Abstraktin taiteen tekijäksi : mikrohistoriallinen elämäkertatutkimus Liisa Rautiaisesta
Mäkinen, Eva-Johanna (2012)
Lapin yliopistokustannus
2012
ISBN:978-952-484-628-8
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN: ISBN: 978-952-484-628-8
http://urn.fi/URN: ISBN: 978-952-484-628-8
Tiivistelmä
Väitöskirjani on mikrohistoriallinen elämäkertatutkimus kemiläisestä kuvataiteilijasta ja kuvaamataidon opettajasta Liisa Rautiaisesta (s.1919), jota on sanottu lappilaisen taiteen Grand Old Ladyksi. Tutkimuksessani tarkastelen 91-vuotta täyttäneen Liisa Rautiaisen elämää ja hänen kehitystään lappilaisena kuvataiteilijana, kuvataidekasvattajana ja luovana ihmisenä Kemissä.
Liisa Rautiainen työskenteli kuvaamantaidon opettajana vuodesta 1953 vuoteen 1979 asti harjoittaen samalla kuvataiteilijan ammattia. Ensimmäisen näyttelynsä
hän piti vuonna 1947 ja siitä lähtien hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, esimerkiksi Saksassa ja New Yorkissa. Vuonna 1992 Rautiainen promovoitiin Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Suomen kuvataidejärjestöjen liiton 60-vuotisnäyttelystä kirjoittamassaan kritiikissä Rautio (1998) kirjoittaa: ”Mutta että Kemistä löytyy vielä näin taitava maalari!”
Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten Liisa Rautiaisesta kehittyi kuvataiteilija ja kuvaamataidon opettaja hänen elämänvaiheidensa ja elämänsä käännekohtien valossa? 2. Miten Liisa Rautiaisesta tuli abstraktin taiteen tekijä ja mitkä ovat hänen abstraktin taiteensa erityispiirteitä? Tutkimukseni päänäkökulmana on taiteellisen kehityksen teoria, joka perustuu Kindlerin ja Darrasin (1997) teoriaan. Tämän teorian taustalla vaikuttaa semioottinen, sosiokulttuurinen ja kokonaisilmaisullinen näkökulma. Filosofisena taustana tässä näkökulmassa vaikuttaa ajatus, että taiteellista kehitystä ohjaa kahden vastakkaisen voiman
konflikti: yleisen ja yksilöllisen. Tarkastelen taiteellista kehitystä Erbenin (1998) merkittävien tapahtumien ja Denzinin (1989) teorian esittämien elämän käännekohtien valossa.
Menetelmänä käytän tutkimuksessani elämäkertametodia, jossa huomio kohdistuu kuvataiteilijan elämän ja taiteellisen kehityksen käännekohtiin. Niihin johdattavat haastattelussa ilmenneet tiheät kuvaukset, jotka ovat yksityiskohtaisia, seikkaperäisiä kuvauksia haastateltavan kerronnassa. Visuaaliset muistikuvat ja kokemukset äänineen ja ihmisineen tulevat esille. Tutkimuksessani on myös mikrohistoriallinen ote, joka saa kiinnittämään huomiota pieniin elämänkulun yksityiskohtiin, johtolankoihin ja - kuten tässä tutkimuksessa - vaikkapa taiteilijan siveltimenvetoihin. Mikrohistoriallisuus
tarkoittaa myös valokeilan suuntaamista kohti taiteilijan kokemusmaailmaa.
Keskeisimmän aineistoni muodostavat Liisa Rautiaisen 12 avointa haastattelua. Lisäksi aineistona on Rautiaisen 75 maalausta ja piirustusta, kopiot 39 luonnoslehtiön sivuista sekä 469 erilaista taiteelliseen toimintaan ja kuvaamataidon opettajan työhön liittyvää dokumenttia ja lehtiartikkelia sekä valokuvia elämän varrelta. Lisäksi haastattelin Rautiaisen ystävää, valokuvaaja Detlef Trefziä.
