Sijaishuollon hankkiminen yksityiseltä ja lapsen oikeusturva

Abstract

Lastensuojelun sijaishuoltoa tuotetaan nykyisin sekä kunnan omana toimintana että hankkimalla sitä yksityisiltä palveluntuottajilta ja perhehoitajilta. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää niitä lainsäädännöllisiä edellytyksiä, joiden perusteella sijaishuolto voidaan hankkia yksityiseltä ja miten sijaishuoltoa järjestetään. Lisäksi selvitetään sitä, miten toiminnan valvonta on järjestetty ja millainen oikeusturva lapsella on. Tutkielma on toteutettu perehtymällä oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön.

Lastensuojelun järjestäminen on kunnan järjestämisvastuulla. Kuntalain ja valtionosuudesta annetun lain mukaan kunta voi järjestää palveluita myös hankkimalla ne yksityiseltä. Perustuslain 124 §:n mukaan kunta julkinen hallintotehtävä voidaan antaa vain lailla tai lain nojalla muun kuin viranomaisen tehtäväksi, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai hyvän hallinnon vaatimuksia.

Sijaishuollon valvonta on sekä valtion valvovien viranomaisten, eduskunnan oikeusasiamiehen, oikeuskanslerin ja aluehallintoviranomaisten että kunnan tehtävä. Keskeinen lapsen edun toteutumista valvova henkilön tulisi olla sijoittavan kunnan sosiaalityöntekijä. Valvonta on moniportaista ja sitä hoidetaan kanteluiden, tarkastusten, lupamenettelyn ja hallinnollisen ohjauksen avulla. Periaatteessa valvontaa on, mutta käytännössä valvonta ei välttämättä toteudu parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsen oikeusturvakeinot sijaishuollossa ovat hallintovalitus-, muistutus ja kantelumenettely. Keinoja on, mutta on kyseenalaista, tavoittavatko nämä keinot lapsen.