”Niin monta rautaa tulessa” : aktiivinen kansalaisuus järjestöaktiivien yliopisto-opiskelijoiden kertomana
Ansala, Liisa (2017)
Lapin yliopisto
2017
ISBN:978-952-484-954-8
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-954-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-954-8
Tiivistelmä
Nuorten aktiivinen kansalaisuus on yksi tämän päivän yhteiskunnallisen keskustelun aiheita. Nuorten aktiivisuuden laskusta ollaan huolissaan, minkä vuoksi aktiivisena kansalaisena kehittymisen väyliä ja tukikeinoja etsitään jatkuvasti. Yliopistoissa tapahtuvaan opiskelijajärjestötoimintaan osallistuminen on yksi esimerkki nuorten aktiivisesta kansalaisuudesta. Tässä tutkimuksessa perehdyttiin järjestöaktiivien yliopisto-opiskelijoiden kuvauksiin heidän osallistumisestaan järjestötoimintaan tarkoituksena tarkastella, millaisena aktiivisena kansalaisuutena yliopistojen järjestötoiminta näyttäytyy järjestöaktiivien opiskelijoiden kertomana. Tätä pääkysymystä tarkasteltiin neljän osatutkimuksen avulla, joille kullekin on asetettu omat tutkimustehtävänsä ja -kysymyksensä. Tutkimuksen pääkysymystä lähestyttiin järjestötoimintaan tulon ja motivaation näkökulmasta (osatutkimus I), järjestötoiminnassa oppimisen näkökulmasta (osatutkimus II), järjestötoiminnassa kohdattujen haasteiden näkökulmasta (osatutkimus III) ja yliopistoaktiivien näkemyksistä itsestään tulevaisuuden työelämässä (osatutkimus IV).
Tutkimuksen teoreettisessa taustassa avataan ensinnäkin aktiivisen kansalaisuuden käsite ja yliopisto-opiskelu omanlaisena elämänvaiheenaan. Järjestötoiminnassa oppimista tarkastellaan kokemuksellisen oppimisen mallin ja demokratiataitojen käsitteen näkökulmista. Järjestötoiminnassa kohdattavien haasteiden ja niistä selviytymisen tarkastelua taustoitetaan nuoruuden myönteisen kehittymisen sekä vahvuuksien ja resurssien teorioilla. Järjestötoiminnassa tapahtuvaa kehitystä tarkastellaan sosiaalisten, emotionaalisten, toiminnallisten ja tiedollisten positiivisen kehityksen resursseihin peilaten. Sosiaalis-kognitiivinen urateoria muodostaa pohjan työelämäodotusten analyysille. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jossa hyödynnettiin narratiivisen tutkimuksen menetelmiä. Aineistonkeruun tavoitteena oli saavuttaa yliopistoaktiivien henkilökohtaiset kertomukset kokemuksistaan ja toiminnastaan järjestöissä. Tutkimuksen aineisto koostui kahdesta aineisto-osasta: kirjallisista kertomuksista (N=48 järjestöaktiivia) ja henkilökohtaisista haastatteluista (N=12 ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaa). Aineistojen analyyseissä hyödynnettiin narratiivisen tutkimuksen analyysimenetelmiä. Kirjallista aineistoa käytettiin osatutkimuksissa I ja IV. Haastatteluaineistoa hyödynnettiin osatutkimuksissa II, III ja IV.
Järjestötoimintaan mukaan tulon syyt ja motivaatiotekijät voitiin luokitella viiteen kategoriaan: sosiaalisiin merkityksiin, osallisuuden ja vaikuttamisen haluun, järjestöaktiivisuuden antaman kokemuksen ja hyödyn arvostukseen, elämäntapaan ja sattumiin. Järjestötoiminnassa oppimista puolestaan tapahtui neljässä erilaisessa taitokategoriassa, jotka olivat kommunikaatiotaidot, yhteistyötaidot, päätöksentekotaidot ja poliittisen osallistumisen taidot. Lisäksi järjestötoiminnassa opitaan monipuolisia käytännön taitoja järjestöjen arjen pyörittämiseksi.
Järjestötoiminnassa kohdataan myös haasteita. Järjestöaktiivit kuvasivat kognitiivisia haasteita, kuten jaksamista, sosiaalisia haasteita, joita ilmeni muiden ihmisten kanssa työskenneltäessä, toiminnallisia haasteita, kuten järjestötoiminnan sääntöjen ja normien omaksuminen, sekä emotionaalisina haasteina toiminnassa esiin tulleita negatiivisia tunteita. Toimijat kuvasivat myös tapojaan haasteista selviytymiseksi, jotka osoittavat positiivisten voimavarojen olemassaoloa ja kehittymistä. Järjestötoiminnassa kartutetut konkreettiset työelämätaidot pönkittivät järjestöaktiivien minäpystyvyyden tunnetta. Lisäksi opiskelijat kertoivat järjestötoiminnan edistävän opintoja nostamalla opiskelumotivaatiota. Järjestötoiminnan arvioitiin myös edistävän työnhakua muun muassa siinä muodostettujen sosiaalisten verkostojen avulla.
