”Koko ajanhan sitä tekkee töitä sen eteen, että lapset innostuis lukemaan” : fenomenografinen tutkimus opettajien käsityksistä lapsen lukuharrastukseen tukemisessa

Abstract

Tutkimuksessa pyritään selvittämään, minkälaisia käsityksiä alkuopettajilla on lapsen tukemisesta lukuharrastukseen ja miten alkuopettajat näkevät itsensä lapsen lukuharrastukseen tukijoina. Opettajat kokivat opetussuunnitelman kehikoksi, joka antoi tilaa omalle näkemykselle. Opettajien näkemys kirjallisuuskasvatuksesta vastasi voimassaolevan opetussuunnitelman kirjallisuuden tavoitteita.

Lapsen lukuharrastukseen tukeminen on alkuopetuksen arkityötä, jota ohjaa oma näkemys kirjallisuuskasvatuksesta. Opettajien näkemyksessä kirjallisuuskasvatuksesta oli paljon yhteistä voimassaolevan opetussuunnitelman kirjallisuuden tavoitteiden kanssa. Lukemista pidettiin lapsen kannalta ehdottoman hyvänä asiana, joka on välillisesti edistämässä lapsen kokonaisvaltaista kehitystä.Lukuharrastuksen koettiin opettavan ja edistävän taitojen kehittymistä, tuovan kokemuksina kasvattavaa ja viihteellistä elämyksellisyyttä, siirtävän traditiota ja valmentavan suorituksiin.

Lukuharrastukseen tuettiin monin tavoin. Tärkeimmäksi tukemisen tavaksi koulussa ilmeni kirjallisuuskasvatuksen vuorovaikutteinen toimintakulttuuri, joka näkyi lukukulttuurin ylläpitämisenä, ajan, tilan ja näkyvyyden antamisena kirjallisuudelle, lasten osallisuuden ja opetuksen eriyttämisen huomioimisena, monipuolisina kirjallisuuden käsittelytapoina, kirjallisuutta yleisesti hyödyntävinä työtapoina ja yhteistyötapoina. Suurimmat vaihtelut olivat lukemiseen käytetyssä ajassa ja kirjastovierailujen tiheydessä ja säännöllisyydessä.

Muita lukuharrastukseen tukemisen tapoja olivat lapsen kirjasuhteen tukeminen huomioimalla lapsen erityispiirteet ja käyttämällä erilaisia lukemiseen houkuttavia menetelmiä. Koulun sisäisestä yhteistyöstä oli kokemuksia niukasti, vaikka mahdollisuuksia yhteistyöhön nähtiin. Kirjastoyhteistyötä kehuttiin kovasti. Kodin ja koulun yhteistyö näyttäytyi yksisuuntaisena informaation siirtämistä koulusta kotiin. Oma kirjallisuuskasvattajan ammattitaito rakentui opettajankoulutuksen, kokemuksen, oppikirjojen kustantajien koulutusten ja harrastuneisuuden synteesiin. Persoona heijastui opettajuuteen henkilökohtaisina valintoina ja painotuksen suuntauksina. Haastatteluissa tuotiin esille täydennyskoulutustarvetta ja - halukkuutta, mutta oltiin myös tyytyväisiä omaan tapaan opettaa.

Käsitykset itsestä kirjallisuuskasvattajana vaihtelivat itsevarmasta epävarmaan. Epävarmuus ilmeni rajoitusten kokemuksena opetuksessa. Osaamattomuuden tunne tulkittiin juontuvan kouluaikojen epäonnistumisen kokemuksista. Itsevarmat opettajat olivat sinut kirjallisuuskasvatuksen kanssa ja kokivat toteuttavansa itseään työssään. He kokivat opetuksensa paineettomana ja haasteettomana.