Talous- ja velkaneuvontapalveluiden asema hallinnossa

Abstract

Perustuslain 124 §:ssä ilmaistua virkamieshallintoperiaatetta pidetään yhtenä hyvän hallinnon periaatteena, jonka tarkoituksena on muun ohella turvata hallintotoiminnan kontrolloitavuus ja kansalaisen vaikutusmahdollisuudet hallinnossa. Virkamieshallintoperiaate ei ole kuitenkaan esteenä sille, että hallintotehtäviä uskotaan enemmän tai vähemmän yksityisluontoisten toimielimen suoritettavaksi tavallisella lailla. Talous- ja velkaneuvontapalveluiden järjestäminen sijoittuu tälle katvealueelle. Palveluiden järjestäminen on organisoitu hallintosopimusmallin mukaisesti lääninhallituksen vastatessa siitä, että läänin alueella sijaitsevien kuntien asukkailla on oikeus saada velkaneuvontapalveluja. Velkaneuvontapalveluiden tarjoaminen tapahtuu ensisijaisesti lääninhallituksen ja kunnan välisellä toimeksiantosopimuksella. Velkajärjestelylain (57/1993) säätämisen yhteydessä pyrittiin järjestämään velkaneuvontapalveluiden hoitaminen kuntien lakisääteiseksi tehtäväksi. Ehdotus kaatui kuntien etujärjestöjen vastustukseen. Jatkuva epävarmuus neuvontatoiminnan jatkuvuudesta loivat paineita säätää laki talous ja velkaneuvonnasta. Velkaneuvontalakia (713/2000) voidaan pitää puitelakityyppisenä, lain soveltajalle käytännön neuvontatoiminnassa laajasti harkintavaltaa antavana säädöksenä. Muun muassa pankit ovat toivoneet velkaneuvojista ammattikuntaa, joka pyrkii toimimaan tasapuolisesti velkasuhteen osapuolten välillä. Velkaneuvontalaissa ei ole ulosottolakiin verrattavaa tasapuolisuuteen velvoittavaa säännöstä. Virkamiehelle laissa säännelty tasapuolisuusvelvoite koskee hyvin pientä osaa velkaneuvojia, koska enemmistö neuvojista toimii työsuhteessa. Velkaneuvonnassa on kysymys julkisen tehtävän hoitamisesta sekä julkisin varoin rahoitettavan toiminnan tosiasiallisesta monopoliasemasta. Hallintoviranomaisen antama neuvonta on pääasiallisesti menettelyyn liittyvää neuvontaa. Etenkin sosiaalihallinnon alueella aineellisen ja menettelyllisen neuvonnan raja on liukuva lähinnä siitä johtuen, että asiakkailta puuttuvat tiedolliset ja sosiaaliset voimavarat etujensa ajamiseen. Velkaneuvonnassa on kysymys etenkin sosiaalialan lainsäädännön tuntemista vaativasta neuvonnasta, jonka tavoitteena on asiakkaan tasapainoisen taloudellisen tilanteen saavuttaminen. Velkaneuvontalaki antaa takeet toiminnan jatkuvuudesta. Toisaalta velkaneuvontapalveluiden viranomaisasema on kyseenalainen, mikä voi muodostua oikeusturvaongelmaksi kansalaiselle. Hallinnon oikeusturvakeinojen käyttö kytkeytyy pääasiassa päätösten tekemiseen. Velkaneuvonnassa ei tehdä päätöksiä. Sen sijaan neuvoja tekee valintoja. Näillä valinnoilla voi joskus olla myös kielteisiä vaikutuksia asiakkaan taloudelliseen asemaan. Vastuukysymysten ja julkisen luotettavuuden kannalta on tärkeää, että velkaneuvoja toimisi aina virkasuhteessa ja että velkaneuvonta on julkisuuslain tarkoittama viranomainen.