Matkoja intensiteetteihin : kuvataidekasvatuksen posthumanistiset tilat ja kuvien todellisuudet
Heinonen, Hanna (2025)
Lapin yliopisto
2025
ISBN:978-952-337-472-0
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-472-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-472-0
Tiivistelmä
Kuvataidekasvatuksen tieteenalaan kuuluvan tutkimukseni tavoitteena on selvittää, miten posthumanismi ilmenee kuvataideopetuksessa ja miten se voi avata uusia pedagogisia mahdollisuuksia oppimiselle erityisesti peruskoulun yläkoulun kontekstissa. Keskeisenä tavoitteenani on laajentaa kuvataidekasvatuksen paradigmaa, jossa siirrytään ihmiskeskeisestä ajattelusta kohti posthumanistista ajattelua ja huomioidaan samalla monilajiset suhteet ja moninaisten toimijoiden välinen vuorovaikutus. Tuon tutkimuksessani esille, miten posthumanistiset näkökulmat voivat laajentaa kuvataidekasvatuksen lähestymistapoja sekä tarjota uusia näkökulmia oppimiseen ja taiteelliseen ilmaisuun.
Toteutan tutkimukseni taideperustaisena toimintatutkimuksena peruskoulun yläkoulussa. Tutkimukseeni liittyy myös taiteellinen osa. Tutkimusintressini kohdistuu erityisesti posthumanistisiin teorioihin, kuten teknologian ja ei-inhimillisten toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen taiteellisessa prosessissa ja niiden merkitykseen oppimisprosessissa. Tutkimukseni tehtävänä on kehittää kuvataideopetuksen käytäntöjä ja sisältöjä näiden näkökulmien valossa. Reflektoin tutkimuksessani, miten oppilaiden kuvataidetunneilla luomat teokset ilmentävät posthumanistisia näkökulmia ja miten nämä näkökulmat voidaan tuoda käytäntöön osaksi opetustyötä laajentaen samalla kuvataidekasvatuksen ajattelutapoja ja käytänteitä.
Tutkimukseni ajankohtaisuus kuvataidekasvatuksen tieteenalalla perustuu useisiin toisiinsa kietoutuviin tekijöihin, jotka liittyvät sekä kuvataidekasvatuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen että laajempiin filosofisiin ja pedagogisiin suuntauksiin. Posthumanistisen ajattelun nousu on avannut uusia teoreettisia väyliä tarkastella ihmisyyden ja ei-inhimillisten toimijoiden välisiä suhteita, mikä haastaa perinteiset käsitykset kasvatuksen ja oppimisen rajapinnoista. Kuvataidekasvatus, joka on historiallisesti korostanut ihmiskeskeisiä ja esteettisiä ihanteita, saavuttaa uusia teoreettisia ja metodologisia ulottuvuuksia näiden uusien ajattelutapojen tuomien näkökulmien kautta. Näkökulmat avaavat pedagogisia mahdollisuuksia ymmärtää oppimista monilajisissa ja teknologisissa ympäristöissä.
Lisäksi nykyteknologioiden, esimerkiksi digitaalisten työkalujen ja tekoälyn, laajeneva läsnäolo kouluympäristöissä edellyttää uudelleenarviointia siitä, miten nämä välineet vaikuttavat kuvataiteen opetukseen ja miten ne voivat muokata myös tulevaisuuden oppimisympäristöjä. Tutkimukseni keskittyy posthumanististen teorioiden soveltamiseen kuvataideopetuksessa vastaten tähän tarpeeseen tarjoamalla uudenlaisia kehyksiä, joiden kautta teknologian ja ihmisyyden välistä vuorovaikutusta voidaan tarkastella ja ymmärtää syvällisemmin. Lähestymistapa on erityisen ajankohtainen aikana, jolloin koulutuksen kenttä pyrkii vastaamaan digitaalisen ja ekologisen muutoksen asettamiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Tutkimukseni on taideperustainen toimintatutkimus, joka yhdistää taiteelliset ja pedagogiset prosessit kuvataidekasvatuksen kontekstissa. Tutkimusstrategia korostaa tutkimuksen ja käytännön jatkuvaa vuoropuhelua, jossa taide toimii sekä tiedon tuottamisen välineenä että pedagogisena työkaluna. Lisäksi se mahdollistaa prosessinomaisen työskentelyn, jossa tutkimuksen suunta tarkentuu ja kehittyy tutkimuksen edetessä. Tutkimukseeni sisältyvä taiteellinen osio painottaa visuaalista ajattelua ja taiteen merkitystä tiedon tuottamisen prosessissa. Taiteellinen osio kytkeytyy vahvasti Deleuzen ja Guattarin filosofiaan, erityisesti heidän käsitteisiinsä. Taiteellinen työskentely tarjoaa mahdollisuuden tarkastella ja käsitteellistää tutkimuskysymyksiä taiteen keinoin ja avata samalla uusia näkökulmia oppimisympäristöjen ja pedagogisten käytäntöjen kehittämiseen. Taiteellinen osio tukee tutkimuksen teoreettista syventämistä ja käytännön pedagogista kehittämistä, jolloin tutkimusprosessista tulee kokonaisvaltainen ja monipuolinen tiedon tuottamisen muoto.