Tutkimuksen perusteella yliopistojen tulisi entistä enemmän kannustaa opiskelijoita aktiiviseen kansalaisuuteen ja järjestötoimintaan. Järjestötoiminnan moninaiset hyödyt pitäisi tunnistaa ja tunnustaa osana korkeakoulutusta nykyistä paremmin. Sosiaaliset suhteet saavat järjestötoiminnassa korostetun roolin niin hyvässä kuin pahassa. Opiskelijoiden yhdessä toimiminen ei ole aina ruusuilla tanssimista. Positiivisen järjestökulttuurin luominen on omiaan edistämään oppimista, uusien toimijoiden mukaan tulemista sekä tuomaan esiin kaikkia niitä järjestötoiminnan hyviä piirteitä, joita aktiiviseen kansalaisuuteen liittyy.
Järjestötoiminnassa oppimisessa korostuu kokemuksien kautta oppiminen. Nykyisestä toiminnasta puuttuu kuitenkin suunnitelmallisuuden elementti. Siten järjestöaktiivit eivät välttämättä huomaa järjestötoiminnan hyötyjä tai pahimmillaan ne voivat jopa jäädä toteutumatta osaamisen ja oppimisen reflektoinnin ja työkalujen puuttuessa. Korkeakoulutukseen kohdistuvat paineet suorastaan edellyttävät epämuodollisen oppimisen tunnistamista ja tunnustamista. Järjestöaktiivit oppivat toiminnassa arvokkaita taitoja ja kokevat olevansa valmiimpia kohtaamaan työelämän haasteet. Järjestötoiminnasta voisi huolellisella työllä tulla saumaton osa yliopistojen oppimisympäristöä ja työelämää. Myös tulevien työnantajien näkökulmasta olisi aiheellista sanallistaa järjestötoiminnassa tapahtuva oppiminen. Aktiiviseksi kansalaiseksi ei synnytä automaattisesti, vaan se on oppimisprosessi, joka tässä tutkimuksessa kuvattiin eri näkökulmista. Järjestötoiminta on omiaan synnyttämään aktiivisen kansalaisuuden taitoja nuorissa ihmisissä. Young people’s active citizenship is one of the most topical issues in today’s societal discourse. The decrease in their activity is worrying, and therefore new ways to develop as active citizens and support the development are constantly searched. Participation in student activism in universities is one example of young people’s active citizenship. This study focused on university students’ descriptions of their participation in student activism. The purpose was to analyze how student activism in universities resemble active citizenship when described by student activists themselves. This main research task was studied in four sub-studies that each had their own research tasks and questions: reasons for and motivation to participate in student activism (study I); learning in student activism (study II); challenges faced in student activism (study III); and student activists’ perceptions of themselves as future employees (study IV).
The theoretical background of the research focused first on the concept of active citizenship and university studies as a phase of life. In organizational activities, learning was viewed from the perspectives of experiential learning and democracy skills. Challenges faced in student activism and the means of coping with them were analyzed by leaning on theories about positive development and strengths and resources. Positive social, emotional, functional, and cognitive resources formed the basis of viewing development in student activism. The social-cognitive career theory was used for analyzing students’ expectations of their future careers.
This was a qualitative research that employed the approach and methods of narrative research. The purpose of the data collection was to hear student activists’ personal narratives about their experiences and work in student organizations. The data comprised two parts: written narratives (N=48 student activists) and personal interviews (N=12 chair persons of student unions). The data analyses employed narrative analyzing methods. The written narratives were used as data in sub-studies I and IV, and the interview data in sub-studies II, III, and IV.
Reasons for and motivation to participate in student activism could be categorized into five categories: social motives; urge to participate and influence; appreciation of the experience and benefits from student activism; activism as a life style; and coincidence. Learning in student activism occurred in four skill areas that were communication skills, collaboration skills, decision-making skills, and political participation skills. In addition, student activists had learned various practical skills that were needed in the everyday work in student organizations.
Students had also faced challenges in student activism. They described cognitive challenges, such as coping; social challenges that occurred for example when working with other activists; functional challenges, such as adopting the rules and norms of organizational activities; and emotional challenges, such as negative feelings related to activities. Student activists also described their coping with challenges, which proved that they possessed and developed positive resources.
The concrete work skills seemed to boost student activists’ sense of self-efficacy. Furthermore, they reported that student activism enhanced their studies because participation in it also increased their motivation to study. Student activists also expected that student activism would enhance their employment, for example, due to the social networks they had created through student activism.