Tutkimukseni aineisto osoittaa, että periferia, syrjäinen paikka, voi olla voimavara ja hedelmällinen kasvualusta taiteelle ja taiteen opettamiselle. Liisa Rautiaisen lähes 30-vuotiasta työtä kuvaamataidon opettajana leimasi innostuneisuus, myönteisyys, rohkeus ja luovuus. Hän tutustutti oppilaansa kuvataiteen maailmaan muun muassa vierailuttaen oppilaita ahkerasti taidemuseossa. Hän kiinnitti erityistä huomiota kuvataiteen tehtäviin, jotka olivat
monipuolisia ja vaihtelevia ja joissa yhdistyivät sekä kognitiiviset että tunne-elämään liittyvät seikat. Hän rohkaisi oppilaita luovuuteen, ja hänelle oli tärkeää ylläpitää positiivinen oppilaita kunnioittava ilmapiiri. Monet Rautiaisen oppilaat valitsivat taidealan ammatikseen.
Kehittymiseen abstraktin taiteen tekijäksi on vaikuttanut Liisa Rautiaisen kiinnostus seurata, mitä maalaustaiteessa tapahtuu maailmalla. Taidehistorian opiskelun lisäksi hän piti välttämättömänä matkustaa ulkomaille katsomaan modernia taidetta museoihin ja näyttelyihin. Kesäisin hän kierteli erityisesti Länsi-Euroopan museoissa ja halusi nähdä taiteilijoiden retrospektiivisia näyttelyitä, joissa ilmaisun muuttuminen abstraktiksi oli näkyvissä. Kielitaitoisena Liisa Rautiaisen on ollut helppo matkustaa ulkomailla, ja palattuaan Kemiin hän välitti näkemäänsä ja kokemaansa oppilailleen.
Keskustelut toisten taiteilijoiden kanssa ovat aina kuuluneet Rautiaisen elämään, ja hänellä on Saksassa ja muualla lukuisia taiteilijaystäviä, joihin hän pitää yhteyttä.Hän on pitänyt myös useita yhteisiä näyttelyitä taiteilijaystäviensä kanssa. Yhteensä Rautiainen on pitänyt yksityisnäyttelyjä ja osallistunut noin 200 yhteisnäyttelyyn.
Rautiaisen abstraktia taidetta leimaavat muutokset: 1950-luvulla ekspressiivinen ilmaisu muuttuu kubistiseksi, 1960-luvulla informalismi vapauttaa ilmaisun, 1970-luvulla konstruktivistinen täsmällisyys, geometrisuus ja värien liukumat hallitsevat, 1980-luvulla tasaiset pinnat repeävät sykkiviksi väreiksi, viivastoiksi ja pinnoiksi, 1990-luvulla mustan eri sävyt ja varjot hallitsevat ja 2000-luvulla ilmaisu pelkistyy. Rautiaisen periaate on ollut aina työskennellä samanlaisella teemalla ja ilmaisumuodolla niin kauan, kunnes kaikki mahdolliset ajatukset ja ideat on kokeiltu.
Liisa Rautiaisen ura ja kehittyminen kuvataiteilijana ja taidekasvattajana on malli, ja hän jättää pysyvän jäljen kaikessa osaavuudessaan ja elämänmyönteisyydessään niin kuvataiteeseen ja kuvataidekasvatukseen. This doctoral thesis is a micro-historical, biographical study of Kemi Artist, Art Teacher Liisa Rautiainen (b. 1919) who is called the Grand Old Lady of Northern Finnish art. In this research, I reviewed 91-year-old Liisa Rautiainen’s life and her development as a Northern Finnish artist, art teacher, and creative person from Kemi.
Liisa Rautiainen worked as an art teacher from 1953 to 1979 practicing an artist’s profession simultaneously. She had her first exhibition in 1947 and, ever since, she had numerous exhibitions in Finland and abroad, for example in Germany and New York. In 1992, Rautiainen conferred the degree of doctor honoris causa at the University of Lapland. In his strictures against the 60th-anniversary exhibition of the Union of Finnish Art Associations Finland, Rautio (1998) wrote: “But isn’t that surprising to find such a skillful painter from Kemi!”
My research questions were: 1. How did Liisa Rautiainen become an artist and art teacher when studied in the light of the phases and turning points of her life? 2. How did Liisa Rautiainen become an abstract artist and what are the special characteristics of her abstract art?
My main approach in this study was the theory of artistic development that is grounded on Kindler and Darras’s theory (1997). A semiotic, socio-cultural, and pluri-media approach influenced in the background. As the philosophical background, this approach grounds on an idea that artistic development is directed through the conflict of two opposite power: the general and individual one. I analyzed Rautiainen’s artistic development in the light of Erben’s (1998) specific events and Denzin’s (1989) turning points of life or epiphanies.
