Role of fathers in the best interests of the child under the European human rights regime

Abstract

Questions surrounding the relationship between the rights of children and the rights of their parents in custody disputes has become increasingly important, not the least because of the high rates of divorce and parental separation in Europe. Along with the prevalence of parental separation, a widespread preference for assigning custody to mothers has been observed in public discourse on an overarching European level. Despite the fact that gender-based parenting roles have grown increasingly blurry in Western countries, fathers still face unique legal challenges that differ from those of mothers with regard to custody and access rights. Statistical data generally affirms that sole custody is awarded to mothers much more often than fathers, yet psychological studies consistently demonstrate the importance of the father to the well-being of children, even after parental separation.

Following from the above considerations, an important question arises: how do the unique human rights-related challenges faced by biological fathers in custodyrelated issues affect the fulfilment of the best interests of the child (BIC), which must be the primary consideration in child-related adjudication, as envisaged in Article 3 of the Convention on the Rights of the Child (CRC)? It is through the parents that the rights of the child must be realized, and under the CRC, the purpose of the BIC is to ensure the ‘full and effective enjoyment of all the rights recognized in the Convention and the holistic development of the child’, meaning that the role of parents and family in its fulfilment cannot be understated. It is equally obvious that the demonstrable differences between fathers and mothers in sole custody and residence outcomes have inevitable implications concerning the BIC.

The presented PhD research looks at trends regarding the legal position and human rights protection of biological fathers in the context of custody disputes. This is done by identifying differences inherent to mother- and fatherhood in human rights adjudication, the developing role of rebuttable legal presumptions of shared parenting in Europe, legal challenges associated with unmarried fatherhood, and historical as well as contemporary trends that characterize the jurisprudence of the European Court of Human Rights (ECtHR) in the present context. Provisions on the rights of the child, custody, and access in light of the CRC and the European Convention on Human Rights are assessed, alongside some examples of their practical application in the domestic law of different European States. These examples are used in order to demonstrate how States have chosen to provide for these internationally determined rights within their jurisdictions, and the margin of appreciation they have under international supervision, particularly the jurisprudence of the European Court of Human Rights. The central aim is to analyze how the rights of fathers contribute to the BIC, and how they should be accommodated when determining the BIC in the context of custody.

Lasten ja vanhempien oikeuksien suhteeseen liittyvät kysymykset ovat nousseet entistä tärkeämpään asemaan julkisessa keskustelussa. Tähän on syynä muun muassa suuri avioerojen määrä Euroopassa. Tämän lisäksi yksin- tai lähihuoltajuuden määrääminen äidille on havaittu tavanomaiseksi ratkaisuksi julkisen keskustelun ja tilastojen piirissä yleiseurooppalaisella tasolla. Vaikka sukupuoleen perustuvat erot lastenkasvatuksessa ovat hämärtyneet länsimaissa, isät kohtaavat edelleen oikeudellisia haasteita, jotka eroavat äitien haasteista liittyen huoltajuuskysymyksiin. Saatavilla olevat tilastot vahvistavat käsityksen, jonka mukaan yksinhuoltajuus myönnetään useammin äideille kuin isille, huolimatta tutkimuksista, jotka osoittavat isän tärkeän roolin lapsen psykologisessa kehityksessä myös vanhempien eron jälkeen.

Ylläolevat havainnot johtavat tärkeän oikeudellisen kysymyksen äärelle: miten isyyteen liittyvät ihmisoikeudelliset haasteet eron jälkeisen huoltajuuden saralla vaikuttavat lapsen edun toteutumiseen kansainvälisen lapsen oikeuksien sopimuksen pohjalta? Lasten oikeudet on tarkoitettu ensisijaisesti toteutettaviksi vanhempien kautta, ja lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisen lapsen edun periaatteen on tarkoitus taata nämä oikeudet tehokkaasti lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen turvaamiseksi. Näin ollen vanhempien ja perheen roolia kyseisten oikeuksien toteutumisessa ei tule aliarvioida. On myös selvää, että isien ja äitien erilaiset oikeudelliset haasteet huoltajuuden osalta vaikuttavat myös lapsen edun toteutumiseen ja tulkintoihin.

Väitöstyössä tarkastellaan isien oikeudellista asemaa eurooppalaisen ihmisoikeuskäytännön näkökulmasta huoltajuuskiistojen kontekstissa, keskittyen erityisesti trendeihin yleisen ihmisoikeuskäytännön kehityksessä. Tutkimukseen sisältyy muun muassa isyyden ja äitiyden erot ihmisoikeuslainsäädännön tulkinnassa, vuoroasumismallien oikeudellinen kehitys ja yleistyminen Euroopassa, naimattomien isien oikeustilanteen analyysi, sekä historiallisten ja nykyaikaisten trendien tarkastelu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kehityksessä huoltajuuskysymysten osalta. Tarkastelussa keskitytään lasten oikeuksien sopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintaan. Lisäksi sekä kansallisesta oikeuskäytännöstä että oikeustieteellisestä kirjallisuudesta nostetaan esimerkkejä sopimuksissa olevien periaatteiden tulkitsemista ajatellen. Kyseisten esimerkkien tarkoitus on osoittaa, miten sopimuksiin sitoutuneet valtiot saattavat käytännössä toteuttaa niissä säädettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Tässä suhteessa valtioille myönnetyn harkintavallan määrä on oleellisena tarkastelun kohteena, erityisesti siten kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sen tulkinnut oikeuskäytännössään aiheeseen liittyvien kysymysten osalta. Väitöstyön olennaisin tavoite on tarkastella miten isien ihmisoikeussuoja vaikuttaa lapsen edun toteutumiseen, ja kuinka sekä isien että lasten oikeudet tulisi ymmärtää suhteessa toisiinsa määrittäessä lapsen etua huoltajuuskysymysten osalta.