Kulmalle, kulmalla, kulmalta : tutkimus kamppailulajien sukupuolittuneesta valmentajuudesta

Abstract

Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena on tarkastella sosiaalisesti muotoutuvia käsityksiä kilpaurheilijoiden valmentajana toimimisen mahdollisuuksista. Tutkimuksen valmentajat toimivat kamppailulajeissa, tarkemmin judon, nyrkkeilyn ja painin parissa. Valmentajat ovat osa vapaaehtoisuuteen perustuvaa kamppailulajien seura-, kilpailu- ja valmennustoimintaa. Tutkimuksen pääkysymys on: miten valmentajuus tuotetaan kamppailulajien toimintakentässä? Pääkysymystä lähestytään kolmen alakysymyksen avulla: a) millaisia sosiaalisia odotuksia liittyy valmentajuuteen, b) millaiset sukupuolittuneet tavat määrittelevät valmentajuutta ja c) millaisia eroja sukupuoli tekee valmentajuuteen?

Tutkimus on feministinen etnografia, jonka aineisto koostuu valmentajien ryhmäkeskusteluista (n=8), kamppailulajien harjoituksista (n=34), kilpailutapahtumista (n=3) ja tutkimuspäiväkirjan teksteistä. Feministinen etnografia yhdistää aineistot kokonaisuudeksi, jota läpäisevät valmentajien teot, käsitykset, odotukset ja tiedon muodostamisen tavat. Empiriaa käsitellään moniulotteisena ristiriitoja sisältävänä kokonaisuutena, ja sen analyysissä sovelletaan reflektiivistä temaattista menetelmää. Aineiston luennassa keskustellaan sosiologisten, feminististen ja kriittisten miestutkimusten teorioiden kanssa. Tutkimuskysymysten vastaukset eritellään kolmena pääteemana, joissa valmentajuuden määrittelyjä, sosiaalisia kategorisointeja, sukupuolittuneita ominaisuuksia ja valmentamiseen liitettyjä tekoja merkityksellistetään ja arvotetaan monitulkintaisilla tavoilla.

Lajikulttuuriset merkityksenannot ja valmentajien toiminnat muotoilevat sitä, mikä tunnistetaan ja tunnustetaan kilpaurheilijoiden valmentajuudeksi kamppailulajien toimintakentällä. Valmentajuutta tuotetaan tavoilla, joissa vakiintuneita valmennusprosesseja ja niiden sisältämiä arvojärjestyksiä normalisoidaan antamalla arvoa kokemustiedolle ja -taidolle. Normalisointi vahvistaa käsityksiä hyväksytystä ja tavoittelemisen arvoisesta valmentajien keskinäisestä toiminnasta. Valmentajien tekemistä kehystävät maskuliinisuuteen perustuvat toistamisen tavat, jotka tuottavat ideaalia mielikuvaa valmentajuudesta. Määrittelyprosesseja ympäröivät valmentajien väliset asemoinnit sekä käsitykset valmentajuuden ja sukupuolen välisistä yhteyksistä. Sukupuolta käytetään valmentajien positioiden määrittelyissä, joissa tuotetaan uudelleen vakiintuneita sukupuolittuneita toimintajärjestyksiä.

Valmentajien sukupuolittunut tekeminen sisältää moniulotteisia toistamisen tapoja. Yhtäältä valmentajuutta oikeuttavia tekoja jäsennetään linjassa miestapaisuuden kanssa, mikä vahvistaa käsityksiä valmentamisen ja miesnormatiivisuuden liitoksesta. Toisaalta naiset valmentajina kiinnittyvät maskuliiniseen valmennuskulttuuriin ja irtautuvat traditionaalisista feminiinisistä toiminnoista. Huolimatta naisten maskuliinisiksi luokitelluista teoista sukupuolesta muotoutuu erotteleva tekijä lajikulttuureja myötäilevissä sosiaalisissa arvojärjestyksissä. Naisten valmentajuus sukupuolittuu, eikä siksi tule täysin tunnistetuksi tai tunnustetuksi miesten tottumuksiin nojautuvissa valmennuskulttuureissa. Erityisesti naisten ruumiillisuudesta tuotettuja käsityksiä käytetään erottelun keinoina prosesseissa, joissa määritellään valmentajien taitoja, kykyjä, tapoja ja sosiaalisia yhteenliittymiä.

