Tavarat tiellä : sosiologinen tutkimus esinesuhteista muutossa
Kinnunen, Veera (2017)
Kinnunen, Veera
Lapin yliopisto
2017
ISBN:978-952-337-033-3
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-033-3
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-033-3
Tiivistelmä
Tutkimuksessani on kyse arkisista esinesuhteista. Tarkastelen esinesuhteita etnografisesti seuraamalla muuttoprosessia eettisenä katkoksena, jossa esineet tulevat kohdatuiksi ja niiden kanssa elämisen totunnaisuus murtuu.
Tutkimus kiinnittyy aikalaiskokemukseen arkisten tavaroiden hallitsemattomasta lisääntymisestä. Keskiverto suomalaisperhe omistaa 10 000–50 000 tavaraa, jotka muodostavat arkielämän huomaamattoman taustan. Yhtäältä suuri osa kotien esineistä on jo suunnittelupöydällä tehty poisheitettäviksi ja korvattaviksi mutta toisaalta myös kestäviksi tarkoitettuja ja merkityksellisiä esineitä on liikaa. Yhä lisääntyvä joukko ei-haluttuja tavaroita on sekä yksittäisten kotien että yhteiskunnan tason ongelma. Tavarat täyttävät niin asunnot ja varastot kuin kierrätyskeskukset ja kaatopaikat. Yhteiskunnan tasolla ylenpalttisuuden synnyttämää jäteongelmaa ratkotaan esimerkiksi pyrkimällä kiertotalouteen, jossa tavarat ja raaka-aineet kiertävät suljetussa kehässä eikä jätettä synny lainkaan. Kiertotalouden näkökulmasta kotien tavarat ovat potentiaalinen materiaaliresurssi, joka pitää saada takaisin kiertoon. Tällainen muutos haastaa totunnaiset tavat asua esineiden kanssa.
Hahmotan asuttua kotia Tim Ingoldia ja Sarah Pinkiä seuraten ajassa ja paikassa tihentyvänä reittien solmukohtana, joka muodostuu käytännöllisessä toiminnassa erilaisten ainesten erirytmisistä liikkeistä. Esineet ovat yhtäältä muodostamassa kodin vyyhdistöä omine ominaisuuksineen, ja toisaalta ihmiset muokkaavat kotivyyhtiään erilaisten esineiden avustuksella. Rutiininomainen elämä esineiden kanssa tulee tutkittavaksi kyseenalaistuessaan. Otan esinesuhteet tarkasteltavaksi muuton muodostamassa asumisen katkoksessa. Rosalyn Diprosea soveltaen esitän, että muutto on eettisesti häiritsevä ruumiillinen kohtaaminen esineiden kanssa. Sovellan esinesuhteisiin Diprosen ruumiillista etiikkaa, joka ei perustu rationaaliseen laskelmointiin ja normatiiviseen ajatteluun vaan esireflektiiviseen affektiivisten, tuntevien ruumiiden kohtaamisiin.
Tutkimuksen teoreettis-metodologisena tehtävänä on hahmotella eiihmiskeskeistä näkökulmaa esinesuhteen etiikalle. Asetun keskusteluun posthumanistisen ja relationaalisten teorioiden sekä feministisen etiikan keskusteluiden kanssa ja kehin niiden pohjalta enemmän kuin inhimillistä ymmärrystä esineiden ja ihmisten välisestä arkisesta suhteesta ja siitä, millä tavalla sitä on mahdollista tutkia. Tutkimusongelmani jakautuu kolmeksi toisiaan täydentäväksi empiiriseksi alakysymykseksi. Ensinnäkin tavoittelen aikalaiseettistä kokemusta kysymällä, millä tavalla esineiden kanssa eletään juuri nyt. Toiseksi tarkennan luopumisen ja jätteisyyden ongelmaan kysymällä, millä tavoin esineitä suljetaan ulos yhteisöjen piiristä. Kolmanneksi kysyn, kuinka esineiden kanssa asetutaan maailmaan.
Monipuolinen etnografinen aineisto koostuu seuraavista toisiaan täydentävistä kokonaisuuksista: 1) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoituskeruu Elämää muuttolaatikoissa (KRA), 2) muuttopäiväkirjat sekä 3) kenttäpäiväkirjat muutoista, joihin olen osallistunut tutkimusprosessin aikana. Analyysivaiheessa täydennän kenttätyössä hyödyntämääni aistietnografista menetelmää affektiivisella luennalla.
Analyysi kohdentuu kolmeen avainkohtaan muuttoprosessissa: karsimiseen, kynnyksen ylittämiseen ja asettumiseen. Tarkastelen asumista esineiden kanssa Ingoldilta lainaamani vyyhdin (meshwork) käsitteen avulla. Analyysin tuloksena osoitan havainnollisesti esineiden sotkuisen vyyhtimäisen luonteen ja sen, kuinka ne muodostavat asuttua kotia yhdessä asujien ja ympäristön kanssa. Vyyhtimäisestä luonteesta johtuen ihmiset kiinnittyvät esineisiin, eivätkä esineet helposti purkaudu materiaaliresurssiksi. Tutkimustulosten pohjalta ehdotan vyyhtiontologiasta kumpuavaa enemmän kuin inhimillistä materiaalietiikkaa, joka tunnistaa vastavuoroisen sidoksellisuuden ja kiinnittymisen aineeseen. Esitän, että kiertoyhteiskunnan tavoite haastaa tunnistamaan myös jätteen kaltaiset ulossuljetut ja ei-halutut materiat hoivan aiheiksi (matter of care). Ehdotan, että tällaisella tunnistamisen käännöksellä on merkittäviä eettis-poliittisia seurauksia. Silloin on väliä paitsi sillä, millä tavoin aineen kanssa jaetaan myös elämä, myös sillä, miten aine jatkaa kulkuaan maailmassa.
