Yhteisöllisyys syrjäisellä maaseudulla asuvien ikääntyneiden arjessa
Jaakkola, Eevi (2015)
Lapin yliopisto
2015
ISBN:978-952-484-839-8
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-839-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-839-8
Tiivistelmä
Tutkimuksessa selvitetään ikäihmisten kokemuksia yhteisöllisyydestä voimavarana. Siinä pohditaan niitä sosiaalisia voimavaroja ja vahvuuksia, joita kolmannen iän taivalkoskelaisilla on mahdollisuus yhteisöllisyyden kontekstissa saavuttaa. Tutkimus on kvalitatiivinen, ja sen toteuttamisessa käytettiin teemahaastattelua. Tutkimuksen keskiössä ovat pienen pohjoisen ja syrjäisen paikkakunnan paikalliskulttuurissa kolmatta ikäänsä elävät vuosina 1935 - 1936 syntyneet taivalkoskelaiset. Haastateltavaksi valikoituivat satunnaisotannalla 20 henkilöä, joista naisia oli 11 ja loput miehiä.
Tutkimuksen tuloksena saatiin monipuolista tietoa kolmatta ikää Koillismaalla lapsuuteensa ja nuoruutensa kasvaneiden henkilöiden kokemuksista. Kulttuurisena perintönä omaksutut toimijuus ja pärjäämisen eetos sekä asenteet ja arvot ovat vielä vahvasti mukana ikääntyvän arjessa elämäntapaa ohjaavina ja siihen sisältöä antavina vahvuuksina. Tutkimukseen osallistuneiden mukaan on tärkeää, että ikääntynyt kokee olevansa hyväksytty, arvostettu ja kuuluvansa joukkoon. Kun tähän yhteisöön kuulumiseen ja hyväksytyksi tulemiseen liittyy tunne siitä, että yksilö on tullut kuulluksi, sen merkitys sosiaalisen tuen perusfunktiona vahvistuu, ja se aktivoi jakamaan yhteisössä vastavuoroista tukea.
Tämä ilmenee yhteisöllisiin asioihin vaikuttamisena ja yksilön vapautena valita toimijuutensa yhteisöissä. Kolmatta ikää elävän taivalkoskelaisen yhteisöissään kokemaan tyytyväisyyteen ei vaikuta itse yhteisö vaan säännölliseen tapaamiseen liittyvä samoin ajattelevien joukko, sosiaalinen verkosto ja oma motivaatio sekä niiden välillä vallitseva vahva interaktio. Yhteisölliset voimavarat ja yksi löllinen tyytyväisyys syntyy, jos ikääntyvä kokee tässä kontekstissa olevansa hyväksytty ja arvostettu yhteisön jäsen. Kun ihminen voi toiminnassaan kokea kuuluvansa johonkin laajempaan ”meihin”, joka on innostunut samasta asiasta ja innostunut myös tämän henkilön mukana olosta, se on inhimillisen toiminnan kaikkein eniten voimavaroja antavista ja palkitsevista kokemuksista ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavien vastauksista ilmeni, että syrjäinen, harvaanasuttu Taivalkoski on vielä hyvä paikka asua tosin määrätyin reunaehdoin. Reunaehtoina syrjäkylällä asumiselle nähtiin kohtuullisen terveyden ja toimintakyvyn säilymisen, naapuriavun saamisen sekä tarvittavat kulkumahdollisuudet. Syrjäkylien autioituessa kuntataajaman infrastruktuuria tulisi vahvistaa.
Eksistentiaalinen kokemus elämästä, aktiivinen toimijuus ja huolenpito itsestä sekä erilaisista verkostoista syntynyt yhteisöllisyys kannattelee ikääntyneitä myöhäisvanhuuteen. Nämä kolmannen iän koillismaalaiset ovat oivaltaneet, että jokainen ihminen on aina viime kädessä vastuussa siitä, mitä hän tekee edistääkseen omaa terveyttään ja toimintakykyään. Fyysinen aktiivisuus, elämäntapana liikkuminen, on erityisesti sellainen keino, jota kukaan ei voi tehdä toisen puolesta. Kokemus elämänhallinnasta voimavaroja ja hyvinvointia vahvistavana elementtinä rohkaisee heitä olemaan edelleen aktiivisena osallistuvana toimijana ja myös toiminnan kohteena. He tiedostavat, että heidän tulevaisuuteensa liittyy sopeutumista, luopumista mutta myös uusien mahdollisuuksien avautumista.
Väitöskirjani yksi osa-alueista on haastateltavien myöhäisvanhuuteen liittyvät tulevaisuudenkuvat. Toivottavana ja todennäköisenä pidetään, että tulevaisuudessa he haluavat asua omassa kodissaan myös syrjäkylällä mahdollisimman pitkään lisääntyvistä vaivoistaankin huolimatta. Heidän tulevaisuuden suunnitelmiinsa liittyy arkielämän sujumiseen kohdistuvat odotukset sekä avun ja palvelujen saanti tarvittaessa. Mahdollisina uhkina he ilmensivät kulkemiseen ja arkipäivän liikkumiseen liittyvät ongelmat sekä oman autonomian menettämisen pelon. Asuminen syrjäisen Koillismaan maaseutualueella, pitkät välimatkat, ilmastollinen erilaisuus vaihteluineen, etäisyydet, palvelujen saatavuus ja maaseudun kulttuurin muoto aiheuttavat erityismuotoja ikääntyneiden sosiaaliseen osallistumiseen, heidän kokemaansa yhteisöllisyyteen ja sosiaalisen pääoman kertymiseen.
