Lapin naiskirjallisuus sota- ja jälleenrakennusajan naiseuden kuvaajana 1940-luvulta 1980-luvulle

Abstract

Tutkin väitöskirjassani, miten Lapin keskeiset naiskirjailijat ovat 1940–1980-luvuilla tulkinneet proosassaan sota- ja jälleenrakennusajan naisia ja naiseutta. Tutkimukseni tarkentaa kirjallisuushistorian ja uuden sotahistorian käsityksiä siitä, miten pohjoisen naiskirjailijat osallistuivat yhteiskunnalliseen keskusteluun 1940-luvulta alkaen kirjoittamalla sota- ja jälleenrakennusajan kokemuksista naisten näkökulmasta. He käsittelivät jo 1940–1970-luvuilla teemoja, jotka ovat nousseet laajemmin julkiseen keskusteluun vasta 2000-luvulla: muun muassa sodan pitkäkestoisia tunnemuistoja, sukupuolittuneita väkivallan kokemuksia ja pohjoisen halpaa työvoimaa jälleenrakennusajan teollistumisessa.

Lappilainen naiskirjallisuus on ollut keskeisesti rakentamassa pohjoista identiteettiä ja historiakäsitystä, toisin sanoen se on vaikuttanut osaltaan siihen, mitä alueen historiasta muistetaan ja miten pohjoista kuvataan. Silti yhä 2000-luvulla lappilaisen kirjallisuuden merkityksestä keskustellaan hämmästyttävän usein pääasiassa mieskirjallisuuden kautta.

Teen kulttuurihistoriallista tutkimusta, jossa kohdemateriaalini vuoksi hyödynnän kirjallisuudentutkimuksen lähestymistapoja, muun muassa naiskuvatutkimusta. Pääpaino on kuitenkin kulttuurihistoriallisessa metodologiassa. Olen valinnut työhöni kolme keskeistä käsitettä: naiskuvat, vastamuisti ja jälkimuisti, joiden avulla suuntaan mielenkiintoni tutkimuskysymysteni ja analyysini kannalta keskeisimpiin asioihin. Tärkeimmät metodologiset instrumenttini ovat kontekstualisoiva lähi- ja vastakarvaan lukeminen sekä kirjoittamalla tutkiminen ja sisällönanalyysi. Lisäksi käsitteet naiskirjailija ja naiskirjallisuus liittyvät tutkimuskohteenani olevaan 12 kirjailijaan ja heidän tuotantoonsa.

Päätutkimuskysymykseni on tarkastella, millaista naiseutta kirjailijoiden sodasta ja jälleenrakennusajasta kertovat romaanit rakentavat. Sota- ja jälleenrakennusaika koettiin kaunokirjallisuuden aihelmina miehisiksi, ja kirjoittamaton sääntö oli, että naiset eivät pysty niistä uskottavasti kirjoittamaan. Näin ollen kriitikot usein arvioivat Lapin naiskirjailijoiden naiskuvatulkintoja miehisen kertomaperineen näkökulmasta. Näenkin tutkimustehtäväni paikoin myös laajenevan siihen, miten kirjailijan sukupuoli vaikutti heidän esittämiensä historiatulkintojen vastaanottoon. Analyyseissani on kaiken aikaa läsnä kaksi aikatasoa: teosten ilmestymisajan aika eli kirjoittamisajankohta sekä kirjailijoiden tulkinnoissaan kuvaama aika eli menneisyys.

Tutkimukseni uudistaa tutkimuskenttää osoittaen lappilaisen kirjallisuuden merkityksen mielen jälleenrakentajana ja traumaattisten kokemusten käsittelijänä. Lapin naiskirjailijat moninaistivat käsitystä sota-ajan naisesta kuvaamalla romaaneissaan 1940–1980-luvuilla muun muassa kotirintaman naisia työssään tai naisten sodankokemukseen oleellisesti kuulunutta seksuaalisen väkivallan pelkoa. Sota-ajan naisen seksuaalisuus oli ylipäätään teema, joka puhutti kriitikoita usealla vuosikymmenellä. Lapin naiskirjailijat kirjoittivat evako(i)sta ja Lapin sodasta tuhoineen. Heidän jälleenrakennusajan tulkintansa tekivät näkyväksi naisten ja lasten osuuden Pohjois-Suomen jälleenrakennuksessa.