Olen koostanut tutkimusaineistoni keväällä 2021 toimiessani kuvataideopettajana Pitkäkankaan koululla. Tutkimusaineisto sisältää dokumentaarisia valokuvia ja videoita, joita kuvasin kuvataidetunneilla, oppilaiden teoksia, kollegani kuvaamaa videomateriaalia, oppilashaastatteluja sekä kyselylomakkeilla kerättyä tietoa. Lisäksi olen pitänyt henkilökohtaista tutkimuspäiväkirjaa, jossa havainnoin ja reflektoin opetustilanteita. Tutkimusaineiston keräämisen tarkoitus on saada syvällinen ymmärrys siitä, miten posthumanistiset näkökulmat ja teoreettiset käsitteet ilmenevät kuvataideopetuksen käytännöissä ja oppimisympäristöissä.
Aineiston analyysissa hyödynnän teemoittelua ja diffraktiivista luentaa filosofisten käsitteiden pohjalta. Teemoittelu auttaa jäsentämään aineistoa ja tunnistamaan toistuvia aiheita ja merkityksiä, jotka heijastavat posthumanistisia näkökulmia oppimisympäristöissä ja pedagogisissa käytännöissä. Diffraktiivinen luenta pohjautuu filosofisiin käsitteisiin ja näkemykseen ilmiöiden kietoutumisesta sekä syventää analyysiä tarkastelemalla eri toimijoiden välisiä suhteita ja vaikutuksia. Tämä mahdollistaa aineiston tulkitsemisen tavalla, joka ottaa huomioon oppimisen, luovuuden ja vuorovaikutuksen monikerroksiset prosessit. Diffraktiivinen luenta tarjoaa välineitä nähdä oppimisprosessit jatkuvasti muotoutuvina ja moninaisina ja avaa näin uusia näkökulmia kuvataidekasvatuksen kehittämiseen posthumanistisessa kontekstissa.
Tutkimustulokset jakautuvat kolmeen pääalueeseen: pedagogisiin, teknisiin ja sisällöllisiin ratkaisuihin. Tulokset osoittavat, että posthumanistiset lähestymistavat voivat syventää ja monipuolistaa kuvataideopetusta ja luovat uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja, kuten avoimia ja vuorovaikutteisia oppimistiloja, jotka edistävät oppilaiden luovuutta ja vahvistavat heidän osallisuuttaan oppimisprosessissa. Ne voivat olla esimerkiksi oppimiskokemuksia, jotka ovat osallistavia ja joustavia ja mukautuvat oppilaiden moninaisiin tarpeisiin ja edistävät samalla kestävän taidekasvatuksen periaatteita. Sisällön osalta tutkimus tuo esiin, että oppimisen moninaisuutta voidaan vahvistaa huomioimalla ihmisten ja ei-inhimillisten toimijoiden, esimerkiksi materiaalien ja teknologioiden, väliset vuorovaikutukset, mikä mahdollistaa laajempien yhteiskunnallisten ja ekologisten kysymysten käsittelyn. Lisäksi erilaisten digitaalisten työkalujen, kuten piirto-ohjelmien ja kuvankäsittelyohjelmien, käyttö tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia taiteelliseen ilmaisun ja teknisten taitojen kehittämiseen.
