Kuntoutus työn muutoksessa : yksilön vajavuuden arvioinnista toimintaverkostojen rakenteistumiseen

Abstract

Tutkimus tarkastelee, miten kuntoutuksen olisi vastattava työn muutokseen. Analysoin kuntoutuksen käytäntöjä ja kehittämisen ulottuvuuksia yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa toimintaverkostona. Toimintaverkostojen rakentamisen idea perustuu rakenteistumisteorian ja toimijaverkostoteorian integroimiseen ja soveltamiseen kuntoutuksen kontekstissa. Tutkimuksen pääkysymykset ovat: 1) miten työelämän muutos haastaa ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanon ja käytännöt? 2) millaisena ammatillinen kuntoutus voidaan ymmärtää toimintaverkostoajattelun näkökulmasta? Tutkimuskysymyksiin on vastattu neljän osatutkimuksen avulla. Ensimmäisessä osajulkaisussa käsittelen vammaisuuden teorioita suhteessa kuntoutukseen. Osajulkaisussa kysytään yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksen näkökulmasta vammaisuuden teoreettisten mallien suhdetta ja merkitystä kuntoutuksen käytäntöjen ja toimeenpanon käsitteellistämiselle. Pohdin kuntoutuksen muutostarpeita vammaisuuden teoreettisen keskustelun valossa ja analysoin niiden suhdetta kuntoutuksen käytäntöihin keskittyen erityisesti lääketieteellisen, sosiaalisen ja vuorovaikutteisen mallin tarkasteluun.

Toisessa osajulkaisussa tarkastelen kuntoutusta verkostotyönä. Siinä kysytään, miten kuntoutuksessa pystytään vastaamaan muuttuvan työelämän ja työkyvyn vaatimuksiin. Erityinen kiinnostus on siinä, millaisia näkökulmia toimintaverkostoajattelu tuottaa ammatillisen kuntoutuksen käsitteelliseen ymmärtämiseen. Pyrin osoittamaan, kuinka idealtaan järjestelmälähtöinen, käytännöiltään toimenpidekeskeinen ja kohteeltaan vajavuuskeskeinen kuntoutus on tullut tiensä päähän ja eikä se tavoita jälkiteollisen yhteiskunnan työkyvyn sisältöä. Tähän liittyen esitän vajavuuskeskeisen kuntoutusregiimin rinnalle kuntoutuksen toimintaverkostotulkintaa.

Kolmannessa osajulkaisussa tarkastelen työelämäsuuntautuvan kuntoutuksen muutostarpeita vajaakuntoisten ammatillisen kuntoutuksen toimeenpanon ja työllistymisvaikutusten näkökulmasta. Osatutkimuksessa tarkastellaan Kelan ja Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin pohjautuen Kelan vajaakuntoisten ammatillisessa kuntoutuksessa olleiden tilanteita ennen ja jälkeen kuntoutuksen. Osatutkimuksessa todetaan, että merkittävin siirtymä ammatillisen kuntoutuksen jälkeen ovat olleet siirtymät työllisyydestä ja työttömyydestä työkyvyttömyyseläkkeelle. Keskeinen tulos on, että työvoimaan kuuluminen tutkimusjoukossa väheni ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen kasvoi selvästi seuranta-aikana. Osatutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että ammatillinen kuntoutus ei ole kyennyt riittävästi tukemaan kuntoutujien työmarkkinoille integroitumista, vaikka tutkimusjoukko oli lähtökohtaisesti aktiivisessa työiässä, työmarkkinoille kiinnittynyttä, ja suhteellisen hyvän koulutustaustan omaavaa.

Neljännessä osajulkaisussa tarkastelen ammatillisen kuntoutuksen suunnittelua ja toteutumista sekä kuntoutusasiakkaiden että kuntoutustyöntekijöiden näkökulmasta. Osatutkimuksen analyysissa käytettävä haastattelu- ja kyselyaineisto kerättiin kahdesta kuntoutusorganisaatiosta. Osatutkimuksen keskeisin johtopäätös on, että ammatillisen kuntoutustutkimuksen resurssit menevät nykymuodossaan osin hukkaan ainakin ammatillisen suunnittelun näkökulmasta. Kuntoutustutkimuksen tavoitteena olevaan yksilölliseen ammatilliseen kuntoutussuunnitteluun päästään heikommin kiinni kuin mitä on toiminnan alkuperäinen ja julkilausuttu tarkoitus. Kuntoutuslaitosten kuntoutustutkimus painottuu pääosin työkyvyn arviointiin, mutta keinot ja resurssit ammatilliseen suunnitteluun ja kuntoutuspalvelujen koordinointiin ovat vähäisemmät. Kuntoutustiimien asiantuntijatyö painottuu vahvemmin työkyvyn arviointiin ja vähemmän varsinaiseen työhön kuntoutuksen suunnitteluun.

