Eurooppaoikeus ja kansallisen tuomion lopullisuus : tutkimus Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja EU-oikeuden vaikutuksista niiden kanssa ristiriitaisten kansallisten tuomioiden lopullisuuteen
Vähätalo, Tuukka (2022)
Avaa tiedosto
Lataukset:
Vähätalo, Tuukka
Lapin yliopisto
2022
ISBN:978-952-337-302-0
All rights reserved
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-302-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-302-0
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja EU-oikeus vaikuttavat tuomioiden lopullisuutta koskevien kansallisten normien (ylimääräinen muutoksenhaku ja oikeusvoiman ulottuvuus) tulkintaan ja soveltamiseen silloin, kun lainvoimaisessa kansallisessa tuomiossa loukataan jompaankumpaan eurooppalaiseen oikeusjärjestykseen kuuluvia normeja. Keskeisimpänä menetelmänä on systematisoida ja tulkita eurooppalaisia normeja sekä systematisoida rajapintaa eurooppalaisten normien ja kansallisten prosessioikeuksien välillä. Tutkimuksessa analysoidaan laajemmastakin näkökulmasta tuomioiden lopullisuuteen liittyviä kysymyksiä, kuten lopullisuusinstituution merkitystä sekä sitä, millä tavoin kumpikin eurooppalainen oikeusjärjestys turvaa omaa toteutumistaan kansallisissa prosesseissa ja mitä korjauskeinoja niissä on käytettävissä virheellisten tuomioiden tultua lainvoimaisiksi. Keskeisimmät tutkimustulokset voidaan kiteyttää seuraavasti.
EIS ja EU-oikeus turvaavat kumpikin omilla tavoillaan tehokasta toteutumistaan jo kansallisten prosessien vireilläolon aikana. EU-oikeus tekee tämän tiukemmalla otteella ja kattavammalla omalla perustuslaillisella kehyksellä kuin EIS. Tämän vastapainona EIS:n järjestelmään liittyy tehokas kansainvälinen jälkivalvonta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) taholta kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämisen jälkeen. Järjestelmien eroavaisuudet heijastuvat siihen, millainen tuomionpurun rooli kummassakin järjestelmässä on ja miten eurooppaoikeus vaikuttaa lopullisuutta koskeviin kysymyksiin.
EIS:n järjestelmässä kysymys mahdollisesta eurooppaoikeuteen perustuvasta tuomionpurkuvelvollisuudesta ajankohtaistuu suhteellisen usein tapauksissa, joissa EIT on todennut sopimusloukkauksen, kun taas muissa tapauksissa kysymys tuomion purkamisesta jää kansallisen oikeuden varaan. EIT:n todettua loukkauksen EIS 46 artikla velvoittaa sopimusvaltion muun ohessa lopettamaan loukkauksen aiheuttaneen toiminnan, jos se jatkuu edelleen, sekä korjaamaan loukkauksesta aiheutuneet seuraukset (restitutio in integrum). Tuomionpurkua voidaan tilanteesta riippuen tarvita näiden velvollisuuksien täyttämiseksi. Lopettamisvelvollisuus aiheuttaa ehdottoman tuomionpurkuvelvollisuuden silloin, kun edelleen jatkuvaa loukkausta ei voida muutoin saada loppumaan. Restitutio in integrum -velvollisuuden osalta tarvitaan monisyisempää arviointia, johon vaikuttavat muun muassa mahdolliset vaihtoehtoiset korjauskeinot ja osin myös kansallisen purkunormiston tarjoamat mahdollisuudet. Euroopan neuvoston ministerikomitea valvoo EIT:n tuomioiden täytäntöönpanoa koskevien toimien riittävyyttä. Kuitenkin myös EIT itse on 2000-luvulla aktivoitunut tuomioidensa täytäntöönpanoa ja samalla myös kansallisten tuomioiden purkamista koskevissa kysymyksissä. Tämä on ilmennyt yhtäältä siten, että EIT on monissa tuomiossaan antanut signaalin tuomionpurun tarpeellisuudesta, ja toisaalta siten, että EIT on alkanut enenevästi tutkia sellaisia valituksia, jotka tosiasiassa kohdistuvat tuomionpurun epäämiseen loukkauksen todenneen aiemman EIT:n tuomion jälkeen.
