"Tässä on hyvä syy ammatillisesti keskustella" : ohjaavien opettajien käsityksiä opetusharjoittelun ohjauksesta ammatillisessa opettajankoulutuksessa

Abstract

Tämän tutkimuksen kohteena on opetusharjoittelun ohjaus ammatillisessa opettajankoulutuksessa. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on fenomenografinen. Tarkoituksena on kuvata ohjaavien opettajien käsityksiä ohjauksesta. Kyseessä ovat ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opettajat, jotka opetustyönsä ohella ohjaavat opetusharjoittelijoita. Tutkimus toteutettiin Oulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, jossa tutkija toimii lehtorina. Tutkimuksen teoreettisessa kehyksessä tarkastellaan oppimista, ohjausta ja opettajuutta. Tutkimuksen aineiston muodostavat ohjaavien opettajien (N=17) haastattelut. Tutkittavat valittiin eri ammattialojen koulutusohjelmista. Haastatteluaineisto on analysoitu sisällönanalyysillä, induktiivis-deduktiivisesti, osin aineistolähtöisesti, osin teoriaa hyödyntäen. Luotettavuutta on tarkasteltu sisällöllisen validiteetin, kommunikatiivisen validiteetin ja kollega-arvioinnin avulla. Analyysin tulosten perusteella ohjaajien käsityksistä muodostettiin ensin horisontaaliset kuvauskategoriat ja niiden perusteella hierarkkinen tulosavaruus, jossa on kolme ohjaustoimintaa kuvaavaa ulottuvuutta: praktinen, humanistis-konstruktivistinen ja tutkiva dialoginen ulottuvuus. Nämä kolme ohjausulottuvuutta edustavat abstraktia, käsitteellistä tasoa, ja kukin niistä sisältää omat karakteristiset epistemologiset ja ontologiset sitoumuksensa sekä käytäntöä koskevat implikaationsa. Praktisessa ohjausulottuvuudessa ohjauskäsitys perustuu epistemologisesti ja ontologisesti realismiin. Oppimisteoreettinen perusta on behaviorismissa. Tätä ohjausulottuvuutta edustavat ohjaajat pyrkivät ohjaamaan etenkin käytännön työssä tarvittavaa, opetusmenetelmällistä osaamista. Ohjausvuorovaikutus on yksisuuntaista ohjaavalta opettajalta opettajaopiskelijalle, ja se sisältää pääasiassa välitöntä palautetta opetustuokioista. Sen tavoitteena on suorituksen parantaminen. Humanistis-konstruktivistisessa ohjausulottuvuudessa todellisuus koetaan relativistisena ja moniulotteisena. Oppimis- ja ohjausteoreettinen perusta on humanistisessa kasvatusnäkemyksessä, kokemuksellisessa oppimisessa sekä konstruktivistisen oppimisteorian yksilöllistä tiedonrakentamista painottavissa näkemyksissä. Ohjaavat opettajat pyrkivät tukemaan opettajaopiskelijoiden autonomisuutta ja persoonallisen opettajuuden kehittymistä. Ohjauskeskustelut rakentuvat vastavuoroisuuden periaatteelle. Aloitteet ohjauskeskusteluun tulevat lähinnä opettajaopiskelijoilta, mutta ohjaava opettaja vaikuttaa reflektiota edistämään pyrkivillä kysymyksillä siihen, mihin opettajuuden osa-alueisiin ohjauskeskusteluissa syvennytään. Tutkivassa dialogisessa ohjausulottuvuudessa todellisuus koetaan osallistavana, kokemuksellisena ja kontekstuaalisena. Oppimis- ja ohjausteoreettinen perusta on sosiokonstruktivistisissa ja transformatiivisissa oppimisteoreettisissa näkökulmissa. Ohjausvuorovaikutus perustuu dialogille, johon ohjaaja ja ohjattava osallistuvat tasavertaisina pyrkien kumpikin tietoisesti kehittymään opettajina. Olennaista on kriittinen reflektio, jossa otetaan huomioon paitsi pedagoginen toiminta myös laajempi koulutuksen, työelämän ja yhteiskunnan konteksti. Tutkimuksen tuloksena luodut hierarkkiset ohjausulottuvuudet tarjoavat sekä käytännöllisiä että teoreettisia välineitä ohjaavien opettajien ohjaustoiminnan tiedostamiseen ja kehittämiseen. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää erityisesti ammatillisen opettajankoulutuksen kontekstissa.

This doctoral thesis is focused on studying teaching practice supervision in vocational teacher education. A phenomenographic approach is used for the research methodology in order to describe supervising teachers’ conceptions of teaching practice supervision. The study subjects are teachers from vocational institutions and universities of applied sciences who supervise teacher candidates undertaking teaching practice in their educational institutes. The study was implemented in the School of Vocational Teacher Education in Oulu, where the author of this thesis is employed as a senior lecturer. The theoretical framework of the study addresses the concepts of learning, supervision and teacher identity. The data consists of interviews with supervising teachers (n = 17). The interviewees were selected from various degree programs in different vocational fields. The interview data was analysed by using content analysis with an inductive-deductive approach, based both on data and theory. The research was validated through the criteria of content validity, communicative validity and peer checking. In the analysis, the supervising teachers’ conceptions were first divided into horizontal descriptive categories, upon which the hierarchical outcome space was formed. This space consists of three dimensions that describe various supervision approaches: the practical dimension, the humanistic-constructive dimension and the inquiry-based dialogic dimension. The three supervision dimensions represent an abstract, conceptual level, and all of them have particular epistemological and ontological commitments and practice-related implications. In the practical dimension, supervision is based on epistemological and ontological realism with behaviourism as the theoretical foundation. Supervising teachers who use this approach tend to focus on the competencies related to practical work and teaching methods. The supervision interaction is one-sided, from the supervising teacher to the student teacher, consisting mainly of immediate feedback about the teaching session and suggestions for how to improve it. In the humanistic-constructive dimension, reality is perceived as relativistic and multidimensional. The theoretical framework of learning and supervision relies on humanistic learning theories, experiential learning and constructivism that comply with and emphasise the individual construction of knowledge. Supervising teachers in this category aim to support the student teacher’s autonomy and the development of his/her personal teacher identity. Feedback from and discussions with these supervising teachers are characterized by reciprocity. The discussions are initiated by the student teachers. The supervising teacher asks questions that aim to promote reflection and direct the discussion towards the issues considered significant for the teacher’s identity development. The third dimension—the inquiry-based dialogic dimension—perceives reality as inclusive, experience-based and contextual. Socio-constructivism and transformative learning theories are the fundamental theoretical bases. Interaction between the supervising teacher and the student teacher is based on equal dialogue in which both parties consciously aim to develop their identities and competencies as teachers. In addition to pedagogical practice, the critical reflection addresses education in the wider contexts of working life and society. The hierarchical dimensions described in this study offer both practical and theoretical tools for supervising teachers to become aware of and consciously develop their supervision practices. The results benefit teacher education, especially vocational teacher education.