Yhdessä toimien lasten hyväksi : esi- ja alkuopetuksen opettajien välinen yhteistyö
Hannula, Kirsi (2009)
There are no files associated with this item.
Hannula, Kirsi
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää, millaisena toimintana esi- ja alkuopetuksen välinen yhteistyö näkyy Rovaniemen kaupungissa. Tarkastelin yhteistyön toteutumista työntekijöiden ja organisaatioiden näkökulmasta. Taustalla tutkimuksessani on Bronfenbrennerin ekologinen teoria. Perehdyin myös siirtymiin ja niiden vaikutukseen lapsen elämässä.
Tutkimukseni on kvantitatiivinen survey- tutkimus, mutta olen käyttänyt rinnalla myös laadulliseen tutkimukseen liitettyä sisällönanalyysia. Keräsin aineiston sähköpostin välityksellä lähetetyllä strukturoidulla kyselylomakkeella, joka sisälsi myös avoimia kysymyksiä. Analysoin aineiston SPSS-ohjelman avulla, lähinnä kuvailemalla aineistoa frekvenssijakaumien ja ristiintaulukoiden avulla. Avoimet kysymykset purin sisällönanalyysin avulla.
Tutkimuksessani kävi ilmi, että Rovaniemen kaupungissa esi- ja alkuopetuksen välinen yhteistyö pohjautuu pääasiassa tiedonsiirtokaavakkeeseen ja sen pohjalta pidettävään palaveriin. Yhteistyön tekeminen jakautuu epätasaisesti; on paljon yhteistyötä tekevien pieni ryhmä ja vähän yhteistyötä tekevien suuri ryhmä. Opetussuunnitelmallista yhteistyötä on vain vähän tai ei ollenkaan. Myös yhteiset koulutukset, yhteistyöryhmät ja yhteinen virkistystoiminta on harvinaista. Opettajat, jotka ovat tyytyväisiä yhteistyöhön, käyttävät siihen myös eniten aikaa. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat ajanpuute, yhteistyökumppanin vieraus ja pitkä välimatka esiopetuksesta kouluun.
Tulosten perusteella lapset tutustuvat tulevaan kouluunsa ja sen henkilökuntaan keskimäärin kerran vuodessa. Ne koulut ja esiopetusryhmät, jotka sijaitsevat vähintään kävelymatkan päässä toisistaan, tekevät yhteistyötä enemmän ja monipuolisemmin kuin yksiköt, joiden etäisyys on suurempi. Oppilaat, jotka menevät muuhun kuin esiopetusyksikön lähikouluun eivät välttämättä tutustu lainkaan omaan kouluunsa esiopetusvuoden aikana.

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]