Tutkimukseni perusteella esitän, että posthumanistinen lähestymistapa kuvataideopetuksessa monipuolistaa oppimisympäristöjä ja pedagogisia käytäntöjä. Se mahdollistaa sisältöjen uudistamisen, luo osallistavampia ja joustavampia oppimiskokemuksia sekä edistää myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa. Posthumanistinen pedagogiikka kuvataideopetuksessa tukee oppilaiden luovuuden ja kriittisen ajattelun kehittymistä, lisää heidän ekologista ja kulttuurista tietoisuuttaan ja valmistaa heitä kohtaamaan tulevaisuuden monimuotoisia haasteita.
Toteutan tutkimukseni taideperustaisena toimintatutkimuksena peruskoulun yläkoulussa. Tutkimukseeni liittyy myös taiteellinen osa. Tutkimusintressini kohdistuu erityisesti posthumanistisiin teorioihin, kuten teknologian ja ei-inhimillisten toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen taiteellisessa prosessissa ja niiden merkitykseen oppimisprosessissa. Tutkimukseni tehtävänä on kehittää kuvataideopetuksen käytäntöjä ja sisältöjä näiden näkökulmien valossa. Reflektoin tutkimuksessani, miten oppilaiden kuvataidetunneilla luomat teokset ilmentävät posthumanistisia näkökulmia ja miten nämä näkökulmat voidaan tuoda käytäntöön osaksi opetustyötä laajentaen samalla kuvataidekasvatuksen ajattelutapoja ja käytänteitä.
Tutkimukseni ajankohtaisuus kuvataidekasvatuksen tieteenalalla perustuu useisiin toisiinsa kietoutuviin tekijöihin, jotka liittyvät sekä kuvataidekasvatuksen yhteiskunnalliseen merkitykseen että laajempiin filosofisiin ja pedagogisiin suuntauksiin. Posthumanistisen ajattelun nousu on avannut uusia teoreettisia väyliä tarkastella ihmisyyden ja ei-inhimillisten toimijoiden välisiä suhteita, mikä haastaa perinteiset käsitykset kasvatuksen ja oppimisen rajapinnoista. Kuvataidekasvatus, joka on historiallisesti korostanut ihmiskeskeisiä ja esteettisiä ihanteita, saavuttaa uusia teoreettisia ja metodologisia ulottuvuuksia näiden uusien ajattelutapojen tuomien näkökulmien kautta. Näkökulmat avaavat pedagogisia mahdollisuuksia ymmärtää oppimista monilajisissa ja teknologisissa ympäristöissä.
Lisäksi nykyteknologioiden, esimerkiksi digitaalisten työkalujen ja tekoälyn, laajeneva läsnäolo kouluympäristöissä edellyttää uudelleenarviointia siitä, miten nämä välineet vaikuttavat kuvataiteen opetukseen ja miten ne voivat muokata myös tulevaisuuden oppimisympäristöjä. Tutkimukseni keskittyy posthumanististen teorioiden soveltamiseen kuvataideopetuksessa vastaten tähän tarpeeseen tarjoamalla uudenlaisia kehyksiä, joiden kautta teknologian ja ihmisyyden välistä vuorovaikutusta voidaan tarkastella ja ymmärtää syvällisemmin. Lähestymistapa on erityisen ajankohtainen aikana, jolloin koulutuksen kenttä pyrkii vastaamaan digitaalisen ja ekologisen muutoksen asettamiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Tutkimukseni on taideperustainen toimintatutkimus, joka yhdistää taiteelliset ja pedagogiset prosessit kuvataidekasvatuksen kontekstissa. Tutkimusstrategia korostaa tutkimuksen ja käytännön jatkuvaa vuoropuhelua, jossa taide toimii sekä tiedon tuottamisen välineenä että pedagogisena työkaluna. Lisäksi se mahdollistaa prosessinomaisen työskentelyn, jossa tutkimuksen suunta tarkentuu ja kehittyy tutkimuksen edetessä. Tutkimukseeni sisältyvä taiteellinen osio painottaa visuaalista ajattelua ja taiteen merkitystä tiedon tuottamisen prosessissa. Taiteellinen osio kytkeytyy vahvasti Deleuzen ja Guattarin filosofiaan, erityisesti heidän käsitteisiinsä. Taiteellinen työskentely tarjoaa mahdollisuuden tarkastella ja käsitteellistää tutkimuskysymyksiä taiteen keinoin ja avata samalla uusia näkökulmia oppimisympäristöjen ja pedagogisten käytäntöjen kehittämiseen. Taiteellinen osio tukee tutkimuksen teoreettista syventämistä ja käytännön pedagogista kehittämistä, jolloin tutkimusprosessista tulee kokonaisvaltainen ja monipuolinen tiedon tuottamisen muoto.
