Peitelty osingonjako : soveltamistilanteet oikeuskäytännön valossa
Olsbo, Jukka (2013)
There are no files associated with this item.
Olsbo, Jukka
Lapin yliopisto
2013
openAccess
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201309131264

Tiivistelmä
Tämän maisteritutkielman aiheena on verotusmenettelystä annetun lain 29 §:ssä säädetyn peitellyn osingon tutkiminen. Tutkielmassa pyritään selvittämään, millainen on peitellyn osingon säännöksen soveltamisessa vallitseva oikeustila. Tähän tutkimukseen sisältyvien tutkimusongelmien käsittely on jaoteltu siten, että ensin tutkimuksessa käsitellään peitellyn osingonjaon osapuolten määrittelyä ja millaisessa muodossa peiteltyä osinkoa voidaan jakaa. Tutkielmassa käsitellään aihetta myös siitä näkökulmasta, kuinka peitellyksi osingoksi katsottavaa tuloa kohdellaan Suomen verotuksessa.
Tutkielmaan sisältyy oikeusvertaileva osuus, jossa tutkimuksen kohteena ovat Ruotsin ja Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmät ja niiden yhtenevyydet ja poikkeavuudet suhteessa Suomen peiteltyä osinkoa koskevaan verotukseen. Tutkielman tutkimusongelmien selvittämisessä hyödynnetään pääasiassa lainopillista metodia. Tutkimuksessa on hyödynnetty erityisesti hallinto-oikeuksien vuosina 2008-2012 antamia ratkaisuja. Tätä
tutkimusta varten on tutkittu 120 hallinto-oikeuksien antamaa ratkaisua, joista 37 esitellään tässä tutkielmassa. Näiden ratkaisujen esittelyllä pyritään tuomaan esiin peitellyn osingon säännöksen yleisimpiä soveltamistilanteita. Tutkituissa hallintooikeuksien antamissa päätöksissä hallinto-oikeuksien ratkaisut noudattivat pääosin oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä vallitsevaa tulkintaa peitellyn osingon säännöksen soveltamisalasta.

Kokoelmat
- Pro gradut [4083]