EU-oikeudessa on varsin vahvana lähtökohtana tuomion lopullisuutta ja etenkin ylimääräistä muutoksenhakua koskevien kansallisten normien kunnioittaminen. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon, että EU-oikeus turvaa toteutumistaan huomattavan tehokkailla oikeudellisilla välineillä jo kansallisten prosessien vireillä ollessa ja että lainvoimaisuuden jälkeisessä vaiheessakin käytössä on relevantteja vaihtoehtoisia keinoja (etenkin jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun periaate sekä rikkomusmenettely). EU-tuomioistuin tarkastelee kansallisen tuomion lopullisuutta koskevien normien hyväksyttävyyttä vakiintuneesti vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita vasten. Vastaavuusperiaate edellyttää sitä, ettei esimerkiksi EU-oikeuteen perustuvia purkuvaatimuksia kohdella epäedullisemmin kuin vastaavia kansalliseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia. Tehokkuusperiaate edellyttää, ettei kansallinen lopullisuusnormisto vaikeuta EU-oikeudellisten oikeuksien toteutumista suhteettomasti. Se, että kansallisen purkunormiston soveltaminen katsottaisiin tehokkuusperiaatteen vastaiseksi, on korkean kynnyksen takana. Sen sijaan oikeusvoiman ulottuvuutta koskevan normiston soveltaminen johtaa herkemmin tehokkuusperiaatteen loukkaukseen, jos tietyn aiemman tuomion oikeusvoimavaikutus velvoittaisi toistamaan unionioikeudellisen virheen myöhemmissä eri oikeudenkäynneissä. Edelleen tehokkaan oikeussuojan periaatteella saattaa olla merkitystä eräissä tilanteissa. Erityisenä poikkeustilanteena voidaan pitää asetelmaa, jossa kansallinen tuomioistuin on ratkaissut asian, jonka ratkaiseminen olisi kuulunut EU:n toimielinten toimivaltaan. Tällöin käsillä vaikuttaa olevan ehdoton velvollisuus eliminoida kansallisen tuomion vaikutukset. Lisäksi EU-oikeudella voi olla vaikutuksia kansallisen tuomion lopullisuuteen niiltä osin kuin EU-lainsäätäjä tai EU-tuomioistuin olisi sisällöllisesti lausunut lopullisuuteen liittyvistä seikoista.
Eurooppaoikeuden ja kansallisen lopullisuusnormiston väliset mahdolliset ristiriitatilanteet ratkeavat kummankin eurooppaoikeudellisen oikeusjärjestelmän erityispiirteiden mukaisesti. EU-oikeudessa mahdolliset ristiriitatilanteet on ratkaistava unionioikeuden eduksi etusijaperiaatteen nojalla. EIS taas edustaa siinä mielessä suhteellisen perinteistä kansainvälistä oikeutta, että ristiriitatilanteet jäävät viime kädessä ratkeamaan kansallisen valtiosääntöoikeuden mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ristiriidat voitaisiin kansainvälisoikeudellisesti pätevällä tavalla ratkaista kansallisen oikeuden eduksi, sillä valtio on sidottu velvoitteisiinsa sisäisestä oikeudestaan riippumatta. Monissa tilanteissa potentiaaliset ristiriitatilanteet voidaan välttää lopullisuutta koskevien normien ihmisoikeusmyönteisellä tai EU-oikeuden mukaisella tulkinnalla.