Based on the findings, universities should encourage students to become active citizens and participate in student activism. The multiple benefits of organizational activities should be better recognized and acknowledge as a part of higher education. Social relationships have an emphasized role in organizational activities—in good and in bad. Students’ mutual collaboration is not always just sunshine. Therefore, creating a positive organizational culture would enhance learning, recruitment of new members, and make visible all the good features of organizational activities that are present in student activism.
Experiential learning typifies learning in organizational activities. However, it is not systematically planned in its current form. It means that student activists do not necessarily recognize the benefits of activism or, at its worst, they do not become fulfilled if students are not able to reflect and recognize their skills and learning. The expectations targeted at higher education downright necessitate the recognition and acknowledgement of informal learning. Student activists learn valuable skills in organizational activities and consider themselves more ready to employment and face related challenges. If carefully planned, student activism could become a seamless part of learning environments of universities and work life. Likewise, it would be important to make the learning that happens in student activism visible also from the perspective of future employers. People do not born as active citizens automatically but becoming one is a learning process, which was described from various perspectives in this study. Student activism is a good way of developing active citizenship skills in young people.
Tutkimuksen teoreettisessa taustassa avataan ensinnäkin aktiivisen kansalaisuuden käsite ja yliopisto-opiskelu omanlaisena elämänvaiheenaan. Järjestötoiminnassa oppimista tarkastellaan kokemuksellisen oppimisen mallin ja demokratiataitojen käsitteen näkökulmista. Järjestötoiminnassa kohdattavien haasteiden ja niistä selviytymisen tarkastelua taustoitetaan nuoruuden myönteisen kehittymisen sekä vahvuuksien ja resurssien teorioilla. Järjestötoiminnassa tapahtuvaa kehitystä tarkastellaan sosiaalisten, emotionaalisten, toiminnallisten ja tiedollisten positiivisen kehityksen resursseihin peilaten. Sosiaalis-kognitiivinen urateoria muodostaa pohjan työelämäodotusten analyysille. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jossa hyödynnettiin narratiivisen tutkimuksen menetelmiä. Aineistonkeruun tavoitteena oli saavuttaa yliopistoaktiivien henkilökohtaiset kertomukset kokemuksistaan ja toiminnastaan järjestöissä. Tutkimuksen aineisto koostui kahdesta aineisto-osasta: kirjallisista kertomuksista (N=48 järjestöaktiivia) ja henkilökohtaisista haastatteluista (N=12 ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaa). Aineistojen analyyseissä hyödynnettiin narratiivisen tutkimuksen analyysimenetelmiä. Kirjallista aineistoa käytettiin osatutkimuksissa I ja IV. Haastatteluaineistoa hyödynnettiin osatutkimuksissa II, III ja IV.
Järjestötoimintaan mukaan tulon syyt ja motivaatiotekijät voitiin luokitella viiteen kategoriaan: sosiaalisiin merkityksiin, osallisuuden ja vaikuttamisen haluun, järjestöaktiivisuuden antaman kokemuksen ja hyödyn arvostukseen, elämäntapaan ja sattumiin. Järjestötoiminnassa oppimista puolestaan tapahtui neljässä erilaisessa taitokategoriassa, jotka olivat kommunikaatiotaidot, yhteistyötaidot, päätöksentekotaidot ja poliittisen osallistumisen taidot. Lisäksi järjestötoiminnassa opitaan monipuolisia käytännön taitoja järjestöjen arjen pyörittämiseksi.
Järjestötoiminnassa kohdataan myös haasteita. Järjestöaktiivit kuvasivat kognitiivisia haasteita, kuten jaksamista, sosiaalisia haasteita, joita ilmeni muiden ihmisten kanssa työskenneltäessä, toiminnallisia haasteita, kuten järjestötoiminnan sääntöjen ja normien omaksuminen, sekä emotionaalisina haasteina toiminnassa esiin tulleita negatiivisia tunteita. Toimijat kuvasivat myös tapojaan haasteista selviytymiseksi, jotka osoittavat positiivisten voimavarojen olemassaoloa ja kehittymistä. Järjestötoiminnassa kartutetut konkreettiset työelämätaidot pönkittivät järjestöaktiivien minäpystyvyyden tunnetta. Lisäksi opiskelijat kertoivat järjestötoiminnan edistävän opintoja nostamalla opiskelumotivaatiota. Järjestötoiminnan arvioitiin myös edistävän työnhakua muun muassa siinä muodostettujen sosiaalisten verkostojen avulla.
