa tehtävistä jätteiden käsittelyä koskevista päätöksistä ja lajittelun edellyttämästä työstä. Jätelaki määrittelee kansalaiset velvollisiksi lajittelemaan jätteensä materiaalien mukaan. Tässä väitöstutkimuksessa hahmottelen kiertotalouden jätekansalaisuutta, jonka kautta pyrin ymmärtämään kansalaisiin kohdistuvia muuttuvia odotuksia ja vastuita kiertotalouden aikana. Tutkimus kiinnittyy yhteiskuntatieteellisen jätetutkimuksen alaan, jossa on tarkasteltu niin jätteiden hallitsemiseksi tehtyjä politiikkatoimia ja infrastruktuureja kuin kansalaisten asenteita, valintoja ja toimintaa osana jätehallintaa. Aiempi tutkimus on osoittanut, että kansalaisten asema nousee usein keskeiseksi kiertotalouteen liittyvissä suunnitelmissa, mutta jää epämääräiseksi. Tämä tutkimus tuottaa tietoa kiertotalouden vaikutuksista kansalaisten asemaan rakentamalla jätekansalaisuuden käsitteen tavanomaisen hallinnan viitekehyksessä, joka yhdistää keskusteluja ympäristökansalaisuudesta ja infrastruktuurien kansalaisuudesta. Kysyn tutkimuksessa, millaista subjektiasemaa kansalaisille tarjotaan kiertotalouden ajan jätehallinnassa. Tarkastelen tätä empiirisesti analysoimalla kansalaisiin kohdistettavia oikeuksia, velvollisuuksia, sitä mihin instanssiin kansalaiset ovat suhteessa ja kansalaisilta odotettavia keinoja kiertotalouden tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimus osoittaa, miten jätekansalaisuuteen kietoutuu ristiriitaisia odotuksia hyveellisestä ympäristökansalaisuudesta ja teknis-rationaalisesta infrastruktuurien toimintalogiikasta. Tutkimuksen aineistot koostuvat jätehallintaa ja kiertotaloutta toteuttavien, pääasiassa Suomen Lapissa ja Rovaniemen kaupungissa toimivien asiantuntijoiden haastatteluista, jätehallintaa koskevista media-aineistoista sekä eduskunnassa käydyistä lainsäädäntö- ja istuntokeskusteluista. Olen rakentanut tutkimuksessa jätekansalaisuuden käsitteellistyksen, jota olen hyödyntänyt aineistojen analyysissa kiinnittäen huomiota kansalaisiin kohdistuvissa odotuksissa ilmeneviin jännitteisiin. Tutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka avaavat jätekansalaisuutta yksilön, infrastruktuurin ja kaupungin tasoilla. Analyysini osoittaa, että kiertotalouspolitiikassa tuotettu jätekansalaisuus onnistuu yhdistämään kaksi keskenään ristiriitaista subjektiasemaa. Ideaali jätekansalaisuus keskittyy jätteiden tuottamisen vähentämiseen hyveiden ja asenteiden kautta, kun taas infrastruktuurisessa jätekansalaisuudessa kansalaiset velvoitetaan tuottamaan resursseja kiertotalouden tarpeisiin tekemällä konkreettista työtä. Nämä subjektiasemat ovat samanaikaisesti läsnä, mutta niin että toinen korostuu eri tilanteissa toisen kustannuksella. Infrastruktuurisen kansalaisuuden painotukset ylläpitävät kiertotalouden poliittista hyväksyttävyyttä, koska jätteiden lajittelun korostaminen estää kuluttamisen vähentämistä nousemasta keskeiseksi kansalaisiin kohdistuvissa odotuksissa. Jätekansalaisuuden käsite tarjoaa välineitä jäsentää sosiologisesti kansalaiskeskeistä jätehallintaa ja kiertotalouden rakentumista. Discarding and sorting out household waste has changed from a mere everyday practice to being part of the European Union’s environmental and resource management objectives. This citizen-centred environmental policy is implemented in the EU through the concept of the circular economy (CE). The aim is to encourage citizens to take CE-related action through information steering and economic incentives. Additionally, the CE involves creating infrastructure for transporting and processing waste. These three levels – conceptual, individual and infrastructural – are intertwined in waste management. Waste management depends on decisions made by households regarding waste treatment and sorting. The Finnish Waste Act specifically defines citizens as being responsible for sorting their waste by material type. In this doctoral dissertation, I outline the concept of waste citizenship in CE, through which I seek to understand the changing expectations and responsibilities of citizens in the CE. This dissertation contributes to the field of social scientific waste research, which examines policy measures, infrastructure, and citizens’ attitudes, choices, and actions in relation to waste management. Previous research has shown that citizens often play a central role in CE-related plans, but this role is left undefined. This study examines the impact of the CE by developing the concept of waste citizenship within a framework of mundane governance, combining discussions on environmental and infrastructural citizenship. In this dissertation, I ask what kind of subject position is offered to citizens in waste management in the CE era. I examine this empirically by analysing the expectations, rights and obligations placed on citizens in achieving the CE’s goals. The study shows how waste citizenship is intertwined with conflicting expectations of virtuous environmental citizenship and the technical-rational operating logic of infrastructure. The research data consists of interviews with waste management and CE experts, primarily in Finnish Lapland and the city of Rovaniemi, as well as media material on waste management and legislative and parliamentary debates. I have constructed a conceptualisation of waste citizenship for the analysis of this data, paying attention to the tensions arising from the expectations placed on citizens. The study comprises three sub-studies that explore waste citizenship at individual, infrastructural and city levels. My analysis shows that waste citizenship produced in CE policy combines two conflicting subject positions. Ideal waste citizenship focuses on reducing waste generation through virtues and attitudes, whereas infrastructural waste citizenship obligates citizens to contribute resources to the circular economy by performing concrete waste work. These subject positions coexist, but in such a way that one is emphasised in different situations at the expense of the other. The emphasis on infrastructural citizenship sustains the political acceptability of the CE by preventing reducing consumption from becoming the main expectation placed on citizens. The concept of waste citizenship offers a sociological framework for analysing citizen-centred waste management and the development of the circular economy. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67142 Projektikommunikaatio : systeemiteoreettisen sosiologian näkökulma julkisen sektorin projektifikaatioon 2010–2020-luvuilla Koskela, Juha Tutkimus tarkastelee julkisen sektorin projektifikaatiota sosiologisesta näkökulmasta. Tarkoitan projektifikaatiolla yhteiskunnallista muutosprosessia, jossa projektimuotoinen toimintalogiikka – projektikommunikaatio – on vakiintunut ja institutionalisoitunut osaksi julkisten organisaatioiden toimintaa. Tutkimukseni kohdistuu empiirisesti Lapin alueella toteutettuihin Euroopan Aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan Sosiaalirahastosta (ESR) rahoitettuihin kehittämisprojekteihin, joissa toteuttajana on ollut julkinen organisaatio. Kysyn tutkimuksessani, miten projektikommunikaatio on muotoutunut osaksi julkisen sektorin organisaatioiden toimintalogiikkaa. Lähestyn projektifikaation ilmiötä Niklas Luhmannin yhteiskuntateoriaan perustuvan systeemiteoreettisen sosiologian tarjoamasta näkökulmasta sekä sen puitteissa kehitettyjen käsitteiden ja analyysitapojen avulla. Tutkimuksellani on kaksi tavoitetta: empiirinen ja teoreettinen. Empiirisenä tavoitteena on osallistua julkisen sektorin projektifikaatiota koskevaan keskusteluun tuottamalla tietoa siitä, millä tavalla Euroopan unionin taholta ohjattu kehittämispolitiikka toteutuu paikallisissa organisaatioissa erityisellä aluekehitysalueella Suomen Lapissa. Tuotan tietoa siitä, minkälaisia ajattelutapoja ja toimintalogiikoita yleistyneet kehittämisprojektit julkisen sektorin organisaatioihin tuottavat. Teoreettisena tavoitteena on soveltaa ja omalta osaltani myös kehittää systeemiteoreettisen sosiologian abstrakteja käsitteitä tutkimusteorian sekä empiirisen tutkimusasetelman muodostamisen välineiksi. Lähestyn projektikommunikaatiota omana kommunikaation alueenaan, jolla on