Trauman kokenut lapsi koulussa, luokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata luokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia trauman kokeneesta oppilaasta sekä hänen selviytymisensä tukemisesta. Teoriaosuudessa kuvataan trauman ja kriisin aiheuttamien stressireaktioiden ilmenemismuotoja ja vaikutuksia, lapsen selviytymiskeinoja sekä toimenpiteitä, joiden kautta luokanopettaja voi tukea lapsen selviytymistä. Tutkimus on laadullinen, tulkinnallinen tutkimus, jonka tavoitteena on opettajien kokemusten ja niistä muodostuneiden käsitysten kuvaaminen ja ymmärtäminen. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselylomakkeen ja teemahaastattelun avulla neljältä luokanopettajalta. Aineiston kautta etsitään vastausta seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Miten luokanopettajat kuvaavat trauman kokenutta oppilasta? Mitkä tekijät vaikeuttavat oppilaan selviytymisen tukemista? Miten luokanopettajat kuvaavat omia tapojaan ja keinojaan tukea trauman kokenutta oppilasta? Aineiston analyysi on tehty teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla ja sitä ohjaa teoriaosuudessa määritellyt keskeiset käsitteet, kuten lapsen trauma, kriisi, suru ja selviytyminen. Aineiston teemoittelun kautta kuvataan tyypillistä käsitystä trauman kokeneesta oppilaasta ja hänen selviytymisensä tukemisesta.

Tutkimustulokset osoittavat trauman kokeneen oppilaan määrittyvän joko häiritsevästi käyttäytyväksi tai sisäänpäinkääntyneeksi ja trauma vaikuttaa myös hänen koulusuoriutumiseensa, elämänhaluunsa ja sosiaalisiin suhteisiinsa. Selviytymisen tukeminen vaikeutuu opettajien koulutuksen puutteiden, työnkuvan laajenemisen, vaitiolovelvollisuuden ja tiedonkulkuongelmien vuoksi. Opettajat kuvaavat tukevansa oppilasta tekemällä yhteistyötä avustajan, opettajatovereiden ja oppilaan vanhempien/huoltajien kanssa, asettamalla rajat, huolehtimalla turvallisuudesta ja arjen jatkumisesta, kohtaamalla oppilaan aidosti ja tasa-arvoisesti, rakentamalla luottamuksellista, hyväksyvää ja motivoivaa ilmapiiriä sekä turvautumalla tarvittaessa kurinpitotoimenpiteisiin ja ammattiauttajiin. Tulokset kertovat siitä, että trauman kokenut lapsi pyrkii pitämään tuskalliset ajatukset loitolla, salaamaan ongelmansa ja suojelemaan aikuisia. Ne kertovat myös itsesyytöksistä, vaihtoehtoisten toimintatapojen vähyydestä sekä kyvyttömyydestä ilmaista hätäänsä ja avuttomuuttaan muilla keinoilla kuin esimerkiksi aggressiivisuudella tai sulkeutumalla. Tulokset kertovat myös oppilaan tuen tarpeen tunnistamisen ja avun saannin viivästymisestä; varhaisessa vaiheessa kokemuksen käsittelyä ja lapsen luontaisia selviytymiskeinoja ei ole tuettu riittävästi, mikä johtaa oppilaan oireilun pitkittymiseen. Luokanopettajien peruskoulutukseen tulisi lisätä tietoa traumaattisista tapahtumista ja oppilaan selviytymisen tukemisesta. Tiedonjakamisen kautta varmistetaan tasavertainen kohtelu kaikille oppilaille. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota myös resursseihin ja opettajan työhyvinvointiin, muun muassa työnohjauksen mahdollisuuteen. Opettaja tarvitsee työssään apua ja tuekseen moniammatillista yhteistyötä. Ilman opettajan jaksamista ei oppilaskaan voi saada tukea. Tarkastelun kohteeksi tulisi ottaa myös tiedonkulkuongelmat kodin ja koulun välillä sekä koulun sisäisessä ja viranomaisten välisessä viestinnässä. Koulu voi myös ennaltaehkäistä kriisien syntymistä tai niiden pahenemista kriisisuunnitelman avulla ja puuttumalla havaittuihin ongelmiin, kuten koulukiusaamiseen.