On elettävä kun koska tahansa voi kuolla : lottien selviytyminen sodassa 1939-1945

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on rakentaa kuvaa sodan kokemuksista ja selviytymisestä sodan kriisissä vuosina 1939–1945 lottien kertomana.

Lotta Svärd-järjestön juuret ovat vuoden 1918 sisällissodassa ja valkoisten suojeluskuntalaisten tukemisessa. Järjestö perustettiin vuonna 1921 ja nousi talvi- ja jatkosodan aikana Suomen asukaslukumäärään suhteutettuna maailman suurimmaksi naisten maanpuolustusjärjestöksi. Sen päätehtävinä olivat maanpuolustuksen tukeminen ja armeijan avustaminen. Lottia koskivat ankarat käyttäytymismääräykset, lottalupaus ja kultaiset sanat. Lottiin suhtautuminen on ollut koko historian ajan ristiriitaista ja myös parjaavaa, mikä tuli esille myös lottien haastatteluissa.

Tutkimuksen keskiössä ovat kysymykset siitä, miten sodan arjessa selviydyttiin, mikä sai ihmiset jaksamaan ja mistä löytyivät voimavarat sodan koettelemuksissa. Tutkimuksen pääaineisto koostuu 25 eri puolilta Suomea olevan kotirintama- ja rintamalotan henkilöhaastattelusta, jota tukevat muu lottien muistitietoaineisto sekä lotta- ja sotahistoriaa käsittelevät arkistodokumentit, kirjallisuus, lehdet ja valokuvat.

Lottien haastattelut on toteutettu avoimina haastatteluina vuosina 2007–2011. Lotat olivat haastatteluhetkellä 83–93-vuotiaita. Moni näistä talvisodassa (30.11.1939–13.3.1940), jatkosodassa (25.6.1941–19.9.1944) ja Lapin sodassa (15.9.1944–27.4.1945) toimineista lotista oli sodan aikana hyvin nuoria, alle 20-vuotiaita. Lottien nuori ikä on muodostanut sodassa selviytymiselle suuren haasteen.

Tutkimus on toteutettu mikrohistoriallis-narratiivisen tutkimusmenetelmän avulla. Lottien suulliset ja kirjalliset kertomukset ovat luonteeltaan vahvasti narratiivisia ja niiden merkitys korostuu traumaattisten kokemusten yhteydessä. Mikrohistoriallinen ote taas tekee näkyväksi sodan arjen toimintojen yksityiskohdat sekä lottien selviytymiskeinot ja selviytymisen voimavarat. Näin avartuu käsitys sodasta ja sen kokemushistoriasta. Mikrohistorian avulla lisääntyy myös ymmärrys siitä, että sota koskettaa jokaista ja jokaisen kokemus siinä on kollektiivisen kokonaiskuvan muodostumisen kannalta arvokas. Toisaalta muistojen tulkinta ja menneisyyden saavuttaminen sekä toisen ihmisen elämästä kirjoittaminen on eettisesti haastavaa.

Tulokset osoittavat, että huolimatta järkytyksistä ja menetyksistä ei elämä sodassa näyttäydy lottien kokemusten valossa toivottamalta, vaan lottien sotaan sisältyi myös paljon ilon ja riemun hetkiä, viisautta ja lämpöä. Erilaiset arjen keventämisen muodot toivat virkistävää vaihtelua lottien elämään. Myös yhteenkuuluvuus ja keskinäinen huolenpito, huumori ja hulluttelu auttoivat sietämään vaativia oloa ja kestämään menetyksiä. Sodan valon ja varjon, ilon ja surun, hyvän ja pahan epäsymmetria tulevat esiin lottien kerronnassa. Sota muodostui lotille merkittäväksi ja unohtumattomaksi elämänvaiheeksi, joka voidaan nähdä ennen kaikkea kasvun ja muutoksen vaiheena heidän elämänkaaressaan. Lottien sodassa selviytymisen tutkimisen avulla voidaankin ymmärtää ja edistää yksilön selviytymistä paitsi yhteiskunnallisissa kriiseissä myös normaaliin elämänkulkuun kuuluvissa henkilökohtaisissa kriiseissä. Ajatus ja tieto siitä, että ihmiset ovat selviytyneet sodan traumaattisista kokemuksista avaavan toivon näköalan ja tuovat lohtua ja luottamusta siihen, että elämä on kuolemaa väkevämpi.

Lottien kokemusten tutkiminen on erityisen tärkeää juuri nyt, kun vielä on mahdollista saada lotat kertomaan omakohtaisista kokemuksistaan. Sota jättää lähtemättömät jälkensä jokaiseen sen kokijaan, mutta yhtä lailla se muuttaa ja rakentaa koko kansan identiteettiä.

The purpose of this research is to create a picture of war experiences and survival from the crises of war in 1939-1945 described by lottas, who were members of Lotta Svärd, a Finnish voluntary auxiliary paramilitary organization for women.

The roots of Lotta Svärd –organization originate in the Finnish Civil War of 1918 as the purpose was to support White Guards. The organization was established in 1921 and it became the world’s largest women’s defense organization in relation to the population of Finland during the Winter War and Finno-Russo War. Its main tasks were to support national defense and army. Lottas had to follow strict rules of behavior, the lotta’s vow and golden words. The attitude toward lottas has been conflicting and slanderous which also occurred in lottas’ interviews.

The questions of how people handled the everyday life at war, what made people cope, and where they found strength in the tribulations of war, are at the core of this research. The principal data of this research comprises 25 interviews with lottas of home front and front carried out across Finland. The data was complemented by other memory data as well as archival documents, literature, magazines, and photos that concern lotta and war history.

Lottas’ interviews were executed as open interviews in 2007-2011. At the interview moment, lottas were between 83 and 93 years old. Many of the lottas who served in the Winter War (30 November 1939–13 March 1940), Finno-Russo War (aka Continuation War) (25 June 1941–19 September 1944), and Lapland War (15 September 1944–27 April 1945) were quite young during the war, under-20-year-olds. Their young age has posed a real challenge for the survival at war.

The research was implemented through a micro-historical-narrative method. Lottas’ spoken and written stories are strongly narrative by nature and their meaning is emphasized together with the traumatic experiences. On one hand, micro-historical approach makes the everyday details of the war operations visible as well as lottas’ coping methods and strengths. Thus, an understanding about the war and its experiential history is provided. Furthermore through those stories, an understanding about the fact that war concerns everyone and that everyone’s experience on it is valuable in order to draw a collective overall picture. On the other hand, memories, interpreting them and reaching the past, and writing about other people’s life are ethically challenging.

The results show that despite the traumas and losses, life at war does not appear hopeless in the light of lottas’ experiences but war experienced by lottas involved plenty of moments of joy and delight, wisdom and warmth. Various ways of making the everyday life lighter brought refreshing change in lottas’ life. In addition, the sense of togetherness and mutual care, humor and goofing around helped tolerating demanding circumstances and cope with losses. The asymmetry of the light and shadow of war, joy and sorrow, good and bad are highlighted in lottas’ narration. The war became a significant and unforgettable phase of life for lottas; it can first and foremost be considered the phase of growth and change in their life span. Research on lottas’ coping at war will make possible to understand and promote individual people’ coping not only during societal crises but personal crises that belong to the normal course of life. The thought and knowledge that people have survived from the traumatic experiences of war are hoped to shed light and bring comfort and trust that eventually life is more powerful than death.

Highlighting and studying lottas’ experiences are especially important now because it is still possible to get lottas tell about their individual experiences. War scars for life everyone who has experienced it but, by the same token, it changes and constructs the identity of the whole nation.