Taiteen ja sosiaalisen työn rajalla : kohtauspaikkana draama
Honkakoski, Arja (2017)
Honkakoski, Arja
Lapin yliopisto
2017
ISBN:978-952-484-950-0
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-950-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-950-0
Tiivistelmä
Taiteen ja sosiaalisen työn rajalle sijoittuvan tutkimuksen temaattisen kontekstin muodostaa refleksiivisyystendenssin sävyttämä jälkitraditionaalinen aika. Yhteiskunnan rakenteet ja institutionaaliset käytännöt muovautuvat uudelleen, mikä heijastuu yksilötasolla elämän ennustettavuuden ja hallittavuuden vaikeutumisena. Muutos lisää yksilöön kohdistuvia refleksiivisyyden, valintakompetenssin ja elämän suunnittelun vaatimuksia. Aikalaiskeskusteluissa refleksiivisyys on ymmärretty ensisijaisesti kognitiivisena, yksilön tietoiseen ajatteluun perustuvana kykynä määrittää paikkaansa muuttuvassa maailmassa. Refleksiivisyyden kognitiivista painotusta on kritisoitu. Taiteelle ominaisen esteettisen refleksiivisyyden on arvioitu tarjoavan paremmin tässä ajassa tarvittavia konkreettisia refleksiivisyyden malleja.
Kaksitasoisessa tutkimustehtävässä pyrin ymmärtämään, millainen sosiaalisen todellisuuden kokemisen ja ymmärtämisen tapa draama taidemuotona on. Sen pohjalta reflektoin, mitä mahdollisuuksia draaman olemus avaa sosiaaliselle työlle ja siihen sisältyvän sosiaalisen ymmärtämiselle. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat sosionomiopiskelijoiden kirjalliset itsearvioinnit kokemuksista, joita heille syntyi William Goldingin Kärpästen herra -teoksen pohjalta transformoidusta draamatyöskentelystä taidelähtöisten yhteisötyön menetelmien opinnoissa.
Kiinnitän tutkimuksen fenomenologiseen tieteenfilosofiaan ja taiteenfilosofiaan. Juuri fenomenologeja on kiinnostanut taide alkuperäisimmän kokemuksen tavoittamisessa. Edmund Husserlin tietoisuuden intentionaalisuus ja kokemuksen merkitysrakenteet sekä Martin Heideggerin taideteoksen ontologia ja olemisen sosiaalisuus muodostavat perustan taiteen, draaman ja sosiaalisen työn yhteyden tutkimiselle. Draaman ymmärrän tutkimuksessa osallistuvana taidemuotona, joka soveltaa teatteritaiteen konventioita ja työtapoja. Taidetta lähestyn kulttuurisesti rakentuneena kokemisen ja ymmärtämisen tapana, jossa mimeettinen kyky on keskeinen. Se avaa ihmiselle mahdollisuuden taiteen kieleen kuvitteluna, ilmaisuna, kokemuksena ja tulkintana. Sosiaalisella työllä tarkoitan ammatillista toimintaa, jonka tavoitteena on ihmisen voimavarojen, toimintamahdollisuuksien ja autonomian vahvistaminen ja sosiaalisen tuen kohdistaminen vaikeiden elämäntilanteiden voittamiseen.