In this research, the biographical method was employed to analyze the artist’s life and the turning points of her artistic development. Thick descriptions that were acquired through interviews revealed these turning points in the detailed descriptions in the interviewee’s narration. Visual memories and experiences with voices and people were brought out. The research also represents a micro-historical approach making the researcher analyze little details in the course of life—in this research, to the artist’s brush strokes. The micro-historical approach also meant that the spotlight was in the artist’s experiences.
The core data consisted of 12 open interviews with Liisa Rautiainen. In addition, Rautiainen’s 75 paintings and drawings, copies of 39 sketchbook pages, and 469 pieces of various documents, journal articles, and photographs of her life-span that related to her artistic action and work as an art teacher. Besides I interviewed photographer Detlef Trefz, the friend of Rautiainen.
The data of my research proved that periphery, a remote place, can be strength and a fruitful seedbed for art and art teaching. Liisa Rautiainen’s almost 30-year-long work was filled with enthusiasm, positivity, boldness, and creativity. She introduced the world of fine arts to her students for example by taking them to art museums frequently. She paid especial attention to art tasks that were versatile and varied and that combined cognitive matters and those related to emotional life. She encouraged students to be creative and considered it important to maintain atmosphere respectful to students. Several Rautiainen’s students choose art as their profession.
Liisa Rautiainen’s interest in international trends in painting played a role in her development into an abstract artist. In addition to taking studies in art history, she found it necessary to travel abroad to look at modern art in museums and exhibitions. In summer, she visited especially West-European museums and wanted to see artists’ retrospective exhibitions where the turning of expressions into abstract was perceivable. Having language skills, Liisa Rautiainen found it easy to travel abroad and after coming back to Kemi she passed on her students all she had seen and experienced. Discussions with other artists always belonged to Rautiainen’s life and, in Germany and elsewhere, she has numerous friend artists who she is still in touch with. She has also had many joint exhibitions with her friend artists. Altogether, Rautiainen has had or participated in approximately 200 exhibitions.
Changes symbolize Rautiainen’s abstract art: in the 1950s, expressive expression changed cubist; in the 1960s, informalism liberated her expression; in the 1970s, constructivist precision, geometry, and color transitions were dominant; in the 1980s, equable surfaces turned pulsating colors, lines, and surfaces; in the 1990s, various tones of black and shades became dominant; and in the 2000s, her expression became more simplified. Rautiainen’s principle has always been to work with a similar theme and expression as long as every possible thought and idea was tested.Liisa Rautiainen’s career and development as an artist and art teacher represents an ideal career and—due to her all talent and positivity toward art and art education—she will leave a permanent mark.
Liisa Rautiainen työskenteli kuvaamantaidon opettajana vuodesta 1953 vuoteen 1979 asti harjoittaen samalla kuvataiteilijan ammattia. Ensimmäisen näyttelynsä
hän piti vuonna 1947 ja siitä lähtien hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, esimerkiksi Saksassa ja New Yorkissa. Vuonna 1992 Rautiainen promovoitiin Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Suomen kuvataidejärjestöjen liiton 60-vuotisnäyttelystä kirjoittamassaan kritiikissä Rautio (1998) kirjoittaa: ”Mutta että Kemistä löytyy vielä näin taitava maalari!”
Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten Liisa Rautiaisesta kehittyi kuvataiteilija ja kuvaamataidon opettaja hänen elämänvaiheidensa ja elämänsä käännekohtien valossa? 2. Miten Liisa Rautiaisesta tuli abstraktin taiteen tekijä ja mitkä ovat hänen abstraktin taiteensa erityispiirteitä? Tutkimukseni päänäkökulmana on taiteellisen kehityksen teoria, joka perustuu Kindlerin ja Darrasin (1997) teoriaan. Tämän teorian taustalla vaikuttaa semioottinen, sosiokulttuurinen ja kokonaisilmaisullinen näkökulma. Filosofisena taustana tässä näkökulmassa vaikuttaa ajatus, että taiteellista kehitystä ohjaa kahden vastakkaisen voiman
konflikti: yleisen ja yksilöllisen. Tarkastelen taiteellista kehitystä Erbenin (1998) merkittävien tapahtumien ja Denzinin (1989) teorian esittämien elämän käännekohtien valossa.