Molemmissa eurooppaoikeudellisissa järjestelmissä tulee ottaa huomioon lopullisuuden taustalla olevat oikeusvarmuuden intressit, joiden painoarvo voi kylläkin riippua olosuhteista. Vaihtoehtoiset korjauskeinot, kuten valtion toimesta maksettavat rahakorvaukset, voivat usein riittää eliminoimaan virheellisten tuomioiden vaikutukset ilman tarvetta puuttua tuomion lopullisuuteen. Toisaalta näin ei aina ole, vaan molemmissa järjestelmissä jää tarvetta myös tuomioiden purkamiseen. Etenkin 2000-luvun kuluessa tapahtunut kehitys osoittaa, että tähän tarpeeseen on niin EIS:n järjestelmässä kuin EU-oikeudessa herätty.
EIS ja EU-oikeus turvaavat kumpikin omilla tavoillaan tehokasta toteutumistaan jo kansallisten prosessien vireilläolon aikana. EU-oikeus tekee tämän tiukemmalla otteella ja kattavammalla omalla perustuslaillisella kehyksellä kuin EIS. Tämän vastapainona EIS:n järjestelmään liittyy tehokas kansainvälinen jälkivalvonta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) taholta kansallisten oikeussuojakeinojen käyttämisen jälkeen. Järjestelmien eroavaisuudet heijastuvat siihen, millainen tuomionpurun rooli kummassakin järjestelmässä on ja miten eurooppaoikeus vaikuttaa lopullisuutta koskeviin kysymyksiin.
EIS:n järjestelmässä kysymys mahdollisesta eurooppaoikeuteen perustuvasta tuomionpurkuvelvollisuudesta ajankohtaistuu suhteellisen usein tapauksissa, joissa EIT on todennut sopimusloukkauksen, kun taas muissa tapauksissa kysymys tuomion purkamisesta jää kansallisen oikeuden varaan. EIT:n todettua loukkauksen EIS 46 artikla velvoittaa sopimusvaltion muun ohessa lopettamaan loukkauksen aiheuttaneen toiminnan, jos se jatkuu edelleen, sekä korjaamaan loukkauksesta aiheutuneet seuraukset (restitutio in integrum). Tuomionpurkua voidaan tilanteesta riippuen tarvita näiden velvollisuuksien täyttämiseksi. Lopettamisvelvollisuus aiheuttaa ehdottoman tuomionpurkuvelvollisuuden silloin, kun edelleen jatkuvaa loukkausta ei voida muutoin saada loppumaan. Restitutio in integrum -velvollisuuden osalta tarvitaan monisyisempää arviointia, johon vaikuttavat muun muassa mahdolliset vaihtoehtoiset korjauskeinot ja osin myös kansallisen purkunormiston tarjoamat mahdollisuudet. Euroopan neuvoston ministerikomitea valvoo EIT:n tuomioiden täytäntöönpanoa koskevien toimien riittävyyttä. Kuitenkin myös EIT itse on 2000-luvulla aktivoitunut tuomioidensa täytäntöönpanoa ja samalla myös kansallisten tuomioiden purkamista koskevissa kysymyksissä. Tämä on ilmennyt yhtäältä siten, että EIT on monissa tuomiossaan antanut signaalin tuomionpurun tarpeellisuudesta, ja toisaalta siten, että EIT on alkanut enenevästi tutkia sellaisia valituksia, jotka tosiasiassa kohdistuvat tuomionpurun epäämiseen loukkauksen todenneen aiemman EIT:n tuomion jälkeen.
