Kuvaileva tapaustutkimus samanaikaisopetuksesta liikunnassa
Salmela, Elisa (2014)
Salmela, Elisa
Lapin yliopisto
2014
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201412181557

Tiivistelmä
Tarkastelen teoriaosuudessa samanaikaisopetuksen kehitystä, ilmenemistä ja sen toteutuksen eri muotoja. Lisäksi erittelen liikunnanopetukselle asetettuja tavoitteita sekä liikunnanopetuksen suunnittelua, toteutusta ja arviointia. Tutkin kuvailevan tapaustutkimuksen avulla, miten erään alakoulun kolme samanaikaisopettajaparia, yksi erityisopettajaluokanopettajapari sekä kaksi luokanopettajaparia toteuttivat samanaikaisopetusta liikunnassa. Tutkin myös, miksi kyseiset opettajat halusivat opettaa tätä oppiainetta yhdessä. Keräsin aineiston käyttämällä kolmea aineistonkeruumenetelmää. Toteutin aineistonanalyysin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, jolloin teoria oli ohjaavana tekijänä tulosten jäsentämisessä. Kahden analyysivaiheen pohjalta rakentuivat myös kaksi tuloslukua.
Tutkimustulokset osoittivat samanaikaisopetuksen olevan kaikkien opettajaparien mielestä erittäin toimiva tapa opettaa liikuntaa. Opettajaparit antoivat samanaikaisopetukselle merkityksiä erityisesti työn organisoinnin ja pedagogiikan näkökulmista. Samanaikaisopetuksena toteutettua liikunnanopetusta pystyttiin toteuttamaan monipuolisemmin oppilaiden erilaiset taito- ja kehitystasot huomioiden verrattuna yksin toteutettuun liikunnanopetukseen. Opettajat pystyivät jakamaan opetusvastuun lisäksi liikuntatunneilla ilmenneitä oppilaita koskevia asioita keskenään. Liikuntatuntien reflektointi toisen opettajan kanssa nähtiin erittäin hyvänä asiana. Turvallisuus ja ryhmänhallinta paranivat opetettaessa liikuntaa yhdessä. Samanaikaisopetus ilmeni liikunnassa suunnittelun, toiminnan ja arvioinnin osalta erityisesti työn jakamisen muotona, sillä suunnittelua ja oppilasarviointia ei toteutettu kaikkien opettajaparien kohdalla järjestelmällisesti. Jotta samanaikaisopetuksesta saataisiin työn jakamisen ja opetustoiminnan ohella pedagoginen yhteistyön muoto, tulisi toimintatapojen muuttua siten, että samanaikaisopetuksen toteutus kattaisi myös nämä kaksi muuta osa-aluetta. Näin liikunnanopetuksessa voitaisiin hyödyntää kaikkia niitä asioita, joita kahdella opettajalla olisi siihen annettavana.

Kokoelmat
- Pro gradut [4121]