Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen : monimenetelmällinen tutkimus vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta toimintana, kokemuksena ja kielenkäyttönä

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan millainen kuva vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta voidaan tuottaa monimenetelmällisellä tutkimusasetelmalla. En kysy mitä osallisuus varsinaisesti (de facto) on, vaan miten kulloinkin syntynyt tai pikemmin tuotettu kuva osallisuudesta vaihtelee käytettäessä erilaisia metodologioita. Metodologisen pluralismin rinnalla lähestymistapa liittyy postmoderniin ja kriittiseen tutkimukseen. Tutkimuksen tiedonintressi liittyy emansipatorisuuteen. Perinteisten tulkintatapojen rinnalla pyrin menetelmätietoisuuteen. Tutkimus hyödyntää aiemman tutkimukseni (Kivistö 2011) aineistoja ja analyyseja. Tämän tutkimuksen tietoisesti monimenetelmällinen tutkimusasetelma, päätutkimuskysymykset, osa aineistoista, osa analyyseista sekä osatutkimuksille yhteiset johtopäätökset ovat kuitenkin uusia. Tutkimuksen empiria jakautuu kolmeen makrotasolta mikrotasolle toisiaan jatkumoksellisesti seuraavaan osatutkimukseen. Monimenetelmällisessä tutkimusperinteessä puhutaan perättäisestä (sequential) monimenetelmällisestä tutkimuksesta. Ensimmäisessä osatutkimuksessa sovelletaan kvantitatiivista tutkimusotetta kuvatessa vaikeavammaisten ihmisten toiminnallista osallistumista. Toisessa osatutkimuksessa käytetään laadullista tutkimusotetta pyrittäessä ymmärtämään vaikeavammaisille ihmisille osallisuuden kannalta merkityksellisiä kokemuksia. Kolmannessa osatutkimuksessa tulkitaan diskurssianalyysin keinoin kielenkäytössä vaikeavammaisille ihmisille heidän itsensä sekä sosiaaliviranomaisten toimesta representoimaa osallisuutta.

Ensimmäisessä osatutkimuksessa aineistona oli yhden paikkakunnan henkilökohtaisen avun asiakasrekisteri (N= 234) ja analyysimenetelminä muun muassa ryhmittely- ja korrespondenssianalyysi. Osatutkimus tuotti sellaisen osallisuuskuvan, jossa toiminnallisen osallistumisen (inclusion, participation) näkökulmasta järjestelmälähtöisesti tulkittuna vaikeavammaisilla henkilökohtaista apua saavilla ihmisillä on melko hyvät mahdollisuudet osallistua. Kriittisessä, emansipatorisessa tulkintatavassa vaikeavammaisten ihmisten osallistuminen jakautuu vain vaihtelevasti ja tietyillä areenoilla he jäävät lähes osattomiksi. Toisessa osatutkimuksessa aineistona olivat kahdeksan vaikeavammaisen ihmisen yksitoista haastattelua sekä yksi kirjoitettu teksti. Osallistujat edustivat ensimmäisessä osatutkimuksessa tehdyn ryhmittelyanalyysin ryhmiä. Laadullista sisällönanalyysia hyödyntävä osatutkimus tuotti kriittisessä, emansipatorisessa tulkinnassa sellaisen osallisuuskuvan, jossa elämänpoliittisen itsemäärämisoikeutta ja omia valintoja korostavan osallisuuden (life politics) toteutumisessa ja rakentamisessa koetaan olevan monia esteitä. Kolmannessa osatutkimuksessa aineistoina olivat toisesta osatutkimuksesta valitut neljä haastattelua (N=4) ja näiden haastateltavien palvelusuunnitelmat (N=5). Diskurssianalyyttisen osatutkimuksen aineisto valittiin toisen osatutkimuksen haastatteluista ilmiöön liittyvän runsaan puhunnan perusteella. Osatutkimus tuotti kriittisessä tulkinnassa kuvan, jossa osallisuuden virallinen retoriikka ei ole legitimoitunut vaikeavammaisten ihmisten puheeseen eikä sosiaaliviranomaisten kirjoittamistapoihin. Vaikeavammaiset ihmiset rakentavat osallisuutta kielenkäytössään usein osattomuusdiskurssien kautta ja vasta niiden jälkeen. Myös palvelusuunnitelmissa vaikeavammaisten ihmisten osallisuuden kuvaaminen jää hauraaksi ongelmallisen vaikeavammaisuuden kuvaamisen korostuessa. Osallisuutta ilmaistiin palvelusuunnitelmissa lähinnä osallistumisen kohteiden luettelemisena ja vähäisessä määrin tapahtuvana vaikeavammaisen ihmisen toimijuuden kuvaamisena.

Monien menetelmien soveltaminen on haastavuudestaan huolimatta vammaisten ihmisten osallisuuden tutkimisessa hyödyllistä. Kriittinen ja menetelmätietoinen tulkintatapa pakottaa tarkastelemaan tuloksia monesta näkökulmasta, mikä paljastaa myös tutkimuksen metodologisiin valintoihin perustuvuuden ja tulkinnallisuuden. Tämän monimenetelmällisen tutkimuksen ja sen sisältämän kolmen osatutkimuksen perusteella vaikeavammaisten ihmisten elämäntilanteissa korostuu vajaaksi jäävä osallisuus toiminnan, kokemisen ja kielenkäytön kentillä. Toisaalta monimenetelmällinen tutkimus kolmen osatutkimuksen kautta kuvasi osallisuuden dynaamisuutta. Osallisuus voi muuttua ja osallisuutta voi muuttaa sekä toiminnan, kokemisen ja diskurssien kenttien sisällä että niiden välisissä suhteissa. Vaikeavammainen ihminen saattoi tulla tulkituksi eri osatutkimuksissa erilaisiin osallisuusasemiin. Yhteisten osallisuuskuvien osalta tutkimus monimenetelmällisen tutkimusperinteen tavoitteiden mukaisesti vahvisti kuvaa tutkittavasta ilmiöstä. Erilaisten osallisuuskuvien kautta monimenetelmällinen tutkimusasetelma monipuolisti kuvaa tutkittavasta ilmiöstä. Monimenetelmällisyys voi erilaisten tietämisen tapojen (kolme kuvaa) kautta tuottaa myös yhteistä tietoa (yksi kuva). Sekä määrällisissä että laadullisissa metodologioissa kyse on inhimillisestä pyrkimyksestä ja erilaisista tavoista rakentaa todellisuutta sitä hallitaksemme riippumatta siitä tapahtuuko se numeraalisen vai tekstillisen symboliikan avulla. Myös monimenetelmällinen tutkimus on sosiaalisesti rakentunutta ja sen paradigmaattiseen erityisyyteen on vaikea ottaa lopullista kantaa. Kuitenkin tutkimus osoittaa emansipatorisen vammaistutkimuksen hyötyvän monien menetelmien soveltamisesta. Ensisijainen huomio tulee kiinnittää tulosten oikeudenmukaiseen tulkintaan ja implementointiin vammaisten ihmisten näkökulmasta.