Höyryävää keittoa pakkaspäivänä : kansakoulun johtokunnat koulutoimintaa järjestämässä Pudasjärvellä, Simossa ja Ranualla vuosina 1866-1921

Abstract

Tutkimuksen tarkoitus on kuvata, selittää ja tulkita mikrohistorian keinoin kansakoulujen johtokuntien toimintaa ja tehtäviä Pudasjärven, Simon ja Ranuan kunnissa vuosina 1866-1921. Suomen kansanopetuksen uudistusta vauhditti keisari Aleksanteri II:n yhteiskunnallinen reformi. Johtokunnat nimettiin kansakouluihin vuoden 1858 säädöksellä. Liberaali kosmopoliitti, Uno Cygnaeus nousi maamme kansakoulun suunnittelijaksi. Johtokuntien tehtävät määriteltiin kansakouluasetuksessa vuonna 1866. Kouluhallinnosta tuli kolmiportainen: ylimpänä kouluylihallitus, piiritasolla kansakoulun tarkastajat ja paikallisesti johtokunnat. Koulunkäynti perustui vuoteen 1921 saakka vapaaehtoisuuteen. Pudasjärvelle ja Simoon perustettiin ensimmäiset kansakoulut vuonna 1872. Johtokunnille tuli henkinen "propagandatehtävä" kansakouluaatteen edistäjinä ja kansakoulun edunvalvojina. Johtokunnat huolehtivat koulun toiminnan edellytyksistä ja käytännön järjestämisestä. Ensimmäiset johtokunnat toimivat filantrooppisessa ja yhteisöllisessä hengessä. Säätyläispiirit ja mahtitalonpojat ohjasivat koulutoimintaa. Kansakoulun mittavat rakennushankkeet ja niihin osallistuminen herättivät alemman kansanosan mielenkiinnon kansakouluihin. Itsenäisesti toimivat johtokunnat ohittivat jopa ylimmän kunnallisen vanankäytön suoralla hallintoyhteydellä ylempiin kouluviranomaisiin. Lestadiolainen herätysliike nosti alempien kansankerrosten itsetuntoa. Yksityiset kyläkunnat nimesivät johtokuntia ja rakensivat valtioapujen turvin omaehtoisesti kansakouluja korpikyliin. Johtokunnan jäsenet ajoivat tukkeja ja heiluttivat kirveitä. Koulutalon rakentaminen oli maan sisäistä ja henkistä rakentamista. Kyläkoulut tekivät tuloaan vuosisadan vaihteessa: koulutuksellinen tasavertaisuus eteni. Piirijakoasetus velvoitti kuntia koulusuunnitteluun ja koulujen perustamiseen. Vaikka talonpoikien vaikuttamismahdollisuus laajeni, klerikaalinen valvonta säilyi kouluhallinnossa. Kirkollinen kansalaiskasvatus kehittyi kansakoulujen ohessa maaseutukylissä. Varattomuus ja takapajuiset asenteet haittasivat sivistyksen etenemistä. Koulusta tuli myös sosiaalinen instituutio. Johtokunnat jakoivat avustuksia ja järjestivät kouluaterioita vuodesta 1893 lähtien. Koululaisia houkuteltiin kouluun lämpimillä aterioilla ja avustuksilla. Toiminta ohjautui kylistä ja johtokunnista omaehtoisesti, ja pyrkimys lasten hyvinvointiin yhdisti eri tavoin ajattelevia kansalaisia. "Uuden koulun" toimintapedagogiikka aktivoi johtokuntia. Naiset tulivat keskeisiksi toimijoiksi koulutason hallintoon. Kansa ymmärsi toiminnan ja tekemisen kieltä.