(Co-)design through trust : a dynamic and relational approach to collective design practice with communities

Abstract

In the face of ongoing socio-ecological crises, systemic change is required at multiple scales, demanding transdisciplinary and collaborative efforts. Design, a field that shapes the products, services, systems, and environments that structure everyday life, plays a vital role in this transformation. Accordingly, socially responsible design (SRD) has long been driven by ethical and moral concerns, prompting designers to critically reflect on their role and how to “do good” through their work. As collaboration is fundamental to addressing complex problems, collective design practices (CDP)—encompassing co-design, participatory design, and co-creation are central to SRD. Nevertheless, the “decolonial turn” in design highlights how mainstream CDP, although aimed at empowering individuals and communities, can often inadvertently reproduce embedded hierarchies and assumptions about knowledge, expertise, and participation. This critique becomes especially relevant in contexts shaped by colonial histories and cultural plurality—such as Arctic and circumnorthern regions, where Indigenous and Western societies intersect. It is within this setting that this study explores how designers might reimagine their engagement with communities and with Indigenous Peoples in particular. From this perspective, this study asks: How can designers foster ethical and meaningful collaborations in collective design practice (CDP) with communities?

The research hypothesis, according to which prioritizing the co-construction of interpersonal relationships and trust plays a key role in developing ethical and meaningful design projects with communities, centred on the significance of the relationships and trust in CDP with Indigenous Peoples. Surprisingly, although trust is central to society and human relationships, it has been overlooked in design research and practice. Adopting the premise that trust is a process rather than fixed state, this research uses a systemic constructivist lens to explore the dynamic of trust in collective design practice (CDP) as an inherently relational phenomenon. The main objective of the study is to create new knowledge relevant to design practice, education, and research, exploring ways to engage in CDP that create positive change.

With an abductive approach and practice-led methodology, the study explores this topic through two international projects that took place in 2020–2022: (a) Dialogues and Encounters in the Arctic (DEA), set in an Sámi context with institutional partners from Finland and Sweden; and (b) Solutions for Engaging and Empowering Youth with Trans-Atlantic Mirroring (SEEYouth), a project concerned with marginalized youth involving partners from Brazil, the UK, Canada, and Finland. Using a research through design strategy, these projects are key to generating new understandings that stem from practice, focusing on stimulating reflection-on-action. In addition to the project activities, qualitative material (interviews, workshops, group discussion, reflective logs) was collected from a total of 25 project collaborators with diverse cultural and professional backgrounds—including both Indigenous and Non-Indigenous participants.

The theoretical framework draws from the systemic and complexity paradigm, Indigenous relational perspectives, core processes in collaboration, and the specificities of design to construct a model displaying the dynamic and relational dimensions of CDP. This model emerges from the study’s abductive approach, with understanding stemming from cycles of interplay between theory and fieldwork. Furthermore, the findings highlight how the dynamic of trust concerns more than interpersonal relationships, enriching the initial comprehension of relationality in CDP. Indeed, they reveal the dynamic of trust is shaped by and evolves in relation to other interwoven dimensions: the organising project, inter/intrapersonal relationships, acquired wisdom, and contexts. Moreover, the findings shed light on how the dynamic of trust organises on three interconnected levels: trust in oneself, trust in others, and trust as an atmosphere. This study argues that designers can intentionally nurture this dynamic through specific actions particularly in two key areas: the organisation of the project and the organisation of relationships. For example, they can establish horizontal and reciprocal relationship structures, ground the project in local contexts, co-develop the project (purpose, vision), develop and use soft skills, adopt a fluid and agile leadership style, and support positive attitudes. The findings underscore that real collaboration is no easy task.

While the fieldwork is predominantly based on working with Indigenous Peoples, the concepts of trust and relationships transcend specific domains and disciplines. As such, the findings may resonate with those engaged in sensitive project contexts, as well as designers striving for more meaningful collaboration with the communities they work with, including but not limited to Indigenous Peoples. A dynamic and relational approach to design is argued to be a strategy for fostering ethical and meaningful collaboration, advocating for a shift from an object-centred design approach to a relationship-centred one. The study also underlines the significance of designers engaging in reflexivity and having awareness of their positionality in regard to the contexts in which they intervene. By presenting a dynamic and relational approach to CDP, this study expands on avenues for the development of SRD in design practice, design research, and design education.