Tutkimus kiinnittyy aikalaiskokemukseen arkisten tavaroiden hallitsemattomasta lisääntymisestä. Keskiverto suomalaisperhe omistaa 10 000–50 000 tavaraa, jotka muodostavat arkielämän huomaamattoman taustan. Yhtäältä suuri osa kotien esineistä on jo suunnittelupöydällä tehty poisheitettäviksi ja korvattaviksi mutta toisaalta myös kestäviksi tarkoitettuja ja merkityksellisiä esineitä on liikaa. Yhä lisääntyvä joukko ei-haluttuja tavaroita on sekä yksittäisten kotien että yhteiskunnan tason ongelma. Tavarat täyttävät niin asunnot ja varastot kuin kierrätyskeskukset ja kaatopaikat. Yhteiskunnan tasolla ylenpalttisuuden synnyttämää jäteongelmaa ratkotaan esimerkiksi pyrkimällä kiertotalouteen, jossa tavarat ja raaka-aineet kiertävät suljetussa kehässä eikä jätettä synny lainkaan. Kiertotalouden näkökulmasta kotien tavarat ovat potentiaalinen materiaaliresurssi, joka pitää saada takaisin kiertoon. Tällainen muutos haastaa totunnaiset tavat asua esineiden kanssa.
Hahmotan asuttua kotia Tim Ingoldia ja Sarah Pinkiä seuraten ajassa ja paikassa tihentyvänä reittien solmukohtana, joka muodostuu käytännöllisessä toiminnassa erilaisten ainesten erirytmisistä liikkeistä. Esineet ovat yhtäältä muodostamassa kodin vyyhdistöä omine ominaisuuksineen, ja toisaalta ihmiset muokkaavat kotivyyhtiään erilaisten esineiden avustuksella. Rutiininomainen elämä esineiden kanssa tulee tutkittavaksi kyseenalaistuessaan. Otan esinesuhteet tarkasteltavaksi muuton muodostamassa asumisen katkoksessa. Rosalyn Diprosea soveltaen esitän, että muutto on eettisesti häiritsevä ruumiillinen kohtaaminen esineiden kanssa. Sovellan esinesuhteisiin Diprosen ruumiillista etiikkaa, joka ei perustu rationaaliseen laskelmointiin ja normatiiviseen ajatteluun vaan esireflektiiviseen affektiivisten, tuntevien ruumiiden kohtaamisiin.
Tutkimuksen teoreettis-metodologisena tehtävänä on hahmotella eiihmiskeskeistä näkökulmaa esinesuhteen etiikalle. Asetun keskusteluun posthumanistisen ja relationaalisten teorioiden sekä feministisen etiikan keskusteluiden kanssa ja kehin niiden pohjalta enemmän kuin inhimillistä ymmärrystä esineiden ja ihmisten välisestä arkisesta suhteesta ja siitä, millä tavalla sitä on mahdollista tutkia. Tutkimusongelmani jakautuu kolmeksi toisiaan täydentäväksi empiiriseksi alakysymykseksi. Ensinnäkin tavoittelen aikalaiseettistä kokemusta kysymällä, millä tavalla esineiden kanssa eletään juuri nyt. Toiseksi tarkennan luopumisen ja jätteisyyden ongelmaan kysymällä, millä tavoin esineitä suljetaan ulos yhteisöjen piiristä. Kolmanneksi kysyn, kuinka esineiden kanssa asetutaan maailmaan.
Monipuolinen etnografinen aineisto koostuu seuraavista toisiaan täydentävistä kokonaisuuksista: 1) Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjoituskeruu Elämää muuttolaatikoissa (KRA), 2) muuttopäiväkirjat sekä 3) kenttäpäiväkirjat muutoista, joihin olen osallistunut tutkimusprosessin aikana. Analyysivaiheessa täydennän kenttätyössä hyödyntämääni aistietnografista menetelmää affektiivisella luennalla.
Analyysi kohdentuu kolmeen avainkohtaan muuttoprosessissa: karsimiseen, kynnyksen ylittämiseen ja asettumiseen. Tarkastelen asumista esineiden kanssa Ingoldilta lainaamani vyyhdin (meshwork) käsitteen avulla. Analyysin tuloksena osoitan havainnollisesti esineiden sotkuisen vyyhtimäisen luonteen ja sen, kuinka ne muodostavat asuttua kotia yhdessä asujien ja ympäristön kanssa. Vyyhtimäisestä luonteesta johtuen ihmiset kiinnittyvät esineisiin, eivätkä esineet helposti purkaudu materiaaliresurssiksi. Tutkimustulosten pohjalta ehdotan vyyhtiontologiasta kumpuavaa enemmän kuin inhimillistä materiaalietiikkaa, joka tunnistaa vastavuoroisen sidoksellisuuden ja kiinnittymisen aineeseen. Esitän, että kiertoyhteiskunnan tavoite haastaa tunnistamaan myös jätteen kaltaiset ulossuljetut ja ei-halutut materiat hoivan aiheiksi (matter of care). Ehdotan, että tällaisella tunnistamisen käännöksellä on merkittäviä eettis-poliittisia seurauksia. Silloin on väliä paitsi sillä, millä tavoin aineen kanssa jaetaan myös elämä, myös sillä, miten aine jatkaa kulkuaan maailmassa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [351]