Implisiittisen toimivallan kaksoisfunktio kansainvälisiä sopimuksia solmittaessa : sääntö ja periaate
Kapraali, Mirja (2011)
There are no files associated with this item.
Kapraali, Mirja
Lapin yliopisto
2011
openAccess
Tiivistelmä
1.12.2009 voimaantulleen Lissabonin sopimuksen tavoitteena oli selkeyttää unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa niin sisäisten kuin ulkoistenkin toimintojen osalta. Sillä myös kodifioitiin tuomioistuimen laaja implisiittistä toimivaltaa koskeva oikeuskäytäntö. Tämän lisäksi Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa täsmennettiin säännöksiä unionin ulkosuhteiden osalta. Tärkeässä roolissa oli yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka pilarirakenteen purkautumisen myötä periaatteellisesti tuli samanlaisen kohtelun alaiseksi kuin muutkin politiikan alat.
Tutkimuksessa implisiittinen toimivalta esitetään kahdessa eri tilanteessa. Se voi olla sekä sääntö että periaate. Implisiittinen toimivalta esitetään osana unionin konstitutiivisia periaatteita ja tutkittavaksi tulee yleisemminkin yleisten oikeusperiaatteiden luonne. Implisiittistä toimivaltaa sääntönä tutkittaessa tärkeässä asemassa on tuomioistuimen oikeuskäytännön traditio ja kehittyminen. Lisäksi erityistä huomiota kiinnitetään Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 352 artiklaan ja sen rooliin osana implisiittistä toimivaltaa. Huomioon otetaan myös artiklan tulkinnanvarainen asema kansainvälisten sopimusten solmimisen oikeusperustana.
Tutkimuksessa otetaan yleisesti kantaa periaatteiden perimmäiseen olemassaoloon ja niiden asemaan unionin oikeusjärjestelmässä. Tutkimus osoittaa, että implisiittisen toimivallan esiintyminen sekä sääntönä että periaatteena voisi vähentää yleisesti käytyä debattia sääntöjen ja periaatteiden erilaisuudesta.

Kokoelmat
- Pro gradut [4086]