Meneillään olevat sosioekologiset kriisit edellyttävät monitasoista systeemistä muutosta sekä poikkitieteellisiä ja yhteistoiminnallisia ponnisteluja. Muotoilun ala on muutoksen keskiössä kehitettäessä tuotteita, palveluja, järjestelmiä ja ympäristöjä, jotka jäsentävät jokapäiväistä elämää. Vastaavasti yhteiskunnallisesti vastuulliseen muotoiluun (YVM) on jo kauan liittynyt eettisiä ja moraalisia kysymyksiä, jotka pakottavat muotoilijan arvioimaan kriittisesti omaa rooliaan sekä sitä, miten ”saadaan aikaan hyviä asioita”. Koska monimutkaisten ongelmien ratkominen perustuu yhteistoimintaan, yhteismuotoilun käytäntöön (YMK) – yhteissuunnittelu, osallistava muotoilu ja yhteiskehittäminen – on YVM:n keskiössä. Muotoilun dekoloniaalinen käänne osoittaa selkeästi, että vaikka YMK pyrkii voimaannuttamaan ihmisiä ja yhteisöjä, siinä voidaan usein epähuomiossa toistaa juurtuneita hierarkioita ja oletuksia tiedosta, osaamisesta ja osallistamisesta. Kritiikki on paikallaan erityisesti koloniaalisen historian ja kulttuurisen moninaisuuden muovaamissa konteksteissa, esimerkiksi arktisilla ja sirkumpolaarisilla alueilla, joissa alkuperäiset ja läntiset yhteiskunnat kohtaavat. Tämän asetelman valossa tutkimuksessa selvitetään, miten suunnittelijat voisivat arvioida uudelleen, kuinka toimia yhteisöjen ja erityisesti alkuperäiskansojen kanssa. Tähän näkökulmaan perustuen tutkimuskysymys kuuluu seuraavasti: Miten muotoilijat voivat edistää eettisesti merkityksekästä ja kollektiiviseen yhteismuotoilun käytäntöön perustuvaa työtä yhteisöjen kanssa?

Tutkimushypoteesi, jonka mukaan yhteistoimin aikaansaadut henkilökohtaiset suhteet ja luottamus ovat avainasemassa kehitettäessä eettisiä ja merkityksekkäitä muotoiluprojekteja yhteisöjen kanssa, keskittyi suhteiden ja luottamuksen merkitykseen kollektiivisessa yhteismuotoilussa alkuperäiskansojen kanssa. On yllättävää, että vaikka luottamuksella on tärkeä rooli yhteiskunnassa ja ihmissuhteissa, sitä ei ole huomioitu muotoilun tutkimuksessa ja käytännössä. Lähtemällä oletuksesta, että luottamus on staattisen tilan sijaan prosessi, tutkimus keskittyy systeemiteoreettisen konstruktivismin näkökulmasta luottamuksen dynamiikkaan luontaisesti relationaalisena ilmiönä kollektiivisessa suunnittelussa. Tutkimuksen päätavoitteena on luoda uutta muotoilun, koulutuksen ja tutkimuksen kannalta relevanttia tietoa tarkastelemalla tapoja, joilla YMK:n avulla voidaan saada aikaan positiivista muutosta.