Olen koostanut tutkimusaineistoni keväällä 2021 toimiessani kuvataideopettajana Pitkäkankaan koululla. Tutkimusaineisto sisältää dokumentaarisia valokuvia ja videoita, joita kuvasin kuvataidetunneilla, oppilaiden teoksia, kollegani kuvaamaa videomateriaalia, oppilashaastatteluja sekä kyselylomakkeilla kerättyä tietoa. Lisäksi olen pitänyt henkilökohtaista tutkimuspäiväkirjaa, jossa havainnoin ja reflektoin opetustilanteita. Tutkimusaineiston keräämisen tarkoitus on saada syvällinen ymmärrys siitä, miten posthumanistiset näkökulmat ja teoreettiset käsitteet ilmenevät kuvataideopetuksen käytännöissä ja oppimisympäristöissä.
Aineiston analyysissa hyödynnän teemoittelua ja diffraktiivista luentaa filosofisten käsitteiden pohjalta. Teemoittelu auttaa jäsentämään aineistoa ja tunnistamaan toistuvia aiheita ja merkityksiä, jotka heijastavat posthumanistisia näkökulmia oppimisympäristöissä ja pedagogisissa käytännöissä. Diffraktiivinen luenta pohjautuu filosofisiin käsitteisiin ja näkemykseen ilmiöiden kietoutumisesta sekä syventää analyysiä tarkastelemalla eri toimijoiden välisiä suhteita ja vaikutuksia. Tämä mahdollistaa aineiston tulkitsemisen tavalla, joka ottaa huomioon oppimisen, luovuuden ja vuorovaikutuksen monikerroksiset prosessit. Diffraktiivinen luenta tarjoaa välineitä nähdä oppimisprosessit jatkuvasti muotoutuvina ja moninaisina ja avaa näin uusia näkökulmia kuvataidekasvatuksen kehittämiseen posthumanistisessa kontekstissa.
Tutkimustulokset jakautuvat kolmeen pääalueeseen: pedagogisiin, teknisiin ja sisällöllisiin ratkaisuihin. Tulokset osoittavat, että posthumanistiset lähestymistavat voivat syventää ja monipuolistaa kuvataideopetusta ja luovat uudenlaisia pedagogisia ratkaisuja, kuten avoimia ja vuorovaikutteisia oppimistiloja, jotka edistävät oppilaiden luovuutta ja vahvistavat heidän osallisuuttaan oppimisprosessissa. Ne voivat olla esimerkiksi oppimiskokemuksia, jotka ovat osallistavia ja joustavia ja mukautuvat oppilaiden moninaisiin tarpeisiin ja edistävät samalla kestävän taidekasvatuksen periaatteita. Sisällön osalta tutkimus tuo esiin, että oppimisen moninaisuutta voidaan vahvistaa huomioimalla ihmisten ja ei-inhimillisten toimijoiden, esimerkiksi materiaalien ja teknologioiden, väliset vuorovaikutukset, mikä mahdollistaa laajempien yhteiskunnallisten ja ekologisten kysymysten käsittelyn. Lisäksi erilaisten digitaalisten työkalujen, kuten piirto-ohjelmien ja kuvankäsittelyohjelmien, käyttö tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia taiteelliseen ilmaisun ja teknisten taitojen kehittämiseen.
Tutkimukseni perusteella esitän, että posthumanistinen lähestymistapa kuvataideopetuksessa monipuolistaa oppimisympäristöjä ja pedagogisia käytäntöjä. Se mahdollistaa sisältöjen uudistamisen, luo osallistavampia ja joustavampia oppimiskokemuksia sekä edistää myös kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa. Posthumanistinen pedagogiikka kuvataideopetuksessa tukee oppilaiden luovuuden ja kriittisen ajattelun kehittymistä, lisää heidän ekologista ja kulttuurista tietoisuuttaan ja valmistaa heitä kohtaamaan tulevaisuuden monimuotoisia haasteita.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [396]