Kaksitoista kuvaa isästä: Sadan vuoden sairaskertomus

Abstract

Tämä taiteen tohtorin väitöskirja tarkastelee taiteellisin menetelmin taakkasiirtymän käsittelemisen ja pysäyttämisen keinoja ja välineitä.

Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus siitä, että sodan aiheuttamat moraaliset ja psykologiset vammat voivat siirtyä sotaa kokemattomille osapuolille ja sukupolvelta toiselle; ilmiötä on käsitelty myös PTSD-tutkimuksessa. Tutkimuksessa kysytään, miten tällaisia perittyjä psyykkisiä ja emotionaalisia taakkoja voidaan tuoda näkyväksi ja käsitellä taiteen keinoin.

Tutkimus yhdistää hermeneuttis-fenomenologisella tutkimusotteella kuvataiteen, draaman ja filosofisen pohdinnan kokonaisuudeksi, jossa luova taide toimii sekä tutkimuskohteena että sovellettavana metodina.

Tarkastelun teoreettinen viitekehys muotoiltiin tutkimuksessa kehitetyn dynaamisen toimintamallin (SVD) avulla. Malli jäsentää taiteellisen tutkimusprosessin dynamiikan kolmen päävaiheen — syvämietteisen konseptoinnin, visualisoivan kontekstualisoinnin ja reflektoivan dialogin — tehtäviksi.

Toimintamallia sovellettiin kuvataideprojektiin ja näytelmäkäsikirjoituksen tekoon. Molemmat taiteelliset osat huipentuivat yleisölle järjestettyyn esitykseen.

Tutkimus tuotti taideterapeuttisen itsehoitomallin (SVDM) ja esimerkin sen soveltamisesta sotatraumojen synnyttämien traumasiirtymien käsittelyyn. Mallin keskeinen idea on lähestyä hermeneuttisesti selitettävää fenomenologista traumailmiötä ja ottaa se taiteellisin keinoin tuotetuin tarkoituksenmukaisten kuvausten muodossa käsittelyyn. Viimeistelty lopputuote esitetään suunnatulle yleisölle manifestina. Prosessin kautta itsehoitomallin käyttäjä irrottautuu traumaperinnöstään.

Käytetty hermeneuttis-fenomenologinen lähestymistapa mahdollisti tutkijan omien kokemusten ja havaintojen reflektion osana laajempaa henkilöhistoriallista ja kulttuurihistoriallista kontekstia.

Tutkimus osoittaa, että taiteellinen työskentely voi toimia merkittävänä reflektiivisenä ja terapeuttisena prosessina moraalisen vammautumisen jälkivaikutusten tunnistamisessa ja muuntamisessa. Taiteen avulla voidaan luoda yhteisöllinen tila, jossa yksilön kokemus menneestä saa yhteisöllisen merkityksen ja taakkasiirtymän ketju voi katketa.

Taideterapeuttiselle SVDM-itsehoitomallille osoitetaan useita jatkotutkimusaiheita ja soveltamistapavaihtoehtoja, jotka laajentavat mallin käyttöä yksilö- ja yhteisöterapeuttisiin konteksteihin.

This doctoral dissertation in art examines artistic methodologies for processing and interrupting the transmission of transgenerational burden.

The study is grounded in the premise that the moral and psychological injuries caused by war may be carried by individuals without direct war experience and transmitted across generations, a phenomenon also addressed in PTSD research. The research asks how such inherited burdens can be made visible and processed through artistic practice.

The research adopts a hermeneutic-phenomenological approach that integrates visual art, drama, and philosophical reflection into a unified process in which artistic practice functions both as the object of inquiry and as an applied method.

The theoretical framework is articulated through the dynamically developed SVD model. The model structures the artistic research process into three phases—contemplative conceptualisation, visual contextualisation, and reflective dialogue—which together define the operational logic of the approach.

The model was applied in a visual art project and in the writing of a dramatic script, both culminating in public presentations.

The research resulted in an art-therapeutic self-care model, SVDM, with a demonstrated application for addressing war-related trauma transmission. The model approaches phenomenological trauma experiences through hermeneutic interpretation and purposefully constructed artistic articulations. The process concludes with a manifesto presented to a designated audience, enabling detachment from inherited trauma.

The study shows that artistic practice can function as a reflective and therapeutic process for identifying and transforming the after-effects of moral injury. Artistic work creates a shared space in which personal experiences gain communal resonance, making it possible to interrupt transgenerational transmission.

The SVDM model offers multiple directions for future research and applications in both individual and community-oriented contexts.