Yhteiskuntapolitiikassa ikääntyminen tulisi nähdä jatkumona, jossa työntekijöiden ikääntyminen, kolmas ikä ja myöhäisvanhuus niveltyisivät yhteen, ja eläkkeelle jäävien liikuntaa elämäntapana korostavat yksilölliset hyvinvointisuunnitelmat vahvistetaan käyttöön. Tutkimuksessa tuotetulla tiedolla laajennetaan yhteiskunnallista, sosiaali- ja terveyspoliittista sekä gerontologista tietoperustaa.
Tutkimuksen tuloksena saatiin monipuolista tietoa kolmatta ikää Koillismaalla lapsuuteensa ja nuoruutensa kasvaneiden henkilöiden kokemuksista. Kulttuurisena perintönä omaksutut toimijuus ja pärjäämisen eetos sekä asenteet ja arvot ovat vielä vahvasti mukana ikääntyvän arjessa elämäntapaa ohjaavina ja siihen sisältöä antavina vahvuuksina. Tutkimukseen osallistuneiden mukaan on tärkeää, että ikääntynyt kokee olevansa hyväksytty, arvostettu ja kuuluvansa joukkoon. Kun tähän yhteisöön kuulumiseen ja hyväksytyksi tulemiseen liittyy tunne siitä, että yksilö on tullut kuulluksi, sen merkitys sosiaalisen tuen perusfunktiona vahvistuu, ja se aktivoi jakamaan yhteisössä vastavuoroista tukea.
Tämä ilmenee yhteisöllisiin asioihin vaikuttamisena ja yksilön vapautena valita toimijuutensa yhteisöissä. Kolmatta ikää elävän taivalkoskelaisen yhteisöissään kokemaan tyytyväisyyteen ei vaikuta itse yhteisö vaan säännölliseen tapaamiseen liittyvä samoin ajattelevien joukko, sosiaalinen verkosto ja oma motivaatio sekä niiden välillä vallitseva vahva interaktio. Yhteisölliset voimavarat ja yksi löllinen tyytyväisyys syntyy, jos ikääntyvä kokee tässä kontekstissa olevansa hyväksytty ja arvostettu yhteisön jäsen. Kun ihminen voi toiminnassaan kokea kuuluvansa johonkin laajempaan ”meihin”, joka on innostunut samasta asiasta ja innostunut myös tämän henkilön mukana olosta, se on inhimillisen toiminnan kaikkein eniten voimavaroja antavista ja palkitsevista kokemuksista ja yhteisöllisyydestä. Haastateltavien vastauksista ilmeni, että syrjäinen, harvaanasuttu Taivalkoski on vielä hyvä paikka asua tosin määrätyin reunaehdoin. Reunaehtoina syrjäkylällä asumiselle nähtiin kohtuullisen terveyden ja toimintakyvyn säilymisen, naapuriavun saamisen sekä tarvittavat kulkumahdollisuudet. Syrjäkylien autioituessa kuntataajaman infrastruktuuria tulisi vahvistaa.
Eksistentiaalinen kokemus elämästä, aktiivinen toimijuus ja huolenpito itsestä sekä erilaisista verkostoista syntynyt yhteisöllisyys kannattelee ikääntyneitä myöhäisvanhuuteen. Nämä kolmannen iän koillismaalaiset ovat oivaltaneet, että jokainen ihminen on aina viime kädessä vastuussa siitä, mitä hän tekee edistääkseen omaa terveyttään ja toimintakykyään. Fyysinen aktiivisuus, elämäntapana liikkuminen, on erityisesti sellainen keino, jota kukaan ei voi tehdä toisen puolesta. Kokemus elämänhallinnasta voimavaroja ja hyvinvointia vahvistavana elementtinä rohkaisee heitä olemaan edelleen aktiivisena osallistuvana toimijana ja myös toiminnan kohteena. He tiedostavat, että heidän tulevaisuuteensa liittyy sopeutumista, luopumista mutta myös uusien mahdollisuuksien avautumista.
Väitöskirjani yksi osa-alueista on haastateltavien myöhäisvanhuuteen liittyvät tulevaisuudenkuvat. Toivottavana ja todennäköisenä pidetään, että tulevaisuudessa he haluavat asua omassa kodissaan myös syrjäkylällä mahdollisimman pitkään lisääntyvistä vaivoistaankin huolimatta. Heidän tulevaisuuden suunnitelmiinsa liittyy arkielämän sujumiseen kohdistuvat odotukset sekä avun ja palvelujen saanti tarvittaessa. Mahdollisina uhkina he ilmensivät kulkemiseen ja arkipäivän liikkumiseen liittyvät ongelmat sekä oman autonomian menettämisen pelon. Asuminen syrjäisen Koillismaan maaseutualueella, pitkät välimatkat, ilmastollinen erilaisuus vaihteluineen, etäisyydet, palvelujen saatavuus ja maaseudun kulttuurin muoto aiheuttavat erityismuotoja ikääntyneiden sosiaaliseen osallistumiseen, heidän kokemaansa yhteisöllisyyteen ja sosiaalisen pääoman kertymiseen.
Yhteiskuntapolitiikassa ikääntyminen tulisi nähdä jatkumona, jossa työntekijöiden ikääntyminen, kolmas ikä ja myöhäisvanhuus niveltyisivät yhteen, ja eläkkeelle jäävien liikuntaa elämäntapana korostavat yksilölliset hyvinvointisuunnitelmat vahvistetaan käyttöön. Tutkimuksessa tuotetulla tiedolla laajennetaan yhteiskunnallista, sosiaali- ja terveyspoliittista sekä gerontologista tietoperustaa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [388]