Vaikka tutkimukseni ei johda kaiken kattavaan esitykseen lappilaisesta naiskirjallisuudesta, tarkastelen alueen kirjallisuutta jatkumoina: Martta Haatanen, Viola Kuoksa-Wave, Annikki Setälä, Annikki Kariniemi ja Rauni Kivilinna edustavat 1940–1970-luvuilla kirjoittaneita kirjailijoita; Mirjam Kälkäjä, Anja Tikkanen, Ritva-Kaija Laitinen, Anna-Liisa Haakana, Ritva Kariniemi, Anita Kraatari ja Kirste Paltto taas 1970–1980-luvuilla kirjoittaneita.

In this doctoral dissertation, I examine representations of wartime and reconstruction-era women and womanhood in prose written by Lapland-based key women authors in the period from the 1940s to the 1980s. My study elaborates on the understandings gained through research in history of literature and new war history regarding northern women authors’ role in participating in societal discussion from the 1940s onwards through their writing on wartime and reconstruction-era experiences from women’s perspective. Already in the period from the 1940s to the 1970s, these women authors addressed themes that have emerged in wider public discussion only in the 2000s. These themes include long-term emotional memories, experiences of gendered violence, and the North as a source of cheap labour force for boosting reconstruction-era industrialization.

Literature by Lapland-based women authors has played a central role in building the northern identity and conception of history, that is, it has contributed to what is remembered of the region’s history and how the North is represented. Yet, the significance of Lapland’s literature is still astonishingly often discussed through works written by men.

My research is situated within the discipline of cultural history, and given the nature of the material I examine, I draw from approaches in literature studies, for example research on representations of women. The main methodological emphasis of this study, however, falls into the realm of cultural history. I have selected three core concepts for this study: representations of women, counter-memory, and postmemory. These concepts enable me to focus on the issues of greatest relevance to my research questions and analysis. The main methodological instruments used are contextualizing close reading and reading against the grain, research through writing, and content analysis. In addition, my research addresses 12 authors and their works and the related concepts woman author and literature by women authors.

My main research question is to examine what kinds of representations of womanhood are constructed in the women authors’ novels set in the wartime and reconstruction period. The wartime and reconstruction period as subjects addressed by literature were conceived of as quintessentially masculine, and the unwritten rule was that women cannot write about these subjects in a convincing way. Thus, critics often assessed Lapland’s women authors’ representations of women through the lens of the masculine narrative tradition. Seen against this backdrop, my research task also extends to considering how the author’s gender may have influenced the reception of the interpretations of history offered by them. Two time planes are continuously present in my analysis: the time of publication of the works (the time of writing) and the time depicted in the works (past).

My study renews the research field by pointing out the significance of Lapland’s literature in mental reconstruction and the processing of traumatic experiences. In their novels published during the period from the 1940s to the 1980s, Lapland’s women authors diversified the image of the wartime woman through depicting, for example, women working at the home front, or the fear of sexual violence, which essentially characterized women’s experience of war. Sexuality of wartime women in general was an ongoing theme addressed by critics over several decades. The Lapland-based women authors wrote about the evacuees and the Lapland War and the destruction brought by the war. The women writers’ interpretations of the reconstruction era rendered visible the role of women and children in the reconstruction of Lapland.

Although my research does not provide a comprehensive overview of the literature by Lapland-based women authors, I address the literature of the region as a series of continua: Martta Haatanen, Viola Kuoksa-Wave, Annikki Setälä, Annikki Kariniemi and Rauni Kivilinna represent authors who wrote in the period from the 1940s to the 1970s; and Mirjam Kälkäjä, Anja Tikkanen, Ritva-Kaija Laitinen, Anna-Liisa Haakana, Ritva Kariniemi, Anita Kraatari and Kirste Paltto represent writers whose works date from the 1970s to the 1980s.