Usvametsän neidot : tutkimus nuorten naisten elämästä huumekuvioissa

Abstract

Tutkimus rakentaa kuvaa nuorten naisten huumeiden käytöstä ja elämästä huumekuvioissa naisten elämänkulun eri vaiheissa sukupuolisidonnaisena, psykososiaalisena ja kulttuurisena kysymyksenä. Sensitiivinen tutkimusote ja fenomenologinen asennoituminen naisten huumeiden käyttöön ohjaavat tutkimuksen toteuttamista tehden näkyväksi naisten omia kokemuksia ja heidän niille antamia merkityksiä sensitiivisestä ja tabuluonteisesta ilmiöstä. Tutkimuksessa kysytään: Millaisia merkityksiä huumeiden käyttö naisen elämässä saa? Miten huumeiden käyttö rakentaa naisten identiteettiä ja siirtyy osaksi sitä? Millaisia tekijöitä huumekuvioista irtautumiseen liittyy? Tutkimuksen teoreettis-metodologisena sitoumuksena on fenomenologinen ihmettely, jolla tavoitellaan avoimuutta sensitiiviseen ilmiöön ilman mihinkään varsinaiseen etukäteisteoriaan sitoutumista.

Tutkimusaineiston muodostaa viidentoista huumeita käyttäneen nuoren naisen elämäkululliset haastattelut. He kaikki ovat olleet huumeiden käytön vuoksi joko avo- tai laitoskuntoutuksessa tai molemmissa. Naiset ovat 17–27-vuotiaita ja elävät erilaisia elämänvaiheita: osa nuoruutta, osa nuorta aikuisuutta ja äitiyden aikaa. Vaikka haastateltujen naisten huumeiden käyttöä voi luonnehtia ongelmakäytöksi, ovat erilaiset huumeidenkäyttötavat ja -kontekstit vaihdelleet heidän elämässään. Haastateltavien eri-ikäisyydellä ja erilaisilla elämäntilanteilla tavoitellaan mahdollisimman monipuolista kuvaa huumeiden käytön merkityksistä. Tarkastelu jakautuu kolmeen vaiheeseen: huumeiden käytön aloitukseen, elämään huumekuviossa ja huumeista irti pyrkimiseen. Huumeiden käytön aloittamiseen liittyviä merkityksiä kuvataan käsitteellä ”lupaukset”, niistä merkityksistä, jotka liittyvät huumeiden käytön ongelmallistumiseen käytetään käsitteitä ”irrallisuus”, ”kiinnittyminen” ja ”kiinnijääminen”. Näihin käsitteisiin ankkuroituvat myös huumekuvioista irrottautumisen ja valtakulttuuriin kiinnittymisen haasteet.

Huumeiden käytön kokeilu- ja aloitusvaiheessa käytön subjektiiviset ja symboliset merkitykset kietoutuvat toisiinsa ja kiinnittävät tytöt huumekuvioihin. Huumeiden käyttö merkityksellistyy lupauksina erottautumisesta ja jännittävyydestä, sukupuoli-identiteetin rajojen laajentamisesta ja koettelemisesta sekä psyykkisen ja sosiaalisen pahanolon torjumisesta. Huumekuviot näyttäytyvät miesvaltaisina marginaalisuutta ja poikkeavuutta symboloivana toimintaympäristönä, houkuttelevana alueena, joka mahdollistaa tavallisesta ja keskiverrosta erottumisen sekä perinteisen naiseuden kyseenalaistamisen.

Kiinnijääminen merkityksellistyy naisten elämässä riippuvuutena huumeista, huumekuvioista sekä niitä ympäröivistä toiminnoista ja ihmisistä, jotka useimmiten ovat huumeita käyttäviä miehiä. Kiinnijäämisvaiheessa sukupuolten väliset valtasuhteet muuttuvat altistaen naiset henkiselle ja psyykkiselle väkivallalle sekä hyväksikäytölle. Kiinnijäämisen toisena puolena on irrallisuus. Irrallisuuden kokemus merkitsee naisille tunnetta elämän merkityksettömyydestä, autonomian vähenemisestä ja minäkuvan säröilystä. Se konkretisoituu naisten elämässä ruumiillisesti fyysisinä, mentaalisina ja sosiaalisina ongelmina sekä näiden yhteenkietoutumina. Myös yhteys omiin tunteisiin katoaa.

