https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/59344 Wed, 10 Jun 2026 17:51:15 GMT 2026-06-10T17:51:15Z https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67180 Pitkospuita pitkin tulevaisuuteen? Luontomatkailun muuttuvat käytännöt Paloposki, Elina Suomessa Metsähallituksen Luontopalveluilla on tärkeä rooli suomalaisen luontomatkailun, luonnon virkistyskäytön sekä luonnonsuojelun mahdollistajana. Vuonna 2023 alkaneella hallituskaudella tehdyt resurssien leikkaukset ovat herättäneet paljon julkista keskustelua, jossa korostuu huoli luontomatkailun ja Metsähallituksen Luontopalveluiden tulevaisuudesta. Luontoalueiden kehittämistä ja hallinnointia koskevaa tutkimusta on tehty laajasti liittyen matkailuun, luonnonsuojelun ja luontomatkailun yhteensovittamiseen sekä matkailijoiden käyttäytymiseen ja motiiveihin luontoalueilla. Näissä tutkimuksissa on käsitelty erityisesti suojelualueiden hallinnan muutosta ja kansallispuistojen rahoitukseen liittyviä haasteita, kuten esimerkiksi pääsymaksujen mahdollisuutta osana kestävää alueiden rahoittamista. Tämä tutkielma osallistuu erityisesti luonto- ja suojelualueiden hallinnan muutosta ja kansallispuistojen rahoitusta käsittelevään tutkimuskeskusteluun analysoimalla luontomatkailun käytäntöjen muutoksia luontoalueiden rakenteiden ja palveluiden muuttuessa. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella luontomatkailun muuttuvia käytäntöjä luonnossa liikkujien näkökulmasta hyödyntämällä käytäntöteoreettista lähestymistapaa. Tutkimuksessa keskitytään siihen, millaisia luonnossa liikkujien ja sen myötä luontomatkailun käytännöt ovat ja millaisia muutoksia luontomatkailun käytännöissä tapahtuu ja miten luonnossa liikkujat kokevat nämä muutokset. Tutkimuksen päätutkimuskysymys, johon työ pyrkii vastaamaan, on: Miten luonnossa liikkujat kuvaavat luontomatkailun käytäntöjen muutosta? Tutkimusaineisto koostuu erilaisten luonnossa liikkujien (n=81) sähköiseen kyselyyn antamista vastauksista. Kysely sisälsi avoimia kysymyksiä, joissa vastaajat kuvasivat anonyymisti käytäntöjä, niissä tapahtuvia muutoksia sekä muutoksiin liittyviä kokemuksiaan. Aineiston analyysissä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa aineistoa on tarkasteltu käytäntöteoreettisen viitekehyksen avulla kiinnittäen huomiota luontomatkailun käytäntöjen elementteihin eli merkityksiin, tietoisuuteen ja materiaaleihin. Tulokset osoittavat, miten luontomatkailun käytännöt rakenteiden ja palveluiden muuttuessa käytäntöjen elementtien väliset suhteet järjestäytyvät uudelleen. Vastuun painopiste siirtyy luonnossa liikkujan omaan osaamiseen, ja vastaajat tuovat esiin myös valmiutta osallistua luontoalueiden ylläpidon kompensointiin. Tuloksia voidaan hyödyntää luontomatkailun ja luontoalueiden hallinnan kehittämisessä erityisesti pohdittaessa luonnossa liikkujien roolia luontomatkailussa ja luontoalueiden ylläpidon kestävää rahoittamista. Thu, 01 Jan 2026 00:00:00 GMT https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67180 2026-01-01T00:00:00Z Paloposki, Elina Suomessa Metsähallituksen Luontopalveluilla on tärkeä rooli suomalaisen luontomatkailun, luonnon virkistyskäytön sekä luonnonsuojelun mahdollistajana. Vuonna 2023 alkaneella hallituskaudella tehdyt resurssien leikkaukset ovat herättäneet paljon julkista keskustelua, jossa korostuu huoli luontomatkailun ja Metsähallituksen Luontopalveluiden tulevaisuudesta. Luontoalueiden kehittämistä ja hallinnointia koskevaa tutkimusta on tehty laajasti liittyen matkailuun, luonnonsuojelun ja luontomatkailun yhteensovittamiseen sekä matkailijoiden käyttäytymiseen ja motiiveihin luontoalueilla. Näissä tutkimuksissa on käsitelty erityisesti suojelualueiden hallinnan muutosta ja kansallispuistojen rahoitukseen liittyviä haasteita, kuten esimerkiksi pääsymaksujen mahdollisuutta osana kestävää alueiden rahoittamista. Tämä tutkielma osallistuu erityisesti luonto- ja suojelualueiden hallinnan muutosta ja kansallispuistojen rahoitusta käsittelevään tutkimuskeskusteluun analysoimalla luontomatkailun käytäntöjen muutoksia luontoalueiden rakenteiden ja palveluiden muuttuessa. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella luontomatkailun muuttuvia käytäntöjä luonnossa liikkujien näkökulmasta hyödyntämällä käytäntöteoreettista lähestymistapaa. Tutkimuksessa keskitytään siihen, millaisia luonnossa liikkujien ja sen myötä luontomatkailun käytännöt ovat ja millaisia muutoksia luontomatkailun käytännöissä tapahtuu ja miten luonnossa liikkujat kokevat nämä muutokset. Tutkimuksen päätutkimuskysymys, johon työ pyrkii vastaamaan, on: Miten luonnossa liikkujat kuvaavat luontomatkailun käytäntöjen muutosta? Tutkimusaineisto koostuu erilaisten luonnossa liikkujien (n=81) sähköiseen kyselyyn antamista vastauksista. Kysely sisälsi avoimia kysymyksiä, joissa vastaajat kuvasivat anonyymisti käytäntöjä, niissä tapahtuvia muutoksia sekä muutoksiin liittyviä kokemuksiaan. Aineiston analyysissä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa aineistoa on tarkasteltu käytäntöteoreettisen viitekehyksen avulla kiinnittäen huomiota luontomatkailun käytäntöjen elementteihin eli merkityksiin, tietoisuuteen ja materiaaleihin. Tulokset osoittavat, miten luontomatkailun käytännöt rakenteiden ja palveluiden muuttuessa käytäntöjen elementtien väliset suhteet järjestäytyvät uudelleen. Vastuun painopiste siirtyy luonnossa liikkujan omaan osaamiseen, ja vastaajat tuovat esiin myös valmiutta osallistua luontoalueiden ylläpidon kompensointiin. Tuloksia voidaan hyödyntää luontomatkailun ja luontoalueiden hallinnan kehittämisessä erityisesti pohdittaessa luonnossa liikkujien roolia luontomatkailussa ja luontoalueiden ylläpidon kestävää rahoittamista. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67178 Katkoksesta kytkökseen, kakseudesta kokonaiseksi : taidekasvatuksen ja joogan menetelmin toteutettu tapaustutkimus Shri Yantra -kaikkeussymbolista maailmankuvallisena työkaluna Aaltonen, Miia Gradussani tutkin Shri Yantra -taidetyöpajaani osallistuneiden kokemuksia ja tiedon syventymistä taideperustaisesti. Samalla kehitän uutta taidepedagogiikkaa ja elämyksellistä menetelmää yhdistämällä taidetta ja joogaa. Tutkimusstrategialtaan graduni on hermeneuttis-fenomenologinen, taideperustainen toiminta- ja design-tutkimus. Jäsentelen myös joogan maailmankuvan, länsimaisen filosofian, posthumanistisen ja ekososiaalisen taidekasvatuksen välisiä suhteita teoreettisesti. Graduni kontekstissa voidaan argumentoida, että tiedon syventyminen joogan ja taiteen menetelmin voi tarkoittaa myös ontologisesti ja epistemologisesti syvempää suhdetta maailmaan, jonka perusluonne voidaan tavoittaa prosessinomaisena, joogan termein jatkuvasti hengittävänä, kokemuksen ilmentymiseen ja tietoisuuteen perustuvana kokonaisuutena. Soveltamani joogatradition ja Shakta-joogakoulun tunnuksena toimii Shri Yantra, kaikkeusymboli ja metafyysinen esitys, joka esittää itseään alati generoivaa prosessia. Keskeisenä tutkimuskysymyksenäni oli selvittää, syvensivätkö taiteelliset menetelmät tuottaa kyseinen symboli taidetyöpajalaisten ymmärrystä Shri Yantrasta. Taidetyöpajastani kerätyn aineiston perusteella työpajaan osallistuneiden kokemus ja tieto Shri Yantrasta syventyi lähes kaikilla osallistujilla kolmen erilaisen taiteellisen menetelmän kautta. Pro gradu -tutkielmani kautta argumentoin, että kaikkeussymbolia edustava Shri Yantra voi olla samanaikaisesti menetelmä, tavoite ja kohde syvemmän maailmansuhteen luomisessa tässä kontekstissa. Graduni käy teoreettista vuoropuhelua intialaistaustaisen joogisen maailmankuvan ja menetelmien sekä jungilaisen symbolityön, Mircea Eliaden uskontofenomenologian, John Deweyn