Yhdenvertaisuus lainsäädäntöperiaatteena : erityisesti verotuksen sukupolvenvaihdoshuojennuksen näkökulmasta

Abstract

Tutkielmassa käsitellään perustuslain 6 §:n yleistä yhdenvertaisuussääntöä ja sitä täydentävää syrjintäkieltoa lainsäätäjän näkökulmasta. Laki voi olla yhdenvertaisuusnormien vastainen, jos se perusteetta asettaa ihmisiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertainen kohtelu ei kuitenkaan merkitse absoluuttista tasa-arvoa. Se ei edellytä kaikkien ihmisten kaikissa suhteissa samanarvoista kohtelua, mikäli asiaan vaikuttavat olosuhteet eivät ole yhdenmukaisia.

Yhdenvertaisuusperiaate ei voi rajoittaa lainsäätäjän harkintavaltaa kohtuuttomasti sen pyrkiessä toteuttamaan tosiasiallista tasa-arvoa. Ihmisten tai ihmisryhmien erilaisen kohtelun tulee kuitenkin täyttää yleiset perusoikeuden rajoitusedellytykset. Olennaista on tällöin muun muassa sääntelyn oikeasuhtaisuus ja se, voidaanko erottelua perustella hyväksyttävillä perusteilla. Tutkielmassa yhdenvertaisuussäännöksiä tarkastellaan niin lainsäädännön, oikeuskirjallisuuden kuin perustus-lakivaliokunnan tulkintalinjan myötä. Tutkimusmenetelmä on oikeusdogmaattinen.

Tutkielmassa käsitellään yhdenvertaisen kohtelun vaatimusta erityisesti verotuksen sukupolven-vaihdoshuojennuksen näkökulmasta. Perintö- ja lahjaverolain 55-57 §:n huojennussäännöt mahdollistavat maatila- ja yritysvarallisuuden kevyemmän verokohtelun suhteessa muuhun varallisuuteen, ja täten yritysvarallisuutta saavien kevyemmän verotuksen verrattuna toisenlaisen omaisuuden saajiin. Ongelmallisia tilanteita yhdenvertaisuuden kannalta aiheutuu erityisesti tilanteissa, joissa yrityksen varallisuuteen sisältyy huomattavasti sijoitusvarallisuutta.

Erilaista verokohtelua voidaan pitää perusteltuna, kun otetaan huomioon huojennukset taustalla vaikuttavat työllisyys- ja elinkeinopoliittiset tavoitteet. Huojennusjärjestelmä on kuitenkin oikeutettu vain varsinaisen yritysvarallisuuden osalta. Huojennuksen laajentamiselle ei löydy hevin perusteita perusoikeuden rajoittamisen välttämättömyyttä, oikeasuhtaisuutta ja tarkkuutta koskevien vaatimusten osalta. Tällaista huojennusmallia ei voida panna täytäntöön tavallisella lainsäätämis-järjestyksellä