Menetelmänä käytän tutkimuksessani elämäkertametodia, jossa huomio kohdistuu kuvataiteilijan elämän ja taiteellisen kehityksen käännekohtiin. Niihin johdattavat haastattelussa ilmenneet tiheät kuvaukset, jotka ovat yksityiskohtaisia, seikkaperäisiä kuvauksia haastateltavan kerronnassa. Visuaaliset muistikuvat ja kokemukset äänineen ja ihmisineen tulevat esille. Tutkimuksessani on myös mikrohistoriallinen ote, joka saa kiinnittämään huomiota pieniin elämänkulun yksityiskohtiin, johtolankoihin ja - kuten tässä tutkimuksessa - vaikkapa taiteilijan siveltimenvetoihin. Mikrohistoriallisuus
tarkoittaa myös valokeilan suuntaamista kohti taiteilijan kokemusmaailmaa.
Keskeisimmän aineistoni muodostavat Liisa Rautiaisen 12 avointa haastattelua. Lisäksi aineistona on Rautiaisen 75 maalausta ja piirustusta, kopiot 39 luonnoslehtiön sivuista sekä 469 erilaista taiteelliseen toimintaan ja kuvaamataidon opettajan työhön liittyvää dokumenttia ja lehtiartikkelia sekä valokuvia elämän varrelta. Lisäksi haastattelin Rautiaisen ystävää, valokuvaaja Detlef Trefziä.
Tutkimukseni aineisto osoittaa, että periferia, syrjäinen paikka, voi olla voimavara ja hedelmällinen kasvualusta taiteelle ja taiteen opettamiselle. Liisa Rautiaisen lähes 30-vuotiasta työtä kuvaamataidon opettajana leimasi innostuneisuus, myönteisyys, rohkeus ja luovuus. Hän tutustutti oppilaansa kuvataiteen maailmaan muun muassa vierailuttaen oppilaita ahkerasti taidemuseossa. Hän kiinnitti erityistä huomiota kuvataiteen tehtäviin, jotka olivat
monipuolisia ja vaihtelevia ja joissa yhdistyivät sekä kognitiiviset että tunne-elämään liittyvät seikat. Hän rohkaisi oppilaita luovuuteen, ja hänelle oli tärkeää ylläpitää positiivinen oppilaita kunnioittava ilmapiiri. Monet Rautiaisen oppilaat valitsivat taidealan ammatikseen.
Kehittymiseen abstraktin taiteen tekijäksi on vaikuttanut Liisa Rautiaisen kiinnostus seurata, mitä maalaustaiteessa tapahtuu maailmalla. Taidehistorian opiskelun lisäksi hän piti välttämättömänä matkustaa ulkomaille katsomaan modernia taidetta museoihin ja näyttelyihin. Kesäisin hän kierteli erityisesti Länsi-Euroopan museoissa ja halusi nähdä taiteilijoiden retrospektiivisia näyttelyitä, joissa ilmaisun muuttuminen abstraktiksi oli näkyvissä. Kielitaitoisena Liisa Rautiaisen on ollut helppo matkustaa ulkomailla, ja palattuaan Kemiin hän välitti näkemäänsä ja kokemaansa oppilailleen.
Keskustelut toisten taiteilijoiden kanssa ovat aina kuuluneet Rautiaisen elämään, ja hänellä on Saksassa ja muualla lukuisia taiteilijaystäviä, joihin hän pitää yhteyttä.Hän on pitänyt myös useita yhteisiä näyttelyitä taiteilijaystäviensä kanssa. Yhteensä Rautiainen on pitänyt yksityisnäyttelyjä ja osallistunut noin 200 yhteisnäyttelyyn.
Rautiaisen abstraktia taidetta leimaavat muutokset: 1950-luvulla ekspressiivinen ilmaisu muuttuu kubistiseksi, 1960-luvulla informalismi vapauttaa ilmaisun, 1970-luvulla konstruktivistinen täsmällisyys, geometrisuus ja värien liukumat hallitsevat, 1980-luvulla tasaiset pinnat repeävät sykkiviksi väreiksi, viivastoiksi ja pinnoiksi, 1990-luvulla mustan eri sävyt ja varjot hallitsevat ja 2000-luvulla ilmaisu pelkistyy. Rautiaisen periaate on ollut aina työskennellä samanlaisella teemalla ja ilmaisumuodolla niin kauan, kunnes kaikki mahdolliset ajatukset ja ideat on kokeiltu.
