Iäkkäiden ihmisten positiot hoivan ja vanhuuden sosiokulttuurisissa tarinalinjoissa

Abstract

Väitöskirjatutkimukseni tavoitteena on tuottaa tietoa tuen tarpeessa olevien vanhojen ihmisten asemasta. Tutkimuksen kontekstina on pohjoissuomalaisten, pääasiassasosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä olevien, mutta omassa kodissaan asuvien ihmisten arkielämä ja hoivapalvelut. Positiointiteorian position ja tarinalinjan käsitteiden avulla vastaan tässä artikkeliväitöskirjan yhteenvedossa seuraaviin kysymyksiin: 1) millaisia positioita vanhoille ihmisille on tarjolla vanhuutta koskevissa sosiokulttuurisissa tarinalinjoissa ja 2) miten tuen tarpeessa olevien vanhojen ihmisten positiot rakentuvat hoivan käytäntöjen tarinalinjoissa? Positioita ja tarinalinjoja tutkitaan tulkiten väitöskirjan sisältämiä osajulkaisuja, joissa haastattelu-, kysely-, havainnointi-, ääninauhoite- ja asiakirja-aineistoja on analysoitu kategoria-, kehys-, diskurssi- ja sisällönanalyysin, toimijaverkostoteorian, tilastollisen kuvailun sekä minäteknologioidenanalyysin keinoin.

Tutkimus paikantuu kulttuuri-, sosiaali- ja kriittisen gerontologian tutkimuksen kenttiin. Tutkimuksen yhteys gerontologiseen sosiaalityöhön syntyy muun muassa sosiaalihuollon asiakkuuden, vanhuspalveluiden, vanhustyön ja vanhuspolitiikananalyysin sekä vanhuuden sosiokulttuurisen ja yhteiskunnallisen ymmärryksen kautta. Gerontologisen sosiaalityön tutkimukset ovat osoittaneet, että on tärkeää kiinnittää huomiota hoidollisten ja hoivan kysymysten lisäksi myös muihin vanhojen ihmisten avun ja tuen tarpeisiin, sosiaalisiin ongelmiin sekä asemaan palvelujärjestelmässä. On tärkeä myös ymmärtää vanhuutta laaja-alaisesti, ja olla sensitiivinen ihmisten ikäkokemukselle. Tutkimuksen monimenetelmällinen perusta lisää tietoa vanhuuden ja vanhojen ihmisten elämäntilanteiden ja positioiden muodostumisen heterogeenisyydestä.

Tutkimukseni osoittaa, että vanhuuden sosiokulttuurisessa merkityksellistämisessä on piirteitä, jotka rakentavat vanhenemista ja vanhuutta ongelmakeskeisesti. Vanhuuden ongelmallisuus esiintyy pyrkimyksenä vanhuuden poissulkemiseen, vanhenemiseen yhdistettyjen haasteiden selontekovelvollisuutena tai suoranaisena ongelmapuheena, mukaan lukien vanhojen ihmisten negatiivinen puhe itsestään iäkkäänä ihmisenä. Tutkimustulosten mukaan onnistunut vanheneminen edellyttää yhteiskunnassamme pitkälti aktiivisuuden ja autonomisuuden määreiden liittämisen mahdollistumista iäkkäisiin ihmisiin myös sellaisessa vanhuudessa, jossa tarvitaan paljon tukea.

Toisaalta vanhuuteen suhtauduttiin ikäystävällisesti, joskin lähinnä vanhojen ihmisten oman elämän kerronnassa. Ikäystävällisen kerronnan ytimessä oli ymmärrys siitä, että ikääntymiseen voi kuulua muun muassa sairastumista, fyysistä kipua ja menetyksiä, mutta ne eivät ole itseä tai vanhaa ihmistä täysin määrittäviä asioita. Ikäystävällisiä käytäntöjä oli myös kotihoidon työntekijöiden ja asiakkaiden välisessä vuorovaikutuksessa ja asiakirja-aineistojen voimavarakeskeisessä vanhuskäsityksessä. Hoivapoliittisissa asiakirjoissa tosin voimavaraisuutta käytettiin myös omaan hoitoon liittyvänä vastuullistamisena.

Tutkimustulosten mukaan ikääntyneen ihmisen positio hoivan kontekstissa määrittyy itsenäisen pärjäämisen kulttuurin, hoivasta saadun tuen tai tuen puutteen ja hoivapolitiikan sekä ikääntyneen ihmisen hoivaan liittyvien pyrkimysten käytännöissä. Elämäntilanteessa, jossa aletaan tarvita enemmän muiden ihmisten ja palvelujärjestelmän apua, tukea ja hoivaa, joudutaan omasta positiosta neuvottelemaan ja määrittelemään sitä uudelleen. Toisaalta tarpeita vastaava hoiva tukee ikääntyneen ihmisen positiota myönteisellä tavalla, eikä hoiva problematisoidu oikeuksien ja velvollisuuksien kysymyksenä. Jos tarpeita vastaavaa hoivaa tai tukea ei ole tarjolla, kysymykset oikeuksista ja velvollisuuksista aktualisoituvat todennäköisemmin. Tällöin ikääntyneet asiakkaat esittävät perusteluja, joiden mukaan he olisivat oikeutettuja hoivaan, kun taas hoivapolitiikassa esitetään perusteluja hoivapalvelujen rajoittamiselle ja velvollisuuteen hoitaa omaa terveyttä ja tukeutua muiden, muun muassa läheisten apuun. Ikääntyneiden asiakkaiden position muotoutuu myös sen mukaan, miten he omaksuvat hoivapolitiikan tavoitteita esimerkiksi teknologian käytön suhteen ja miten he muokkaavat itsestään toivotunlaista kansalaista ja asiakasta. Positioon vaikuttaa myös se, onko heillä mahdollisuuksia harjoittaa vastavallan käytäntöjä tai onko heillä valtaa hoivaa koskevissa neuvottelutilanteissa.

