Kidutuksen kielto kansainvälisissä yleissopimuksissa ja kansainvälisten tuomioistuinten oikeuskäytännössä

Abstract

Kidutuksen kielto asettaa valtioille paitsi velvollisuuden pidättäytyä kidutuksesta, myös sanktioida kidutus ja suojella kansalaisiaan siltä. Kidutuksen kielto on aikaan ja paikkaan katsomatta ehdoton, eikä esimerkiksi hätätila tai terrorismin uhka oikeuta valtiota poikkeamaan siitä. Kidutusta käytetään kuitenkin edelleen monen valtion viranomaisessa esimerkiksi kuulustelu- ja painostuskeinona. Kidutus on myös yksi tyypillisistä humanitaarisen oikeuden loukkauksista. Kidutuksen kiellon ehdottomuudesta huolimatta osa länsimaista on katsonut 2000-luvulla, että terrorismin vastaisessa sodassa kieltoon voidaan tehdä poikkeuksia. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna etenkin Yhdysvallat on syyllistynyt räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin.

Kidutuksen kiellon valvonnan kannalta olennaista on kidutuksen tarkka määrittely eli se, minkälainen teko ja kenen tekemänä täyttää kidutuksen tunnusmerkistön. Tästä määritelmästä vallitsee erimielisyys, minkä vuoksi osa valtioista on pidättäytynyt joidenkin kidutuksen kieltävien yleissopimusten ratifioimisesta, ja toisaalta osassa sopimuksia termi on määritelty vain hyvin yleisluontoisesti.

Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa kidutuksen kiellon kannalta merkittävimmät Eurooppaa koskevat yleissopimukset ja se, miten kidutus on niissä määritelty. Tutkielmassa tarkastellaan myös kansainvälisten tuomioistuinten kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun liittyvää oikeuskäytäntöä. Etenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sekä entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuin ovat oikeuskäytännöllään selventäneet kidutuksen kieltoa käytännössä. Oikeuskäytännöstä ilmenee se, kuinka monenlaiset teot voidaan tänä päivänä luokitella kidutukseksi tai muunlaiseksi kielletyksi kohteluksi. Ihmisen fyysisen koskemattomuuden lisäksi halutaan suojella ihmisen psyykkistä terveyttä sekä ihmisarvon loukkaamattomuutta.

Kansainvälisen yhteisön piirissä esiintyy erimielisyyttä koskien tuomioistuinten toimivaltaa sekä valtioimmuniteettiin ja valtion päämiehen immuniteettiin liittyviä periaatteita. Myös rankaisemattomuuden ongelma asettaa omat haasteensa kidutuksen vastaisessa työssä. Tässä tutkielmassa pyritään kartoittamaan näitä eri näkökulmia ja uuden pysyvän kansainvälisen rikostuomioistuimen mahdollisuuksia ottaa kidutukseen liittyviä syytteitä tutkittavaksi.