Sosiaalityöntekijä tapaustutkijana ja metodisena toimijana
Kemppainen, Tarja (2026)
Kemppainen, Tarja
Lapin yliopisto
2026
ISBN:978-952-337-584-0
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-584-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-584-0
Kuvaus
ei tietoa saavutettavuudesta
Tiivistelmä
Tutkimukseni tavoitteena on muodostaa kokonaisvaltaista jäsennystä tapauskohtaisen sosiaalityön metodisuudesta. Tutkin, miten tapauskohtaisen sosiaalityön metodinen prosessi rakentuu käytännössä, millaista metodisuutta sosiaalityöntekijältä edellytetään ja miten tämä määrittää sosiaalityön metodista ydintä.
Tutkimus muodostuu viidestä osatutkimuksesta ja yhteenveto-osasta. Osatutkimuksissa tarkastellaan asiakkaan arvokasta kohtaamista, sosiaalityön interprofessionaalista asiantuntijuutta, sosiaalityötä osana yhteiskunnallista kehitystä, sosiaalialan osaamista sekä vaikuttavuuden arviointia käytännön sosiaalityössä. Osatutkimukset perustuvat erilaisiin aineistoihin ja lähestyvät tapauskohtaisen sosiaalityön metodisuutta asiakastyön, ammatillisen tiedonmuodostuksen, professionaalisen asiantuntijuuden ja sosiaalityön yhteiskunnallisen tehtävän näkökulmista.
Teoreettisesti tutkimus kiinnittyy sosiaalityön klassiseen casework-perinteeseen, erityisesti Mary Richmondin (1917) sosiaalisen diagnoosin käsitteeseen, sekä tämän perinteen uudelleentulkintaan nykyisen sosiaalityön kontekstissa. Tutkimus pohjautuu postmoderniin tietokäsitykseen ja hermeneuttiseen lähestymistapaan. Tieto ymmärretään sosiaalisesti, historiallisesti ja tulkinnallisesti muotoutuvana, ja ymmärtäminen perustuu osien ja kokonaisuuden väliseen vuorovaikutukseen. Yhteenveto-osassa sovellan hermeneuttista meta-analyysiä ja metasynteesiä. Meta-analyysissä tarkastelen osatutkimusten tuloksia suhteessa toisiinsa ja aikaisempaan tutkimukseen. Analyysin pohjalta muodostan metasynteesin tapauskohtaisen sosiaalityön metodisesta kokonaisuudesta.
Tutkimuksen tulosten perusteella tapauskohtainen sosiaalityö jäsentyy seitsemän toisiinsa kytkeytyvän metodisen ulottuvuuden kautta: tarve, tehtävä, kohtaaminen, tulkinta, sosiaalinen diagnoosi, toiminta ja vaikuttavuus. Ulottuvuudet eivät muodosta lineaarisesti eteneviä työvaiheita, vaan ne kietoutuvat tapauskohtaisessa työskentelyssä toisiinsa ja muodostavat hermeneuttisesti rakentuvan kokonaisuuden. Prosessissa mikro-, meso- ja makrotason tekijät limittyvät. Eettisyys läpäisee koko prosessin ja suuntaa sosiaalityöntekijän tiedonmuodostusta, tulkintaa, harkintaa, toimintaa ja vaikuttavuuden arviointia.
Metasynteesin perusteella tulkinta ja sosiaalinen diagnoosi muodostavat tapauskohtaisen sosiaalityön metodisen ytimen. Tulkinnassa sosiaalityöntekijä muodostaa eri lähteistä rakentuvasta tiedosta kontekstuaalista ymmärrystä tapauksesta ja suhteuttaa asiakkaan elämäntilanteen siihen vaikuttaviin yhteisöllisiin, palvelujärjestelmällisiin ja yhteiskunnallisiin ehtoihin. Sosiaalinen diagnoosi rakentuu tämän tulkinnan pohjalta tapauskohtaisena synteesinä, joka kokoaa ymmärrystä tilanteesta, jäsentää muutoksen tarvetta ja muodostaa perustan työskentelyn suunnalle ja toiminnalle. Näin ymmärrettynä sosiaalinen diagnoosi tarkoittaa sosiaalityölle ominaista kokonaisvaltaista, kontekstuaalista ja relationaalista tulkintaa ihmisen elämäntilanteesta, erotuksena ihmisen luokittelusta tai lääketieteellisen diagnoosin kaltaisesta määrittelystä.
Tulkintaan ja sosiaaliseen diagnoosiin rakentuva sosiaalityön metodinen ydin edellyttää sosiaalityöntekijältä tutkivaa ja reflektiivistä metodista toimijuutta. Tutkimuksen perusteella sosiaalityöntekijä voidaan ymmärtää tapaustutkijana ja metodisena toimijana, joka tuottaa, tulkitsee, yhdistää ja soveltaa tietoa situationaalisissa, relationaalisissa ja eettistä harkintaa edellyttävissä tapauskohtaisissa tilanteissa. Tapaustutkijana sosiaalityöntekijä tunnistaa tiedon rajallisuuden, arvioi sen merkitystä tapauskohtaisesti ja tekee sen perusteella perusteltuja ratkaisuja. Metodisuus ei siten palaudu yksittäisiin menetelmiin tai ennalta määrättyihin työvaiheisiin, vaan tarkoittaa kykyä rakentaa tilanteeseen suhteutettua ammatillista toimintaa tiedonmuodostuksen, eettisen harkinnan ja reflektiivisen toimijuuden pohjalta.
