Terra Nullius ja paikallisyhteisöt modernisaation puristuksessa 1950- ja 1960-luvun Lapin vesivoimarakentamisessa : Pohjoiskalotin suunnitelmaksi jäänyt rakentamishanke ja Sodankylän säännöstelyaltaat
Kauhanen, Jouni (2024)
Kauhanen, Jouni
Lapin yliopisto
2024
ISBN:978-952-337-421-8
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-421-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-421-8
Tiivistelmä
Työssäni ”Terra nullius ja paikallisyhteisöt modernisaation puristuksessa 1950-ja 1960-luvun Lapin vesivoimarakentamisessa” tutkin aikakauden tapaa hakea rakentamisen oikeutusta tyhjän maan retoriikasta. Mitä terra nullius retorisena resurssina Lapin vesivoimarakentamisessa tarkoittaa? Miksi Tornionjoki-hanke kaatui ja Lokka ja Porttipahta toteutuivat? Avaan terra nulliuksen retoriikan ohella myös käytäntöjä, joilla retoriikkaa tuettiin ja nostan esille myös vesirakentamisen valtasuhdeverkostoja.
”Terra nullius ja paikallisyhteisöt” edustaa historiallista sosiologiaa. Se rakentuu kolmesta tasosta. Ensimmäinen taso on esimerkkitapausten historiallinen narraatio. Se on suunnitelmaksi jääneen Tornionjoki-hankkeen ja toteutuneiden Lokka-Porttipahta -säännöstelyaltaiden tapahtumakehikko, jonka rakennan historiallisella lähdeaineistolla. Toisena tasona on suunnittelu- ja toteutusaineistosta rakennettu terra nulliuksen eli tyhjän maan / joutomaan tulkintakehikko, jolla hahmotan rakentamisen
oikeuttamisperustetta. Kolmantena tasona on mikrohistoriallinen taso, jonka ensisijainen tehtävä on tuoda terra nulliukselle vastakertomus. Tasot limittyvät osin toisiinsa, mutta ne ovat työn rakenteessa omia kokonaisuuksiaan.
Tutkimukseni perustuu laajaan arkisto- ja kokemusaineistoon sekä tutkimuskirjallisuuteen. Käytän valmiita aineistoja terra nulliusta tulkitsevalla tavalla. Valmiiden aineistojen ohella käytän tämän tutkimuksen tuottamia aineistoja. Erityisesti kokemuksellisella mikrohistoriallisella aineistolla sekä valokuvilla ja dokumenteilla olen pyrkinyt säilyttämään historiallista sensitiivisyyttä ja esittämään terra nulliuksen vastakertomusta.
Tutkin Imatran Voima Oy:n ja Kungliga Vattenfallsstyrelsenin suunnitelmaa valjastaa Tornionjoen vesistö sähköntuotantoon ja Kemijoki Oy:n Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden rakentamista 1950–1960-luvuilla. Tornionjoki–Kalixjoki-hanke jäi suunnitelmaksi, mutta Imatran Voima Oy ja Ruotsin Statens Vattenfallsverk sopivat helmikuussa 1958 sähkönsiirrosta valtioiden kesken sekä 220 kW:n johtoyhteyden rakentamisesta Kemijoen Petäjäskoskelta Ruotsin Kalixiin. Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden rakentaminen aiheutti suomalaisen vesirakentamisen suurimmat yksittäisen hankkeen ympäristövaikutukset. Säännöstelyaltaat yhdistävä Vuotson kanava valmistui vuonna 1981.
Mitä historiallinen sosiologia voi meille opettaa sosiaalisesti kestävästä vesirakentamisesta? Tornionjoki–Kalixjoki-hankkeen A-rakentamisvaihtoehdossa Tornionjokeen ja Kalixjokeen suunniteltiin 37 vesivoimalaitoksen ja kymmenen säännöstelyaltaan rakentamista. B-vaihtoehdossa suunniteltiin Kalixjoen vesien kääntämistä Tornionjokeen ja 26 voimalaitoksen rakentamista Tornionjokeen. C-vaihtoehdossa ajatuksena oli Tornion- ja Kalixjoen vesien ohjaaminen Tornionjärveen ja sieltä edelleen Atlanttiin. Väliin olisi rakennettu Vassijauren suurvoimalaitos. Tornionjoki-hanke kaatui erilaisiin painotuksiin Ruotsin ja Suomen energiataloudessa, intressiristiriitoihin, luontoarvoihin ja kylmän sodan aikaiseen geopolitiikkaan.