Liisa Rautiaisen ura ja kehittyminen kuvataiteilijana ja taidekasvattajana on malli, ja hän jättää pysyvän jäljen kaikessa osaavuudessaan ja elämänmyönteisyydessään niin kuvataiteeseen ja kuvataidekasvatukseen.
Liisa Rautiainen worked as an art teacher from 1953 to 1979 practicing an artist’s profession simultaneously. She had her first exhibition in 1947 and, ever since, she had numerous exhibitions in Finland and abroad, for example in Germany and New York. In 1992, Rautiainen conferred the degree of doctor honoris causa at the University of Lapland. In his strictures against the 60th-anniversary exhibition of the Union of Finnish Art Associations Finland, Rautio (1998) wrote: “But isn’t that surprising to find such a skillful painter from Kemi!”
My research questions were: 1. How did Liisa Rautiainen become an artist and art teacher when studied in the light of the phases and turning points of her life? 2. How did Liisa Rautiainen become an abstract artist and what are the special characteristics of her abstract art?
My main approach in this study was the theory of artistic development that is grounded on Kindler and Darras’s theory (1997). A semiotic, socio-cultural, and pluri-media approach influenced in the background. As the philosophical background, this approach grounds on an idea that artistic development is directed through the conflict of two opposite power: the general and individual one. I analyzed Rautiainen’s artistic development in the light of Erben’s (1998) specific events and Denzin’s (1989) turning points of life or epiphanies.
In this research, the biographical method was employed to analyze the artist’s life and the turning points of her artistic development. Thick descriptions that were acquired through interviews revealed these turning points in the detailed descriptions in the interviewee’s narration. Visual memories and experiences with voices and people were brought out. The research also represents a micro-historical approach making the researcher analyze little details in the course of life—in this research, to the artist’s brush strokes. The micro-historical approach also meant that the spotlight was in the artist’s experiences.
The core data consisted of 12 open interviews with Liisa Rautiainen. In addition, Rautiainen’s 75 paintings and drawings, copies of 39 sketchbook pages, and 469 pieces of various documents, journal articles, and photographs of her life-span that related to her artistic action and work as an art teacher. Besides I interviewed photographer Detlef Trefz, the friend of Rautiainen.
The data of my research proved that periphery, a remote place, can be strength and a fruitful seedbed for art and art teaching. Liisa Rautiainen’s almost 30-year-long work was filled with enthusiasm, positivity, boldness, and creativity. She introduced the world of fine arts to her students for example by taking them to art museums frequently. She paid especial attention to art tasks that were versatile and varied and that combined cognitive matters and those related to emotional life. She encouraged students to be creative and considered it important to maintain atmosphere respectful to students. Several Rautiainen’s students choose art as their profession.
Liisa Rautiainen’s interest in international trends in painting played a role in her development into an abstract artist. In addition to taking studies in art history, she found it necessary to travel abroad to look at modern art in museums and exhibitions. In summer, she visited especially West-European museums and wanted to see artists’ retrospective exhibitions where the turning of expressions into abstract was perceivable. Having language skills, Liisa Rautiainen found it easy to travel abroad and after coming back to Kemi she passed on her students all she had seen and experienced. Discussions with other artists always belonged to Rautiainen’s life and, in Germany and elsewhere, she has numerous friend artists who she is still in touch with. She has also had many joint exhibitions with her friend artists. Altogether, Rautiainen has had or participated in approximately 200 exhibitions.
Changes symbolize Rautiainen’s abstract art: in the 1950s, expressive expression changed cubist; in the 1960s, informalism liberated her expression; in the 1970s, constructivist precision, geometry, and color transitions were dominant; in the 1980s, equable surfaces turned pulsating colors, lines, and surfaces; in the 1990s, various tones of black and shades became dominant; and in the 2000s, her expression became more simplified. Rautiainen’s principle has always been to work with a similar theme and expression as long as every possible thought and idea was tested.Liisa Rautiainen’s career and development as an artist and art teacher represents an ideal career and—due to her all talent and positivity toward art and art education—she will leave a permanent mark.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [269]