Diskurssianalyyttinen tutkimus ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman kehittämisprosessista

Abstract

Tutkimukseni käsittelee osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämistä ammattikorkeakoulussa. Korkeakoulujen opetussuunnitelmia on 2000-luvulta lähtien Bolognan prosessin myötä ryhdytty kehittämään osaamisperustaisiksi. Opetussuunnitelmissa ollaan yleisesti siirtymässä opettajan työtä jäsentävistä oppiainejakoisista suunnitelmista kohti oppimisen tuloksena syntyvän osaamisen kuvausta ja oppijalähtöisyyttä.

Tutkimuksen kontekstina on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) tekniikan yksikkö, joka nykyisessä organisaatiorakenteessa on jaettu neljäksi koulutusosastoksi. Osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisprosessi toteutettiin tutkimuskontekstissa perehdytyskoulutuksena. Perehdytyskoulutukseen osallistui 15 koulutusohjelmavastaavana, nykyisen nimikkeistön mukaan tutkintovastaavana toimivaa opettajaa. Osaamisperustaisen opetussuunnitelman perehdytyskoulutuksen keskeinen tavoite oli opettajien laaja osallistaminen osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämiseen. Koulutus oli hallinnollisesti katsottuna ammattikorkeakoulussa laadittujen uusien arviointikehikoiden käyttökoulutusta, joka tuli tarjota kaikille opettajille niiden käyttöönoton varmistamiseksi. Omana tavoitteenani koulutuksen vastuullisena vetäjänä oli tarjota foorumi, jossa käytäntölähtöinen tieto ja uusi ulkopäin tuleva tieto kohtaavat ja joka mahdollistaa korkeatasoisemman asiantuntijuuden rakentamisen opetussuunnitelmasta. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä sekä korkeakoulusektorin että ammatillisen toisen asteen koulutuksen ajankohtaisesta ilmiöstä – osaamisperustaisuudesta – ja myös yleisemmin opetussuunnitelmaa koskevista käytännöistä sekä osallistua samalla kyseisten ilmiöiden rakentamiseen.

Tutkimuksen teorettinen kehys rakentuu opetussuunnitelmateorian ja sen paradigmaattisten muutosten ympärille. Viitekehyksen käytännöllisemmän tason muodostaa ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman kehityslinjojen ja osaamisperustaisuuden tulkintojen tarkastelu. Tutkimusmenetelmänä on diskurssinalyysi. Aineistokorpus muodostuu kuudesta pedagogisena prosessina etenevästä ryhmäkeskustelusta, jotka järjestettiin syyskuun 2009 ja tammikuun 2011 välisenä aikana. Kokoontumisia oli seitsemän, joista kuusi on äänitetty ja litteroitu. Tutkimus kohdistuu tarkastelemaan, millaisia merkityksiä ammattikorkeakoulun osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisprosessin vuorovaikutuksessa rakentuu ja millä tavoin rakentuvat merkitykset tuotetaan.

Tutkimuksen tuloksina esitetään aineistosta muodostuneet tulkintarepertuaarit. Repertuaarien käsite nousee diskurssianalyyttisesta teorianmuodostuksesta. Repertuaarit voidaan määritellä erilaisiksi tilanteisesti rakentuviksi tavoiksi puhua opetussuunnitelmatyöstä ja opetussuunnitelmasta.

Aineistosta muodostui analyysissa kuusi erilaista opetussuunnitelmatyön tulkintarepertuaaria, jotka nimettiin pakko-repertuaariksi, velvollisuusrepertuaariksi, hyöty-repertuaariksi, uhka autonomialle -repertuaariksi, reflektion käynnistäjä -repertuaariksi sekä pedagogisen johtajuuden vahvistaja -repertuaariksi. Opetussuunnitelmatyölle rakentuneet repertuaarit kytkeytyvät opettajan työhön ja opettajan identiteettiin liittyvien keskeisten kysymysten ympärille. Repertuaareista hallitsevimmaksi nousi pakkorepertuaari.

