"Eläydyin oppilaiden asemaan" : luokanopettajiksi opiskelevien kouluaikaisten muistikuvien merkitys matematiikkaa koskevien käsitysten ja opetuskäytäntöjen muotoutumisessa
Kaasila, Raimo (2000)
Kaasila, Raimo
Lapin yliopisto
2000
ISBN:978-952-484-142-9
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-20111131022
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-20111131022
Tiivistelmä
Tutkimus on tapaustutkimus ja rajoitetussa mielessä se kuuluu myös elämäkertatutkimuksen piiriin. Tutkimushenkilöinä oli 60 Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa luokanopettajakoulutuksessa olevaa toisen vuosikurssin opiskelijaa. Kyselylomakkeiden perusteella valitsin harkinnanvaraisesti 14 opiskelijaa tarkempaan seurantaan opetusharjoittelun ajaksi. Tehtyäni alustavat kuvaukset kyseisistä tapauksista valitsin kuusi erityyppistä opiskelijaa ja tein heistä matemaattisen elämäkerran. Kiinnitin erityistä huomiota kouluaikaisten muistikuvien merkitykseen opiskelijan matematiikan opetusta koskevien käsitysten ja opetuskäytäntöjen muodostumisessa.
Tutkimusaineistona käytin mm. kyselylomakkeita, kolmessa eri vaiheessa tehtyjä haastatteluja sekä opetusharjoitteluun (Ainedidaktiikka 2) liittyvien matematiikan opetuskokemusten pohjalta laadittuja portfoliota. Tutkimusmenetelminä käytin narratiivista ja fenomenografista analyysiä.
Luokittelin opiskelijoiden muistikuviin liittyvät pienoiskertomukset seuraaviin kertomustyyppeihin: 1) "Oli tärkeää olla luokan nopein laskija"; 2) "Matematiikka tarjosi AHAA-elämyksiä"; 3) "Pänttäämällä selvisin" ; 4) "Matematiikka oli tylsää ja kiinnostus lopahti" sekä 5) "Putosin kärryiltä". Monet olivat kokeneet yläasteen matematiikan opinnot positiivisempina kuin lukion. Opiskelijoiden muistikuvien perusteella näyttää siltä, että matematiikan opettajien käyttämät opetusmenetelmät ovat edelleen pääosin opettajakeskeisiä ja oppilaiden oppimista on arvioitu melko yksipuolisilla menetelmillä. Pääosalla opiskelijoita näytti toisen opiskeluvuoden alussa olevan monipuolisia käsityksiä matematiikan opetuksesta. Sen sijaan heidän käsityksensä matematiikasta olivat melko yksipuolisia.
Tutkimus antaa viitteitä siitä, että kouluaikaisilla muistoilla on keskeinen merkitys opiskelijan kuvaan itsestä matematiikan osaajana, matematiikasta, matematiikan opetuksesta, oppilaan asemasta luokassa sekä opetuskäytännöissä. Muistojen merkitys tuli esille mm. opiskelijan käyttämissä kerrontatavoissa, mielikuvissa ja metaforissa. Monilla lukion laajan matematiikan ja siinä hyvin menestyneellä opiskelijalla oli positiivinen mielikuva matematiikasta sekä lukion matematiikan opettajasta, jolla näytti olevan suuri merkitys kyseisten opiskelijoiden käsityksissä matematiikan luonteesta ja matematiikan opetuksesta. Muistellessaan myönteiseksi kokemiaan kouluaikaisia tapahtumia he käyttivät toisinaan epäsuoraa kerrontaa, jolloin he olivat kertomuksen päähenkilöitä ja sankareita, ja kertojana oli joku heille merkittävä henkilö (esim. isä tai opettaja). Useilla lukion yleisen matematiikan valinneilla ja siinä heikosti tai melko heikosti menestyneillä oli sen sijaan negatiivinen, jopa ahdistava mielikuva matematiikasta ja sen opettajista. He käyttivät matematiikasta metaforia 'putosin kärryiltä', pelottava 'mörkö' ja ulkopuolisuus. Näyttää siltä, että luokassa vallinneella ilmapiirillä on ollut keskeinen merkitys opiskelijoiden muistikuvissa. Joidenkin opiskelijoiden negatiivisten kouluaikaisten muistikuvien ja uskomusten voidaan katsoa heijastavan heidän matematiikan opettajiensa omaksumaa elitististä ajattelutapaa.
Useat laajan matematiikan suorittaneet opiskelijat pitivät opetusharjoittelun alussa osittain opettajakeskeisiä tunteja. Osalla heistä oppilaskeskeisyys jäi melko vähäiseksi myöhemmilläkin tunneilla: he pitivät opetettavia asioita itselleen itsestäänselvyyksinä eivätkä kovinkaan paljon miettineet oppisisältöjä oppilaan näkökulmasta. Osalla laajan matematiikan suorittaneista tapahtui merkittäviä muutoksia opettajakeskeisestä ajattelusta ja toiminnasta oppilaskeskeiseen suuntaan.