Tutkimustehtävä sijoittuu taiteentutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen rajapinnalle. Tämä vaikuttaa metodologisiin ja metodisiin ratkaisuihin. Sovellan husserlilaisen fenomenologian deskriptiivistä metodia draamakokemusten empiirisessä analyysissä ja Derek Layderin sosiaalitutkimuksen metodologista lähestymistapaa empiiristen tulosten ja teorian dialogeissa. Teoreettisten reflektioiden konteksteina käytän draaman, fenomenologisen taiteenfilosofian sekä inhimillisen ja sosiaalisen toiminnan teoreettisia keskusteluja sosiaaliseen työhön suhteutettuna. Draamaa ja sen sosiaaliselle työlle avaamia mahdollisuuksia koskeva teoreettinen ymmärrys rakentuu dialogeissa vaiheittain muistuttaen Layderin mukautetun teorian, Adaptive Theory, kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksista ensimmäinen on deskriptio draamakokemusten yleisestä merkitysrakenteesta, joka on empiirisesti ilmenevän draaman olemus. Toinen tulos on synteesi empiirisesti ilmenevän ja teoreettisesti reflektoidun draaman olemuksesta sosiaalisen todellisuuden kokemisen ja ymmärtämisen tapana. Draaman olemus taidelähtöisenä toimintana on sen tapahtumaluonteisuudessa ja toimintaluonteisuudessa. Ihmisen todellisuussuhteella ja toiminnalla on keskeinen merkitys draamassa. Todellisuussuhde ymmärretään merkityssuhteena ja mahdollisuussuhteena, mikä luo perustan ihmisen toisin toimimiselle. Fiktiivisen todellisuuden ja reaalisen todellisuuden samanaikaisessa läsnäolossa toteutuu draaman toimintaluonteinen olemus osallistujien sosiaalisena, taidelähtöisenä toimintatapana ja siihen sisään rakentuneena inhimillisen toiminnan tutkimisen metodina. Perusolemukseltaan inhimillinen toiminta vaikuttaa universaalilta, tarkastellaanpa sitä draaman tai toiminnan teorian toisistaan poikkeavilla metodeilla.
Kolmas tulos on synteesi draaman olemuksen avaamista mahdollisuuksista sosiaaliselle työlle ja sosiaalisen reflektiiviselle ymmärtämiselle. Tutkimuksen johtopäätös on, että draama taidemuotona tarjoaa sosiaaliselle työlle sen itseymmärrystä rakentavia sisällöllisiä ja menetelmällisiä mahdollisuuksia. Mahdollisuudet avautuvat draaman todellisuuskäsityksen, ihmisen toiminnan sekä sosiaalisen ontologian ja monitasoisuuden ymmärtämisen kautta.
Draaman ydinajatus, ihmisen mahdollisuus toimia toisin, on myös sosiaalisen työn metodologinen ja praktinen lähtökohta. Ontologisen perustan ajattelulle luovat ihmisen todellisuussuhteen ymmärtäminen merkityssuhteena ja mahdollisuussuhteena sekä ihmisen toimintaan vaikuttavien subjektiivisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden ymmärtäminen ei-deterministisenä. Toisin toimimista tavoittelevan sosiaalisen työn tehtävänä on asiakkaan intentionaalisen toiminnan tukeminen, jotta asiakas saa voimavaransa, mahdollisuutensa ja toimintakykynsä täysimääräisesti käyttöönsä. Kyse on yksilö- ja yhteiskuntatasolla tapahtuvasta sosiaalisesta muutostyöstä, joka kohdistuu sekä yksilön toimintaan ja sen yhteiskunnallisiin ehtoihin. Draaman metodinen erityisyys on sen osallistavassa ja kokeilevassa toimintatavassa, joka voi vahvistaa ihmisen refleksiokykyä ja avata vaihtoehtoja toisin toimimiseen.
Kaksitasoisessa tutkimustehtävässä pyrin ymmärtämään, millainen sosiaalisen todellisuuden kokemisen ja ymmärtämisen tapa draama taidemuotona on. Sen pohjalta reflektoin, mitä mahdollisuuksia draaman olemus avaa sosiaaliselle työlle ja siihen sisältyvän sosiaalisen ymmärtämiselle. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat sosionomiopiskelijoiden kirjalliset itsearvioinnit kokemuksista, joita heille syntyi William Goldingin Kärpästen herra -teoksen pohjalta transformoidusta draamatyöskentelystä taidelähtöisten yhteisötyön menetelmien opinnoissa.
Kiinnitän tutkimuksen fenomenologiseen tieteenfilosofiaan ja taiteenfilosofiaan. Juuri fenomenologeja on kiinnostanut taide alkuperäisimmän kokemuksen tavoittamisessa. Edmund Husserlin tietoisuuden intentionaalisuus ja kokemuksen merkitysrakenteet sekä Martin Heideggerin taideteoksen ontologia ja olemisen sosiaalisuus muodostavat perustan taiteen, draaman ja sosiaalisen työn yhteyden tutkimiselle. Draaman ymmärrän tutkimuksessa osallistuvana taidemuotona, joka soveltaa teatteritaiteen konventioita ja työtapoja. Taidetta lähestyn kulttuurisesti rakentuneena kokemisen ja ymmärtämisen tapana, jossa mimeettinen kyky on keskeinen. Se avaa ihmiselle mahdollisuuden taiteen kieleen kuvitteluna, ilmaisuna, kokemuksena ja tulkintana. Sosiaalisella työllä tarkoitan ammatillista toimintaa, jonka tavoitteena on ihmisen voimavarojen, toimintamahdollisuuksien ja autonomian vahvistaminen ja sosiaalisen tuen kohdistaminen vaikeiden elämäntilanteiden voittamiseen.