Opetussuunnitelmalle muodostui seitsemän erilaista tulkintarepertuaaria: formaalin oppimisen repertuaari, henkilökohtaisen oppimisen repertuaari, tietoperustaisuuden repertuaari, substanssikeskeisyyden repertuaari, opintojaksokeskeisyyden repertuaari, opiskelija kohteena -repertuaari sekä ristiriitainen suhde työelämään -repertuaari. Opetussuunnitelman repertuaareista hallitsevimpia ovat formaalin oppimisen, tietoperustaisuuden ja substanssikeskeisyyden repertuaarit.

Tulosten pohjalta työssä pohditaan ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman kehittämissuuntia. Parhaat lähtökohdat opetussuunnitelman kehittämiselle antaa opettajien tasapuolinen osallistaminen kehittämiseen. Reflektoivaa ja omaa työtään tutkivaa otetta tulisi vahvistaa; kehittämisen tarpeen tulee nousta opettajien omasta käytännön kokemuksesta ja sen kriittisestä tarkastelusta.

Osaamisperustaisuuden käsitettä opetussuunnitelmatyössä tulisi kirkastaa. Ymmärtämisen syventämisessä on keskeistä dynaamisen tulkinnan ottaminen lähtökohdaksi. Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen, EQF:n tiedot, taidot ja työelämäpätevyydet integroiva osaamisen malli todetaan yhteensopimattomaksi aineistosta nousseen oppiainekeskeisen, tietoperustaisen formaalin opetussuunnitelmamallin kanssa. Osaamisperustaisuuden käsitteen ymmärtäminen EQF:n kehyksen mukaisena auttaisi käsittämään teorian ja käytännön välisen suhteen vuorovaikutuksellisena praksissuhteena, johon koko ammattikorkeakoulun opetuksen tulisi perustua.

Ammatillisen kasvun ottaminen opetussuunnitelman lähtökohdaksi loisi pohjan henkilökohtaisen ja kaikkiallisen oppimisen ymmärtämiselle. Pedagogisen johtajuuden tiedostaminen ja rakentaminen kollegiaalisena osaamisena vahvistaisi samalla opettajien pedagogista identiteettiä, joka kiinnittää opettajan oppianetta ja omaa tieteenalaa laajempaan opiskelijan oppimista koskevaan keskusteluun.

Opetussuunnitelman tulisi muuntua yhteisölliseksi opetussuunnitelmaksi, jolloin osaamisen tavoitteet koskisivat koko oppimisyhteisöä – opiskelijoita, työntekijöitä ja opettajia. Lopuksi on tärkeää nähdä opiskelijat kykenevinä osallistumaan täysivaltaisina toimijoina oman oppimisensa suunnitteluun. Kysymys on praksis-ajattelun mukaisesta koko oppimisyhteisön yhteisestä käytäntöä reflektoivasta dialogista ja yhteisestä opetussuunnitelman kehittämisestä.

Jatkotutkimusaiheena esitetään oppiaine- ja alakohtaiset rajat ylittävän pedagogisen identiteetin rakentamisen tarkastelu. Osaamisperustaisuutta koskevaa tutkimusta tulee lisätä. Syvempään ymmärtämiseen auttaa osaamisperustaisesti toteutettavaan opettajien perus- ja täydennyskoulutukseen liittyvä tutkimus. Opetussuunnitelman kehittäminen kokonaisvaltaiseksi, oppijan tilanteen ja oppimisen kaikkiallisuuden huomioivaksi niin ikään nousee tulosten perusteella keskeiseksi tutkimus- ja kehittämiskohteeksi.