oma kielensä sekä merkitysten muodostumisen ja havainnoinnin logiikkansa. Merkitysten muodostumista tarkastelen projektikommunikaation semantiikan ja käsitteistön kautta. Toisaalta hyödynnän myös Luhmannin teoriaa modernin yhteiskunnan organisaatioista päätöskommunikaatiosta ja sitä ohjaavista rakenteista muodostuvana järjestelmänä. Käytän erityisesti Niels Åkerstrøm Andersenin kehittämiä analyysistrategioita, kuten semanttista analyysiä ja muotoanalyysiä. Lainaan lisäksi tutkimustapaa semioottisesta perinteestä ja sovellan aktanttianalyysia tutkimukseni aineiston ensivaiheen analyysiin. Nämä tutkimustavat ohjaavat soveltamaan systeemiteoriaa diskursiivisena tutkimussuuntauksena, jossa tarkastellaan kommunikaation muodostamia rakenteita ja kommunikaatiossa syntyviä merkityksiä niin sanotun toisen asteen havainnoinnin näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta osasta: dokumenttiaineisto ja haastatteluaineisto. Dokumenttiaineisto muodostuu projektien itse tuottamista teksteistä kuten projektien toiminnan kuvaukset, loppuraportit ja muut projektien tuotokset. Haastatteluaineistoa varten olen haastatellut 12 projekteissa työskennellyttä henkilöä, jotka ovat vastuuhenkilöiden, projektipäälliköiden ja projektien toteuttajaorganisaatioiden johtajan rooleissa. Tutkimustulokseni osoittavat, että projektikommunikaatio on vakiintunut julkisiin organisaatioihin omanlaisenaan toimintalogiikkana ja ajattelutapana. Projektikommunikaatio on vakiintunut julkisiin organisaatioihin tavaksi hahmottaa ja muotoilla yhteiskunnallisia ongelmia projektimaiseen teknis-rationaaliseen ratkaisukehikkoon sopivaksi. Projektikommunikaatio ilmenee myös kehittämisen itsestäänselvyyden ja kyseenalaistamattomuuden vahvistumisena, rutiinista erottautumisen käytäntöinä sekä jatkuvaa muutosta vaativana potentiaalisuushallintana. Projektikommunikaatio konstruoi oman ajallisen, sosiaalisen ja tiedollisen semanttisen verkostonsa, jossa kollektiivisuus, monialaisuus, tiedollistaminen ja jatkuva muutos ovat keskeisiä merkityskategorioita.; This study examines the projectification of the public sector from a sociological perspective. By projectification, I refer to a societal transformation in which a project-based logic of operation – project communication – has become established and institutionalized as part of the operations of public organizations. Empirically, the study focuses on development projects implemented in the Lapland region and funded by the European Regional Development Fund (ERDF) and the European Social Fund (ESF), in which the implementing body has been a public organization. The study asks how project communication has become integrated into the operational logic of public sector organizations. The phenomenon of projectification is approached through systems-theoretical sociology based on the social theory of Niklas Luhmann, as well as through the concepts and analytical approaches developed within this theoretical framework. The study has two main objectives: an empirical and a theoretical one. The empirical objective is to contribute to discussions on the projectification of the public sector by producing knowledge about how development policy guided by the European Union is implemented within local organizations in the specific regional development area of Finnish Lapland. The study provides insight into the modes of thinking and operational logics that increasingly common development projects produce within public sector organizations. The theoretical objective is to apply and further develop the abstract concepts of systems-theoretical sociology as tools for constructing research theory and an empirical research design. Project communication is approached as a distinct domain of communication with its own language and its own logic of meaning-making and observation. The formation of meaning is examined through the semantics and concepts of project communication. The study also draws on Luhmann’s theory of modern organizations as systems constituted by decision communication and the structures that guide it. The study particularly employs analytical strategies developed by Niels Åkerstrøm Andersen, such as semantic analysis and form analysis. In addition, a method borrowed from the semiotic tradition is applied by using actant analysis in the initial phase of analyzing the research material. These analytical approaches guide the application of systems theory as a discursive research orientation that examines structures formed in communication and the meanings produced within communication from the perspective of so-called second-order observation. The research material consists of two parts: documents and interview material. The documentary material is composed of texts produced by the projects themselves, such as project descriptions, final reports, and other project outputs. For the interview material, twelve individuals who have worked in these projects were interviewed. They represent roles such as project managers, responsible project officers, and managers of the implementing organizations. The results of the study indicate that project communication has become established in public organizations as a distinctive operational logic and way of thinking. Project communication has become institutionalized as a way of perceiving and framing societal problems so that they fit within a project-based techno-rational solution framework. It also manifests itself in the strengthening of the taken-for-granted and unquestioned nature of development, in practices that distinguish development activities from routine work, and in forms of potentiality management that demand continuous change. Project communication constructs its own temporal, social, and factual semantic network in which collectivity, multidisciplinarity, knowledge production, and continuous change emerge as central categories of meaning. 2026-01-01T00:00:00Z Koskela, Juha Tutkimus tarkastelee julkisen sektorin projektifikaatiota sosiologisesta näkökulmasta. Tarkoitan projektifikaatiolla yhteiskunnallista muutosprosessia, jossa projektimuotoinen toimintalogiikka – projektikommunikaatio – on vakiintunut ja institutionalisoitunut osaksi julkisten organisaatioiden toimintaa. Tutkimukseni kohdistuu empiirisesti Lapin alueella toteutettuihin Euroopan Aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan Sosiaalirahastosta (ESR) rahoitettuihin kehittämisprojekteihin, joissa toteuttajana on ollut julkinen organisaatio. Kysyn tutkimuksessani, miten projektikommunikaatio on muotoutunut osaksi julkisen sektorin organisaatioiden toimintalogiikkaa. Lähestyn projektifikaation ilmiötä Niklas Luhmannin yhteiskuntateoriaan perustuvan systeemiteoreettisen sosiologian tarjoamasta näkökulmasta sekä sen puitteissa kehitettyjen käsitteiden ja analyysitapojen avulla. Tutkimuksellani on kaksi tavoitetta: empiirinen ja teoreettinen. Empiirisenä tavoitteena on osallistua julkisen sektorin projektifikaatiota koskevaan keskusteluun tuottamalla tietoa siitä, millä tavalla Euroopan unionin taholta ohjattu kehittämispolitiikka toteutuu paikallisissa organisaatioissa erityisellä aluekehitysalueella Suomen Lapissa. Tuotan tietoa siitä, minkälaisia ajattelutapoja ja toimintalogiikoita yleistyneet kehittämisprojektit julkisen sektorin organisaatioihin tuottavat. Teoreettisena tavoitteena on soveltaa ja omalta osaltani myös kehittää systeemiteoreettisen sosiologian abstrakteja käsitteitä tutkimusteorian sekä empiirisen tutkimusasetelman muodostamisen välineiksi. Lähestyn projektikommunikaatiota omana kommunikaation alueenaan, jolla on oma kielensä sekä merkitysten muodostumisen ja havainnoinnin logiikkansa. Merkitysten muodostumista tarkastelen projektikommunikaation semantiikan ja käsitteistön kautta. Toisaalta hyödynnän myös Luhmannin teoriaa modernin yhteiskunnan organisaatioista päätöskommunikaatiosta ja sitä ohjaavista rakenteista muodostuvana järjestelmänä. Käytän erityisesti Niels Åkerstrøm Andersenin kehittämiä analyysistrategioita, kuten semanttista analyysiä ja muotoanalyysiä. Lainaan lisäksi tutkimustapaa semioottisesta perinteestä ja sovellan aktanttianalyysia tutkimukseni aineiston ensivaiheen analyysiin. Nämä tutkimustavat ohjaavat soveltamaan systeemiteoriaa diskursiivisena tutkimussuuntauksena, jossa tarkastellaan kommunikaation muodostamia rakenteita ja kommunikaatiossa syntyviä merkityksiä niin sanotun toisen asteen havainnoinnin näkökulmasta. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta osasta: dokumenttiaineisto ja haastatteluaineisto. Dokumenttiaineisto muodostuu projektien itse tuottamista teksteistä kuten projektien toiminnan kuvaukset, loppuraportit ja muut projektien tuotokset. Haastatteluaineistoa varten olen haastatellut 12 projekteissa työskennellyttä henkilöä, jotka ovat vastuuhenkilöiden, projektipäälliköiden ja projektien toteuttajaorganisaatioiden johtajan rooleissa. Tutkimustulokseni osoittavat, että projektikommunikaatio on vakiintunut julkisiin organisaatioihin omanlaisenaan toimintalogiikkana ja ajattelutapana. Projektikommunikaatio on vakiintunut julkisiin organisaatioihin tavaksi hahmottaa ja muotoilla yhteiskunnallisia ongelmia projektimaiseen teknis-rationaaliseen ratkaisukehikkoon sopivaksi. Projektikommunikaatio ilmenee myös kehittämisen itsestäänselvyyden ja kyseenalaistamattomuuden vahvistumisena, rutiinista erottautumisen käytäntöinä sekä jatkuvaa muutosta vaativana potentiaalisuushallintana. Projektikommunikaatio konstruoi oman ajallisen, sosiaalisen ja tiedollisen semanttisen verkostonsa, jossa kollektiivisuus, monialaisuus, tiedollistaminen ja jatkuva muutos ovat keskeisiä merkityskategorioita. This study examines the projectification of the public sector from a sociological perspective. By projectification, I refer to a societal transformation in which a project-based logic of operation – project communication – has become established and institutionalized as part of the operations of public organizations. Empirically, the study focuses on development projects implemented in the Lapland region and funded by the European Regional Development Fund (ERDF) and the European Social Fund (ESF), in which the implementing body has been a public organization. The study asks how project communication has become integrated into the operational logic of public sector organizations. The phenomenon of projectification is approached through systems-theoretical sociology based on the social theory of Niklas Luhmann, as well as through the concepts and analytical approaches developed within this theoretical framework. The study has two main objectives: an empirical and a theoretical one. The empirical objective is to contribute to discussions on the projectification of the public sector by producing knowledge about how development policy guided by the European Union is implemented within local organizations in the specific regional development area of Finnish Lapland. The study provides insight into the modes of thinking and operational logics that increasingly common development projects produce within public sector organizations. The theoretical objective is to apply and further develop the abstract concepts of systems-theoretical sociology as tools for constructing research theory and an empirical research design. Project communication is approached as a distinct domain of communication with its own language and its own logic of meaning-making and observation. The formation of meaning is examined through the semantics and concepts of project communication. The study also draws on Luhmann’s theory of modern organizations as systems constituted by decision communication and the structures that guide it. The study particularly employs analytical strategies developed by Niels Åkerstrøm Andersen, such as semantic analysis and form analysis. In addition, a method borrowed from the semiotic tradition is applied by using actant analysis in the initial phase of analyzing the research material. These analytical approaches guide the application of systems theory as a discursive research orientation that examines structures formed in communication and the meanings produced within communication from the perspective of so-called second-order observation. The research material consists of two parts: documents and interview material. The documentary material is composed of texts produced by the projects themselves, such as project descriptions, final reports, and other project outputs. For the interview material, twelve individuals who have worked in these projects were interviewed. They represent roles such as project managers, responsible project officers, and managers of the implementing organizations. The results of the study indicate that project communication has become established in public organizations as a distinctive operational logic and way of thinking. Project communication has become institutionalized as a way of perceiving and framing societal problems so that they fit within a project-based techno-rational solution framework. It also manifests itself in the strengthening of the taken-for-granted and unquestioned nature of development, in practices that distinguish development activities from routine work, and in forms of potentiality management that demand continuous change. Project communication constructs its own temporal, social, and factual semantic network in which collectivity, multidisciplinarity, knowledge production, and continuous change emerge as central categories of meaning. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67115 Exploring technologies of hospitality : a practice-based study on tourism in digital encounters Paloniemi, Petra Digitalisation transforms how we live, interact, and travel. More independent travel behaviour and diverse hospitality technologies have reshaped the tourism industry, its practices, and life in destinations. Tourism is a hospitality business where hosts, guests, companies, locals, and destinations engage in co-creating experiences. With growing international mobility and digitalisation, hospitality increasingly occurs through digital encounters. Tourists plan their journeys online through interactions across the digital tourism ecosystem, while platforms such as Airbnb enable locals to share unused resources, including accommodation, knowledge, and hospitality. Digitalisation and the sharing economy have democratised tourism by allowing wider participation but also raised significant challenges. While platforms create value for participants and destinations, they contribute to overtourism, limited control of tourist flows, housing shortages, resident conflicts, and competition with traditional businesses. These impacts have triggered debates in many destinations, including Rovaniemi in Finnish Lapland. The original idea of sharing and the vision of the sharing economy as a sustainable model are increasingly being questioned. This research examines Rovaniemi as a case where tourism growth and the rise of sharing economy practices highlight both opportunities and unintended consequences for the tourism ecosystem and everyday life in the destination. The aim of this research is to explore emerging hospitality practices developing on digital platforms, in times when many hospitality-related practices are increasingly being mediated through technology. The research consists of three peer-reviewed articles that explore how technologies of hospitality, such as Airbnb and platform-based virtual experiences, shape practices in tourism. The empirical cases of Airbnb and platform-based virtual experiences represent technologies of hospitality on the so-called sharing economy-based platforms and enable the exploration of practices in the tourism context in these digital encounters. This research follows the perspective of practice theory, where it is considered that social reality is produced through everyday actions, and the world comprises practices that are emergent and socio-material. The research materials include interviews, statistical data, focus groups, correspondence between hosts and guests, and written reflection papers by the guests. Practice theory approach allowed the researcher to zoom in and out of the practices and human and non-human arrangements involved in experiences of technology-mediated tourism. The findings indicate that digitalisation, increasingly individualised