Tutkimukseni tuottaa käsitteellistä jäsennystä sosiaalityöntekijästä tapaustutkijana ja metodisena toimijana. Tapaustutkijuus yhdistää sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksen, tulkinnan, eettisen harkinnan ja reflektiivisen toiminnan tapauskohtaiseksi metodiseksi kokonaisuudeksi. Tutkimus tuo sosiaalisen diagnoosin osaksi nykyistä sosiaalityön metodista keskustelua ja jäsentää sen tulkinnan ja toiminnan väliseksi sillaksi sosiaalityön käytännössä.
Tutkimus muodostuu viidestä osatutkimuksesta ja yhteenveto-osasta. Osatutkimuksissa tarkastellaan asiakkaan arvokasta kohtaamista, sosiaalityön interprofessionaalista asiantuntijuutta, sosiaalityötä osana yhteiskunnallista kehitystä, sosiaalialan osaamista sekä vaikuttavuuden arviointia käytännön sosiaalityössä. Osatutkimukset perustuvat erilaisiin aineistoihin ja lähestyvät tapauskohtaisen sosiaalityön metodisuutta asiakastyön, ammatillisen tiedonmuodostuksen, professionaalisen asiantuntijuuden ja sosiaalityön yhteiskunnallisen tehtävän näkökulmista.
Teoreettisesti tutkimus kiinnittyy sosiaalityön klassiseen casework-perinteeseen, erityisesti Mary Richmondin (1917) sosiaalisen diagnoosin käsitteeseen, sekä tämän perinteen uudelleentulkintaan nykyisen sosiaalityön kontekstissa. Tutkimus pohjautuu postmoderniin tietokäsitykseen ja hermeneuttiseen lähestymistapaan. Tieto ymmärretään sosiaalisesti, historiallisesti ja tulkinnallisesti muotoutuvana, ja ymmärtäminen perustuu osien ja kokonaisuuden väliseen vuorovaikutukseen. Yhteenveto-osassa sovellan hermeneuttista meta-analyysiä ja metasynteesiä. Meta-analyysissä tarkastelen osatutkimusten tuloksia suhteessa toisiinsa ja aikaisempaan tutkimukseen. Analyysin pohjalta muodostan metasynteesin tapauskohtaisen sosiaalityön metodisesta kokonaisuudesta.
Tutkimuksen tulosten perusteella tapauskohtainen sosiaalityö jäsentyy seitsemän toisiinsa kytkeytyvän metodisen ulottuvuuden kautta: tarve, tehtävä, kohtaaminen, tulkinta, sosiaalinen diagnoosi, toiminta ja vaikuttavuus. Ulottuvuudet eivät muodosta lineaarisesti eteneviä työvaiheita, vaan ne kietoutuvat tapauskohtaisessa työskentelyssä toisiinsa ja muodostavat hermeneuttisesti rakentuvan kokonaisuuden. Prosessissa mikro-, meso- ja makrotason tekijät limittyvät. Eettisyys läpäisee koko prosessin ja suuntaa sosiaalityöntekijän tiedonmuodostusta, tulkintaa, harkintaa, toimintaa ja vaikuttavuuden arviointia.
Metasynteesin perusteella tulkinta ja sosiaalinen diagnoosi muodostavat tapauskohtaisen sosiaalityön metodisen ytimen. Tulkinnassa sosiaalityöntekijä muodostaa eri lähteistä rakentuvasta tiedosta kontekstuaalista ymmärrystä tapauksesta ja suhteuttaa asiakkaan elämäntilanteen siihen vaikuttaviin yhteisöllisiin, palvelujärjestelmällisiin ja yhteiskunnallisiin ehtoihin. Sosiaalinen diagnoosi rakentuu tämän tulkinnan pohjalta tapauskohtaisena synteesinä, joka kokoaa ymmärrystä tilanteesta, jäsentää muutoksen tarvetta ja muodostaa perustan työskentelyn suunnalle ja toiminnalle. Näin ymmärrettynä sosiaalinen diagnoosi tarkoittaa sosiaalityölle ominaista kokonaisvaltaista, kontekstuaalista ja relationaalista tulkintaa ihmisen elämäntilanteesta, erotuksena ihmisen luokittelusta tai lääketieteellisen diagnoosin kaltaisesta määrittelystä.
Tulkintaan ja sosiaaliseen diagnoosiin rakentuva sosiaalityön metodinen ydin edellyttää sosiaalityöntekijältä tutkivaa ja reflektiivistä metodista toimijuutta. Tutkimuksen perusteella sosiaalityöntekijä voidaan ymmärtää tapaustutkijana ja metodisena toimijana, joka tuottaa, tulkitsee, yhdistää ja soveltaa tietoa situationaalisissa, relationaalisissa ja eettistä harkintaa edellyttävissä tapauskohtaisissa tilanteissa. Tapaustutkijana sosiaalityöntekijä tunnistaa tiedon rajallisuuden, arvioi sen merkitystä tapauskohtaisesti ja tekee sen perusteella perusteltuja ratkaisuja. Metodisuus ei siten palaudu yksittäisiin menetelmiin tai ennalta määrättyihin työvaiheisiin, vaan tarkoittaa kykyä rakentaa tilanteeseen suhteutettua ammatillista toimintaa tiedonmuodostuksen, eettisen harkinnan ja reflektiivisen toimijuuden pohjalta.
Tutkimukseni tuottaa käsitteellistä jäsennystä sosiaalityöntekijästä tapaustutkijana ja metodisena toimijana. Tapaustutkijuus yhdistää sosiaalityöntekijän tiedonmuodostuksen, tulkinnan, eettisen harkinnan ja reflektiivisen toiminnan tapauskohtaiseksi metodiseksi kokonaisuudeksi. Tutkimus tuo sosiaalisen diagnoosin osaksi nykyistä sosiaalityön metodista keskustelua ja jäsentää sen tulkinnan ja toiminnan väliseksi sillaksi sosiaalityön käytännössä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [444]