Tutkimuksen perusteella yliopistojen tulisi entistä enemmän kannustaa opiskelijoita aktiiviseen kansalaisuuteen ja järjestötoimintaan. Järjestötoiminnan moninaiset hyödyt pitäisi tunnistaa ja tunnustaa osana korkeakoulutusta nykyistä paremmin. Sosiaaliset suhteet saavat järjestötoiminnassa korostetun roolin niin hyvässä kuin pahassa. Opiskelijoiden yhdessä toimiminen ei ole aina ruusuilla tanssimista. Positiivisen järjestökulttuurin luominen on omiaan edistämään oppimista, uusien toimijoiden mukaan tulemista sekä tuomaan esiin kaikkia niitä järjestötoiminnan hyviä piirteitä, joita aktiiviseen kansalaisuuteen liittyy.
Järjestötoiminnassa oppimisessa korostuu kokemuksien kautta oppiminen. Nykyisestä toiminnasta puuttuu kuitenkin suunnitelmallisuuden elementti. Siten järjestöaktiivit eivät välttämättä huomaa järjestötoiminnan hyötyjä tai pahimmillaan ne voivat jopa jäädä toteutumatta osaamisen ja oppimisen reflektoinnin ja työkalujen puuttuessa. Korkeakoulutukseen kohdistuvat paineet suorastaan edellyttävät epämuodollisen oppimisen tunnistamista ja tunnustamista. Järjestöaktiivit oppivat toiminnassa arvokkaita taitoja ja kokevat olevansa valmiimpia kohtaamaan työelämän haasteet. Järjestötoiminnasta voisi huolellisella työllä tulla saumaton osa yliopistojen oppimisympäristöä ja työelämää. Myös tulevien työnantajien näkökulmasta olisi aiheellista sanallistaa järjestötoiminnassa tapahtuva oppiminen. Aktiiviseksi kansalaiseksi ei synnytä automaattisesti, vaan se on oppimisprosessi, joka tässä tutkimuksessa kuvattiin eri näkökulmista. Järjestötoiminta on omiaan synnyttämään aktiivisen kansalaisuuden taitoja nuorissa ihmisissä.
The theoretical background of the research focused first on the concept of active citizenship and university studies as a phase of life. In organizational activities, learning was viewed from the perspectives of experiential learning and democracy skills. Challenges faced in student activism and the means of coping with them were analyzed by leaning on theories about positive development and strengths and resources. Positive social, emotional, functional, and cognitive resources formed the basis of viewing development in student activism. The social-cognitive career theory was used for analyzing students’ expectations of their future careers.
This was a qualitative research that employed the approach and methods of narrative research. The purpose of the data collection was to hear student activists’ personal narratives about their experiences and work in student organizations. The data comprised two parts: written narratives (N=48 student activists) and personal interviews (N=12 chair persons of student unions). The data analyses employed narrative analyzing methods. The written narratives were used as data in sub-studies I and IV, and the interview data in sub-studies II, III, and IV.
Reasons for and motivation to participate in student activism could be categorized into five categories: social motives; urge to participate and influence; appreciation of the experience and benefits from student activism; activism as a life style; and coincidence. Learning in student activism occurred in four skill areas that were communication skills, collaboration skills, decision-making skills, and political participation skills. In addition, student activists had learned various practical skills that were needed in the everyday work in student organizations.
Students had also faced challenges in student activism. They described cognitive challenges, such as coping; social challenges that occurred for example when working with other activists; functional challenges, such as adopting the rules and norms of organizational activities; and emotional challenges, such as negative feelings related to activities. Student activists also described their coping with challenges, which proved that they possessed and developed positive resources.
The concrete work skills seemed to boost student activists’ sense of self-efficacy. Furthermore, they reported that student activism enhanced their studies because participation in it also increased their motivation to study. Student activists also expected that student activism would enhance their employment, for example, due to the social networks they had created through student activism.
Based on the findings, universities should encourage students to become active citizens and participate in student activism. The multiple benefits of organizational activities should be better recognized and acknowledge as a part of higher education. Social relationships have an emphasized role in organizational activities—in good and in bad. Students’ mutual collaboration is not always just sunshine. Therefore, creating a positive organizational culture would enhance learning, recruitment of new members, and make visible all the good features of organizational activities that are present in student activism.
Experiential learning typifies learning in organizational activities. However, it is not systematically planned in its current form. It means that student activists do not necessarily recognize the benefits of activism or, at its worst, they do not become fulfilled if students are not able to reflect and recognize their skills and learning. The expectations targeted at higher education downright necessitate the recognition and acknowledgement of informal learning. Student activists learn valuable skills in organizational activities and consider themselves more ready to employment and face related challenges. If carefully planned, student activism could become a seamless part of learning environments of universities and work life. Likewise, it would be important to make the learning that happens in student activism visible also from the perspective of future employers. People do not born as active citizens automatically but becoming one is a learning process, which was described from various perspectives in this study. Student activism is a good way of developing active citizenship skills in young people.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [352]