behaviour, and greater mobility are continuing to transform tourism from a formal, industrial structure into a post-structural organisation. Indeed, digital connections blur the lines between public and private, reduce the perceived distance, and enable intimacy and sharing to emerge in tourism interactions. The tourist flows are spread from the professional tourism industry to local people and places at destinations, beyond the control of the destination. Further, the findings make visible certain values, such as new intimacies, personalisation, and wider conceptions of service encounters expanding to digital spheres. Theoretically, this study contributes to research discussions in the fields of tourism, hospitality, and marketing, and extends knowledge regarding technologies of hospitality and practices concerning digital encounters in tourism. The concept of socio-technological practices is developed further in the research. The findings indicate that the socio-material dimensions are an important part of hospitality and tourism practices and experiences, and the role of technology is fundamental in digital encounters. The digital turn has democratised tourism, allowing more people to be active participants in tourism, but it has also raised questions. What are the consequences of spatial, material, and emotional sharing? Is it acceptable and sustainable? According to the United Nations (UN Tourism, 2025), digitalisation is proposed to contribute to more sustainable practices in tourism. To achieve this goal, it is beneficial for the destinations to understand more about the changing dynamics of hospitality practices, especially when practices and value are, at least partly, constructed and facilitated by international digital platforms. As new digital technologies, including the metaverse, AI, augmented reality, and diverse platforms are increasingly being developed, it is pertinent to continue to study the socio-technological practices in tourism for the development of more sustainable and hospitable destinations.; Digitalisaatio vaikuttaa elämäämme monin tavoin. Matkailussa entistä omatoimisempi matkailukäyttäytyminen ja erilaiset teknologiset ilmiöt, kuten Airbnb, muovaavat käytäntöjä, vuorovaikututusta ja myös elämää matkakohteissa. Matkailu on vieraanvaraisuuteen pohjautuvaa liiketoimintaa, jonka puitteissa isännät ja emännät, vieraat, yritykset, paikalliset asukkaat ja kohteet osallistuvat kokemuksen luomiseen yhdessä. Vieraanvaraisuus toteutuu yhä useammin digitaalisten kohtaamisten kautta ja myös jakamistalouden alustoilla. Digitaaliset alustat mahdollistavat paikallisille ihmisille käyttämättömien resurssien, kuten majoituksen, tiedon ja vieraanvaraisuuden jakamisen, sekä toisaalta matkailijalle matkan suunnittelun ja toteuttamisen omatoimisesti digitaalisessa matkailuekosysteemissä. Digitalisaatio ja jakamistalous ovat demokratisoineet matkailua mahdollistamalla yhä useammalle osallistumisen matkailutoimintaan, mutta ne ovat aiheuttaneet myös merkittäviä haasteita. Vaikka alustat luovat arvoa monille toimijoille ja kohteille, ne myös edistävät liikamatkailua, heikentävät matkailuvirtojen hallintaa, aiheuttavat asuntopulaa, lisäävät asukkaiden ja matkailijoiden välisiä ristiriitoja sekä luovat eripuraa ja kilpailua yritysten kanssa. Negatiiviset vaikutukset ovat herättäneet paljon keskustelua monissa matkakohteissa, kuten Rovaniemellä. Jakamisen alkuperäinen idea ja näkemys jakamistaloudesta kestävänä toimintamallina kyseenalaistetaan yhä useammin. Tässä väitöskirjatutkimuksessa Rovaniemi toimii esimerkkikohteena, jossa matkailun kasvu ja jakamistalouteen perustuvien käytäntöjen yleistyminen ovat vaikuttaneet matkailuekosysteemiin ja myös tavalliseen elämään kaupungissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella digitaalisilla alustoilla kehittyviä vieraanvaraisuuden käytäntöjä. Tutkimus koostuu kolmesta vertaisarvioidusta artikkelista, joissa tarkastellaan, kuinka vieraanvaraisuuden teknologiat, kuten Airbnb ja alustapohjaiset virtuaalielämykset, muovaavat matkailun käytäntöjä. Airbnb ja virtuaalielämykset edustavat jakamistalouteen perustuvia vieraanvaraisuuden teknologioita ja mahdollistavat käytäntöjen tarkastelun matkailukontekstissa digitaalisissa kohtaamisissa. Tutkimus pohjautuu käytäntöteoreettiseen näkökulmaan, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus rakentuu arkisten toimintojen kautta sosiomateriaalisissa käytännöissä. Tutkimusaineistot sisältävät haastatteluja, tilastollista aineistoa, fokusryhmiä, isäntien, emäntien ja vieraiden välistä kirjeenvaihtoa sekä vieraiden kirjoittamia reflektioita. Käytäntöteoreettinen lähestymistapa mahdollisti sekä yksittäisten käytäntöjen että inhimillisen ja ei-inhimillisen toiminnan tarkastelun teknologian välittämissä matkailukokemuksissa. Tulokset osoittavat, että digitalisaation ja matkailun kasvu sekä entistä omatoimisempi matkailukäyttäytyminen vievät kohti matkailun poststrukturaalista organisoitumista, jolloin matkailuilmiön hallinta muuttuu ja vaikeutuu, kun matkailu osittain valuu matkailuteollisuudelta paikallisille ihmisille ja paikoille. Matkailukokemuksessa digitaalisuus voi hämärtää julkisen ja yksityisen välisiä rajoja, vähentää etäisyyden tunnetta ja mahdollistaa jakamisen matkailun vuorovaikutustilanteissa. Tulokset tuovat esiin tiettyjen arvojen, kuten läheisyyden ja henkilökohtaisen kokemuksen tärkeyden, kun palvelukohtaamiset laajentuvat digitaalisiin ympäristöihin. Teoreettisesti tutkimus osallistuu matkailun, vieraanvaraisuuden ja markkinoinnin keskusteluihin ja se myös laajentaa ymmärrystä vieraanvaraisuuden teknologioista sekä digitaalisia kohtaamisia koskevista käytännöistä matkailussa. Tutkimuksessa kehitetään sosioteknologisten käytäntöjen käsitettä. Tulokset osoittavat, että sosiomateriaaliset ulottuvuudet ovat olennainen osa vieraanvaraisuuden ja matkailun käytäntöjä ja kokemuksia ja teknologian rooli on keskeinen digitaalisissa kohtaamisissa. Digitaalinen murros on demokratisoinut matkailua ja mahdollistanut yhä useammalle aktiivisen osallistumisen matkailutoimintaan, mutta samalla on herännyt paljon kysymyksiä. Mitä seurauksia paikkojen, materiaalien ja tunteiden jakamisella on? Onko jakaminen hyväksyttävää ja kestävää? Yhdistyneiden kansakuntien mukaan (UN Tourism, 2025) digitalisaation nähdään edistävän kestävämpiä käytäntöjä matkailussa. On hyödyllistä ymmärtää enemmän vieraanvaraisuuden käytäntöjen dynamiikkaa, erityisesti tilanteissa, joissa käytännöt ja arvo rakentuvat ja välittyvät ainakin osittain kansainvälisten digitaalisten alustojen kautta. Kun uudet digitaaliset teknologiat, kuten tekoäly, lisätty todellisuus ja erilaiset alustat yleistyvät, on perusteltua jatkaa sosioteknologisten käytäntöjen tutkimusta matkailussa matkakohteiden vieraanvaraisuuden ja kestävyyden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. 2026-01-01T00:00:00Z Paloniemi, Petra Digitalisation transforms how we live, interact, and travel. More independent travel behaviour and diverse hospitality technologies have reshaped the tourism industry, its practices, and life in destinations. Tourism is a hospitality business where hosts, guests, companies, locals, and destinations engage in co-creating experiences. With growing international mobility and digitalisation, hospitality increasingly occurs through digital encounters. Tourists plan their journeys online through interactions across the digital tourism ecosystem, while platforms such as Airbnb enable locals to share unused resources, including accommodation, knowledge, and hospitality. Digitalisation and the sharing economy have democratised tourism by allowing wider participation but also raised significant challenges. While platforms create value for participants and destinations, they contribute to overtourism, limited control of tourist flows, housing shortages, resident conflicts, and competition with traditional businesses. These impacts have triggered debates in many destinations, including Rovaniemi in Finnish Lapland. The original idea of sharing and the vision of the sharing economy as a sustainable model are increasingly being questioned. This research examines Rovaniemi as a case