kokemusfilosofian ja Maurice Merleau-Pontyn kehonfenomenologian kanssa avaten niihin uusia näkökulmia ja yhteyksiä. Kuvataidekasvatuksen opinnäytteenä graduni asettuu osaksi posthumanistista keskustelua ja paradigman muutosta. Taidetyöpajani toimi tapaustutkimuksena tämän paradigman muutoksen sisällä. Symbolityöllä sekä taiteellisilla menetelmillä voi olla potentiaalia purkaa dualismeja ja tuottaa toiveikasta, kestävyysperustaista kasvatusnäkemystä ja elämänkulttuuria niin taidekasvatuksen kentälle kuin laajemminkin. Thu, 01 Jan 2026 00:00:00 GMT https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67178 2026-01-01T00:00:00Z Aaltonen, Miia Gradussani tutkin Shri Yantra -taidetyöpajaani osallistuneiden kokemuksia ja tiedon syventymistä taideperustaisesti. Samalla kehitän uutta taidepedagogiikkaa ja elämyksellistä menetelmää yhdistämällä taidetta ja joogaa. Tutkimusstrategialtaan graduni on hermeneuttis-fenomenologinen, taideperustainen toiminta- ja design-tutkimus. Jäsentelen myös joogan maailmankuvan, länsimaisen filosofian, posthumanistisen ja ekososiaalisen taidekasvatuksen välisiä suhteita teoreettisesti. Graduni kontekstissa voidaan argumentoida, että tiedon syventyminen joogan ja taiteen menetelmin voi tarkoittaa myös ontologisesti ja epistemologisesti syvempää suhdetta maailmaan, jonka perusluonne voidaan tavoittaa prosessinomaisena, joogan termein jatkuvasti hengittävänä, kokemuksen ilmentymiseen ja tietoisuuteen perustuvana kokonaisuutena. Soveltamani joogatradition ja Shakta-joogakoulun tunnuksena toimii Shri Yantra, kaikkeusymboli ja metafyysinen esitys, joka esittää itseään alati generoivaa prosessia. Keskeisenä tutkimuskysymyksenäni oli selvittää, syvensivätkö taiteelliset menetelmät tuottaa kyseinen symboli taidetyöpajalaisten ymmärrystä Shri Yantrasta. Taidetyöpajastani kerätyn aineiston perusteella työpajaan osallistuneiden kokemus ja tieto Shri Yantrasta syventyi lähes kaikilla osallistujilla kolmen erilaisen taiteellisen menetelmän kautta. Pro gradu -tutkielmani kautta argumentoin, että kaikkeussymbolia edustava Shri Yantra voi olla samanaikaisesti menetelmä, tavoite ja kohde syvemmän maailmansuhteen luomisessa tässä kontekstissa. Graduni käy teoreettista vuoropuhelua intialaistaustaisen joogisen maailmankuvan ja menetelmien sekä jungilaisen symbolityön, Mircea Eliaden uskontofenomenologian, John Deweyn kokemusfilosofian ja Maurice Merleau-Pontyn kehonfenomenologian kanssa avaten niihin uusia näkökulmia ja yhteyksiä. Kuvataidekasvatuksen opinnäytteenä graduni asettuu osaksi posthumanistista keskustelua ja paradigman muutosta. Taidetyöpajani toimi tapaustutkimuksena tämän paradigman muutoksen sisällä. Symbolityöllä sekä taiteellisilla menetelmillä voi olla potentiaalia purkaa dualismeja ja tuottaa toiveikasta, kestävyysperustaista kasvatusnäkemystä ja elämänkulttuuria niin taidekasvatuksen kentälle kuin laajemminkin. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67176 Minäkö vallankäyttäjä? Luokanopettajien kokemuksia toimivan auktoriteetin rakentamisesta ja säilyttämisestä Salmi, Iina Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten opettajat kokevat rakentavansa sekä säilyttävänsä toimivan auktoriteetin osana opettajan arkea kasvatuksen kentällä. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on syventyä tarkemmin auktoriteettiin ilmiönä ja tutkia siihen liittyen kokemuksia toimivasta auktoriteetista, vallankäytöstä sekä mahdollisista haastavista tilanteista ja niiden vaikutuksista auktoriteettiin. Toteutin tutkimuksen fenomenologisena tutkimuksena, jossa analyysiprosessissa sovelsin Juha Perttulan (1995) fenomenologisen analyysin vaiheita. Aineisto koostui teemahaastatteluin kerätyistä ja myöhemmin litteroiduista haastatteluista, johon osallistui seitsemän (N=7) opettajaa eri puolelta Suomea. Haastattelussa kartoitin