Näetkö myös minut? Sukupuolten moninaisuuden tunnustus suomalaisen sosiaalityön käytännöissä

Abstract

Tämä kriittisen sosiaalityön- ja sukupuoltentutkimuksen risteykseen paikantuva laadullinen väitöskirjatutkimus kartoittaa sukupuolten moninaisuuden tunnustuksen rakentumista suomalaisen sosiaalityön käytännöissä. Tutkimuksessa analysoidaan, miten ja millaisin ehdoin sukupuolten moninaisuuden tunnustus rakentuu suomalaisen sosiaalityön käytännöissä sosiaalityöntekijöiden fokusryhmäkeskusteluissa. Tutkimusaineisto muodostuu viidestä fokusryhmäkeskustelusta, joihin osallistui yhteensä 15 sosiaalityöntekijää. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Sukupuolten moninaisuuden tunnustusta tarkastellaan kriittisen realismin viitekehyksessä soveltaen Axel Honnethin tunnustussuhdeteoriaa yhdessä Miranda Frickerin episteemisen epäoikeudenmukaisuuden ja Michel Foucault’n hallintavallan käsitteiden kanssa. Teoreettiskäsitteellinen viitekehys tarjoaa uuden näkökulman siihen, miten tieto, valta ja tunnustus rakentuvat ja limittyvät sukupuolten moninaisuuden ja sosiaalityön välisissä keskinäissuhteissa.

Lähtökohtana on ollut tiedon lisääminen sukupuolten moninaisuudesta sosiaalityön tutkimuksessa, käytännöissä ja koulutuksessa. Tieto on keskeistä yhdenvertaisuutta ja sortoa vastustavan sukupuolierityisen sosiaalityön kehittämisessä. Aiempi sosiaalityön tutkimus on käsitellyt sukupuolta lähinnä binäärisenä kategoriana cis-, hetero- ja mononormatiivisten oletusten kautta. Vaikka sukupuoli on vahvasti läsnä sosiaalityössä ja sukupuolten moninaisuus koskettaa kaikkia ihmisiä, aihe on jäänyt marginaaliin niin tutkimuksessa kuin koulutuksessa. Tutkimuksella vastataan havaittuun tiedolliseen aukkoon tuottamalla ensikäden empiiristä tietoa siitä, miten sukupuolten moninaisuus tunnistetaan ja tunnustetaan sosiaalityön käytännöissä sekä mitkä konkreettiset mekanismit mahdollistavat ja estävät tunnustusta.

Analyysi tuo esiin, kuinka sukupuolten moninaisuuden tunnustus rakentuu ammatillisella ja julkisella tasolla. Tunnustuksen toteutumisen ehdot muodostuvat kielellisten, materiaalisten, prosessuaalisten ja normatiivisten mekanismien välityksellä. Tulokset osoittavat, että sukupuolten moninaisuuden tunnustus sosiaalityön käytännöissä on jatkuva, kompleksinen prosessi, joka on sidoksissa aikaan, paikkaan ja kontekstiin. Tunnustus on aina rajallista ja sen toteutumista ohjaavat hierarkkisissa valtasuhteissa olevat portinvartijuuden ilmentymät. Näin ollen, tunnustuksen prosessiin vaikuttavat useat toisiaan poikkileikkaavat ilmiöt, diskurssit ja arvot sekä yksilölliset ja institutionaaliset tekijät. Kaikki nämä tekijät ja mekanismit ovat toistensa kanssa jatkuvassa, hierarkkisesti ohjautuvassa, vuorovaikutuksessa. Johtopäätöksenä esitetään, että sukupuolten moninaisuuden tunnustaminen edellyttää moninaisuutta korostavaa käännettä sosiaalityön koulutuksessa, tiedontuotannossa sekä käytännöissä. Moninaisuus tulisi nähdä rakenteellisena sekä tiedollisena periaatteena ja lähtökohtana toiminnalle, ei poikkeustilana.