Taiteen ja sosiaalisen työn rajalla : kohtauspaikkana draama

Abstract

Taiteen ja sosiaalisen työn rajalle sijoittuvan tutkimuksen temaattisen kontekstin muodostaa refleksiivisyystendenssin sävyttämä jälkitraditionaalinen aika. Yhteiskunnan rakenteet ja institutionaaliset käytännöt muovautuvat uudelleen, mikä heijastuu yksilötasolla elämän ennustettavuuden ja hallittavuuden vaikeutumisena. Muutos lisää yksilöön kohdistuvia refleksiivisyyden, valintakompetenssin ja elämän suunnittelun vaatimuksia. Aikalaiskeskusteluissa refleksiivisyys on ymmärretty ensisijaisesti kognitiivisena, yksilön tietoiseen ajatteluun perustuvana kykynä määrittää paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Refleksiivisyyden kognitiivista painotusta on kritisoitu. Taiteelle ominaisen esteettisen refleksiivisyyden on arvioitu tarjoavan paremmin tässä ajassa tarvittavia konkreettisia refleksiivisyyden malleja.

Kaksitasoisessa tutkimustehtävässä pyrin ymmärtämään, millainen sosiaalisen todellisuuden kokemisen ja ymmärtämisen tapa draama taidemuotona on. Sen pohjalta reflektoin, mitä mahdollisuuksia draaman olemus avaa sosiaaliselle työlle ja siihen sisältyvän sosiaalisen ymmärtämiselle. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat sosionomiopiskelijoiden kirjalliset itsearvioinnit kokemuksista, joita heille syntyi William Goldingin Kärpästen herra -teoksen pohjalta transformoidusta draamatyöskentelystä taidelähtöisten yhteisötyön menetelmien opinnoissa.

Kiinnitän tutkimuksen fenomenologiseen tieteenfilosofiaan ja taiteenfilosofiaan. Juuri fenomenologeja on kiinnostanut taide alkuperäisimmän kokemuksen tavoittamisessa. Edmund Husserlin tietoisuuden intentionaalisuus ja kokemuksen merkitysrakenteet sekä Martin Heideggerin taideteoksen ontologia ja olemisen sosiaalisuus muodostavat perustan taiteen, draaman ja sosiaalisen työn yhteyden tutkimiselle. Draaman ymmärrän tutkimuksessa osallistuvana taidemuotona, joka soveltaa teatteritaiteen konventioita ja työtapoja. Taidetta lähestyn kulttuurisesti rakentuneena kokemisen ja ymmärtämisen tapana, jossa mimeettinen kyky on keskeinen. Se avaa ihmiselle mahdollisuuden taiteen kieleen kuvitteluna, ilmaisuna, kokemuksena ja tulkintana. Sosiaalisella työllä tarkoitan ammatillista toimintaa, jonka tavoitteena on ihmisen voimavarojen, toimintamahdollisuuksien ja autonomian vahvistaminen ja sosiaalisen tuen kohdistaminen vaikeiden elämäntilanteiden voittamiseen.

Tutkimustehtävä sijoittuu taiteentutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen rajapinnalle. Tämä vaikuttaa metodologisiin ja metodisiin ratkaisuihin. Sovellan husserlilaisen fenomenologian deskriptiivistä metodia draamakokemusten empiirisessä analyysissä ja Derek Layderin sosiaalitutkimuksen metodologista lähestymistapaa empiiristen tulosten ja teorian dialogeissa. Teoreettisten reflektioiden konteksteina käytän draaman, fenomenologisen taiteenfilosofian sekä inhimillisen ja sosiaalisen toiminnan teoreettisia keskusteluja sosiaaliseen työhön suhteutettuna. Draamaa ja sen sosiaaliselle työlle avaamia mahdollisuuksia koskeva teoreettinen ymmärrys rakentuu dialogeissa vaiheittain muistuttaen Layderin mukautetun teorian, Adaptive Theory, kehittymistä.

Tutkimuksen tuloksista ensimmäinen on deskriptio draamakokemusten yleisestä merkitysrakenteesta, joka on empiirisesti ilmenevän draaman olemus. Toinen tulos on synteesi empiirisesti ilmenevän ja teoreettisesti reflektoidun draaman olemuksesta sosiaalisen todellisuuden kokemisen ja ymmärtämisen tapana. Draaman olemus taidelähtöisenä toimintana on sen tapahtumaluonteisuudessa ja toimintaluonteisuudessa. Ihmisen todellisuussuhteella ja toiminnalla on keskeinen merkitys draamassa. Todellisuussuhde ymmärretään merkityssuhteena ja mahdollisuussuhteena, mikä luo perustan ihmisen toisin toimimiselle. Fiktiivisen todellisuuden ja reaalisen todellisuuden samanaikaisessa läsnäolossa toteutuu draaman toimintaluonteinen olemus osallistujien sosiaalisena, taidelähtöisenä toimintatapana ja siihen sisään rakentuneena inhimillisen toiminnan tutkimisen metodina. Perusolemukseltaan inhimillinen toiminta vaikuttaa universaalilta, tarkastellaanpa sitä draaman tai toiminnan teorian toisistaan poikkeavilla metodeilla.