opettajien kokemuksia liittyen toimivaan auktoriteettiin kokemuksellisuutta painottaen. Fenomenologisen analyysin avulla muodostin aineistosta yksilölliset sekä yleisen merkitysverkoston, jotka kuvaavat auktoriteettia ilmiönä opettajien kokemusten valossa. Tutkimustulokset osoittivat, että opettajien toimiva auktoriteetti rakentuu turvallisessa ja luotettavassa vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Auktoriteettia ei voida rakentaa ilman molemminpuolista oppilaan ja opettajan välistä ymmärrystä ja kunnioitusta, joka rakentuu arjen kohtaamisissa. Vaikka opettajan valta taustoittaakin opettajan työtä, ei auktoriteettia pidetä vallan välineenä, vaan opettajan työtä ja toimivaa arkea tukevana suhteena. Kuitenkin koulun arki sisältää myös haastavia tilanteita, jotka vaativat opettajalta mukautumista erilaisiin tilanteisiin. Nämä tilanteet voivat vaatia myös napakkaa toimintaa osana auktoriteetin säilyttämistä, mutta pääosin painottavat opettajan johdonmukaista toimintaa, joka hyvin rakennetun auktoriteetin ohella tukee opettajan aseman säilyttämistä. Toimiva auktoriteetti on perusta toimivalle arjelle. Thu, 01 Jan 2026 00:00:00 GMT https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67176 2026-01-01T00:00:00Z Salmi, Iina Tämän tutkimuksen tavoitteena on tutkia, miten opettajat kokevat rakentavansa sekä säilyttävänsä toimivan auktoriteetin osana opettajan arkea kasvatuksen kentällä. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena on syventyä tarkemmin auktoriteettiin ilmiönä ja tutkia siihen liittyen kokemuksia toimivasta auktoriteetista, vallankäytöstä sekä mahdollisista haastavista tilanteista ja niiden vaikutuksista auktoriteettiin. Toteutin tutkimuksen fenomenologisena tutkimuksena, jossa analyysiprosessissa sovelsin Juha Perttulan (1995) fenomenologisen analyysin vaiheita. Aineisto koostui teemahaastatteluin kerätyistä ja myöhemmin litteroiduista haastatteluista, johon osallistui seitsemän (N=7) opettajaa eri puolelta Suomea. Haastattelussa kartoitin opettajien kokemuksia liittyen toimivaan auktoriteettiin kokemuksellisuutta painottaen. Fenomenologisen analyysin avulla muodostin aineistosta yksilölliset sekä yleisen merkitysverkoston, jotka kuvaavat auktoriteettia ilmiönä opettajien kokemusten valossa. Tutkimustulokset osoittivat, että opettajien toimiva auktoriteetti rakentuu turvallisessa ja luotettavassa vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Auktoriteettia ei voida rakentaa ilman molemminpuolista oppilaan ja opettajan välistä ymmärrystä ja kunnioitusta, joka rakentuu arjen kohtaamisissa. Vaikka opettajan valta taustoittaakin opettajan työtä, ei auktoriteettia pidetä vallan välineenä, vaan opettajan työtä ja toimivaa arkea tukevana suhteena. Kuitenkin koulun arki sisältää myös haastavia tilanteita, jotka vaativat opettajalta mukautumista erilaisiin tilanteisiin. Nämä tilanteet voivat vaatia myös napakkaa toimintaa osana auktoriteetin säilyttämistä, mutta pääosin painottavat opettajan johdonmukaista toimintaa, joka hyvin rakennetun auktoriteetin ohella tukee opettajan aseman säilyttämistä. Toimiva auktoriteetti on perusta toimivalle arjelle. https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67173 Lapsen etu sosiaalipoliittisessa ohjauksessa Suolehto, Piia Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten lapsen etu määrittyy sosiaalipoliittisessa ohjauksessa ja millaisia merkityksiä siihen liitetään hallinnollisissa asiakirjoissa. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida lapsen edun rakentumista sosiaalihuollon palvelu-uudistusehdotuksessa sekä rinnakkaisaineistona tarkastellussa hallituksen esitysluonnoksessa sosiaalihuoltolain muuttamisesta. Tutkimus on laadullinen, ja aineisto koostuu kahdesta sosiaalipoliittisesta asiakirjasta: sosiaalihuollon palvelu-uudistusehdotuksesta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2026) sekä hallituksen esitysluonnoksesta (HE lausuntoversio 17.04.2026). Aineisto analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii kriittinen realismi. Tulosten mukaan lapsen etu ei näyttäydy aineistoissa eksplisiittisesti määriteltynä käsitteenä, vaan rakentuu pääasiassa implisiittisesti erilaisten teemojen kautta. Lapsen edun keskeisiksi ulottuvuuksiksi jäsentyvät institutionaalinen, prosessuaalinen ja arvioiva ulottuvuus, jotka kytkeytyvät palvelujärjestelmän toimivuuteen, saatavuuteen ja arviointikäytäntöihin. Vertaileva tarkastelu osoittaa, että lapsen etu rakentuu molemmissa aineistoissa johdonmukaisesti järjestelmälähtöisesti, vaikka niiden painotukset eroavat toisistaan. Palvelu-uudistusehdotuksessa korostuu palvelujärjestelmän toimivuus, kun taas hallituksen esitysluonnoksessa lapsen etu ankkuroidaan vahvemmin oikeudelliseen viitekehykseen. Tästä huolimatta lapsen etu näyttäytyy molemmissa aineistoissa pääasiassa ulkopuolelta määriteltynä periaatteena. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että lapsen etu rakentuu hallinnollisessa aineistossa institutionaalisena ja järjestelmälähtöisenä käsitteenä, jossa lapsen osallisuus ja subjektiivinen kokemus jäävät vähäiselle huomiolle. Tämä tuottaa jännitteen lapsen oikeuksiin perustuvan teoreettisen viitekehyksen ja hallinnollisen käytännön välille. Tutkimus syventää ymmärrystä lapsen edun käsitteestä sosiaalipoliittisessa ohjauksessa ja tuo esiin tarpeen tarkastella sitä kriittisesti myös hallinnollisten käytäntöjen näkökulmasta. Thu, 01 Jan 2026 00:00:00 GMT https://lauda.ulapland.fi:443/handle/10024/67173 2026-01-01T00:00:00Z Suolehto, Piia Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten lapsen etu määrittyy sosiaalipoliittisessa ohjauksessa ja millaisia merkityksiä siihen liitetään hallinnollisissa asiakirjoissa. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida lapsen edun rakentumista sosiaalihuollon palvelu-uudistusehdotuksessa sekä rinnakkaisaineistona tarkastellussa hallituksen esitysluonnoksessa sosiaalihuoltolain muuttamisesta. Tutkimus on laadullinen, ja aineisto koostuu kahdesta sosiaalipoliittisesta asiakirjasta: sosiaalihuollon palvelu-uudistusehdotuksesta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2026) sekä hallituksen esitysluonnoksesta (HE lausuntoversio 17.04.2026). Aineisto analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana toimii kriittinen realismi. Tulosten mukaan lapsen etu ei näyttäydy aineistoissa eksplisiittisesti määriteltynä käsitteenä, vaan rakentuu pääasiassa implisiittisesti erilaisten teemojen kautta. Lapsen edun keskeisiksi ulottuvuuksiksi jäsentyvät institutionaalinen, prosessuaalinen ja arvioiva ulottuvuus, jotka kytkeytyvät palvelujärjestelmän toimivuuteen, saatavuuteen ja arviointikäytäntöihin. Vertaileva tarkastelu osoittaa, että lapsen etu rakentuu molemmissa aineistoissa johdonmukaisesti järjestelmälähtöisesti, vaikka niiden painotukset eroavat toisistaan. Palvelu-uudistusehdotuksessa korostuu palvelujärjestelmän toimivuus, kun taas hallituksen esitysluonnoksessa lapsen etu ankkuroidaan vahvemmin oikeudelliseen viitekehykseen. Tästä huolimatta lapsen etu näyttäytyy molemmissa aineistoissa pääasiassa ulkopuolelta määriteltynä periaatteena. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että lapsen etu rakentuu hallinnollisessa aineistossa institutionaalisena ja järjestelmälähtöisenä käsitteenä, jossa lapsen osallisuus ja subjektiivinen kokemus jäävät vähäiselle huomiolle. Tämä tuottaa jännitteen lapsen oikeuksiin perustuvan teoreettisen viitekehyksen ja hallinnollisen käytännön välille. Tutkimus syventää ymmärrystä lapsen edun käsitteestä sosiaalipoliittisessa ohjauksessa ja tuo esiin tarpeen tarkastella sitä kriittisesti myös hallinnollisten käytäntöjen näkökulmasta.