Vastuullinen kuluttajaluotonanto

Abstract

Vastuullinen kuluttajaluotonanto –lisensiaatintutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuluttajansuojalaissa säädettyjen luotonannon vastuullisten menettelytapojen tarkempaa sisältöä. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:ssä säädetty hyvä luotonantotapa ja 14 §:ssä säädetty luotonantajan velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus. Luottosuhteen elinkaaresta tarkastellaan luottokelpoisuuden arviointia ja taloudellisen aseman tuntemista sekä luotonantajan velvollisuuksia kuluttaja-asiakkaan maksuvaikeustilanteissa. Lopuksi tehdään lyhyt katsaus edellä mainittujen menettelytapojen laiminlyönnin seurauksista ja sanktioinnista.

Tutkimuksessa on omaksuttu lainopillinen metodi. Kuluttajansuojalain vastuullista luotonantoa koskevat säännökset on tutkimuksessa käsitetty osaksi yleisempää sopimusoikeudellista lojaliteettiperiaatetta, jossa on otettava huomioon niin luotonantajan kuin kuluttaja-asiakkaan asema ja toiminta luottosuhdetta perustettaessa ja luottosuhteen aikana. Tutkimuksessa on hyödynnetty soft law-normiainesta, josta tärkeimpänä Finanssivalvonnan antamat ohjeet ja suositukset. Tutkimusteemaa kartoitettaessa on havaittu, että luotonantoon vaikuttavat vahvasti kuluttajaoikeudellisen ja luottolaitossääntelyn ohella myös rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyvä sääntely sekä tietosuojasääntely, joita on hyödynnetty tutkimuksessa runsaasti kokonaiskuvan aikaansaamiseksi.

Tutkimuksen lopputuloksena on saatu konkreettisia tulkintasuosituksia hyvän luotonantotavan (KSL 7:13) ja luottokelpoisuuden arviointivelvollisuuden (KSL 7:14) tarkempaan määrittämiseen. Luottokelpoisuuden arviointivelvollisuus on luottolaitosten kohdalla laajempi ja sääntely yksityiskohtaisempaa kuin muiden kuluttajaluottoja myöntävien tahojen kohdalla, koska luottolaitostoiminta ja siihen liittyvä riskinotto on vahvasti säänneltyä. Lisäksi luottolaitostoiminnalle tyypilliselle luotonannolle on ominaista muuta kuluttajaluotonantoa suuremmat luottomäärät sekä vakuudellisen luotonannon yleisyys, jolloin sovellettavaksi tulee usein muun muassa takauslaki. Tutkimuksessa on havaittu, että tietosuojalainsäädäntö (luottotietolaki ja henkilötietolaki) asettaa lisäedellytyksiä luottokelpoisuusarviointiin.

Luotonantajalla voi tietyissä tapauksissa olla hyvän luotonantotavan (KSL 7:13) ja sopimusoikeudellisen lojaliteettiperiaatteen perusteella velvollisuus kuluttaja-asiakkaan luottojärjestelyihin maksuvaikeustilanteissa. Luottojärjestelyitä kuitenkin rajoittavat esimerkiksi takauslain säännökset, asuntolainan valtiontakaukseen liittyvä sääntely sekä ulosottokaaren 4 luvun 37 § mukainen määräämiskielto.

Tutkimuksen lopputuloksista on havaittavissa, että vastuullista luotonantoa koskevan sääntelyn hahmottaminen ja tulkinta lojaliteettiperiaatteen kautta saa tukea oikeuskäytännöstä. Kuluttajaluottoja koskeva sääntely tulee lähivuosina vielä merkittävästi muuttumaan ja tarkentumaan asuntoluottodirektiivin ja EU:n tietosuoja-asetuksen myötä.