where tourism growth and the rise of sharing economy practices highlight both opportunities and unintended consequences for the tourism ecosystem and everyday life in the destination. The aim of this research is to explore emerging hospitality practices developing on digital platforms, in times when many hospitality-related practices are increasingly being mediated through technology. The research consists of three peer-reviewed articles that explore how technologies of hospitality, such as Airbnb and platform-based virtual experiences, shape practices in tourism. The empirical cases of Airbnb and platform-based virtual experiences represent technologies of hospitality on the so-called sharing economy-based platforms and enable the exploration of practices in the tourism context in these digital encounters. This research follows the perspective of practice theory, where it is considered that social reality is produced through everyday actions, and the world comprises practices that are emergent and socio-material. The research materials include interviews, statistical data, focus groups, correspondence between hosts and guests, and written reflection papers by the guests. Practice theory approach allowed the researcher to zoom in and out of the practices and human and non-human arrangements involved in experiences of technology-mediated tourism. The findings indicate that digitalisation, increasingly individualised behaviour, and greater mobility are continuing to transform tourism from a formal, industrial structure into a post-structural organisation. Indeed, digital connections blur the lines between public and private, reduce the perceived distance, and enable intimacy and sharing to emerge in tourism interactions. The tourist flows are spread from the professional tourism industry to local people and places at destinations, beyond the control of the destination. Further, the findings make visible certain values, such as new intimacies, personalisation, and wider conceptions of service encounters expanding to digital spheres. Theoretically, this study contributes to research discussions in the fields of tourism, hospitality, and marketing, and extends knowledge regarding technologies of hospitality and practices concerning digital encounters in tourism. The concept of socio-technological practices is developed further in the research. The findings indicate that the socio-material dimensions are an important part of hospitality and tourism practices and experiences, and the role of technology is fundamental in digital encounters. The digital turn has democratised tourism, allowing more people to be active participants in tourism, but it has also raised questions. What are the consequences of spatial, material, and emotional sharing? Is it acceptable and sustainable? According to the United Nations (UN Tourism, 2025), digitalisation is proposed to contribute to more sustainable practices in tourism. To achieve this goal, it is beneficial for the destinations to understand more about the changing dynamics of hospitality practices, especially when practices and value are, at least partly, constructed and facilitated by international digital platforms. As new digital technologies, including the metaverse, AI, augmented reality, and diverse platforms are increasingly being developed, it is pertinent to continue to study the socio-technological practices in tourism for the development of more sustainable and hospitable destinations. Digitalisaatio vaikuttaa elämäämme monin tavoin. Matkailussa entistä omatoimisempi matkailukäyttäytyminen ja erilaiset teknologiset ilmiöt, kuten Airbnb, muovaavat käytäntöjä, vuorovaikututusta ja myös elämää matkakohteissa. Matkailu on vieraanvaraisuuteen pohjautuvaa liiketoimintaa, jonka puitteissa isännät ja emännät, vieraat, yritykset, paikalliset asukkaat ja kohteet osallistuvat kokemuksen luomiseen yhdessä. Vieraanvaraisuus toteutuu yhä useammin digitaalisten kohtaamisten kautta ja myös jakamistalouden alustoilla. Digitaaliset alustat mahdollistavat paikallisille ihmisille käyttämättömien resurssien, kuten majoituksen, tiedon ja vieraanvaraisuuden jakamisen, sekä toisaalta matkailijalle matkan suunnittelun ja toteuttamisen omatoimisesti digitaalisessa matkailuekosysteemissä. Digitalisaatio ja jakamistalous ovat demokratisoineet matkailua mahdollistamalla yhä useammalle osallistumisen matkailutoimintaan, mutta ne ovat aiheuttaneet myös merkittäviä haasteita. Vaikka alustat luovat arvoa monille toimijoille ja kohteille, ne myös edistävät liikamatkailua, heikentävät matkailuvirtojen hallintaa, aiheuttavat asuntopulaa, lisäävät asukkaiden ja matkailijoiden välisiä ristiriitoja sekä luovat eripuraa ja kilpailua yritysten kanssa. Negatiiviset vaikutukset ovat herättäneet paljon keskustelua monissa matkakohteissa, kuten Rovaniemellä. Jakamisen alkuperäinen idea ja näkemys jakamistaloudesta kestävänä toimintamallina kyseenalaistetaan yhä useammin. Tässä väitöskirjatutkimuksessa Rovaniemi toimii esimerkkikohteena, jossa matkailun kasvu ja jakamistalouteen perustuvien käytäntöjen yleistyminen ovat vaikuttaneet matkailuekosysteemiin ja myös tavalliseen elämään kaupungissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella digitaalisilla alustoilla kehittyviä vieraanvaraisuuden käytäntöjä. Tutkimus koostuu kolmesta vertaisarvioidusta artikkelista, joissa tarkastellaan, kuinka vieraanvaraisuuden teknologiat, kuten Airbnb ja alustapohjaiset virtuaalielämykset, muovaavat matkailun käytäntöjä. Airbnb ja virtuaalielämykset edustavat jakamistalouteen perustuvia vieraanvaraisuuden teknologioita ja mahdollistavat käytäntöjen tarkastelun matkailukontekstissa digitaalisissa kohtaamisissa. Tutkimus pohjautuu käytäntöteoreettiseen näkökulmaan, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus rakentuu arkisten toimintojen kautta sosiomateriaalisissa käytännöissä. Tutkimusaineistot sisältävät haastatteluja, tilastollista aineistoa, fokusryhmiä, isäntien, emäntien ja vieraiden välistä kirjeenvaihtoa sekä vieraiden kirjoittamia reflektioita. Käytäntöteoreettinen lähestymistapa mahdollisti sekä yksittäisten käytäntöjen että inhimillisen ja ei-inhimillisen toiminnan tarkastelun teknologian välittämissä matkailukokemuksissa. Tulokset osoittavat, että digitalisaation ja matkailun kasvu sekä entistä omatoimisempi matkailukäyttäytyminen vievät kohti matkailun poststrukturaalista organisoitumista, jolloin matkailuilmiön hallinta muuttuu ja vaikeutuu, kun matkailu osittain valuu matkailuteollisuudelta paikallisille ihmisille ja paikoille. Matkailukokemuksessa digitaalisuus voi hämärtää julkisen ja yksityisen välisiä rajoja, vähentää etäisyyden tunnetta ja mahdollistaa jakamisen matkailun vuorovaikutustilanteissa. Tulokset tuovat esiin tiettyjen arvojen, kuten läheisyyden ja henkilökohtaisen kokemuksen tärkeyden, kun palvelukohtaamiset laajentuvat digitaalisiin ympäristöihin. Teoreettisesti tutkimus osallistuu matkailun, vieraanvaraisuuden ja markkinoinnin keskusteluihin ja se myös laajentaa ymmärrystä vieraanvaraisuuden teknologioista sekä digitaalisia kohtaamisia koskevista käytännöistä matkailussa. Tutkimuksessa kehitetään sosioteknologisten käytäntöjen käsitettä. Tulokset osoittavat, että sosiomateriaaliset ulottuvuudet ovat olennainen osa vieraanvaraisuuden ja matkailun käytäntöjä ja kokemuksia ja teknologian rooli on keskeinen digitaalisissa kohtaamisissa. Digitaalinen murros on demokratisoinut matkailua ja mahdollistanut yhä useammalle aktiivisen osallistumisen matkailutoimintaan, mutta samalla on herännyt paljon kysymyksiä. Mitä seurauksia paikkojen, materiaalien ja tunteiden jakamisella on? Onko jakaminen hyväksyttävää ja kestävää? Yhdistyneiden kansakuntien mukaan (UN Tourism, 2025) digitalisaation nähdään edistävän kestävämpiä käytäntöjä matkailussa. On hyödyllistä ymmärtää enemmän vieraanvaraisuuden käytäntöjen dynamiikkaa, erityisesti tilanteissa, joissa käytännöt ja arvo rakentuvat ja välittyvät ainakin osittain kansainvälisten digitaalisten alustojen kautta. Kun uudet digitaaliset teknologiat, kuten tekoäly, lisätty todellisuus ja erilaiset alustat yleistyvät, on perusteltua jatkaa sosioteknologisten käytäntöjen tutkimusta matkailussa matkakohteiden vieraanvaraisuuden ja kestävyyden varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67102 Miltä vaatteessa tuntuu? : tunteiden ja vaatteiden välisiä yhteyksiä eri olosuhteissa Kylmänen, Anu Tämän tutkimuksen keskiössä on vaatteiden ja tunteiden väliset yhteydet. