Tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon oikeutus moraalifilosofisessa katsannossa

Abstract

Moraalisen vastuun alaisuuden pulmat ovat psykiatriassa kliiniseltä painoarvoltaan aivan toista luokkaa kuin somatiikassa. Tahdosta riippumattoman psykiatrisen hoidon eli ns. pakkohoidon tarpeen harkinta on jokapäiväistä rutiinia psykiatrisissa sairaaloissa. Lähtökohtanani on hypoteesi, että moraalisen vastuunalaisuuden täysi status edellyttää sekä vapautta valita vaihtoehtoisten toimintamallien kesken että kykyä ymmärtää olevansa valintatilanteessa. "Langettava" hoitopäätös merkitsee, että yksilön status erilaisten oikeuksien ja velvollisuuksien haltijana katsotaan mielisairauden perusteella oleellisesti alentuneeksi. Tutkimukseni tehtävänä on tarkastella psykiatrisen pakkohoitopäätöksen oikeutusta moraalifilosofisena päätösongelmana. Voimme luonnostella tämän päätösongelman eräänlaisena moraalisena dialogina kahden osa¬puolen kesken: pakkohoitopäätösharkintaa suorittava psykiatri ja tahdostaan riippumattoman sairaalahoidon tarpeessa mahdollisesti oleva potilaskandidaatti. Ratkaiseva kysymys kuuluu: kuinka tehdä rationaalinen ja moraalisesti kestävä päätös, ts. päätös, joka parhaalla mahdollisella tavalla turvaisi potilaan lääketieteellisen ja persoonallisen "hyvyyden"? Pyrin esittelemään joitakin uusia, ko. dialogia kuvaavia moraalifilosofisia näkökulmia ja suuntaviivoja. Järkevän valinnan tulisi olla tasapainossa tiettyjen kliinisten ehtojen kanssa. Näitä ehtoja ovat esimerkiksi (i) psykiatrin yleinen ja tasapuolinen, lääkärin etiikkaan perustuva velvoite lievittää kipua ja kärsimystä ja - ehkä tärkeimpänä - (ii) välttämättömyys hallita jännite, joka on seurausta psykiatrin professionaalisesta rooliristiriidasta: yhtäältä toiminta Suomen mielenterveyslain 8. pykälän pakkohoitoa koskevia säädöksiä toteuttava legaalisena päättäjänä, mutta toisaalta potilaan elämäntarinaa terapeuttisesti ymmärtävänä auttajana. Kliinisin esimerkein tarkastelen mm. seuraavia moraalifilosofisia teemoja: intuitiivinen vs. kriittinen harkinta, komparatiivinen vs. ei-komparatiivinen oikeus ja harkinnan tasapainopiste.

The problems of moral responsibility are much more acute in psychiatry than in somatic medicine. As a starting point I have a clinically relevant hypothesis that a full status of moral personhood presupposes both a freedom to choice between alternative action-models, and a capability to understand one's being in a choosing-situation. From this standpoint a "verdict" to involuntary psychiatric care means that one's status as a bearer of various right and responsibilities is essentially diminished. The aim of my study is to scrutinize the justification of involuntary psychi¬atric care as a decision-problem from a moral philosophical point of view. We can sketch a clinically and morally relevant psychiatric decision problem as a sort of moral dialogue between two parties: a psychiatrist considering the alternatives within the axis voluntary vs. involuntary psychiatric care and a patient candidate possibly in the need of psychiatric hospitalization independently of his (or her) own will. The crucial question remains: how to make a morally solid and prudential decision so as to maximize the medical and personal goodness of a patient. I shall try to put forward some new guidelines of prudential choice of a psychiatrist's moral dialogue. Requirement of prudence must have sufficient correlativity balance between e.g. following requirements: (i) a psychiatrist's prescriptive duty to alleviate pain and suffering equally and - most importantly - (ii) a necessity to master the "intrinsic tension" between two somewhat incom-mensurable professional roles: the role of a legal decision-maker and the role of a therapeutically understanding helper. Moral philosophical themes scrutinized with clinical examples are e.g. intuitive vs. critical thinking (R.M. Hare), comparative vs. non-compara¬tive justice (Joel Feinberg) and the concept of reflective equilibrium (John Rawls).