Yleiskulujen vähennysoikeus arvonlisäverotuksessa

Abstract

Tutkimuksessa selvitetään sekä teorian että oikeuskäytännön valossa, miten kulut voidaan määritellä yleiskuluiksi ja millä perusteella yleiskulujen verot saa vähentää arvonlisäverotuksessa. Tutkimuksen metodina käytetään lainoppia.

Lähtökohtana on, että vain arvonlisäverollista liiketoimintaa varten tehdyt hankinnat saa vähentää. Tavarasta tai palvelusta, joka on otettu vain osittain vähennykseen oikeuttavaan käyttöön, saa vähennyksen tehdä vain siltä osin kuin tavaraa tai palvelua käytetään tähän verolliseen tarkoitukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vähennys täytyy jakaa siinä suhteessa, kun hankinta oikeuttaa vähennykseen.

Pääsääntönä on, että kulu kohdistetaan suoraan jollekin tietylle toiminnolle tai toiminnoille ja ko. toiminnon verollisuus tai verottomuus ratkaisee hankinnan vähennysoikeuden (suoraan kohdistettavat kulut). Sellaisia ostoja, joita ei voida suoraan kohdistaa tietylle tai tietyille toiminnoille, kutsutaan yleiskuluiksi. Näiden kulujen osalta vähennys täytyy jakaa hyväksyttävällä perusteella, mikäli ostajalla on sekä vähennykseen oikeuttavaa että vähennykseen oikeuttamatonta toimintaa.

Vähennyksen saamiseksi hankinnoilla tulee olla suora ja välitön yhteys vähennykseen oikeuttaviin liiketoimiin. Määrätyin edellytyksin vähennysoikeus voi kuitenkin olla, vaikka suoraa ja välitöntä yhteyttä ei olisikaan, jos hankinnoilla on esimerkiksi suora ja välitön yhteys koko verolliseen liiketoimintaan tai toiminnan rajattuun osaan. Tällöin vähennysoikeus edellyttää, että hankintakulut sisältyvät myöhemmässä vaihdannan vaiheessa suoritettujen verollisten ja vähennykseen oikeuttavien liiketoimien hintaan.

Yleiskulujen jakamiseen ei ole olemassa Suomessa tarkkaa säädöstä tai ohjetta. Suoraan kohdistaminen on pääperiaate ja jakamisen osalta tulee noudattaa jakoperustetta, joka johtaa mahdollisimman oikeaan lopputulokseen. Arvonlisäverodirektiivissä on määritelty tarkempi jakosääntö eli ns. pro rata -sääntö, jota ei kuitenkaan Suomessa noudateta.

Tulkinnallisuuksia aihealueella aiheuttaa se, että jakamisesta ei ole olemassa tarkkoja ohjeita. Lisäksi tulkintaa vaikeuttaa käsitteen ”suora ja välitön yhteys” määritelmän puuttuminen. Myös hankintakustannusten sisällyttäminen verollisten lopputuotteiden hintaan aiheuttaa käytännössä näyttövaikeuksia. Haastavuutta lisää sekin, että Euroopan unionin tuomioistuimen ja korkeimman hallinto-oikeuden tulkintakäytännön välillä on havaittavissa eroja. Yleiskulujen vähennysoikeus on tutkimuksen kohteena mielenkiintoinen, koska vähennysoikeuden osalta on olemassa tulkinnallisuuksia ja aihe ei ole ongelmaton. Aiheesta löytyy jonkin verran oikeuskäytäntöä, mutta sen lisääntyminen auttaisi osaltaan selkiinnyttämään vallitsevaa oikeustilaa.