Abduktiivisen lähestymistavan ja käytäntöjohteisen metodologian avulla tutkimus käsittelee aihetta pohjautuen kahteen kansainväliseen projektiin vuosilta 2020–2022: 1) Dialogues and Encounters in the Arctic (DEA), joka toteutettiin saamelaiskontekstissa suomalaisten ja ruotsalaisten institutionaalisten kumppanien kanssa sekä 2) Solutions for Engaging and Empowering Youth with Trans-Atlantic Mirroring (SEEYouth), joka käsitteli marginalisoituneita nuoria ja jonka kumppanit olivat Brasiliasta, Isosta-Britanniasta, Kanadasta ja Suomesta. Nämä projektit ovat avainasemassa generoitaessa strategiseen muotoilun tutkimukseen pohjaten uutta käytäntölähtöistä tietoa keskittymällä toiminnan jälkeisen pohdinnan stimuloimiseen. Projektitoiminnan lisäksi kerättiin laadullista materiaalia (haastatteluja, työpajoja, ryhmäkeskusteluja ja reflektiivisiä merkintöjä) 25 projektikumppanilta, joilla oli moninaiset kulttuuriset ja ammatilliset taustat. Mukana oli sekä alkuperäiskansoihin kuuluvia että niihin kuulumattomia osallistujia.

Teoreettinen kehys ammentaa systeemiteoriasta ja kompleksisuusteoriasta, alkuperäiskansojen relationaalisista näkökulmista, yhteistoiminnan ydinprosesseista ja suunnittelun erityispiirteistä, minkä avulla voi rakentaa mallin, joka tuo esille YMK:n dynaamiset ja relationaaliset ulottuvuudet. Malli nojautuu tutkimuksen abduktiiviseen lähestymistapaan, jossa aikaansaatu ymmärrys perustuu teorian ja kenttätyön väliseen sykliseen vuorovaikutukseen. Tulokset osoittavat myös selkeästi, että luottamuksen dynamiikka ulottuu muuallekin kuin vain henkilöiden välisiin suhteisiin, mikä laajentaa ensikäsitystä YKM:n relationaalisuudesta. Itse asiassa ne myös osoittavat, että luottamuksen dynamiikka muovautuu ja kehittyy suhteessa muihin lomittuneisiin ulottuvuuksiin: organisoivaan projektiin, ihmisten välisiin ja intrapersonaalisiin suhteisiin, hankittuun tietämykseen ja konteksteihin. Lisäksi tulokset osoittavat, että luottamuksen dynamiikka järjestyy kolmella toisiinsa liittyvällä tasolla seuraavasti: luottamus itseensä, luottamus muihin ihmisiin ja luottamus ilmapiirinä. Tutkimuksessa esitetään, että muotoilijat voivat tietoisesti ylläpitää tätä dynamiikkaa erityisillä toimilla kahdella avainalueella eli projektin organisoinnissa ja ihmissuhteiden organisoinnissa. He voivat esimerkiksi muodostaa horisontaalisia ja vastavuoroisia suhderakenteita, pohjata projektin paikalliseen kontekstiin, yhteiskehittää projektia (tavoite, visio), kehittää ja käyttää pehmeitä taitoja, omaksua sujuvan ja mukautuvan johtamistyylin ja edistää positiivisia suhtautumistapoja. Tutkimus osoittaa, että todellisen yhteistoiminnan saavuttaminen ei ole helppoa.

Vaikka kenttätyö perustuu pääasiallisesti työhön alkuperäsikansojen kanssa, luottamuksen ja suhteiden käsitteet ulottuvat yksittäisten kohteiden ja tieteenalojen ulkopuolelle. Tulokset käyvät yksiin sensitiivisten projektien parissa toimivien työn kanssa sekä suunnittelijoiden, jotka pyrkivät merkityksellisempään yhteistoimintaan työskennellessään yhteisöissä, esimerkiksi alkuperäiskansojen parissa. Dynaaminen ja relationaalinen suhtautuminen muotoiluun on väitetysti strategia, jolla edistetään eettistä ja merkityksellistä yhteistoimintaa sekä muutosta objektikeskeisestä lähestymistavasta suhdekeskeiseen lähestymistapaan muotoilun saralla. Tutkimus myös vahvistaa käsitystä siitä, että suunnittelijoiden on tärkeää toimia reflektoiden ja tiedostaa positionsa suhteessa eri konteksteihin, joissa he toimivat. Esittelemällä dynaamisen ja relationaalisen tavan lähestyä kollektiivista yhteismuotoilua tämä tutkimus avaa tietä yhteiskunnallisesti vastuullisen muotoilun kehittämiselle muotoilun käytännössä, tutkimuksessa ja koulutuksessa.