”Ne voi opita toisilta” : kasvatustieteellinen design-tutkimus maahanmuuttajaoppilaiden osallisuutta edistävistä luokkakäytänteistä
Taskinen, Satu (2017)
Taskinen, Satu
Lapin yliopisto
2017
ISBN:978-952-337-029-6
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-029-6
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-029-6
Tiivistelmä
Maahanmuuttajaoppilaille osallisuuden saavuttaminen suomenkielisessä ryhmässä on ensiarvoista: se lisää halukkuutta opetella kieltä, mikä puolestaan on tärkeää onnistuneelle kotoutumiselle. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli löytää osallisuutta edistäviä käytänteitä sekä tutkia, mitä yhteyksiä osallisuudella ja suomen kielen käytöllä oli koulutyössä. Design-tutkimukseni tarkastelee maahanmuuttajaoppilaiden osallisuuden ilmenemistä ja kehittymistä yhden lukuvuoden aikana, jolloin kehitin ja testasin neljä erilaista osallisuutta edistävää interventiota. Keräsin tutkimuksen aineiston eräässä rovaniemeläisessä peruskoulussa lukuvuonna 2014–2015. Tutkimushenkilöinä olleet maahanmuuttajaoppilaat (N=10, ikä 7–15 vuotta) olivat juuri siirtyneet yleisopetukseen perusopetukseen valmistavasta opetuksesta.
Tutkimuksen pohjana on sosiokulttuurinen oppimiskäsitys ja sen piirissä kehitetty funktionaalinen kielenoppimiskäsitys. Suunnittelin, toteutin ja analysoin tutkimuksen nojautuen Laven ja Wengerin (1991) toimintayhteisöjen teoriaan. Sen mukaan osallisuuteen on kolme tietä: jaettu mielenkiinnon kohde, toiminnallinen yhteisöllisyys ja yhteinen ongelmanratkaisu. Toteutin tutkimukseni operationalisoimalla toimintayhteisöjen teorian neljäksi interventioksi, jotka nimesin seuraavasti: 1) avainhenkilön etsintä istumajärjestelyillä, 2) yhteinen ongelmanratkaisu kieli- ja kulttuurivisassa, 3) ryhmäytysharjoitukset yhteistoiminnan muotona sekä 4) mieliaineen ongelmanratkaisu yhteistoiminnan kirvoittajana. Tutkimuksen alussa tein osallisuuden tason alkuarvioinnin. Tutkimuksen edetessä toteutin väliarviointeja ja havainnoin osallisuuden ilmenemistä ja kehittymistä. Tutkimusperiodin päättyessä tein osallisuuden loppuarvioinnin.
Tutkimustulokset osoittavat, että maahanmuuttajaoppilaalle oli tärkeä löytää avainhenkilö luokasta. Tämän tuella maahanmuuttajaoppilaat saattoivat päästä ensin vuorovaikutukseen ryhmän kanssa, saada sitten aseman ryhmän reunalta ja alkaa edetä kohti ryhmän keskiötä. Tehokas keino edistää osallisuutta oli ohjata oppilaiden työskentelyä istumajärjestyksen avulla. Tutkimushenkilöinä olleiden maahanmuuttajaoppilaiden mielestä oli kannustavaa lähestyä itse valitsemaansa vierustoveria. Oma aktiivisuus sekä osallisuus- ja kommunikointihalukkuus olivat tärkeitä tekijöitä osallisuuden edistymisessä.
Osallisuutta edisti myös sellainen säännöllinen ryhmäyttäminen, jossa oli mahdollista hajottaa luokka pienempiin ryhmiin. Tämä edisti irtautumista luokan perinteisistä rooleista, ja oppilaista tuli avoimempia kohtaamisille. Ryhmäytysharjoitukset tuottivat runsaasti vuorovaikutuskokemuksia ja osaaja−oppija-suhteita, jotka edistivät suomen kielen käyttöä. Toisaalta tärkeää oli tarjota myös tilanteita, jotka eivät vaatineet suomen kielen osaamista, sillä osalle kynnys suomen kielen puhumiseen oli korkea. Joillekin välituntiaika antoi mahdollisuuden tällaiseen osallisuuteen, vaikkapa vain ryhmän tarkkailijan roolissa. Maahanmuuttajien ohjaaminen mieleiseen välituntitoimintaan edisti osallisuuden kehittymistä.
Osallisuus edistyi myös yhteisten haasteiden parissa silloin, kun maahanmuuttajaoppilaat saivat tarvittaessa tukea pari- ja ryhmätyöskentelyyn. Ongelmanratkaisun lomassa luodut osaaja−oppija-suhteet vaikuttivat myönteisesti osallisuuteen. Samoin merkityksellisiksi osoittautuivat riittävä tuki sekä yhteistoiminnallinen kielitietoinen opetus.