EU-oikeudessa on varsin vahvana lähtökohtana tuomion lopullisuutta ja etenkin ylimääräistä muutoksenhakua koskevien kansallisten normien kunnioittaminen. Tämä on ymmärrettävää ottaen huomioon, että EU-oikeus turvaa toteutumistaan huomattavan tehokkailla oikeudellisilla välineillä jo kansallisten prosessien vireillä ollessa ja että lainvoimaisuuden jälkeisessä vaiheessakin käytössä on relevantteja vaihtoehtoisia keinoja (etenkin jäsenvaltion vahingonkorvausvastuun periaate sekä rikkomusmenettely). EU-tuomioistuin tarkastelee kansallisen tuomion lopullisuutta koskevien normien hyväksyttävyyttä vakiintuneesti vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita vasten. Vastaavuusperiaate edellyttää sitä, ettei esimerkiksi EU-oikeuteen perustuvia purkuvaatimuksia kohdella epäedullisemmin kuin vastaavia kansalliseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia. Tehokkuusperiaate edellyttää, ettei kansallinen lopullisuusnormisto vaikeuta EU-oikeudellisten oikeuksien toteutumista suhteettomasti. Se, että kansallisen purkunormiston soveltaminen katsottaisiin tehokkuusperiaatteen vastaiseksi, on korkean kynnyksen takana. Sen sijaan oikeusvoiman ulottuvuutta koskevan normiston soveltaminen johtaa herkemmin tehokkuusperiaatteen loukkaukseen, jos tietyn aiemman tuomion oikeusvoimavaikutus velvoittaisi toistamaan unionioikeudellisen virheen myöhemmissä eri oikeudenkäynneissä. Edelleen tehokkaan oikeussuojan periaatteella saattaa olla merkitystä eräissä tilanteissa. Erityisenä poikkeustilanteena voidaan pitää asetelmaa, jossa kansallinen tuomioistuin on ratkaissut asian, jonka ratkaiseminen olisi kuulunut EU:n toimielinten toimivaltaan. Tällöin käsillä vaikuttaa olevan ehdoton velvollisuus eliminoida kansallisen tuomion vaikutukset. Lisäksi EU-oikeudella voi olla vaikutuksia kansallisen tuomion lopullisuuteen niiltä osin kuin EU-lainsäätäjä tai EU-tuomioistuin olisi sisällöllisesti lausunut lopullisuuteen liittyvistä seikoista.
Eurooppaoikeuden ja kansallisen lopullisuusnormiston väliset mahdolliset ristiriitatilanteet ratkeavat kummankin eurooppaoikeudellisen oikeusjärjestelmän erityispiirteiden mukaisesti. EU-oikeudessa mahdolliset ristiriitatilanteet on ratkaistava unionioikeuden eduksi etusijaperiaatteen nojalla. EIS taas edustaa siinä mielessä suhteellisen perinteistä kansainvälistä oikeutta, että ristiriitatilanteet jäävät viime kädessä ratkeamaan kansallisen valtiosääntöoikeuden mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ristiriidat voitaisiin kansainvälisoikeudellisesti pätevällä tavalla ratkaista kansallisen oikeuden eduksi, sillä valtio on sidottu velvoitteisiinsa sisäisestä oikeudestaan riippumatta. Monissa tilanteissa potentiaaliset ristiriitatilanteet voidaan välttää lopullisuutta koskevien normien ihmisoikeusmyönteisellä tai EU-oikeuden mukaisella tulkinnalla.
Molemmissa eurooppaoikeudellisissa järjestelmissä tulee ottaa huomioon lopullisuuden taustalla olevat oikeusvarmuuden intressit, joiden painoarvo voi kylläkin riippua olosuhteista. Vaihtoehtoiset korjauskeinot, kuten valtion toimesta maksettavat rahakorvaukset, voivat usein riittää eliminoimaan virheellisten tuomioiden vaikutukset ilman tarvetta puuttua tuomion lopullisuuteen. Toisaalta näin ei aina ole, vaan molemmissa järjestelmissä jää tarvetta myös tuomioiden purkamiseen. Etenkin 2000-luvun kuluessa tapahtunut kehitys osoittaa, että tähän tarpeeseen on niin EIS:n järjestelmässä kuin EU-oikeudessa herätty.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [352]