Sodankylän Lokka (pinta-ala veden ylärajalla 417 km²) ja Porttipahta (ylärajalla 214 km²) ovat Euroopan unionin suurimmat säännöstelyaltaat. Ensimmäisiä ajatuksia Kemijoen latvojen säännöstelyaltaista esitettiin jo 1930-luvun lopulla. 1950-luvun suunnitelmissa Suomen Lappiin oli tarkoitus rakentaa kymmenkunta säännöstelyallasta. Ajan energiateollisuus piti hankkeita välttämättömyyksinä.
Lokka ja Porttipahta rakennettiin Kemijoki Oy:n hyödyntämää Kemijoen säännöstelyä varten. Altaista suurimman, Lokan, alle jäi kokonaan kaksi kylää, Korvanen ja Riesto, ja osittain veden alle jäivät Mutenia ja Lokka. Kun allashanketta esiteltiin julkisesti ensimmäisen kerran vuonna 1955 Sodankylässä, Lokan ja Porttipahdan vaikutuspiirissä asui lähes 750 henkilöä. Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden alle jäi noin 600 ihmisen kodit. Allasevakot olivat rauhanajan suomalaisia ympäristöpakolaisia.
Lokan ja Porttipahdan valmistumisen jälkeen yleinen asenne säännöstelyaltaisiin muuttui kielteisemmäksi. Kemihaaran/Vuotoksen allas joutui vastatuuleen eikä Ounasjoen rakentaminen toteutunut.
Luonnonvesien ”muuttuminen” teknisesti hallittavaksi vesivaraksi tarkoitti, että veden asiantuntijuus kaventui erityisosaamiseksi, mikä puolestaan heikensi rakentamiseen liittyvän sosiaalisen tason tunnistamista ja mukaanottoa prosesseihin. Ruotsin ja Suomen Lapin 1950- ja 1960-lukujen vesirakentamisen tarkastelu antaa mahdollisuuden tehdä vertailua pohjoismaisista käytännöistä ja vesirakentamiseen liittyvästä sosiaalisesta vastuullisuudesta.
”Terra nullius ja paikallisyhteisöt” edustaa historiallista sosiologiaa. Se rakentuu kolmesta tasosta. Ensimmäinen taso on esimerkkitapausten historiallinen narraatio. Se on suunnitelmaksi jääneen Tornionjoki-hankkeen ja toteutuneiden Lokka-Porttipahta -säännöstelyaltaiden tapahtumakehikko, jonka rakennan historiallisella lähdeaineistolla. Toisena tasona on suunnittelu- ja toteutusaineistosta rakennettu terra nulliuksen eli tyhjän maan / joutomaan tulkintakehikko, jolla hahmotan rakentamisen
oikeuttamisperustetta. Kolmantena tasona on mikrohistoriallinen taso, jonka ensisijainen tehtävä on tuoda terra nulliukselle vastakertomus. Tasot limittyvät osin toisiinsa, mutta ne ovat työn rakenteessa omia kokonaisuuksiaan.
Tutkimukseni perustuu laajaan arkisto- ja kokemusaineistoon sekä tutkimuskirjallisuuteen. Käytän valmiita aineistoja terra nulliusta tulkitsevalla tavalla. Valmiiden aineistojen ohella käytän tämän tutkimuksen tuottamia aineistoja. Erityisesti kokemuksellisella mikrohistoriallisella aineistolla sekä valokuvilla ja dokumenteilla olen pyrkinyt säilyttämään historiallista sensitiivisyyttä ja esittämään terra nulliuksen vastakertomusta.
