Yksinäisyyden monet kasvot
Vaarala, Marja (2012)
There are no files associated with this item.
Vaarala, Marja
Lapin yliopisto
2012
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimukseni aihe on korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyys. Tarkastelun kohteena ovat yksinäisyyden tunteen syntymiseen kytkeytyvät tekijät sekä yksinäisyydestä selviytyminen. Tutkimukseni aineistona on Nyyti Ry:n, opiskelijoiden tukikeskuksen, yksinäisyys-nettiryhmän viestit kesältä ja syksyltä 2011. Tutkimusmenetelmänä käytän sisällönanalyysia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että yksinäisyyden tunteen syntymiseen kytkeytyy sekä yksilökohtaisia että ulkoisia tekijöitä. Yksilökohtaisia tekijöitä ovat ongelmat sosiaalisissa taidoissa ja vuorovaikutuksessa, persoona ja muut henkilökohtaiset tekijät, joita ovat muun muassa puutteet itsetunnossa, sulkeutuneisuus, syrjäänvetäytyvyys, ujous ja puutteellinen luottamus ihmissuhteisiin. Joissakin tapauksissa omien elämänvalintojen, esimerkiksi alkoholittomuuden, koetaan vaikuttavan mahdollisuuksiin solmia ystävyyssuhteita.
Yksinäisyyden tunteen syntymiseen kytkeytyviä ulkoisia tekijöitä ovat nykyiseen elämätilanteeseen, kuten opiskeluun, seurusteluun ja entisen kaveripiirin hajaantumiseen liittyvät syyt. Myös menneisyyden vaikutukset, kuten yksinäinen lapsuus ja nuoruus sekä koulukiusaaminen ovat yksinäisyyteen liitettyjä asioita, samoin median vaikutukset ja ympäröivän yhteiskunnan asenteet.
Yksinäisyydestä selviytymistä tarkastelen psyykkisen itsesäätelyn näkökulmasta. Yksinäisten selviytymiskeinot jakautuvat yksilön omiin keinoihin sekä ulkopuolelta saatuun tukeen. Yksilön omiin keinoihin sisältyvät konkreettisen toiminta yksinäisyyden lieventämiseksi sekä psyykkiset keinot, joita ovat muun muassa avoin suhtautuminen toisia ihmisiä kohtaan ja itsensä hyväksyminen. Ulkopuolelta saatu tuki sisältää nettiryhmän, läheisten ihmissuhteiden ja opiskelukavereiden antaman tuen sekä terapian.
Tutkimuksen tuloksia tukee parhaiten kognitiivinen teoria, jossa yksinäisyyteen katsotaan vaikuttavan persoona- ja tilannetekijät sekä menneisyyden ja nykyisyyden vaikutukset. Selviytymiskeinoja tarkasteltaessa tuloksissa näyttäytyvät psyykkisen itsesäätelyn tietoisista hallintakeinoista erityisesti sosiaaliset keinot ja psyykkinen työ.

Kokoelmat
- Pro gradut [4084]