Saamen kielten ja kulttuurin osaaminen sote-alalla : Saamenkielisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ammatillisen osaamisen tilanne ja koulutustarpeet – MoniSoTe-hanke

Abstract

Tässä kyselytutkimuksessa selvitettiin saamenkielisen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osaamisen tilannetta saamen kieliin ja kulttuuriin liittyen sekä kartoitettiin tärkeimpiä lisäkoulutustarpeita. Kysely toteutettiin osana Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Poske), Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun toteuttamaa Monialaista ja -tieteistä osaamista sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille (MoniSoTe) -hanketta (ESR). Tavoitteena oli tuottaa tietoa, miten nykyisiin työelämän haasteisiin sosiaali- ja terveydenhuollossa voitaisiin varautua ja vastata entistä paremmin ammattihenkilöstön osaamistasoa vahvistamalla.

Kysely kohdistettiin sote-henkilöstölle, joka työskenteli saamelaisten parissa saamelaisten kotiseutualueella ja muualla Lapissa sekä muualla Suomessa. Tulokset antavat varsin karun kuvan saamenkielisten ja kulttuurinmukaisten sote-palveluiden tilanteesta Suomessa. Vastaajista (N = 84) vain noin kolmasosalla (n = 31) oli jonkintasoinen saamen kielten taito (arki- tai työkielen tasoinen, kaikki saamen kielet yhteensä). Työkielen tasoinen, suullinen kielitaito oli 20 vastaajalla. Tilanne oli selvästi parhain pohjoissaamen osalta. Vastaajista 19 ilmoitti voivansa käyttää pohjoissaamea suullisena työkielenään. Inarinsaamea suullisena työkielenään pystyi käyttämään vain 1 vastaaja. Koltansaamen tilanne oli huonoin. Vastaajien joukossa ei ollut yhtään työkielen tasoisen koltansaamen kielitaidon omaavaa sote-alan työntekijää. Näissä luvuissa ovat kuntasektorin ohella mukana myös järjestötyöntekijät ja yksityisten yrittäjien palveluksessa työskentelevät henkilöt.

Arkikielen tasoinen, suullinen saamen kielten taito oli 12 vastaajalla (pohjoissaame 8, inarinsaame 3, koltansaame 1). Kiinnostavin tieto saamenkielisten palvelujen edistämisen näkökulmasta on se, että passiivisen saamen kielten taidon ilmoitti 32 vastaajaa. Passiivisella kielitaidolla tarkoitettiin sitä, että henkilö ei käytä saamea työssään, vaikka osaisi sitä. Pohjoissaamen passiivinen kielitaito oli 18 vastaajalla eli yhtä monella kuin oli työkielen tasoisen kielitaidon omaavia. Inarinsaamen kielen passiivisen kielitaidon omaavia oli jopa 13. Se on moninkertainen määrä työ- ja arkikielen osaajiin verrattuna, joita oli vain muutamia yksittäisiä. Koltansaamen osalta vain yksi vastaaja ilmoitti omaavansa passiivisen kielitaidon. Saamenkielisten palveluiden edistämisen näkökulmasta 32:lla sote-alan ammattihenkilöllä on potentiaalinen kielitaito. Arkikielen tasoinen kielitaito oli 12 vastaajalla. Jos lasketaan yhteen potentiaalisen ja arkikielen tasoisen kielitaidon omaavien määrät, saadaan enimmillään jopa 44 henkilöä. Heidän kielitaitoaan vahvistamalla voitaisiin ehkä suhteellisin kevyinkin toimin kaksinkertaistaa pohjoissaamen kielen taitoisten ammattihenkilöiden määrä ja moninkertaistaa inarinsaamea puhuvien työntekijöiden määrä. Heistä 33 asui saamelaisalueelle (19 pohjoissaamenkielistä, 13 inarinsaamenkielistä ja 1 koltansaamenkielinen). Utsjoki ja Enontekiö erottuvat muista kunnista siinä suhteessa, että siellä on suhteessa eniten pohjoissaamea osaavaa sote-henkilöstöä. Utsjoella myös pohjoissaamen kielen taitoisen ammattihenkilöstön tarve on suurin, sillä pohjoissaamen kieli on säilynyt siellä yhteisön vahvimpana kielenä.