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda kokonaiskuva siitä, millaisia tunteita ja tuntemuksia vaatteet saavat pukeutujassa aikaan erilaisissa olosuhteissa. Perimmäisenä tavoitteena on edistää tutkivaa vaatetussuunnittelua. Tutkimukselle on asetettu yksi pääkysymys: Miltä vaatteessa tuntuu? Pääkysymyksestä on johdettu kolme osatutkimusta, joilla on omat tutkimuskysymykset alakysymyksineen. Tutkimuksen teoreettisessa taustassa kuvataan tunteita, vaatteita ja vaatetussuunnittelua lähtien käsitemäärittelyistä. Teoriataustassa syvennytään tarkastelemaan muotoilua, vaatetusalaa ja tunteita yhdistävää tutkimusta. Teoriaosan sisällössä nojaudutaan muotoilun ja tunteiden tutkimuksen teorioihin sekä alan tutkijoiden ja esimerkiksi Design & Emotion Society-organisaation virittämään aihepiirin aiempaan tutkimukseen. Tarkastelussa perehdytään muotoilua, vaatetusalaa ja tunteita koskeviin suunnittelumenetelmiin, keskeisiin tutkimussuuntauksiin sekä kehityslinjoihin. Teoriaosassa kuvataan myös vaatteiden valintaa ohjaavia tekijöitä yksilötason, sosiaalisen tason ja vaatetusalan yritystason näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen toteutus koostuu kolmesta erillisestä osatutkimuksesta. Paradigmaltaan tutkimus edustaa konstruktionismia, ja tutkimuksen lähestymistapa on monimenetelmällinen sisältäen autoetnografialle ja etnografialle tyypillisiä piirteitä. Tutkimukseen osallistuneet ovat iältään 19–50-vuotiaita Suomen kansalaisia, joista valtaosa on naisoletettuja. Aineisto on kerätty Rovaniemellä Suomessa sekä eteläisessä Afrikassa. Osatutkimusten aineistot on analysoitu määrällisen ja laadullisen sisällönanalyysin avulla. Ensimmäisen osatutkimuksen pääkysymys on "Mitä tunteita vaatteet herättävät tutkijan kokemusten mukaan eri olosuhteissa?" Tutkimusaineistona on eteläisessä Afrikassa vuosina 2017–2018 hankittu tutkijan päiväkirja-, muistovalokuva- ja havainnointiaineisto. Tutkimus on otteeltaan autoetnografinen. Tutkimustulokset osoittavat tunteiden vaihtelun eri olosuhteissa ja vuorokauden eri aikoina sekä niiden yhteyden vaate- ja materiaalivalintoihin. Yleisimmin havaitut tunteet ovat väsymys, rauhallisuus, ilo sekä hermostuneisuus ja niihin määräytyvät omat asukokonaisuudet. Tuloksina kuvataan monipuolisesti tunnemyönteisimmät vaatteet. Mieluisimmat materiaalit ovat puuvilla ja polyesteri. Toisen osatutkimuksen pääkysymys "Millaisia tunteita tai tuntemuksia vaatteet herättävät eri olosuhteissataiteiden opiskelijoiden kokemusten mukaan?" Tutkimushenkilöinä ovat Lapin yliopiston vaatetusalaa vuonna 2018-2023 opiskelevat ensimmäisen vuoden opiskelijat (N= 89). Aineisto kerättiin olosuhdeobservointilomakkeen avulla, jossa opiskelijat kuvasivat verbaalisesti ja visuaalisesti vaatteiden tuntua kehossaan, tunteitaan ja niiden yhteyttä vaatteisiin. Tulokset osoittavat tunnetermien jakaantuvan laajasti. Useimmin esiintyvät tunnetermit ovat hyvä olo, innostuneisuus, rauhallisuus, rentous ja väsymys. Tutkimushenkilöt kuvailevat alusvaatteitaan, vaatetuksen ylä- ja alaosaa sekä asusteitaan monipuolisesti. Omantyylinen pukeutuminen sekä mieluisa vaatetus antavat käyttäjälleen itsevarmuutta, piristävät ja saavat aikaan hyvän olon. Tällöin vaatteet ovat mitoitukseltaan sopivat, pehmeät ja lämpimät. Toisaalta kiristävät, hankaavat tai muuten epämiellyttävän tuntuiset, hiostavat, kosteutena, kutinana tai paineena tuntuvat vaatteet aiheuttavat kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta ja jännitystä. Kolmannen osatutkimuksen tutkimuskysymys on "Miten kylmyyden tunne on yhteydessä vaatetukseen?" Tutkimushenkilöinä ovat Lapin yliopiston toisen vuoden vaatetusalan opiskelijat (N=11), joilta aineisto on hankittu olosuhdeobservointilomakkeiden ja muistovalokuvien avulla vuosina 2017 ja 2023. Tutkimustulokset osoittavat, että positiivisin tuntein kylmässä ilmanalassa seisoma-asennossa tyytyväisimpiä ovat ne tutkimushenkilöt, jotka ovat pukeutuneet kerroksittain ja ennakoineet pukeutumista, vaatteita ja asusteita ajatellen eri kehon osia ja olosuhteita kokonaisuutena. Lämpökamerakuvat osoittavat, että liian vähäisen vaatetuksen aiheuttama kylmyys näkyy yleensä kehon asennossa ensimmäisenä: kylmissään ihminen kiristää raajat yhteen, lähelle kehoa ja pyrkii käärimään käsivartensa ylävartalonsa suojaksi. Koko kehon kattava tasainen pukeutuminen, mukaan lukien ääreisverenkierrosta kädet ja jalat, turvaa parhaiten lämpimän olon. Myönteisimpiä tunteita saa aikaan vaatetus, joka on käyttäjälleen sopiva peittävyydeltään, suojaavuudeltaan, materiaalin tunnultaan ja mitoitukseltaan. Tällöin keho pysyy kuivana eikä tuuli mene materiaaleista läpi. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että vaatteiden ja tunteiden välillä on yhteys. Vaatteet tuntuvat. Ne tuntuvat mukavina tai epämukavina: on osoitettavissa myönteisiä ja kielteisiä tunteita herättäviä vaatteita sekä niiden yksityiskohtia materiaaleineen eri olosuhteissa. Tutkimuksen pohdinnassa tarkastellaan tulosten yhteyttä aiempiin tutkimuksiin koskien muotoilua, vaatetusalaa ja tunteita yhdistäviä suunnittelumenetelmiä, tutkimussuuntauksia sekä kehityslinjoja. Tutkimuksen tulokset todentavat aikaisempia tutkimuksia siitä, kuinka vaatteet synnyttävät tunteita ja kuinka olosuhteisiin ja niistä selviämiseen voidaan vaikuttaa vaatteiden avulla. Johtopäätöksissä pohditaan myös tutkimuksen toteutuksen, ja erityisesti visualisoinnin sekä olosuhdeobservoinnin merkitystä ja hyödyntämistä vaatetussuunnittelussa, vaatetusteollisuudessa, muotoilun ja vaatetusalan koulutuksessa sekä vaatetusalan teoriassa ja tutkimustyössä. Olosuhdeobservointi on luova ja intuitioon perustuva, empatiaa edellyttävä lähestymistapa, jossa ihminen nähdään yhtenä kokonaisuutena tunteineen ja tuntemuksineen osana laajempaa olosuhdetta.; The focus of this study is the connection between clothing and emotions. The purpose of this study is to create an overall picture of emotions and sensations that clothing evokes in the wearer under different conditions. The ultimate goal is to promote investigative fashion design. The study has one main research question: How does the clothing feel? The main research question has been divided into three sub-studies, each with its own research questions and sub-questions. The theoretical background of the study describes emotions, clothing, and fashion design, starting with conceptual definitions. The theoretical background explores in depth research that integrates design, the fashion industry, and emotions. The content of the theoretical section is based on theories of design and emotions, as well as previous research in the field, including that conducted by scholars and organizations such as the Design & Emotion Society. The examination focuses on design methods related to fashion, emotions, and the fashion industry, key research directions, and development trends. The theoretical section also describes the factors guiding clothing choices from the perspectives of the individual level, the social level, and the clothing industry level. The empirical implementation of the study consists of three separate sub-studies. In terms of its paradigm, the study represents constructionism, and its approach is multimethod, incorporation features typical of autoethnography. The participants are Finnish citizens between 19 and 50 years of age, most of whom are female-assumed. The data were collected in Rovaniemi, Finland, and in southern Africa. The sub-study data were analysed using quantitative and qualitative content analysis. The main research question of the first sub-study is: “What emotions do clothing evoke according to the researcher’s experiences in different contexts?” The research data consists of diary entries, memory photographs, and observational data collected in southern Africa between 2016 and 2018. The study is autoethnographic in nature. The results indicate that emotions vary across different