Tutkimuksen johtopäätökset kertovat siitä, että sukupuolta on osittain vaikea tunnistaa, kun se liittoutuu valmennuksessa toistettavien tavanomaiseksi muotoutuneiden tekojen kanssa. Sukupuolen tunnistamatta jääminen vahvistaa sukupuolittuneiden tapojen normatiivisia toimintamuotoja, jotka vastaavasti tuottavat uudelleen valmentajuuden määrittelyjä. Valmentajuuden sukupuoli tulee näkyväksi keskinäisessä toiminnassa, jossa sosiaalisilla kategorisoinneilla tuotetaan erotteluja valmentamisen mahdollisuuksissa. Tutkimuksessa esitetään, että sukupuolittuneiden mallien ja normien tutkiminen vaatii laajempaa tarkastelua niiden häivyttämisen sijaan.

This dissertation examines coaches in judo, boxing, and wrestling, referred to as combat sports. Coaches are part of volunteer-based sports clubs. In this study, they discuss competition-level coaching activities. The main question of the research is: how is coaching socially constructed in the field of combat sports? The main question is approached with the help of three sub-questions: a) what kind of social expectations are associated with coaching, b) what kind of gendered habits define coaching, and c) what kind of differences gender does in coaching?

The study is a feminist ethnography, consisting of data from focus group discussions (n=8), combat sports training sessions (n=34), competition events (n=3), and the author’s research diary. Feminist ethnography compounds extensive data on coaches’ actions, habits, perceptions, expectations, interpretations, and ways of forming knowledge. Altogether, empirical data is a multidimensional entity, containing intersecting contradictions. The data is analysed using reflexive thematic analysis. It is interpreted using theories from sociology, feminist research and critical studies on masculinity. The answers to the sub-questions are provided across three empirical chapters, in which the definitions of coaching, social categorisations, gendered characteristics, and actions associated with coaching are given nuanced meaning and values.

The analysis shed light on the socially shared, cultural understandings of what is recognised as competition-level coaching in combat sports. Hierarchical coaching positions establish the value of experiential coaching knowledge and skills, constructing masculine performance styles that maintain the perception of coaching habits. These repetition processes strengthen the male-dominated coaching culture and engagement with socially shared age bonding. Acting as a coach with masculine behaviours is understood as a synonym for a legitimate coaching position. Additionally, masculine coaching habits are constructed as promises of getting social acceptance. Thus, both men and women are unwilling to coach with traditional feminine characteristics.

Despite women’s willingness to coach in line with masculine performance norms, gender matters within the sport’s male-dominated culture and social value systems. Constructions of women’s embodied capacity are emphasised in discussions evaluating coaching skills, abilities, habits, and social inclusion. The history of women in sports and the traditional gender order prevent women from taking responsibility in coaching. Gender, as a category, becomes visible when evaluating the possibilities of taking a coaching position. Women are gendered and not fully recognised as coaches in a sport-specific culture that relies on men’s habits.

The conclusions indicate that gendered coaching styles involve multidimensional repetitions. Gender can be challenging to identify when it aligns with actions that have become habitual in coaching. Subsequently, the lack of gender recognition reinforces normative gendered habits, which, in turn, reproduce male normativity in coaching. Hence, gender becomes visible in activities, where social categorisations construct gender-based exclusion from coaching. The study suggests that gendered habits and norms require a more extensive examination rather than ignoring gender in coaching.