Kolmas tulos on synteesi draaman olemuksen avaamista mahdollisuuksista sosiaaliselle työlle ja sosiaalisen reflektiiviselle ymmärtämiselle. Tutkimuksen johtopäätös on, että draama taidemuotona tarjoaa sosiaaliselle työlle sen itseymmärrystä rakentavia sisällöllisiä ja menetelmällisiä mahdollisuuksia. Mahdollisuudet avautuvat draaman todellisuuskäsityksen, ihmisen toiminnan sekä sosiaalisen ontologian ja monitasoisuuden ymmärtämisen kautta.

Draaman ydinajatus, ihmisen mahdollisuus toimia toisin, on myös sosiaalisen työn metodologinen ja praktinen lähtökohta. Ontologisen perustan ajattelulle luovat ihmisen todellisuussuhteen ymmärtäminen merkityssuhteena ja mahdollisuussuhteena sekä ihmisen toimintaan vaikuttavien subjektiivisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden ymmärtäminen ei-deterministisenä. Toisin toimimista tavoittelevan sosiaalisen työn tehtävänä on asiakkaan intentionaalisen toiminnan tukeminen, jotta asiakas saa voimavaransa, mahdollisuutensa ja toimintakykynsä täysimääräisesti käyttöönsä. Kyse on yksilö- ja yhteiskuntatasolla tapahtuvasta sosiaalisesta muutostyöstä, joka kohdistuu sekä yksilön toimintaan ja sen yhteiskunnallisiin ehtoihin. Draaman metodinen erityisyys on sen osallistavassa ja kokeilevassa toimintatavassa, joka voi vahvistaa ihmisen refleksiokykyä ja avata vaihtoehtoja toisin toimimiseen.

This research focuses on the interface between art and social welfare work. Its thematic context relates to the post-traditional period characterized by a tendency for reflexivity. Societal structures and institutional practices are changing, which makes it more difficult for the individual to predict and control life. The change increases the number of requirements imposed on the individual in terms of reflexivity, selection competence, and life planning. In coeval discussions reflexivity has primarily been understood as a cognitive ability to define one’s place in the changing world. The cognitive bias has been criticized, whereas the intrinsic aesthetic reflexivity of art has instead been assessed to be a better source for concrete reflexivity models that are needed today.

Through the two-level research question I strive to examine drama as a form of art providing a means to experience and comprehend social reality. Based on this, I reflect on the possibilities that the essence of drama provides for social welfare work and for its constituent, social understanding. The empirical data consists of self-evaluations written by social welfare students regarding their experiences of drama work carried out as part of their studies of art-based community work methods. The drama work was based on William Golding’s book Lord of the Flies.

The research is anchored in phenomenological philosophy of science and philosophy of art. Phenomenologists have paid attention to the role of art in pursuing the most original experience. Edmund Husserl’s intentionality of consciousness and meaning structures of experience as well as Martin Heidegger’s ontology of an artwork and social nature of being form a basis for this research on the connection between art, drama, and social welfare work. I regard drama as a participatory art form that applies the conventions and practices of theatre. As for art, I approach it as a culturally constructed way of experiencing and understanding, where mimetic skills are essential. This enables a person to engage in the language of art through imagination, expression, experience, and interpretation. By social welfare work I refer to occupational activity aimed at strengthening a person’s resources, possibilities for action, and autonomy and at targeting social support to tackle difficult life situations.

The research question relates to the interface between art research and social research. This affects the methodological and methodical solutions. I apply the descriptive method of Husserlian phenomenology in the empirical analysis of the drama experiences and Derek Layder’s methodological approach to social research in the dialogues on the empirical results and theory. The contexts of the theoretical reflections consist of theory-based discussions on drama, phenomenological philosophy of art, and human and social activity in relation to social welfare work. A theoretical understanding of drama and its potential in social welfare work is constructed phase-by-phase through dialogue along the lines of the development of Layder’s adaptive theory.

The first research result is a description of the general meaning structure of drama experiences, which is the essence of empirically manifested drama. The second result is a synthesis of the essence of empirically manifested and theoretically reflected drama as a way to experience and understand social reality. The essence of drama as art-based activity lies in its event and activity orientation. The meaning of a person’s action and relation to reality is crucial in drama. A person’s relation to reality is considered as a meaning relation and a possibility relation, creating the basis for acting differently. The action-oriented essence of drama is realised in the coexistence of fictive reality and reality as the participants’ social, art-based way of action and as a study method of human action built into it. The essence of human action appears universal – whether examined through the methods of drama theory or through the methods of action theory.

The third result is a synthesis of the possibilities offered by the essence of drama for social welfare work and for socially reflective understanding. As a conclusion, drama as a form of art provides social welfare work with contextual and methodological possibilities that help construct self-understanding. The possibilities become available through the perception of reality, through human action, and through the understanding of social ontology and multilayeredness.

The core concept of drama, an opportunity to act differently, is also the methodological and practical foundation of social welfare work. The ontological basis for thinking stems from viewing a person’s reality relation as a meaning relation and as a possibility relation, and from understanding the subjective and societal factors that affect a person’s action as non-deterministic. The task of social welfare work that pursues acting differently is to support intentional action in order to enable clients to fully exploit their resources, possibilities, and agency. It means work which is carried out on the individual and societal levels to effect societal change and which is targeted at individual action and its societal conditions. The methodic uniqueness of drama lies in its participatory and experiential way of action that may strengthen a person’s reflection skills and provide ways to act differently.