Vanhuuden tarinalinjat pitävät sisällään arvoja, normeja ja valtasuhteita ja ne voivat ylläpitää vallitsevia yhteiskunnallisia käytäntöjä tai olla muutoksen välineitä. Tarinalinjojen yhteiskunta- ja vanhuspoliittinen merkitys tulee esimerkiksi siitä, miten niitä käytetään vanhuspalvelujen suunnittelussa ja päätöksenteossa. Esimerkiksi puheet kehityksen vääjäämättömyydestä palvelujen teknologisoimisessa tai omahoidon ja läheisten vastuun lisäämisestä vanhojen ihmisten hoivassa – joko ilman perusteluja tai esimerkiksi heikkoon taloudellisen tilanteeseen tai tulevaisuusnäkymiin vedoten – toimivat poliittisten valintojen tukena.

Tutkimukseni tulosten perusteella väitän, että vanhojen ihmisten myönteisen position rakentaminen edellyttää ikäystävällisemmän kulttuurin edistämistä. Tukea tarvitsevien vanhojen ihmisten position edistämiseen tarvitaan hoivaan liittyvien oikeuksien ja velvollisuuksien sosiaalisesti kestävien käytäntöjen ja politiikan kehittämistä.

The aim of this doctoral dissertation is to increase our knowledge of the positions of older people who are in a need of support. The research context involves the everyday lives of older adults living in their own homes and supported by care services. Using the concepts of position and storyline from positioning theory, this summary section addresses the following questions: 1) What positions are available to older people in sociocultural storylines of aging? and 2) How are the positions of older people in need of support constructed within the storylines of care practices?

The positions, storylines, and practices are explored by interpreting the constituent publications of the dissertation. These publications analyze data collected through interviews, surveys, observations, audio recordings, and documents. The methodological and theoretical frame involves categorization analysis, frame analysis, discourse analysis, content analysis, actor-network theory, statistical description, and the analysis of technologies of the self.

This study is situated in the fields of cultural, social, and critical gerontology and it contributes to knowledge of gerontological social work. The connection to gerontological social work lies in the analysis of social care client relationships, eldercare services, and elder policy, as well as in the sociocultural and societal understanding of old age. Studies in gerontological social work emphasize the importance of addressing not only issues of care but also the social problems of older people, their position within the service system, and the assistance and support that the system provides for them. It is also important to understand old age broadly and to be sensitive to individuals’ experiences of aging. The study’s multi-method approach sheds light on the heterogeneous formation of older people’s life situations and positions.

The research shows that the sociocultural construction of old age often features elements that shape aging in problematic ways. This appears as an effort to exclude old age, as a duty to account for the challenges associated with aging, or as an outright problem discourse, including older individuals’ negative talk about themselves as older people. The findings indicate that successful aging in society largely requires integrating characteristics of activity and autonomy into older individuals, even in situations where significant support is needed.

On the other hand, old age is also approached in an age-friendly manner, though primarily in older people’s narratives of their own life. At the core of age-friendly storytelling was an understanding that aging might involve illness, physical pain, and loss, but these do not define a person or one’s identity as an older person. Age-friendly practices were also included in interactions between home care workers and clients and in the resource-focused conceptions of old age in care-related documentation. However, in care policy documents, resources were sometimes discussed so as to shift care responsibility onto individuals themselves.

According to the findings, the position of an older person in the context of care is shaped by a culture of self-reliance, the support (or a lack thereof) provided by care services, and the care-related aspirations of both care policy and older individuals. In situations where greater reliance on other people and the service system becomes necessary, individuals must renegotiate and redefine their position. On the other hand, care does not become problematic in terms of rights and responsibilities when it satisfies an older person’s needs and thereby supports the person’s position.

In the absence of adequate care or support, questions concerning rights and responsibilities are likely to arise. In such cases, older clients may claim that they are entitled to care, while care policy presents grounds for limiting services and emphasizes people’s own responsibility to take care of themselves and to seek help from others, including family members.

The position of older clients is also influenced by how they adopt the goals of care policy, such as the use of technology, and how they shape themselves into desired citizens and clients. Additionally, their position is affected by whether they have opportunities to exercise counter-power or to wield influence in care-related negotiations.

The storylines of old age embody values, norms, and power relations that may either sustain existing societal practices or act as instruments of change. The societal and policy-related significance of the storylines is seen, for instance, in how they are used in the planning and decision-making of care services. For example, discussions about the inevitable technologization of services or increasing self-care and family support in the care of older people – often without justification or by citing a weak economic situation or a poor outlook for the future – influence the associated political choices.

Based on my research, I argue that fostering a positive position for older people requires promoting a more age-friendly culture. Advancing the position of older individuals in need of support calls for the development of socially sustainable practices and policies regarding care-related rights and responsibilities.