conditions and times of day, and that they are connected to clothing and material choices. The most commonly observed emotions are fatigue, calmness, joy, and nervousness, each of which determines its own specific outfits. The results provide a versatile description of the most emotionally positive clothing. The most favoured materials are cotton and polyester. The main research question of the second sub-study is: “What emotions does clothing evoke in students under different conditions?” The research subjects consist of first-year students in the Fashion and Textile Design program at the University of Lapland between 2018 and 2023 (N=89). The data was collected using a situational observation form, in which students provided verbal and visual descriptions of how the clothes felt on their bodies, their emotions, and the connection between these emotions and their clothing. The results showed that the emotion terms were widely distributed. The most frequently occurring emotion terms are well-being, excitement, calmness, relaxation, and fatigue. The research participants provide versatile descriptions of their underwear, tops, bottoms, and accessories. Personal style and preferred attire provide the wearer with self-confidence, act as a mood booster, and induce a feeling of well-being. Under these conditions, the garments are appropriately sized, soft to the touch, and provide warmth. On the other hand, clothing that is tight, abrasive or otherwise unpleasant to wear, and that may perceived as dampness, itching, or pressure, can evoke negative emotions such as anxiety and distress. The research question of the third sub-study is: “How is the perception of cold associated with clothing?” The research subjects consist of second-year students in the Fashion and Textile Design program at the University of Lapland (N=11) from whom the data was collected using a situational observation form and memory photographs between 2017 and 2023. The results showed that, when standing in a cold climate, the participants who reported the most positive emotions and highest levels of satisfaction were those who were dressed in layers and had anticipated their clothing needs by considering different parts of the body as well as the overall conditions. Thermal camera images show that cold caused by insufficient clothing is usually first reflected in body posture: When feeling cold, a person draws their limbs closer together, holds them close to the body, and tends to wrap their arms around the upper torso for protection. Even, full-body layering – including the extremities such as hands and feet – best ensures a feeling of warmth. Clothing that meets the wearer´s requirements for adequate coverage, protection, material tactile properties, and dimensional fit is associated with more positive emotional experiences. Under these conditions, the body remains dry, and wind penetration through the material is effectively prevented. Overall, the results indicate that there is an association between clothing and emotions. Clothing is perceived. It is perceived as comfortable or uncomfortable. It is possible to identify garments that and garment features, including materials that elicit positive or negative emotional responses under different conditions. The discussion examines the relationship between the results and previous research on design, the clothing and fashion field, and design approaches, research trends, and developmental trajectories that integrate. The results of this study support earlier research demonstrating how clothing generates emotional responses and how clothing can be used to modulate environmental conditions. The conclusions also reflect on the significance and potential applications of the study´s implementation, with particular emphasis on visualization and environmental observation, in fashion design, the clothing industry, design and fashion education, as well as in theoretical and empirical research within the apparel field. Environmental observation is a creative, intuition-based approach that requires empathy, in which a person is viewed as an integrated whole, with emotions and sensations, as part of a broader environment. 2026-01-01T00:00:00Z Kylmänen, Anu Tämän tutkimuksen keskiössä on vaatteiden ja tunteiden väliset yhteydet. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda kokonaiskuva siitä, millaisia tunteita ja tuntemuksia vaatteet saavat pukeutujassa aikaan erilaisissa olosuhteissa. Perimmäisenä tavoitteena on edistää tutkivaa vaatetussuunnittelua. Tutkimukselle on asetettu yksi pääkysymys: Miltä vaatteessa tuntuu? Pääkysymyksestä on johdettu kolme osatutkimusta, joilla on omat tutkimuskysymykset alakysymyksineen. Tutkimuksen teoreettisessa taustassa kuvataan tunteita, vaatteita ja vaatetussuunnittelua lähtien käsitemäärittelyistä. Teoriataustassa syvennytään tarkastelemaan muotoilua, vaatetusalaa ja tunteita yhdistävää tutkimusta. Teoriaosan sisällössä nojaudutaan muotoilun ja tunteiden tutkimuksen teorioihin sekä alan tutkijoiden ja esimerkiksi Design & Emotion Society-organisaation virittämään aihepiirin aiempaan tutkimukseen. Tarkastelussa perehdytään muotoilua, vaatetusalaa ja tunteita koskeviin suunnittelumenetelmiin, keskeisiin tutkimussuuntauksiin sekä kehityslinjoihin. Teoriaosassa kuvataan myös vaatteiden valintaa ohjaavia tekijöitä yksilötason, sosiaalisen tason ja vaatetusalan yritystason näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen toteutus koostuu kolmesta erillisestä osatutkimuksesta. Paradigmaltaan tutkimus edustaa konstruktionismia, ja tutkimuksen lähestymistapa on monimenetelmällinen sisältäen autoetnografialle ja etnografialle tyypillisiä piirteitä. Tutkimukseen osallistuneet ovat iältään 19–50-vuotiaita Suomen kansalaisia, joista valtaosa on naisoletettuja. Aineisto on kerätty Rovaniemellä Suomessa sekä eteläisessä Afrikassa. Osatutkimusten aineistot on analysoitu määrällisen ja laadullisen sisällönanalyysin avulla. Ensimmäisen osatutkimuksen pääkysymys on "Mitä tunteita vaatteet herättävät tutkijan kokemusten mukaan eri olosuhteissa?" Tutkimusaineistona on eteläisessä Afrikassa vuosina 2017–2018 hankittu tutkijan päiväkirja-, muistovalokuva- ja havainnointiaineisto. Tutkimus on otteeltaan autoetnografinen. Tutkimustulokset osoittavat tunteiden vaihtelun eri olosuhteissa ja vuorokauden eri aikoina sekä niiden yhteyden vaate- ja materiaalivalintoihin. Yleisimmin havaitut tunteet ovat väsymys, rauhallisuus, ilo sekä hermostuneisuus ja niihin määräytyvät omat asukokonaisuudet. Tuloksina kuvataan monipuolisesti tunnemyönteisimmät vaatteet. Mieluisimmat materiaalit ovat puuvilla ja polyesteri. Toisen osatutkimuksen pääkysymys "Millaisia tunteita tai tuntemuksia vaatteet herättävät eri olosuhteissataiteiden opiskelijoiden kokemusten mukaan?" Tutkimushenkilöinä ovat Lapin yliopiston vaatetusalaa vuonna 2018-2023 opiskelevat ensimmäisen vuoden opiskelijat (N= 89). Aineisto kerättiin olosuhdeobservointilomakkeen avulla, jossa opiskelijat kuvasivat verbaalisesti ja visuaalisesti vaatteiden tuntua kehossaan, tunteitaan ja niiden yhteyttä vaatteisiin. Tulokset osoittavat tunnetermien jakaantuvan laajasti. Useimmin esiintyvät tunnetermit ovat hyvä olo, innostuneisuus, rauhallisuus, rentous ja väsymys. Tutkimushenkilöt kuvailevat alusvaatteitaan, vaatetuksen ylä- ja alaosaa sekä asusteitaan monipuolisesti. Omantyylinen pukeutuminen sekä mieluisa vaatetus antavat käyttäjälleen itsevarmuutta, piristävät ja saavat aikaan hyvän olon. Tällöin vaatteet ovat mitoitukseltaan sopivat, pehmeät ja lämpimät. Toisaalta kiristävät, hankaavat tai muuten epämiellyttävän tuntuiset, hiostavat, kosteutena, kutinana tai paineena tuntuvat vaatteet aiheuttavat kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta ja jännitystä. Kolmannen osatutkimuksen tutkimuskysymys on "Miten kylmyyden tunne on yhteydessä vaatetukseen?" Tutkimushenkilöinä ovat Lapin yliopiston toisen vuoden vaatetusalan opiskelijat (N=11), joilta aineisto on hankittu olosuhdeobservointilomakkeiden ja muistovalokuvien avulla vuosina 2017 ja 2023. Tutkimustulokset osoittavat, että positiivisin tuntein kylmässä ilmanalassa seisoma-asennossa tyytyväisimpiä ovat ne