Mobiililaitteen käyttömahdollisuudet koulussa : tapaustutkimus Nokia N810 Internet Tablet -laitteilla peruskoulun yläluokilla
Keränen, Paula (2009)
There are no files associated with this item.
Keränen, Paula
Lapin yliopisto
2009
openAccess
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää mobiililaitteen käyttömahdollisuuksia kouluympäristössä. Tutkimuksessa oli mukana 11 kappaletta Nokia N810 Internet Tablet–laitetta. Tutkimus keskittyi edellä mainitun mobiililaitteen soveltuvuuden testaukseen oppilaskäytössä erityisesti fysiikan oppiaineessa.
Empiirisen tutkimuksen kohteena olivat peruskoulun yläluokkien oppilaat, jotka olivat iältään 13-16-vuotiaita. Tutkimus toteutettiin kahdessa koulussa vuoden 2008 aikana.
Laitteiden käyttömahdollisuuksia testattiin oppilasryhmien kanssa muun muassa luonnontieteellisen demonstroinnin yhteydessä, multimediaesitysten tekemisessä sekä katselemisessa, verkkotehtävien tekemisessä, opetuspelien pelaamisessa, esseen kirjoittamisessa sekä oppilaitosvierailulla.
Tutkimuksen metodologia perustui laadulliseen tutkimukseen. Laitteiden käyttötilanteista kerättiin tutkimusaineisto havainnoinnin, haastattelun ja kyselyn avulla. Havainnot koostuivat tutkijan ja toisen mukana olleen opettajan havainnoista. Kaikki havainnointitilanteet olivat autenttisia. Oppilaat opiskelivat opetussuunnitelman mukaista oppiainesta luonnontieteen tunnilla. Havaintoja täydensivät oppilaiden ja opettajan haastattelut sekä oppilaille tehdyn kyselyn vastaukset.
Tutkimuksen tuloksia tarkasteltiin SWOT-analyysin muodossa, josta käy selkeästi ilmi tutkimuksessa esiintyneet laitteen käyttöön liittyneet sisäiset vahvuudet ja heikkoudet sekä ulkoisen ympäristön antamat mahdollisuudet ja haasteet.
Tutkimus osoitti, että mobiililaite soveltui opetussuunnitelman mukaisen opetuksen työvälineeksi. Mobiililaitteen avulla opetus monipuolistui muun muassa multimediamuotoisen materiaalin käyttämisen ansiosta. Oppilaat kokivat laitteen tuovan kiinnostavuutta opiskeluun. Mobiililaite mahdollisti vaihtelevien työmuotojen käyttämisen ja erityisesti liikkumisen luokkahuoneen ulkopuolelle. Ryhmätyöskentelyssä laitteen ympärillä tapahtuva yhteinen tekeminen edisti oppilaiden yhteisöllistä toimintaa. Myös omien mediaesitysten tekeminen ja esittäminen laitteen avulla onnistui hyvin. Tärkeimpinä tuloksina edellä mainittujen lisäksi ovat mobiililaitteen käyttöön liittyvien haasteiden erittely. Kouluympäristö asettaa mobiililaitteen käytölle monia haasteita, joita ovat muun muassa oppituntien ja etukäteissuunnittelun ajan käyttö, opettajien suhtautuminen uuteen tekniikkaan ja taloudellinen panostus.
Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää myöhemmissä tutkimuksissa. Pohdinnassa esitetään jatkotutkimusaiheita sekä mobiililaitteen tuotekehitysvisioita.

Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4577]