Tutkimustehtävä sijoittuu taiteentutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen rajapinnalle. Tämä vaikuttaa metodologisiin ja metodisiin ratkaisuihin. Sovellan husserlilaisen fenomenologian deskriptiivistä metodia draamakokemusten empiirisessä analyysissä ja Derek Layderin sosiaalitutkimuksen metodologista lähestymistapaa empiiristen tulosten ja teorian dialogeissa. Teoreettisten reflektioiden konteksteina käytän draaman, fenomenologisen taiteenfilosofian sekä inhimillisen ja sosiaalisen toiminnan teoreettisia keskusteluja sosiaaliseen työhön suhteutettuna. Draamaa ja sen sosiaaliselle työlle avaamia mahdollisuuksia koskeva teoreettinen ymmärrys rakentuu dialogeissa vaiheittain muistuttaen Layderin mukautetun teorian, Adaptive Theory, kehittymistä.
Tutkimuksen tuloksista ensimmäinen on deskriptio draamakokemusten yleisestä merkitysrakenteesta, joka on empiirisesti ilmenevän draaman olemus. Toinen tulos on synteesi empiirisesti ilmenevän ja teoreettisesti reflektoidun draaman olemuksesta sosiaalisen todellisuuden kokemisen ja ymmärtämisen tapana. Draaman olemus taidelähtöisenä toimintana on sen tapahtumaluonteisuudessa ja toimintaluonteisuudessa. Ihmisen todellisuussuhteella ja toiminnalla on keskeinen merkitys draamassa. Todellisuussuhde ymmärretään merkityssuhteena ja mahdollisuussuhteena, mikä luo perustan ihmisen toisin toimimiselle. Fiktiivisen todellisuuden ja reaalisen todellisuuden samanaikaisessa läsnäolossa toteutuu draaman toimintaluonteinen olemus osallistujien sosiaalisena, taidelähtöisenä toimintatapana ja siihen sisään rakentuneena inhimillisen toiminnan tutkimisen metodina. Perusolemukseltaan inhimillinen toiminta vaikuttaa universaalilta, tarkastellaanpa sitä draaman tai toiminnan teorian toisistaan poikkeavilla metodeilla.
Kolmas tulos on synteesi draaman olemuksen avaamista mahdollisuuksista sosiaaliselle työlle ja sosiaalisen reflektiiviselle ymmärtämiselle. Tutkimuksen johtopäätös on, että draama taidemuotona tarjoaa sosiaaliselle työlle sen itseymmärrystä rakentavia sisällöllisiä ja menetelmällisiä mahdollisuuksia. Mahdollisuudet avautuvat draaman todellisuuskäsityksen, ihmisen toiminnan sekä sosiaalisen ontologian ja monitasoisuuden ymmärtämisen kautta.
Draaman ydinajatus, ihmisen mahdollisuus toimia toisin, on myös sosiaalisen työn metodologinen ja praktinen lähtökohta. Ontologisen perustan ajattelulle luovat ihmisen todellisuussuhteen ymmärtäminen merkityssuhteena ja mahdollisuussuhteena sekä ihmisen toimintaan vaikuttavien subjektiivisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden ymmärtäminen ei-deterministisenä. Toisin toimimista tavoittelevan sosiaalisen työn tehtävänä on asiakkaan intentionaalisen toiminnan tukeminen, jotta asiakas saa voimavaransa, mahdollisuutensa ja toimintakykynsä täysimääräisesti käyttöönsä. Kyse on yksilö- ja yhteiskuntatasolla tapahtuvasta sosiaalisesta muutostyöstä, joka kohdistuu sekä yksilön toimintaan ja sen yhteiskunnallisiin ehtoihin. Draaman metodinen erityisyys on sen osallistavassa ja kokeilevassa toimintatavassa, joka voi vahvistaa ihmisen refleksiokykyä ja avata vaihtoehtoja toisin toimimiseen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [352]