tutkimushenkilöt, jotka ovat pukeutuneet kerroksittain ja ennakoineet pukeutumista, vaatteita ja asusteita ajatellen eri kehon osia ja olosuhteita kokonaisuutena. Lämpökamerakuvat osoittavat, että liian vähäisen vaatetuksen aiheuttama kylmyys näkyy yleensä kehon asennossa ensimmäisenä: kylmissään ihminen kiristää raajat yhteen, lähelle kehoa ja pyrkii käärimään käsivartensa ylävartalonsa suojaksi. Koko kehon kattava tasainen pukeutuminen, mukaan lukien ääreisverenkierrosta kädet ja jalat, turvaa parhaiten lämpimän olon. Myönteisimpiä tunteita saa aikaan vaatetus, joka on käyttäjälleen sopiva peittävyydeltään, suojaavuudeltaan, materiaalin tunnultaan ja mitoitukseltaan. Tällöin keho pysyy kuivana eikä tuuli mene materiaaleista läpi. Kaiken kaikkiaan tulokset osoittavat, että vaatteiden ja tunteiden välillä on yhteys. Vaatteet tuntuvat. Ne tuntuvat mukavina tai epämukavina: on osoitettavissa myönteisiä ja kielteisiä tunteita herättäviä vaatteita sekä niiden yksityiskohtia materiaaleineen eri olosuhteissa. Tutkimuksen pohdinnassa tarkastellaan tulosten yhteyttä aiempiin tutkimuksiin koskien muotoilua, vaatetusalaa ja tunteita yhdistäviä suunnittelumenetelmiä, tutkimussuuntauksia sekä kehityslinjoja. Tutkimuksen tulokset todentavat aikaisempia tutkimuksia siitä, kuinka vaatteet synnyttävät tunteita ja kuinka olosuhteisiin ja niistä selviämiseen voidaan vaikuttaa vaatteiden avulla. Johtopäätöksissä pohditaan myös tutkimuksen toteutuksen, ja erityisesti visualisoinnin sekä olosuhdeobservoinnin merkitystä ja hyödyntämistä vaatetussuunnittelussa, vaatetusteollisuudessa, muotoilun ja vaatetusalan koulutuksessa sekä vaatetusalan teoriassa ja tutkimustyössä. Olosuhdeobservointi on luova ja intuitioon perustuva, empatiaa edellyttävä lähestymistapa, jossa ihminen nähdään yhtenä kokonaisuutena tunteineen ja tuntemuksineen osana laajempaa olosuhdetta. The focus of this study is the connection between clothing and emotions. The purpose of this study is to create an overall picture of emotions and sensations that clothing evokes in the wearer under different conditions. The ultimate goal is to promote investigative fashion design. The study has one main research question: How does the clothing feel? The main research question has been divided into three sub-studies, each with its own research questions and sub-questions. The theoretical background of the study describes emotions, clothing, and fashion design, starting with conceptual definitions. The theoretical background explores in depth research that integrates design, the fashion industry, and emotions. The content of the theoretical section is based on theories of design and emotions, as well as previous research in the field, including that conducted by scholars and organizations such as the Design & Emotion Society. The examination focuses on design methods related to fashion, emotions, and the fashion industry, key research directions, and development trends. The theoretical section also describes the factors guiding clothing choices from the perspectives of the individual level, the social level, and the clothing industry level. The empirical implementation of the study consists of three separate sub-studies. In terms of its paradigm, the study represents constructionism, and its approach is multimethod, incorporation features typical of autoethnography. The participants are Finnish citizens between 19 and 50 years of age, most of whom are female-assumed. The data were collected in Rovaniemi, Finland, and in southern Africa. The sub-study data were analysed using quantitative and qualitative content analysis. The main research question of the first sub-study is: “What emotions do clothing evoke according to the researcher’s experiences in different contexts?” The research data consists of diary entries, memory photographs, and observational data collected in southern Africa between 2016 and 2018. The study is autoethnographic in nature. The results indicate that emotions vary across different conditions and times of day, and that they are connected to clothing and material choices. The most commonly observed emotions are fatigue, calmness, joy, and nervousness, each of which determines its own specific outfits. The results provide a versatile description of the most emotionally positive clothing. The most favoured materials are cotton and polyester. The main research question of the second sub-study is: “What emotions does clothing evoke in students under different conditions?” The research subjects consist of first-year students in the Fashion and Textile Design program at the University of Lapland between 2018 and 2023 (N=89). The data was collected using a situational observation form, in which students provided verbal and visual descriptions of how the clothes felt on their bodies, their emotions, and the connection between these emotions and their clothing. The results showed that the emotion terms were widely distributed. The most frequently occurring emotion terms are well-being, excitement, calmness, relaxation, and fatigue. The research participants provide versatile descriptions of their underwear, tops, bottoms, and accessories. Personal style and preferred attire provide the wearer with self-confidence, act as a mood booster, and induce a feeling of well-being. Under these conditions, the garments are appropriately sized, soft to the touch, and provide warmth. On the other hand, clothing that is tight, abrasive or otherwise unpleasant to wear, and that may perceived as dampness, itching, or pressure, can evoke negative emotions such as anxiety and distress. The research question of the third sub-study is: “How is the perception of cold associated with clothing?” The research subjects consist of second-year students in the Fashion and Textile Design program at the University of Lapland (N=11) from whom the data was collected using a situational observation form and memory photographs between 2017 and 2023. The results showed that, when standing in a cold climate, the participants who reported the most positive emotions and highest levels of satisfaction were those who were dressed in layers and had anticipated their clothing needs by considering different parts of the body as well as the overall conditions. Thermal camera images show that cold caused by insufficient clothing is usually first reflected in body posture: When feeling cold, a person draws their limbs closer together, holds them close to the body, and tends to wrap their arms around the upper torso for protection. Even, full-body layering – including the extremities such as hands and feet – best ensures a feeling of warmth. Clothing that meets the wearer´s requirements for adequate coverage, protection, material tactile properties, and dimensional fit is associated with more positive emotional experiences. Under these conditions, the body remains dry, and wind penetration through the material is effectively prevented. Overall, the results indicate that there is an association between clothing and emotions. Clothing is perceived. It is perceived as comfortable or uncomfortable. It is possible to identify garments that and garment features, including materials that elicit positive or negative emotional responses under different conditions. The discussion examines the relationship between the results and previous research on design, the clothing and fashion field, and design approaches, research trends, and developmental trajectories that integrate. The results of this study support earlier research demonstrating how clothing generates emotional responses and how clothing can be used to modulate environmental conditions. The conclusions also reflect on the significance and potential applications of the study´s implementation, with particular emphasis on visualization and environmental observation, in fashion design, the clothing industry, design and fashion education, as well as in theoretical and empirical research within the apparel field. Environmental observation is a creative, intuition-based approach that requires empathy, in which a person is viewed as an integrated whole, with emotions and sensations, as part of a broader environment.