Tutkin Imatran Voima Oy:n ja Kungliga Vattenfallsstyrelsenin suunnitelmaa valjastaa Tornionjoen vesistö sähköntuotantoon ja Kemijoki Oy:n Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden rakentamista 1950–1960-luvuilla. Tornionjoki–Kalixjoki-hanke jäi suunnitelmaksi, mutta Imatran Voima Oy ja Ruotsin Statens Vattenfallsverk sopivat helmikuussa 1958 sähkönsiirrosta valtioiden kesken sekä 220 kW:n johtoyhteyden rakentamisesta Kemijoen Petäjäskoskelta Ruotsin Kalixiin. Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden rakentaminen aiheutti suomalaisen vesirakentamisen suurimmat yksittäisen hankkeen ympäristövaikutukset. Säännöstelyaltaat yhdistävä Vuotson kanava valmistui vuonna 1981.
Mitä historiallinen sosiologia voi meille opettaa sosiaalisesti kestävästä vesirakentamisesta? Tornionjoki–Kalixjoki-hankkeen A-rakentamisvaihtoehdossa Tornionjokeen ja Kalixjokeen suunniteltiin 37 vesivoimalaitoksen ja kymmenen säännöstelyaltaan rakentamista. B-vaihtoehdossa suunniteltiin Kalixjoen vesien kääntämistä Tornionjokeen ja 26 voimalaitoksen rakentamista Tornionjokeen. C-vaihtoehdossa ajatuksena oli Tornion- ja Kalixjoen vesien ohjaaminen Tornionjärveen ja sieltä edelleen Atlanttiin. Väliin olisi rakennettu Vassijauren suurvoimalaitos. Tornionjoki-hanke kaatui erilaisiin painotuksiin Ruotsin ja Suomen energiataloudessa, intressiristiriitoihin, luontoarvoihin ja kylmän sodan aikaiseen geopolitiikkaan.
Sodankylän Lokka (pinta-ala veden ylärajalla 417 km²) ja Porttipahta (ylärajalla 214 km²) ovat Euroopan unionin suurimmat säännöstelyaltaat. Ensimmäisiä ajatuksia Kemijoen latvojen säännöstelyaltaista esitettiin jo 1930-luvun lopulla. 1950-luvun suunnitelmissa Suomen Lappiin oli tarkoitus rakentaa kymmenkunta säännöstelyallasta. Ajan energiateollisuus piti hankkeita välttämättömyyksinä.
Lokka ja Porttipahta rakennettiin Kemijoki Oy:n hyödyntämää Kemijoen säännöstelyä varten. Altaista suurimman, Lokan, alle jäi kokonaan kaksi kylää, Korvanen ja Riesto, ja osittain veden alle jäivät Mutenia ja Lokka. Kun allashanketta esiteltiin julkisesti ensimmäisen kerran vuonna 1955 Sodankylässä, Lokan ja Porttipahdan vaikutuspiirissä asui lähes 750 henkilöä. Lokan ja Porttipahdan säännöstelyaltaiden alle jäi noin 600 ihmisen kodit. Allasevakot olivat rauhanajan suomalaisia ympäristöpakolaisia.
Lokan ja Porttipahdan valmistumisen jälkeen yleinen asenne säännöstelyaltaisiin muuttui kielteisemmäksi. Kemihaaran/Vuotoksen allas joutui vastatuuleen eikä Ounasjoen rakentaminen toteutunut.
Luonnonvesien ”muuttuminen” teknisesti hallittavaksi vesivaraksi tarkoitti, että veden asiantuntijuus kaventui erityisosaamiseksi, mikä puolestaan heikensi rakentamiseen liittyvän sosiaalisen tason tunnistamista ja mukaanottoa prosesseihin. Ruotsin ja Suomen Lapin 1950- ja 1960-lukujen vesirakentamisen tarkastelu antaa mahdollisuuden tehdä vertailua pohjoismaisista käytännöistä ja vesirakentamiseen liittyvästä sosiaalisesta vastuullisuudesta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [371]