Osa lukion yleisen matematiikan valinneista ja siinä heikosti tai melko heikosti menestyneistä opiskelijoista toteutti opetusharjoittelussa osittain oppilaskeskeisiä, osittain opettajakeskeisiä tunteja. Opetusharjoittelussa nämä opiskelijat pystyivät kääntämään negatiiviset muistonsa positiiviseksi toiminnaksi miettimällä, miltä opetus tuntuu heikoimpien oppilaiden näkökulmasta. Opiskelijat oivalsivat myös opetusharjoittelussa sen, millä tavalla matematiikan oppisisällöt voidaan liittää oppilaan kokemusmaailmaan ja arkielämän tilanteisiin. Kyseiset opiskelijat kertoivat kokeneensa matematiikan opetusharjoittelun positiivisena ja heidän käsityksensä itsestään matematiikan opettajana paranivat merkittävästi. Myös heidän matematiikan opetusta kohtaan kokema pelko poistui tai väheni merkittävästi. Samalla he määrittelivät matemaattisen menneisyytensä uudella tavalla. Tarkasteltaessa muistojen merkitystä käsityksissä ja opetuskäytännöissä ydinkäsitteeksi nousi rooliotto sekä eläytyminen oppilaiden asemaan.
Luokanlehtorilla ja luokan toimintakulttuurilla näytti olleen keskeinen merkitys muutosprosessissa: opiskelijan kehitystä edesauttoi se, että luokan oppilaat olivat tottuneet oppilaskeskeiseen, ongelmakeskeiseen ja toiminnalliseen opetukseen, ja luokanlehtori tuki opiskelijaa monessa eri vaiheessa sekä antoi konkreettisia ohjeita oppilaskeskeisyyden huomioimiseksi. Myös opetuskokemusten reflektoinnilla, taidolla sietää epävarmuutta, omien muistojen käsittelyllä sekä taidolla eläytyä oppilaiden asemaan oli merkitystä muutoksen edistäjinä.
Monet opiskelijat arvioivat, että heidän opetuskäytännöissään oli melko vaikeaa toteuttaa konstruktivistisia periaatteita, etenkin oppilaiden esikäsitysten ottamista erääksi opetuksen lähtökohdaksi. Tämän periaatteen toteuttaminen onkin hyvin hankalaa opetusharjoittelussa, koska opiskelijat eivät tunteneet riittävän hyvin oppilaita ja heidän käyttämiään ajattelustrategioita matematiikan eri oppisisällöissä. Monet opiskelijat pitivät ongelmanratkaisua tärkeänä, mutta osalle ongelmakeskeisen opetuksen toteuttaminen osoittautui melko vaativaksi.
Tutkimus osoitti, että monien opiskelijoiden matematiikan opetusta kohtaan kokemaa pelkoa voidaan vähentää. Tällaisille opiskelijoille pitäisi tarjota mahdollisuus ns. tarinalliseen kuntoutukseen, ts. tarjota tilaisuuksia kertoa kouluaikaisista muistikuvistaan ja jakaa kokemuksiaan muiden opiskelijoiden kanssa.
Tutkimusaineistona käytin mm. kyselylomakkeita, kolmessa eri vaiheessa tehtyjä haastatteluja sekä opetusharjoitteluun (Ainedidaktiikka 2) liittyvien matematiikan opetuskokemusten pohjalta laadittuja portfoliota. Tutkimusmenetelminä käytin narratiivista ja fenomenografista analyysiä.
Luokittelin opiskelijoiden muistikuviin liittyvät pienoiskertomukset seuraaviin kertomustyyppeihin: 1) "Oli tärkeää olla luokan nopein laskija"; 2) "Matematiikka tarjosi AHAA-elämyksiä"; 3) "Pänttäämällä selvisin" ; 4) "Matematiikka oli tylsää ja kiinnostus lopahti" sekä 5) "Putosin kärryiltä". Monet olivat kokeneet yläasteen matematiikan opinnot positiivisempina kuin lukion. Opiskelijoiden muistikuvien perusteella näyttää siltä, että matematiikan opettajien käyttämät opetusmenetelmät ovat edelleen pääosin opettajakeskeisiä ja oppilaiden oppimista on arvioitu melko yksipuolisilla menetelmillä. Pääosalla opiskelijoita näytti toisen opiskeluvuoden alussa olevan monipuolisia käsityksiä matematiikan opetuksesta. Sen sijaan heidän käsityksensä matematiikasta olivat melko yksipuolisia.