Tutkimus havainnollistaa maahanmuuttajaoppilaiden osallisuuden edistämisen keinoja ja problematiikkaa. Tie toimintayhteisön reunalta keskiöön ei ole aina suoraviivainen, vaan osallisuuden vaatima identiteettityö saattaa johtaa siihen, että maahanmuuttajaoppilas valitsee marginaalisen osallisuuden keskiöön pyrkimisen sijaan. Valmius tavoitella osallisuutta sekä kommunikointihalukkuus on herätettävä ensisijaisesti ryhmään pyrkijässä. Juuri tässä tarvitaan opettajaa osallisuutta synnyttävien tilanteiden havaitsemiseksi ja toteuttamiseksi. Opettajan rooli maahanmuuttajalasten osallisuuden edistäjänä on keskeinen ja varsin vaativa: hän ei voi pakottaa osallisuuteen mutta hän kykenee luomaan osallisuuden tavoittelun mahdollistavia tilanteita. Maahanmuuttajaoppilaan osallisuuden edistymiseksi opettajan on tärkeä kuunnella sekä maahanmuuttajaoppilasta että koko luokkayhteisöä.
Tutkimuksen pohjana on sosiokulttuurinen oppimiskäsitys ja sen piirissä kehitetty funktionaalinen kielenoppimiskäsitys. Suunnittelin, toteutin ja analysoin tutkimuksen nojautuen Laven ja Wengerin (1991) toimintayhteisöjen teoriaan. Sen mukaan osallisuuteen on kolme tietä: jaettu mielenkiinnon kohde, toiminnallinen yhteisöllisyys ja yhteinen ongelmanratkaisu. Toteutin tutkimukseni operationalisoimalla toimintayhteisöjen teorian neljäksi interventioksi, jotka nimesin seuraavasti: 1) avainhenkilön etsintä istumajärjestelyillä, 2) yhteinen ongelmanratkaisu kieli- ja kulttuurivisassa, 3) ryhmäytysharjoitukset yhteistoiminnan muotona sekä 4) mieliaineen ongelmanratkaisu yhteistoiminnan kirvoittajana. Tutkimuksen alussa tein osallisuuden tason alkuarvioinnin. Tutkimuksen edetessä toteutin väliarviointeja ja havainnoin osallisuuden ilmenemistä ja kehittymistä. Tutkimusperiodin päättyessä tein osallisuuden loppuarvioinnin.
Tutkimustulokset osoittavat, että maahanmuuttajaoppilaalle oli tärkeä löytää avainhenkilö luokasta. Tämän tuella maahanmuuttajaoppilaat saattoivat päästä ensin vuorovaikutukseen ryhmän kanssa, saada sitten aseman ryhmän reunalta ja alkaa edetä kohti ryhmän keskiötä. Tehokas keino edistää osallisuutta oli ohjata oppilaiden työskentelyä istumajärjestyksen avulla. Tutkimushenkilöinä olleiden maahanmuuttajaoppilaiden mielestä oli kannustavaa lähestyä itse valitsemaansa vierustoveria. Oma aktiivisuus sekä osallisuus- ja kommunikointihalukkuus olivat tärkeitä tekijöitä osallisuuden edistymisessä.
Osallisuutta edisti myös sellainen säännöllinen ryhmäyttäminen, jossa oli mahdollista hajottaa luokka pienempiin ryhmiin. Tämä edisti irtautumista luokan perinteisistä rooleista, ja oppilaista tuli avoimempia kohtaamisille. Ryhmäytysharjoitukset tuottivat runsaasti vuorovaikutuskokemuksia ja osaaja−oppija-suhteita, jotka edistivät suomen kielen käyttöä. Toisaalta tärkeää oli tarjota myös tilanteita, jotka eivät vaatineet suomen kielen osaamista, sillä osalle kynnys suomen kielen puhumiseen oli korkea. Joillekin välituntiaika antoi mahdollisuuden tällaiseen osallisuuteen, vaikkapa vain ryhmän tarkkailijan roolissa. Maahanmuuttajien ohjaaminen mieleiseen välituntitoimintaan edisti osallisuuden kehittymistä.
Osallisuus edistyi myös yhteisten haasteiden parissa silloin, kun maahanmuuttajaoppilaat saivat tarvittaessa tukea pari- ja ryhmätyöskentelyyn. Ongelmanratkaisun lomassa luodut osaaja−oppija-suhteet vaikuttivat myönteisesti osallisuuteen. Samoin merkityksellisiksi osoittautuivat riittävä tuki sekä yhteistoiminnallinen kielitietoinen opetus.
Tutkimus havainnollistaa maahanmuuttajaoppilaiden osallisuuden edistämisen keinoja ja problematiikkaa. Tie toimintayhteisön reunalta keskiöön ei ole aina suoraviivainen, vaan osallisuuden vaatima identiteettityö saattaa johtaa siihen, että maahanmuuttajaoppilas valitsee marginaalisen osallisuuden keskiöön pyrkimisen sijaan. Valmius tavoitella osallisuutta sekä kommunikointihalukkuus on herätettävä ensisijaisesti ryhmään pyrkijässä. Juuri tässä tarvitaan opettajaa osallisuutta synnyttävien tilanteiden havaitsemiseksi ja toteuttamiseksi. Opettajan rooli maahanmuuttajalasten osallisuuden edistäjänä on keskeinen ja varsin vaativa: hän ei voi pakottaa osallisuuteen mutta hän kykenee luomaan osallisuuden tavoittelun mahdollistavia tilanteita. Maahanmuuttajaoppilaan osallisuuden edistymiseksi opettajan on tärkeä kuunnella sekä maahanmuuttajaoppilasta että koko luokkayhteisöä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [351]