Kiinteä toimipaikka eurooppalaisessa arvonlisäverotuksessa : elinkeinonharjoittajien välistä palvelukauppaa koskevat myyntisäännöt ja kiinteän toimipaikan käsitteen eurooppaoikeudellinen tulkinta
Korkeakivi, Antti (2013)
There are no files associated with this item.
Korkeakivi, Antti
Lapin yliopisto
2013
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201304171093
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201304171093
Tiivistelmä
Direktiivin 2006/112/EY määräykset verollisten liiketoimien paikasta eli ns. myyntimaasäännöt edustavat direktiivin yleistä tavoitetta määrittää yhdenmukaisesti ja unionin sääntöjen mukaisesti arvonlisäveron peruste. Myyntimaasäännöt määrittävät palveluiden suorituspaikan eli kertovat millä maalla on oikeus periä arvonlisävero yksittäisen palvelun myynnistä. Sovellettava myyntimaasäännös ratkaistaan palvelun ostajan aseman, palvelun tosiasiallisen luonteen ja sisällön perusteella. Direktiivi sisältää elinkeinonharjoittajien välistä palvelukauppaa koskevan myyntimaasäännön ja siitä tehtävät poikkeukset.
Palveluiden suorituspaikan määrittämiseen liittyvät ongelmat ovat läsnä jokaisessa rajat ylittävässä palvelusuorituksessa. Näistä ehkä keskeisin ongelma koskee kiinteän toimipaikan muodostumista. Kysymystä on käsitelty palveluiden suorituspaikkaa koskevassa neuvoston täytäntöönpanoasetuksessa (N:o 282/2011), lukuisissa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuissa sekä arvonlisäverokomitean tulkintaohjeissa. Useille elinkeinonharjoittajille on kuitenkin edelleen epäselvää muodostuuko niille kiinteä toimipaikka toiseen jäsenvaltioon vai ei. Kiinteän toimipaikan muodostuminen on nimittäin aina käsiteltävä tapauskohtaisesti.
Tutkimuksessa osoitetaan, että kiinteän toimipaikan muodostumista voidaan lähestyä monin eri tulkintamenetelmin. Erityistä huomiota on kiinnitetty mahdollisuuteen käyttää muita oikeudenaloja koskevassa oikeuskäytännössä esiin nousseita tulkintaratkaisuja tulkinta-argumentteina. Tausta-ajatuksena on Euroopan unionin oikeus itsenäisenä oikeusjärjestyksenä, jonka puitteissa Euroopan unionin tuomioistuin toimii ylimpänä laintulkitsijana.
Tutkielma on käytännönläheisen aiheensa vuoksi hyödyllinen etenkin arvonlisäverotuksen kanssa työskenteleville sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Palveluiden suorituspaikan määrittämiseen liittyvät ongelmat ovat läsnä jokaisessa rajat ylittävässä palvelusuorituksessa. Näistä ehkä keskeisin ongelma koskee kiinteän toimipaikan muodostumista. Kysymystä on käsitelty palveluiden suorituspaikkaa koskevassa neuvoston täytäntöönpanoasetuksessa (N:o 282/2011), lukuisissa Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuissa sekä arvonlisäverokomitean tulkintaohjeissa. Useille elinkeinonharjoittajille on kuitenkin edelleen epäselvää muodostuuko niille kiinteä toimipaikka toiseen jäsenvaltioon vai ei. Kiinteän toimipaikan muodostuminen on nimittäin aina käsiteltävä tapauskohtaisesti.
Tutkimuksessa osoitetaan, että kiinteän toimipaikan muodostumista voidaan lähestyä monin eri tulkintamenetelmin. Erityistä huomiota on kiinnitetty mahdollisuuteen käyttää muita oikeudenaloja koskevassa oikeuskäytännössä esiin nousseita tulkintaratkaisuja tulkinta-argumentteina. Tausta-ajatuksena on Euroopan unionin oikeus itsenäisenä oikeusjärjestyksenä, jonka puitteissa Euroopan unionin tuomioistuin toimii ylimpänä laintulkitsijana.
Tutkielma on käytännönläheisen aiheensa vuoksi hyödyllinen etenkin arvonlisäverotuksen kanssa työskenteleville sekä muille aiheesta kiinnostuneille.
Kokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [4472]