Tutkimus antaa viitteitä siitä, että kouluaikaisilla muistoilla on keskeinen merkitys opiskelijan kuvaan itsestä matematiikan osaajana, matematiikasta, matematiikan opetuksesta, oppilaan asemasta luokassa sekä opetuskäytännöissä. Muistojen merkitys tuli esille mm. opiskelijan käyttämissä kerrontatavoissa, mielikuvissa ja metaforissa. Monilla lukion laajan matematiikan ja siinä hyvin menestyneellä opiskelijalla oli positiivinen mielikuva matematiikasta sekä lukion matematiikan opettajasta, jolla näytti olevan suuri merkitys kyseisten opiskelijoiden käsityksissä matematiikan luonteesta ja matematiikan opetuksesta. Muistellessaan myönteiseksi kokemiaan kouluaikaisia tapahtumia he käyttivät toisinaan epäsuoraa kerrontaa, jolloin he olivat kertomuksen päähenkilöitä ja sankareita, ja kertojana oli joku heille merkittävä henkilö (esim. isä tai opettaja). Useilla lukion yleisen matematiikan valinneilla ja siinä heikosti tai melko heikosti menestyneillä oli sen sijaan negatiivinen, jopa ahdistava mielikuva matematiikasta ja sen opettajista. He käyttivät matematiikasta metaforia 'putosin kärryiltä', pelottava 'mörkö' ja ulkopuolisuus. Näyttää siltä, että luokassa vallinneella ilmapiirillä on ollut keskeinen merkitys opiskelijoiden muistikuvissa. Joidenkin opiskelijoiden negatiivisten kouluaikaisten muistikuvien ja uskomusten voidaan katsoa heijastavan heidän matematiikan opettajiensa omaksumaa elitististä ajattelutapaa.
Useat laajan matematiikan suorittaneet opiskelijat pitivät opetusharjoittelun alussa osittain opettajakeskeisiä tunteja. Osalla heistä oppilaskeskeisyys jäi melko vähäiseksi myöhemmilläkin tunneilla: he pitivät opetettavia asioita itselleen itsestäänselvyyksinä eivätkä kovinkaan paljon miettineet oppisisältöjä oppilaan näkökulmasta. Osalla laajan matematiikan suorittaneista tapahtui merkittäviä muutoksia opettajakeskeisestä ajattelusta ja toiminnasta oppilaskeskeiseen suuntaan.
Osa lukion yleisen matematiikan valinneista ja siinä heikosti tai melko heikosti menestyneistä opiskelijoista toteutti opetusharjoittelussa osittain oppilaskeskeisiä, osittain opettajakeskeisiä tunteja. Opetusharjoittelussa nämä opiskelijat pystyivät kääntämään negatiiviset muistonsa positiiviseksi toiminnaksi miettimällä, miltä opetus tuntuu heikoimpien oppilaiden näkökulmasta. Opiskelijat oivalsivat myös opetusharjoittelussa sen, millä tavalla matematiikan oppisisällöt voidaan liittää oppilaan kokemusmaailmaan ja arkielämän tilanteisiin. Kyseiset opiskelijat kertoivat kokeneensa matematiikan opetusharjoittelun positiivisena ja heidän käsityksensä itsestään matematiikan opettajana paranivat merkittävästi. Myös heidän matematiikan opetusta kohtaan kokema pelko poistui tai väheni merkittävästi. Samalla he määrittelivät matemaattisen menneisyytensä uudella tavalla. Tarkasteltaessa muistojen merkitystä käsityksissä ja opetuskäytännöissä ydinkäsitteeksi nousi rooliotto sekä eläytyminen oppilaiden asemaan.
Luokanlehtorilla ja luokan toimintakulttuurilla näytti olleen keskeinen merkitys muutosprosessissa: opiskelijan kehitystä edesauttoi se, että luokan oppilaat olivat tottuneet oppilaskeskeiseen, ongelmakeskeiseen ja toiminnalliseen opetukseen, ja luokanlehtori tuki opiskelijaa monessa eri vaiheessa sekä antoi konkreettisia ohjeita oppilaskeskeisyyden huomioimiseksi. Myös opetuskokemusten reflektoinnilla, taidolla sietää epävarmuutta, omien muistojen käsittelyllä sekä taidolla eläytyä oppilaiden asemaan oli merkitystä muutoksen edistäjinä.
Monet opiskelijat arvioivat, että heidän opetuskäytännöissään oli melko vaikeaa toteuttaa konstruktivistisia periaatteita, etenkin oppilaiden esikäsitysten ottamista erääksi opetuksen lähtökohdaksi. Tämän periaatteen toteuttaminen onkin hyvin hankalaa opetusharjoittelussa, koska opiskelijat eivät tunteneet riittävän hyvin oppilaita ja heidän käyttämiään ajattelustrategioita matematiikan eri oppisisällöissä. Monet opiskelijat pitivät ongelmanratkaisua tärkeänä, mutta osalle ongelmakeskeisen opetuksen toteuttaminen osoittautui melko vaativaksi.
Tutkimus osoitti, että monien opiskelijoiden matematiikan opetusta kohtaan kokemaa pelkoa voidaan vähentää. Tällaisille opiskelijoille pitäisi tarjota mahdollisuus ns. tarinalliseen kuntoutukseen, ts. tarjota tilaisuuksia kertoa kouluaikaisista muistikuvistaan ja jakaa kokemuksiaan muiden opiskelijoiden kanssa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [352]