Seksuaalikasvatus nuorten kokemana : "jokaisella nuorella täytyy olla oikeus ja mahdollisuus sitä saada niin paljon kuin tarvitsee"
Kangas, Hennariikka (2009)
There are no files associated with this item.
Kangas, Hennariikka
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on kuvata peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten kokemaa seksuaalikasvatusta. Sen kohteena ovat nuorten kokemukset siitä, millaista seksuaalikasvatusta he ovat saaneet ja millaisia toiveita heillä siihen liittyen on. Tämän lisäksi tutkimus keskittyy tulkitsemaan nuorten seksuaalikasvatuksen herättämiä tunteita ja suhtautumista nuorille suunnattua seksuaalikasvatusta kohtaan. Tutkimuksen aineisto koostuu 104 avoimesta kyselystä, jotka on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysia käyttäen.
Nuoret suhtautuvat seksuaalikasvatukseen myönteisesti. He kokevat sen olevan tärkeää ja tarpeellista nuoren elämässä. Heistä lähes kaikki ovat saaneet seksuaalikasvatusta koulussa. Muita yleisiä nuorten seksuaalikasvatuslähteitä olivat nuorten lehdet, media ja perhe. Seksuaalikasvatuksen aihealueet olivat keskittyneet lähinnä sukupuolitauteihin ja ehkäisyyn, tosin myös esimerkiksi ihmissuhteita oli käsitelty jonkun verran. Seksuaalikasvatuksen toivotuimmat teemat olivat myös ehkäisy ja sukupuolitaudit. Sekä saadussa että toivotussa seksuaalikasvatuksessa toteutustapoina olivat osallistava ja yksisuuntainen opetus. Nuorten mielestä seksuaalikasvatusta oli heidän kohdallaan toteutettu hyvin, mutta sen toivottiin olevan monipuolisempaa. He myös esittivät, että seksuaalikasvatusta tulisi toteuttaa riittävästi ja tarpeeksi ajoissa. Suurimmalla osalla nuorista seksuaalikasvatus ei ollut herättänyt erityisiä tunteita. Yleisimmät nimetyt tunteet jakaantuivat kiusaantumiseen liittyviin ja hyviin tunteisiin.
Erot tyttöjen ja poikien vastauksissa näkyivät lähinnä siinä, että tytöt vastasivat monipuolisemmin. He ilmoittivat saaneensa seksuaalikasvatusta keskimäärin useammasta lähteestä kuin pojat. Molemmille tärkein lähde oli ollut koulu. Pojat muistivat tyttöjä vähemmän seksuaalikasvatuksen toteutustapoja ja heillä oli joka osa-alueella tyttöjä vähemmän seksuaalikasvatukseen liittyviä toiveita. Molemmat sukupuolet olivat kokeneet seksuaalikasvatuksen pääsääntöisesti hyvänä. Pojat kokivat kuitenkin tyttöjä useammin seksuaalikasvatuksen olleen vaihtelevaa. Poikien kohdalla seksuaalikasvatus ei ollut herättänyt yhtä paljon tunteita kuin tytöillä. Tunnekokemuksen sisällöt poikkesivat myös hieman toisistaan. Molemmat pitivät nuorille annettavaa seksuaalikasvatusta tärkeänä ja tarpeellisena.

Kokoelmat
- Pro gradut [4084]