Tutkimuksessa on osallistuttu keskusteluun ammatillisen kuntoutuksen muutostarpeista ja tuotettu kuntoutuksen analyysiin ja ymmärrykseen toimintaverkkoteoreettista ajattelua. Tutkimus esittää, että kuntoutus on periaatteiltaan osa inklusiivista yhteiskuntapolitiikkaa. Työelämän muutos haastaa kehittämään ammatillinen kuntoutuksen käytäntöjä verkostomaisempaan suuntaan. Kuntoutusprosessit toimivat harvoin yhden palvelun tai toimenpiteen periaatteella vaan ne edellyttävät integroitua palvelukokonaisuutta, verkostomaista työotetta ja institutionaaliset raja-aidat ylittävää koordinoitua yhteistoimintaa. Käytännössä kuntoutus on erilaisten toimintojen ja toimijoiden ikuisen yhteensovittamisen ja yhteistoiminnan areena ja prosessi.

This study examines how rehabilitation should respond to the changes that have occurred in working life. In the research, I analyse practices of rehabilitation and the dimension of its development in the interaction between the individual and society as an action-network. The idea of constructing action-networks is based on an integration of structuration theory and actor-network theory and application of this in the context of rehabilitation. The research questions addressed in the work are: 1) How do the changes in working life challenge the practice and implementation of vocational rehabilitation? 2) How can vocational rehabilitation be viewed from an action-network perspective? The questions are answered through four different articles. The first article examines theories of disability in relation to rehabilitation practices. With reference to the interaction between the individual and society, the study asks what relation obtains between different theoretical models of disability and what the meaning of the theories is in conceptualizing rehabilitation practices and implementations. I reflect on the need for rehabilitation to change in the light of the theoretical discussion concerning disability and analyse the relation of the theories discussed to the practices of rehabilitation with special reference to medical, social and interactional models. The second article examines rehabilitation as a network-based profession, asking how rehabilitation can respond to the demands of a changing working life and work capacity. Of particular interest are the different perspectives that an action-networkoriented approach can produce for the conceptual understanding of vocational rehabilitation. I undertake to show that a system-based rehabilitation in which practices are based on interventions designed for deficient individuals has run its course and fails to grasp the meaning of working capacity in post-industrial society. In this connection, I argue for the viability of an action-network-based rehabilitation regime alongside the one focused on deficiency. The third article examines the need for vocational rehabilitation to change as regards the implementation of vocational rehabilitation and employment effects for the disabled. Using register data from Statistics Finland and the Social Insurance Institution of Finland, the research examines the changes in the labour market status of disabled persons who have participated in vocational rehabilitation. The study observes that the most significant change was a transition from being employed or unemployed to being on a disability pension. The key result is that among those studied the number belonging to the labour force before rehabilitation decreased and transitions to disability pension greatly increased after rehabilitation. The article concludes that vocational rehabilitation was not able to support a disabled person’s integration into the labour market, despite the fact that the group examined was at active working age, attached to the labour market and relatively well educated. The fourth article examines the planning and implementation of vocational rehabilitation from the point of view of rehabilitation clients and rehabilitation professionals. The interview and questionnaire data for the analysis were gathered from two rehabilitation organisations. The research concludes that the resources used to assess the prospects of vocational rehabilitation have partly gone to waste, at least where vocational planning is concerned. The goal of such assessment – an individual vocational rehabilitation plan – is achieved rather less often than its original, stated purpose of the assessment has indicated. Rehabilitation assessment as conducted by rehabilitation organisations focuses mainly on evaluating individual working capacity, and has less in the way of means and resources at its disposal for vocational planning and coordination of rehabilitation services. Rehabilitation expertise strongly focuses on examining individual working capacity and less on the actual planning of rehabilitation that would enable a return into work. The study has contributed to the discussion of the need for change in vocational rehabilitation and has brought to the fore an action-network approach to the analysis of rehabilitation. The research submits that rehabilitation is in principle a part of an inclusive social policy. Changes in working life challenge vocational rehabilitation to develop its practices towards more network-oriented models. Rehabilitation processes seldom function on the principle of one service or one intervention; rather, they require an integrated package of services, as well as network-based collaboration between rehabilitation institutions. In practice, rehabilitation is an arena that involves the constant coordination of activities and collaboration of relevant actors.