Saamen kielten käyttö työkielinä ei resonoi suoraan ilmoitetun kielitaidon kanssa. Kyse voi olla monen suuntaisista tekijöistä. Vastaajista 29 ilmoitti käyttävänsä nykyisessä työssään työkielenä pohjois- tai inarinsaamea ja 2 henkilöä oli aiemmissa työtehtävissään käyttänyt. Tärkein syy, miksi työntekijä ei käyttänyt saamen kieliä työssään, oli ammatillisen kielitaidon riittämättömyys. Tämä voi viitata moniin tekijöihin, jotka osaltaan vaikuttavat työpaikan kieli-ilmapiirin kannustavuuteen sekä kielen käytön luontevuuteen. Saamen kielten käyttö työkielenä ei välttämättä kohene pelkästään yksittäisten työntekijöiden kielitaidon parantamiseksi tehtyjen toimien avulla, vaan voi edellyttää myös laaja-alaisempia toiminnallisia muutoksia palveluorganisaatioiden rakenteissa ja toimintatavoissa, mukaan lukien asiakasohjauksessa ja työnjaossa. Lisäksi se voi edellyttää uusia menetelmiä, joiden avulla voidaan paremmin käsitellä saamen kielten menettämiseen sekä takaisin ottamiseen mahdollisesti liittyviä arkoja ja ylisukupolvisia, yksilöllisen ja yhteisöllisen tason traumoja.

Saamelaiskulttuurisen osaamisen tarve on varsin uusi näkökulma sote-palveluissa. Kyse on ensisijaisesti asiakastyöstä ja siinä tarvittavista kulttuurisista vuorovaikutustaidoista sekä kulttuurisesta taustaymmärryksestä. Tyypillistä oli, että saamelaiskulttuurista osaamista ei ollut saatu sote-alan ammatillisen koulutuksen yhteydessä, vaan vastaajat kokivat saaneensa sen ensisijaisesti oman asemansa ja suku- sekä muiden yhteyksiensä kautta, jotka liittyvät yksityiselämään. Vastaajat arvioivat oman kulttuurisen osaamisen tason keskimäärin hyväksi. Kulttuurinen ymmärrys tulisi kuitenkin kulttuurisensitiivisten periaatteiden mukaan voida myös reflektoida syvällisemmin, jotta siitä tulisi ammatillisiin käyttötarkoituksiin soveltuvaa.

Saamen kielten osaamistason kohottamiseksi olisi kiinnitettävä huomiota saamen kielten koulutuspolkujen yhtenäisyyteen ja eheyteen sote-alalla. On tärkeätä, että henkilöstön kielitaito vahvistuu perustasolta lähtien ja syventyy jatkuen ammatillisen perusopetuksen tasolta jatko-opetuksen tasoille. Saamen kielten täydennyskoulutusten avulla voidaan lisätä nykyisen työvoiman erityissanaston osaamista ja kielitaidon ylläpitämistä.

Saamenkielisten työntekijöiden saatavuuden parantamiseksi ja saamen kielten osaamistason kohottamiseksi on tarpeen yhtenäistää työnantajien myöntämän, lakisääteisen koulutuksen kriteereitä ja kehittää uusia koulutusmuotoja sekä koulutuksen sisältöjä. Saamenkielisten ja kulttuurin mukaisten palveluiden saatavuutta ja laatua on tarpeen parantaa muun muassa panostamalla sekä sote-alan ammatillisen peruskoulutuksen sisältöihin että ammatissa toimivan henkilöstön täydentävään koulutukseen. Opiskelua tulee mahdollistaa etenkin saamelaisten kotiseutualueella räätälöidyin koulutuksin ja etäopiskelumahdollisuuksia hyödyntäen mukaan lukien rajat ylittävä koulutusyhteistyö olisi yksi tärkeä keino parantaa saamenkielisen ammattihenkilöstön saatavuutta.

Kieliopintojen lisäksi on tarvetta lisäkoulutukseen ensisijaisesti saamelaiskulttuurin mukaisista asiakas- ja hoitotyömenetelmistä, saamelaisista vuorovaikutustaidoista sekä kulttuurisista psykososiaalisen tuen tarpeista ja menetelmistä. Kulttuurista menetelmäosaamista tulisi kehittää systemaattisemmin, jotta sellaista voidaan sisällyttää opetukseen. Saamelaisten kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien soveltaminen käytäntöön vaatii myös palvelujärjestelmäosaamista ja johtamisosaamista