Climate hell, law, and arctic tourism : low-carbon accessibility in northern Finland

Abstract

This dissertation investigates the regulatory and climate-related drivers transforming tourism and transport in Northern Finland at the intersection of Climate Law, Polar Law, and International Relations. It demonstrates that existing mitigation instruments at the international, EU, and national levels are increasingly constraining mobility-related emissions. In aviation, this is particularly evident in emissions trading and fuel distribution obligations, which raise costs.

This study problematises the distribution of the costs of transition to low-carbon tourism from multiple moral philosophical perspectives, and shows that the costs of the green transition are politically and institutionally contested. The aviation sector, the state, and local communities are generally unable or unwilling to assume the costs. EU legislation operationalises the polluter-pays principle and promotes modal shifts from air to rail, while producing asymmetric regional effects.

The dissertation finds that current climate legislation and policy integration remain insufficient to restructure Arctic tourism. Instead, accelerating climate impacts are likely to become a more decisive structural driver over time, in line with United Nations Secretary-General António Guterres’ warning of a trajectory toward “climate hell”. In the North, a systemic shift away from aviation appears unlikely. In the Sami homeland, land-use conflicts, including ones regarding rail infrastructure, abound, as development projects may disrupt livelihoods and, more broadly, reflect colonial legacies.

The study concludes that increasing carbon constraints and a changing climate call for economic diversification. It also introduces and explores the potential relevance of the EU Outermost Regions framework for the Sami homeland as a legal regime that could enable differentiated policy responses in structurally constrained regions.

Tämä väitöskirja tarkastelee ilmastonmuutoksen ja sitä hillitsevän lainsäädännön vaikutuksia Pohjois-Suomen matkailuun ja liikenteeseen. Tutkimus sijoittuu ilmasto-oikeuden, polaarioikeuden ja kansainvälisten suhteiden rajapintaan ja osoittaa, että ilmastonmuutoksen hillintäkeinot kohdentuvat yhä enemmän liikkumisesta aiheutuviin päästöihin niin Euroopan unionissa ja Suomessa kuin myös kansainvälisissä sopimusjärjestelmissä. Erityisesti päästökauppa ja polttoaineen jakeluvelvoite nostavat lentoliikenteen kustannuksia.

Tutkimus problematisoi vähähiiliseen matkailuun siirtymisen kustannusten jakautumista useista moraalifilosofisista näkökulmista ja osoittaa, että ilmailuala, valtio ja paikallisyhteisöt ovat erimielisiä siitä, miten kustannukset tulisi jakaa. EU-lainsäädäntö nojaa saastuttaja maksaa -periaatteeseen ja tukee siirtymistä vähäpäästöisempiin liikennemuotoihin, erityisesti raideliikenteeseen. Samalla sääntelyn vaikutukset kohdistuvat alueille epätasaisesti.

Väitöskirja toteaa, ettei ilmastolainsäädäntö vielä ohjaa arktisen alueen matkailun kehitystä merkittävästi. Sen sijaan ilmastonmuutoksen suorat vaikutukset muodostuvat ajan myötä yhä merkittävämmäksi elinkeinoa muovaavaksi tekijäksi. Kehitys heijastaa Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin António Guterresin esittämää arviota siitä, että maailma on ajautumassa kohti ”ilmastohelvettiä”. Pohjoisessa laajempi siirtymä pois lentoliikenteestä näyttäytyy epätodennäköiseltä. Saamelaisten kotiseutualueella infrastruktuurihankkeet ovat usein kiistanalaisia ja kytkeytyvät kolonialismiin liittyviin jännitteisiin.

Tutkimus kiteyttää, että ilmastonmuutos ja kiristyvä sääntely puoltavat alueen elinkeinorakenteen monipuolistamista. Lopuksi tutkimus avaa keskustelun siitä, voisiko EU:n syrjäisimpien alueiden järjestelmä tarjota saamelaisten kotiseutualueelle sen erityisolosuhteisiin paremmin soveltuvia oikeudellisia ja poliittisia ratkaisuja.