This study deals with competence-based curriculum development in one university of applied sciences. Competence-based curricula were launched along with the Bologna process into European higher education during the last two decades. It aims generally at moving from subject- centered curricula which structure the teachers’ work to more student-centered curricula which describe the learning outcomes. The context of the study is the School of Engineering in Oulu University of Applied Sciences whose current organisation is divided into four departments. The curriculum development process was carried out between September 2009 and January 2011 as a pedagogically planned induction education period for 15 teachers responsible for the degree programs in the School of Engineering. The central idea of the induction education for the competence-based curriculum was to involve teachers widely and strengthen their agency in curriculum development. The administrative view of the development process was to implement the competence-based curriculum and new competence-based assessment criteria designed for Oulu University of Applied Sciences, as well as to ensure their introduction to the practices of all teachers. My aim as a responsible planner and implementer of the education was to offer a forum for the interaction of practical and theoretical knowledge which would allow high quality expertise in the construction of the curriculum. The aim of the study is to increase the understanding of the competence-based curriculum as a current phenomenom in both higher, tertiary and vocational secondary education and, more generally, understanding the practices of the curriculum. In addition, the purpose of the study is to participate in constructing dicourses concerning the curriculum. The theoretical framework of the study is based on curriculum theory and the changes of the paradigm connected to it. The practical level of the theoretical framework consists of examining the interpretations of the curriculum development lines in universities of applied sciences and of examining the concept competence-based. The research method is discourse analysis. The material consists of six group discussions which took place as a pedagogical process for 16 months. Originally there were seven meetings six of which were recorded and transcribed. The purpose of the research questions is to find out what meanings were constructed and how they were constructed in the discussions during the curriculum development process. The results of the study reveal interpretation repertoires. The conception of repertoire emerges from the theory of discourse analysis, and repertoires can here be defined as situationally constructed varying ways to talk about curriculum development and the curriculum. The material brings out six interpretative repertoires of curriculum development practises. They were identified as “coercion, duty, benefit, threat to autonomy, initiator of reflection and pedagogical leadership enhancer” -repertoires”. They are linked to the key characteristics of teachers’ pedagogical practises and identity construction. The most dominant was coercion repertoire. The material offered seven repertoires of curriculum interpretations. They are the repertoires of “formal learning, personal learning, knowledge-based curriculum, substance-centered curriculum, course-based curriculum, student as an object -interpretation and inconsistent relationship with working life”. The most dominant repertoires were those of formal, knowledge-based and substance-centered curricula. Emerging from the results the directions of the curriculum development in universities of applied sciences are discussed. The best starting point is teachers’ equal participation in curriculum development. Reflective and inquiring work orientation should be strengthened. The need of developing curriculum should emerge from teachers´ pedagogical practices and their critical reflection. The concept competence-based should be clarified. Deepening its understanding should be based on dynamic interpretation. The model of European qualification framework, EQF, which integrates knowledge, skills and competences, appears to be incompatible with the subject-centered, knowledge-based formal curriculum model prevailing in the research material. Understanding the concept competence-based according to EQF would help understand the relationship between theory and pactice as an interactive praxis-based realationship which should be the pedagogical foundation of teaching in universities of applied sciences. Choosing professional growth as a starting point of curriculum design would provide a good basis for undestanding learning to be personal and seamless. Becoming conscious of pedagogical leadership and constructing it collegially would support the construction of teachers´ pedagogical identity. It connects teachers to discussions concerning the student and his/ her learning more broadly than just talking of learning subjects. Curricula should be developed into collaborative plans aiming at competences concerning the whole learning community – students, teachers and partners in working places. Finally, it is important to regard students as fully capable of participating in the planning of their learning. These are the premises of collaborative, praxis-based, reflective and dialogic curriculum development. A few themes of further research arise from the present outcomes. An interdisciplinary study focusing on pedagogical identity construction and covering field-specific subjects is one suggestion. In addition, research on competence-based curricula should be increased. Research focusing on teachers’ basic and continuing education in competence-based teaching would help deepen the understanding of the competence-based curriculum. Further, developing curricula to include the realization of a learner´s situation and to understand the wide scope of learning should be central objects of research and development.