Designing for elderly care through the ‘Good Old Days’

Abstract

Elderly care has become one of the greatest social problems in developed and newly developed countries like China. To address this issue, researchers have attempted different solutions. For instance, social workers have proposed empowering the elderly by involving them directly in administering elderly care services. Service designers have also invited the elderly to participate in design, but they do so as part of the design process as a way to create more user-friendly and user-centred services. Researchers have aimed to satisfy the elderly’s needs. However, in carrying out these design practices, researchers have not considered how the elderly’s past life impacts their current experiences in elderly care.

In the current dissertation, I focus on how the elderly’s ‘good old days’, that is, their previous experiences and memories, here including reminiscence and nostalgia, can improve elderly care in practice. Based on this, I ask the following questions: Why do the elderly long for their ‘good old days’ experiences in elderly care, and how can such experiences be translated by designers into more appropriate services and experiences for the elderly?

To answer these questions, I have adopted a pragmatic lens by conducting two ethnographic research projects—Bo-Ai and Jin-Ding—in Southern China between 2017 and 2019, the results of which were published in the first and fourth articles of the present dissertation. In the Bo-Ai project, I articulated the value of the filial piety experience (one of the ‘good old days’ experiences that specifically refer to the virtue of respect for the elderly in Eastern Asia) and theorised how filial piety can improve the experience of the elderly in care. In the Jin-Ding project, I defined the contents of the ‘good old days’ from the elderly’s perspective. At the same time, I also borrowed data from a secondary project—the European-led Life 2.0—to create a comparative study of the concept of the ‘good old days’ and how it can be used between Eastern and Western ageing societies. The results have shown that the elderly highly value their ‘good old days’ experiences, regardless of culture or nationality; however, the practical implementation of the ‘good old days’ and extent to which they can be used as a tool for service design varies from culture to culture. I have presented the detailed similarities and differences in the second and third articles of the present dissertation.

The three projects that were part of the research—Bo-Ai, Jin-Ding and Life 2.0—led to a few critical findings. First, the elderly want to return to the ‘good old days’ because the memories of these times are intimately linked to the elderly’s numerous (intrapersonal, interpersonal and interactional) interactions between themselves and others. The reason why the ‘good old days’ are so significant for the elderly is that the memories of these ‘good old days’ can satisfy their physical, mental and spiritual needs. To implement the concept of the ‘good old days’ in practical ways in elderly care, three elements must be taken into account: transformation, participation and experience. The research can show those practitioners who work in elderly care how to pay attention to the continuity of the elderly’s experiences between their past lives and current service care. The findings of this dissertation not only provide new insights for dealing with the ageing issue but, more importantly, offer the elderly the chance of improved well-being in their retirement age.

Vanhustenhuollosta on tullut yksi suurimmista sosiaalisista haasteista sekä kehittyneissä että lähiaikoina kehittyneissä maissa kuten Kiinassa. Tutkijat ovat yrittäneet ratkaista tätä monella tavalla. Esimerkiksi sosiaalityöntekijät ovat ehdottaneet vanhusten voimaannuttamista osallistamalla heitä suoraan palvelujen hallinnointiin. Myös palvelumuotoilijat ovat pyytäneet heitä mukaan palveluiden suunnitteluun. Tavoitteena on ollut kehittää käyttäjäystävällisempiä ja -keskeisempiä palveluita. Tutkijoiden tavoitteena on ollut vastata vanhusten tarpeisiin. Kuitenkin heiltä on jäänyt huomioimatta vanhusten elämänkokemukset sekä nykyiset hoivakokemukset.

Tässä väitöstutkimuksessa keskityn ”vanhaan hyvään aikaan”, vanhusten elämänkokemuksiin ja muistoihin sekä muisteluun ja nostalgiaan. Käytän näitä teemoja vanhustenhuollon kehittämiseen käytännössä. Kysyn seuraavia kysymyksiä: Miksi vanhukset kaipaavat ”vanhan hyvän ajan” kokemuksia vanhustenhuollossa? Kuinka muotoilijat voivat hyödyntää näitä kokemuksia sopivimpien palveluiden ja kokemusten kehittämisessä vanhuksille?

Vastatakseni näihin kysymyksiin, olen ottanut käyttöön pragmaattisen otteen ja toteuttanut kaksi etnografista tutkimusprojektia: Bo-Ai ja Jin-Ding Etelä-Kiinassa 2017 ja 2019. Näiden projektien tulokset on julkaistu väitöskirjan ensimmäisessä ja neljännessä artikkelissa. Bo-AI projektissa määrittelin vanhempien kunnioittamiseen liittyvää arvoa (yksi ”vanhan hyvän ajan” kokemuksia, johon viitataan vanhuksien kunnioittamisen hyveenä Itä-Aasiassa) ja teoretisoin kuinka vanhempien kunnioittaminen voi parantaa hoivakokemusta. Jin-Ding projektissa määrittelin ”vanhan hyvän ajan” vanhusten näkökulmasta. Samaan aikaan lainasin toissijaista aineistoa eurooppalaisesta Life 2.0 hankkeesta verratakseni ”vanhan hyvän ajan” käsitettä ja tutkiakseni kuinka sitä voidaan käyttää idän ja lännen ikääntyvien yhteiskuntien välillä. Tulokset ovat osoittaneet, että vanhukset arvostavat suuresti heidän ”vanhan hyvän ajan” kokemuksia kulttuurista ja kansallisuudesta riippumatta. Kuitenkin ”vanhan hyvän ajan” käytännöllinen toteuttaminen palvelumuotoilun työkaluna vaihtelee kulttuurista kulttuuriin. Olen esittänyt sekä yksityiskohtaisia samanlaisuuksia ja erilaisuuksia väitöskirjan toisessa ja kolmannessa artikkelissa.

Kolme tutkimuksen kohteena ollutta artikkelia Bo-Ai, Jin-Ding ja Life 2.0 johtivat kriittisiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin vanhukset haluavat palata ”vanhaan hyvään aikaan”, koska nämä muistot linkittyvät tiiviisti vanhusten keskinäisiin ja muihin vuorovaikutustilanteisiin. Tämän vuoksi on merkittävää, että ”vanha hyvä aika” voisi vastata fyysisiin, henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin. Jotta ”vanhan hyvän ajan” konseptia voidaan hyödyntää käytännössä, pitää huomioida kolme asiaa: muutos, osallisuus ja kokemuksellisuus. Tämän tutkimuksen valossa vanhustenhuollossa työskentelevien pitää kiinnittää huomiota jatkumoon vanhusten elämäkokemuksen ja nykyisten palvelukokemusten välillä. Väitöstutkimuksen tulokset eivät vain tarjoa uusia näkökulmia ikääntymiseen, vaan tarjoavat vanhuksille mahdollisuuden parempaan hyvinvointiin eläkkeellä.