Huumekuvioista irtautumisvaihe on naisille pitkä ja haastava. Ongelmien kohtaaminen ei ole helppoa, koska se edellyttää itsen uudelleen kohtaamista ja paikantamista. Elämä huumekuvioissa merkityksellistyy jälleen uudella tavalla. Käytön aiheuttamat syyllisyyden ja häpeän tunteet, jotka ovat syöpyneet syvälle itseen, aiheuttavat kokemuksen leimautumisesta: ulkopuolisuudesta, toiseudesta ja erilaisuudesta. Väkivalta ja hyväksikäyttökokemukset ovat siirtyneet osaksi naisen sukupuoli-identiteettiä liaten sitä. Irtautumisen yhteydessä lapsuusajan traumaattiset kokemukset ja huumekuvioissa tapahtuneet ikävät asiat, kuten kavereiden kuolemat, nousevat pintaan. Näiden asioiden kohtaamiseen ja läpikäymiseen naiset tarvitsevat paljon tukea. Tämä asettaa yhteiskunnalle haasteen kehittää naisille omia kuntoutusmuotoja ja -paikkoja, joissa huomioidaan naisten huumeiden käytön erityispiirteet ja mahdollistetaan identiteettiä säröilyttäneiden kipupisteiden työstäminen sekä annetaan tilaa eheytymiselle.

The present study builds up a broad picture of young women’s drug use and life in the drug scene at different stages of the female life course as a gender-related, psychosocial and cultural issue. The sensitive research approach and the phenomenological viewpoint on female drug use guide the research process giving a visible form both to women’s own experiences of this sensitive and taboo-related phenomenon and to the meanings they attach to them. The study sets out to explore the following questions: What kinds of meanings does drug use take on in a woman’s life? How does drug use develop a female identity and become part of it? What kinds of factors are involved in breaking away from the drug scene? The theoretic-methodological commitment of the study is that of phenomenological wondering, which aims at the greatest possible openness to a very sensitive phenomenon without being bound to any specific pre-set theory.

The research material consists of the autobiographical interviews of 15 young female drug users. All of them have gone through rehabilitation either in outpatient or residential care or both. The women are between 17 and 27 years of age and they are living through different stages in life: some adolescence, some early adulthood and some motherhood. Even though the interviewees’ drug use can be classified as problem use, it has not always remained the same in their lives but varied in form and context. The reason for choosing women of different ages and from different stages of life is to show the diverse picture of the meanings drug use takes. The examination is divided into three phases: getting involved, living in the drug scene and attempts at breaking away. Meanings related to the first phase are described through the concept ”promises”, whereas the concepts ”detachment”, ”attachment” and ”getting caught” describe the phase where drug use emerges as a problem. These are the very same concepts that the challenges posed by breaking away from the drug scene and attachment to the mainstream culture are anchored in.

In the initial phase of experimenting with drugs and getting involved in the drug scene, the subjective and symbolic meanings of drug use intertwine and serve to attach the girls to the drug scene. Drug use gets its meaning through promises of standing out, excitement, pushing and extending the boundaries of sexual identity, and preventing mental and social ill-being. The drug scene appears as a male-dominated operating environment symbolising marginality and deviation from the norms, as an alluring area which makes it possible to stand out from the ordinary and the average and to throw traditional womanhood into question.

Getting caught gets its meaning in the women’s lives as an addiction to drugs, the drug scene and the activities and other people, mainly male drug users, involved in it. In the getting caught phase the patterns of dominance change exposing women to mental and physical violence and exploitation. The flip side of getting caught is detachment. The experience of detachment means various things to women ranging from the feeling of life’s interminable insignificance and of diminished autonomy to that of cracking self-image. It becomes concrete in the women’s lives as bodily physical, mental and social problems and as combinations of these. Women also lose contact with their own emotions.

The phase of breaking away from the drug scene is very long and challenging for women. Confronting one’s problems is not easy since it requires that the self is located and the contact is re-established. Life in the drug scene gets yet another meaning. The feelings of shame and guilt caused by drug use and etched deep in the self bring about the experience of being branded for life: outsiderness, otherness and being different. Violence and experiences of exploitation have become part of the woman’s sexual identity staining it. In this phase, traumatic childhood experiences re-emerge as well as and any tragic incidents in the drug scene, such as the deaths of one’s fellow drug users. Women need a lot of support in facing and processing these things. This represents a serious challenge to society to develop rehabilitation programmes and facilities for women which take notice of the special features of female drug use and make it possible for women to work on the painful experiences that have cracked their self and which create time and space for recovery and recuperation.